Luotiinko rodutkin?

Atte Ateisti

Tulipa tuossa aamusella vastaan nainen, joka ulkoilutti pientä perhoskoiraa.

Tuli sitä rääpälettä katsoessa mieleen, että koiraroduthan polveutuvat kuulemma kaikki alunperin sudesta. Lopputuloksen nähdessä vaikea uskoa.

Kreothan ovat siinä tiukkoja, että lajit eivät voi muuttua toiseksi, kissasta ei tule koiraa eikä apinasta ihmistä.

Mutta loiko heidän mukaansa Luojajumala myös esim. koirarodut?

6

186

    Vastaukset 6

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Minua myös itseäni koiraharrastajana kiinnostaisi tässä kysymyksessä eräs tietty rotu. Olen aimminkin yrittänyt kreationisteilta vastausta tivata, mutta hiljaista on ollut. Koitetaanpa taas kerran uudelleen.

      Kyse on lunnikoirasta. Lunnikoiralla on sellaisia fyysisiä ominaisuuksia, joita miltään muulta koiraeläimeltä ei löydy. Sillä on kaikissa raajoissaan kuusi varvasta, se pystyy taittamaan eturaajansa suoraan sivuille "poikittaisspagaattiin", sen niskanikamat ovat sellaiset, että se pystyyy taivuttamalla päätään taaksepäin melkein kuonollaan koskemaan omaa selkärankaansa. Lisäksi se pystyy fyysisesti sulkemaan korvakäytävänsä.

      Onko geneettinen informaatio vähentynyt kun lunnikoiralle on tullut tälläisiä ominaisuuksia? Ovatko sittenkin kaikki maailman muut koiraeläimet rappeutuneet lunnikoirasta, kun niiltä puuttuvat nämä ominaisuudet? Kuka nyt rappeutui ja kenestä?

      • Mr.K.A.T.

        ..mielenkiintoista. Uutta minulle. (Ja koska se on uutta minulle, joka luuli tietävänsä kaiken, sen täytyy olla luonnossakin ennennäkemättömän uutta ;)

        Aina sitä oppii sanoi Hakalan vaari kun A-kirjaimen oppi.


    • piplian tulkinnan

      mukaan mikroevoluutio, eli rotujen kehittyminen on luonnollinen ilmiö. Mutta luomiseen verrattava maaginen tekijä estää jollain taikuudella rotujen lajiutumisen. Ja vaikka rotuja myönnetäänkin muodostuvan, se silti vähentää muuntelua? Ota nyt sitten selkoa nuosta kreationisteista.

      Mutta, joku lienee joskus sanoneen, että evoluutioteoria on nykyaikaisen biologian perusteemoja, luomiskertomus on uskonnolinen näkemys. Eli koska toinen on luonnontiede, toinen käsittelee henkimaailmaa, ollen fantasiakirjallisuudesta kotoosin oleva näkemys, koko ristiriita on tyystin absurdi.

      • Anteeksi että ajattelen

        "piplian tulkinnan ...mukaan mikroevoluutio, eli rotujen kehittyminen on luonnollinen ilmiö."

        Raamattuahan voi tulkita miten vaan, mutta missään Raamatussa ei puhuta rotujen kehittymisestä yhtään mitään. Raamatussa puhutaan vain pysyvistä lajeista, jotka Jumala on kerralla luonut sellaiseksi kuin ne on.

        Eli jauhat omiasi.


      • se jauhaminen menee
        Anteeksi että ajattelen kirjoitti:

        "piplian tulkinnan ...mukaan mikroevoluutio, eli rotujen kehittyminen on luonnollinen ilmiö."

        Raamattuahan voi tulkita miten vaan, mutta missään Raamatussa ei puhuta rotujen kehittymisestä yhtään mitään. Raamatussa puhutaan vain pysyvistä lajeista, jotka Jumala on kerralla luonut sellaiseksi kuin ne on.

        Eli jauhat omiasi.

        Eli se on sitten tyhjän jauhamista, kun esittää kreationismista yksinkertaisen sisäisen ristiriidan?

        Eli onko rotujen muodostuminen, lajin sisäinen muntelu raamattusi mukaan mahdollista?

        Ja mikä on se voima, mikä estää mikroevoluution kumuloitumisen makroevoluutioksi?

        Ja heti alkuun myönnät että raamattua voi tulkitan miten vaan, joten millätavalla se on ristiriidassa yhtään minkään kanssa, ja miten sitä voi pitää luotettavana lähteenä yhtään mistään?


    • pakkohan

      pakkohan siihen koirarotuun on sekottunut kissaakin, kyllähän sen näkee

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mikä on kaivattusi toinen nimi?

      😊
      Ikävä
      134
      1662
    2. Naisten liian suuret vaatimukset?

      Palstalla näkee usein vlituksia siitä, että naisilla on miehille liian suuria vaatimuksia. Haluankin nyt mielenkiinnosta
      Sinkut
      207
      1059
    3. Johanna Tukiainen oli seonut ja hyökännyt ystävänsä kimppuun.

      Ollut suora lähetys ja repinyt hiuksista ystäväänsä.
      Kotimaiset julkkisjuorut
      163
      741
    4. Olen Aito Narsisti

      Kysykää mitä haluatte liittyen tähän aiheeseen. Joitain kokemuksiani asiaan liittyen voin harkintani mukaan jakaa.
      Sinkut
      255
      583
    5. 31
      530
    6. Mara puhuu narsuista

      Eikö toi ämmä itse ole suurin sellainen?
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      509
    7. Outo liikkuja

      Tämä tyyppi josta kirjoitettiin Ähtärin Ilmoitustaululla. Joka yritti varastaa auton meijeritieltä. Hän liikkui koulut
      Ähtäri
      11
      494
    8. PÄIVÄN KYSYMYS

      Haluatko SINÄ afkaani-muslimin ministeriksi?
      Kajaani
      189
      483
    9. Onko tämä meidän yhteys

      Vähän liian vaikeaa? Joskus voimakkaatkaan tunteet ei riitä.
      Ikävä
      41
      446
    10. Iso käsi pormestarille hyvin hoidetusta työstä

      Puolangan kunta on siistinyt Paljakan rinteitä kesän aikana – yksi keskeneräinen lakiasia hidastaa vielä rinnekeskuksen
      Puolanka
      18
      423
    Aihe