Oikeus päätti: Virossa ei ollut miehitystä

Virossa käytiin varsin merkillinen oikeudenkäynti, kun toimittaja Andres Raid (53) haki Viron sosiaaliministeriöltä ”sortokorvauksia” vuosistaan neuvostoarmeijassa. Tallinnan hallinto-oikeus päätti eilen, ettei neuvostoarmeijan käynnin katsota rikkovan vuoden 1949 Geneven sopimuksia. Sopimuksessa määritellään, ettei miehittäjä saa kutsua miehitetyn alueen asukkaita asepalvelukseen.

Raid totesi aamulla radiossa, että Virossa sana ”miehitys” on devalvoitunut. Poliitikot käyttävät sitä itselleen tarkoituksenmukaisesti poliittisiin päämääriin, miten huvittaa. Sisällöllisesti oikeuden päätös tarkoittaa Raidin mukaan sitä, ettei Virossa ole koskaan ollut neuvostomiehitystä.

Raid on korostanut, ettei häntä kiinnostanut rahallinen korvaus. Virossa esimerkiksi kyyditysten uhrit saavat valtiolta hyvitystä matkalipuista ja sairaskuluista.

Raid palveli neuvostoarmeijassa kaksi vuotta ja joutui Egyptiin aikana, kun Egyptin ja Israelin välillä puhkesi sota.

Neuvostoarmeijassa korkeimmalle edennyt virolainen on nykyinen puolustusvoimien komentaja Ants Laaneots, joka oli everstinä neuvostojoukkojen neuvonantajana Etiopian operaatiossa 1987-89.

SAFKA (Suomen antifasistinen komitea) on aina tiennyt Viron miehityksen myytiksi, jolla perustellaan venäläisten kansalaisuuden riisto. SAFKA on myös aina tiennyt, että virolaiset tietävät miehityksen valheeksi. Se on vain ulkomaailmalle tarjottu perustelu apartheid-rikokselle. SAFKA tulee aina toimimaan sen eteen, että apartheid-rikoksen tekijät joutuvat vastuuseen rikoksistaan. Kuten esimerkiksi eräs tämän blogosfäärin kirjoittaja, kokoomuksen entinen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi. Hän leuhkii Pro Estonia- lehdessä (2004/1) saaneensa Euroopan Neuvoston vakuuttuneeksi, ettei venäläisten kansalaisuuden riistossa Virossa ollut mitään rikollista, koska kyseessä olivat miehittäjät.
Leena Hietanen

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/
9101
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 9

Vanhimmat

Eihän sellaista voi riistää mitä ei ole ollutkaan. Eestin tasavalta
itsenäistyi 90 luvun alussa.

Vieraan vallan passin omaavat eivät saa automaattisesti missään
kansalaisuutta.

Eestin väkivaltainen VALTAAMINEN ja suvereenin valtion lopettaminen
ei ole myytti.

Se on tosiasia.

Äänestä
  • Aloittaja

    Viron korkein hallinto-oikeus päätti juuri keskustelun miehityksestä. Tästähän tässä oli kyse, joten nielaise äläkä märehdi.

    Suomessa syntyneet saavat automaattisesti Suomen kansalasiuuden, olivatpa vaikka Virosta.

    Mutta, edelleen oli kyse tästä: Viron korkein hallinto-oikeus päätti juuri keskustelun miehityksestä. Tämä korreloi suoraan porvariston kykyyn nielaista.

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Ja miehityksen ero? Mietitäänpäs komissaari ihan kaikessa rauhassa.

    Saksa miehitti Ranskan ja muutaman muun maan.

    Usa miehitti Irakin.

    Mitäs eroa tässä on Eestin kannalta?

    Ymmärrätkö itse vai pitääkö Urpon sedän auttaa?

    Jaa olet siis ymmärtänyt erään vanhan sanoisinko "yskän"!

    Lainataan ensin Handea:

    "Suomessa syntyneet saavat automaattisesti Suomen kansalasiuuden, olivatpa vaikka Virosta."

    Eli Anton Salonen oli sinunkin mielestäsi aikuisten oikeesti SUOMEN KANSALAI-
    NEN!

    Seuraava kysymys kuuluu saako mielestäsi SUOMEN KANSALAISIA viedä
    alaikäisenä ulkomaille ilman LAILLISEN HUOLTAJAN suostumusta ja
    hankkia heille ulkomaan kansalaisuus?

    Olet sinä mainio pakkaus. Et yhtään kykene muistamaan mitä olet aikaisemmin
    potalla ollessasi täällä kiljunut.

    Mutta varsinainen kysymys oli siis se että Eesti VALLATTIIN!

    Miehityksen voimassa ollessa salossa liehuu vielä valtion oma lippu.

    Eikä valtion johtoa ole välttämättä kärrätty tapettavaksi MIEHITTÄJÄN
    ALUEELLE!!!!!

    Äänestä

  • UPDATE_8746763 kirjoitti:

    Viron korkein hallinto-oikeus päätti juuri keskustelun miehityksestä. Tästähän tässä oli kyse, joten nielaise äläkä märehdi.

    Suomessa syntyneet saavat automaattisesti Suomen kansalasiuuden, olivatpa vaikka Virosta.

    Mutta, edelleen oli kyse tästä: Viron korkein hallinto-oikeus päätti juuri keskustelun miehityksestä. Tämä korreloi suoraan porvariston kykyyn nielaista.

    Tallinnan hallinto-oikeus (Tallinna Halduskohus) ei todellakaan ole mikään korkein hallinto-oikeus vaan 1. eli alimman asteen oikeusistuin. Sen päätöksistä voi valittaa seuraavaan asteeseen, eli Käräjäkunnanoikeuteen (Ringkonnakohus), jonka päätöksistä voi valittaa Valtionoikeuteen (Riigikohus). Virossa Korkeinta oikeutta ja Korkeinta hallinto-oikeutta ei ole eriytetty, kuten Suomessa, joten Riigikohus käsittelee molempia asioita.

    Äänestä

aikana. Ehkä tietäisi syynkin siihen, miksi NL laski liikkeelle vääriä huhuja ja aiheutti sodan.

  • "ystäviä ja vaikutusvaltaa". Venäläisethän ovat ja varsinkin olivat maailmaa valloittamassa kommunisminsa kanssa. Onneksi eivät onnistuneet.

    Äänestä

  • masinoijana ja takapiruna? Pikaisesti mieleen tulee.
    Kuuden päivän sota.
    Jom Kippur sota.
    Korean sota.
    Vietnamin sota.
    Kylmä sota.

    Äänestä

Ensinnäkin Raid haki korvauksia väärästä paikasta, sehän oli NL miehittäjänä, joka pakotti armeijaan.
Geneven sopimusta rikkoi NL, ei Viro.
Oikeudenpäätös, missä se on, ei tarkoita Viron miehityksen suhteen yhtään mitään.

http://www.lasselehtinen.net/content/view/199/100/lang,fi/

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

UPDATE_8746763 kirjoitti:

Oikeus päätti: Virossa ei ollut miehitystä

Virossa käytiin varsin merkillinen oikeudenkäynti, kun toimittaja Andres Raid (53) haki Viron sosiaaliministeriöltä ”sortokorvauksia” vuosistaan neuvostoarmeijassa. Tallinnan hallinto-oikeus päätti eilen, ettei neuvostoarmeijan käynnin katsota rikkovan vuoden 1949 Geneven sopimuksia. Sopimuksessa määritellään, ettei miehittäjä saa kutsua miehitetyn alueen asukkaita asepalvelukseen.

Raid totesi aamulla radiossa, että Virossa sana ”miehitys” on devalvoitunut. Poliitikot käyttävät sitä itselleen tarkoituksenmukaisesti poliittisiin päämääriin, miten huvittaa. Sisällöllisesti oikeuden päätös tarkoittaa Raidin mukaan sitä, ettei Virossa ole koskaan ollut neuvostomiehitystä.

Raid on korostanut, ettei häntä kiinnostanut rahallinen korvaus. Virossa esimerkiksi kyyditysten uhrit saavat valtiolta hyvitystä matkalipuista ja sairaskuluista.

Raid palveli neuvostoarmeijassa kaksi vuotta ja joutui Egyptiin aikana, kun Egyptin ja Israelin välillä puhkesi sota.

Neuvostoarmeijassa korkeimmalle edennyt virolainen on nykyinen puolustusvoimien komentaja Ants Laaneots, joka oli everstinä neuvostojoukkojen neuvonantajana Etiopian operaatiossa 1987-89.

SAFKA (Suomen antifasistinen komitea) on aina tiennyt Viron miehityksen myytiksi, jolla perustellaan venäläisten kansalaisuuden riisto. SAFKA on myös aina tiennyt, että virolaiset tietävät miehityksen valheeksi. Se on vain ulkomaailmalle tarjottu perustelu apartheid-rikokselle. SAFKA tulee aina toimimaan sen eteen, että apartheid-rikoksen tekijät joutuvat vastuuseen rikoksistaan. Kuten esimerkiksi eräs tämän blogosfäärin kirjoittaja, kokoomuksen entinen kansanedustaja Jouni J. Särkijärvi. Hän leuhkii Pro Estonia- lehdessä (2004/1) saaneensa Euroopan Neuvoston vakuuttuneeksi, ettei venäläisten kansalaisuuden riistossa Virossa ollut mitään rikollista, koska kyseessä olivat miehittäjät.
Leena Hietanen

http://leenahietanen.blogit.uusisuomi.fi/

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu