1. Oletetaan että meillä ( Thorsilla) on rajallisesti resursseja käytettäväksi pakolaisten auttamiseen.
Tästä sitten pitää tehdä jotain valintoja, kun tuo auttaminen on hyväksytty.
2. Käytämmekö rajallisia resursseja pakolaisiin vai annammeko rahamme ihmissalakuljettajille?
3. Onko sama asia auttaa yhtä pakolaista Suomessa tai sataa Sudanissa?
4. Mikä osuus resursseista olisi järkevää käyttää pakolaisuuden (konfliktien) ennalltaehkäisyyn?
5. Tuleeko suomalaisten rasistisuuden (ennalta)ehkäisyn nimssäkin valita maahan mahdollisimman vaikeasti sopeutuvia pakolaisryhmiä?
Pakolaisuuteen on erilaisia syitä ja oleskelulupaan löytyy erilaisia perusteita. Osittain elintasosairautenakin pidetyn diabetesII ennakoidaan lisääntyvän voimakkaasti Afrikassa. Tämän hetkinen sairastuneiden määrä koko maapallolla on n. 170 miljoonaa ihmistä. Jos nyt tehtäsiin Suomessa päätös, että diabetes onkin riittävä syy pakolaisuuteen, mitä siitä seurasi? Ja edelleen olisiko edullisempaa perustaa diabetes-hoitojärjestelmiä Afrikkaan kuin laajentaa sitä Suomessa? Edellinen tapa toimisi pakolaisuuden osittaisena ehkäisynä.
Oma kantani on, että pakolaisia tulee auttaa. Ja järkevästi organisoitu apu on parempi apu kuin vain tunteella tehty. Järkevässä toteutuksessa huomioidaan myös mahdolliset vastaanottajamaalle koituvat haitat, rasimi mukaan luettuna.
Tästä sitten pitää tehdä jotain valintoja, kun tuo auttaminen on hyväksytty.
2. Käytämmekö rajallisia resursseja pakolaisiin vai annammeko rahamme ihmissalakuljettajille?
3. Onko sama asia auttaa yhtä pakolaista Suomessa tai sataa Sudanissa?
4. Mikä osuus resursseista olisi järkevää käyttää pakolaisuuden (konfliktien) ennalltaehkäisyyn?
5. Tuleeko suomalaisten rasistisuuden (ennalta)ehkäisyn nimssäkin valita maahan mahdollisimman vaikeasti sopeutuvia pakolaisryhmiä?
Pakolaisuuteen on erilaisia syitä ja oleskelulupaan löytyy erilaisia perusteita. Osittain elintasosairautenakin pidetyn diabetesII ennakoidaan lisääntyvän voimakkaasti Afrikassa. Tämän hetkinen sairastuneiden määrä koko maapallolla on n. 170 miljoonaa ihmistä. Jos nyt tehtäsiin Suomessa päätös, että diabetes onkin riittävä syy pakolaisuuteen, mitä siitä seurasi? Ja edelleen olisiko edullisempaa perustaa diabetes-hoitojärjestelmiä Afrikkaan kuin laajentaa sitä Suomessa? Edellinen tapa toimisi pakolaisuuden osittaisena ehkäisynä.
Oma kantani on, että pakolaisia tulee auttaa. Ja järkevästi organisoitu apu on parempi apu kuin vain tunteella tehty. Järkevässä toteutuksessa huomioidaan myös mahdolliset vastaanottajamaalle koituvat haitat, rasimi mukaan luettuna.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Olipa johdattelevat kysymykset.
Mutta vastaan samoin, että jokaista hädässä olevaa on autettava. Parhaiten uskoisin avun kohdentuvan ja hyödyntyvän kun autetaan maata huolehtimaan omistaan, mutta tilanteissa joissa avuntarve on akuutti olisi ihmisiä autettava väliaikaistoimenpiteenä vaikka sitten tuomalla heitä tänne vaikka enemmän kuin nyt, valtion kestokyvyn toki huomioiden. Siis väliaikaisturvaan, ei pysyvään olemiseen, vaikka se vaikeuttaisi pakolaisen arkea olisi hänet parasta palauttaa kotisijoilleen heti kun olot vakiintuisivat, tai lähemmäs omaa kulttuuriaan sen sijaan, että yhteiskunta jakaantuu epäterveesti pakolaisten hakeutuessa uudessa maassa omiensa pariin.
Tuet kehitysmaille pitäisi korottaa vähintäänkin YK:n suositusten mukaisiksi, jopa yli sen, mutta tuet tulisi kohdentaa tarkemmin, sen tajuavat jo kehitysmaatyötä tekevätkin, vaikka toki akuuttiin kriisiin käyvät yhä huovat ja vesipullotkin.
huolta että nuo vesipullot ja huovat ( muut mahdolliset avustustarvikeet) eivät sitten löydy mustanpörssin miesten varastoista hintalappu kyljessään..
Vaikka se pahalta utopialta tuntuukin, niin se ei siitä huolimatta ole mitenkään epätavallista (että tavara päätyykin mustaan pörssiin).
kuulin sananparren: "Kukaan ei voi auttaa niitä, jotka eivät pysty itseään auttamaan." Tervehenkinen afrikkalainen parantaja tämän sanaparren takana vakuutti minut siitä, että afrikkalaisilla on terveempi asenne auttamiseen eli itsensä (omiensa) auttamiseen ennen muita autettavia, kuin näillä meidän hyenoihin empaattisesti suhtautuvilla ja siten kansallista syöpää ja depressiota kasvattelevilla maailmanparantajalampailla. Heidän masentavan konkuutuksen uhriksi itsekkin lukeudun Suomen kansalaisena, joka maksaa veroja siitä että auttajat tuovat meille ongelmia, mutta eivät auta meitä pääsemään niistä eroon. Auttaminen jää siis puolitiehen vaikka meillä on kaikki mahdollisuudet asuttaa kansakuntaamme haittaavat ongelmatapaukset erilleen muusta väestöstä vaikka rauhalliseen metsäämme rajavartioston silmätikuksi. Syrjintäähän tuo ei ole sen enempää kuin vankilaan laittaminen, joka ei auta läheskään yhtä paljon kuin pari talvea yksin metsän armoilla "rajan vartiointitehtävissä". Itse asiassa leiriytyminen pieniin jalasmökkeihin/asuntovaunuihin rajametsissä voisi olla hyvä tapa sopeuttaa mamut Suomeen ja toimisi ikäänkuin varusmiespalveluksen vastikkeena, sillä onhan se epäreilua että suomalaisten täytyy siihen velvoitteeseen suostua sillä aikaa kun mamut diskoilee ja hengaa steissillä.
Terveen avun täytyy olla molemminpuolista hyötyä tuottavaa ja siihen on oltava varaa. Harvemmin nuo toteutuvat, sillä materiaalisesti rajallisen avun maailmassa toisen hurma (lue: apu) on toisen surma. Tässä tapauksessa kyse on suomalaisen surmasta ja muiden maalaisten hurmasta. Onko sellainen oikein tervettä avustamista?
Kun rahasta sanotaan, että se on kaiken pahan alku ja juuri, niin; Ainoa todellinen apu ihmisille voisi olla terve henkisyys kaikessa yksinkertaisuudessaan ilman mitään dogmeja. Terveen henkisyyden voi metsän luonnossa aistia, mutta siihen ei useimmilla meillä ole halua, sillä muutenhan maailma olisi rauhallinen paikka ilman ongelmia.
Muuten olen samaa mieltä ketjun aloittajan kanssa siitä että jos apua annetaan niin parempi antaa suoraan paikan päälle Näiden jo otettujen mamujen voiminhan sen pitäisi vihdoinkin onnistua ja jopa lyömään kaksi kärpästä samalla iskulla. Eikä kyse ole edes mistään peitellystä karkoituksesta tai syrjinnästä, kun ajatellaan mamuja kehitysyhteistyön tekijöinä projektissa, jonka tarkoitus on paluumuuttomahdollisuuksien luominen omaan maahansa, joka pitäisi nostaa kaikkien ihmisoikeudeksi nro1.