Suodenniemen uuden paloaseman sijainti

Suodenniemelle kuulemma saadaan uusi paloasema.
Sijainti tälle uudelle lippulaivalle vaan mielestäni on erikoinen,paikaksi on määritelty Ravintola pianon ja urheilu kentän välinen tontti.Siis aivan rivitalojen viereen keskelle parhainta paikkaa Suodenniemellä.
Onkohan tullut kaavoituksessa jollainenkin virhe?Nähdäkseni paloasemat kylissä aina pääsääntöisesti sijoitetaan kylän reuna-alueille.
Palohälytyksen soidessa siinä sitten herätetään koko kylä,kummallista vaikka suurimmalta osalta hälytykset tulevat Niemen tehtailta,siellä sitä olisi vapaata tonttia tuolle lippulaivallle.
Olisi toinenkin hyvä paikka tuolla kirkon takapihalla,siellä kun juurikaan ei ketään ole!
Ja siihen vanhustentalon eteenkin se sopisi jököttään.
Mikäs vika vanhassa paloasemassa nyt sitten on?
Olisikohan kellään rohkeutta ilmaista mielipidettä?
101484
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 10

Vanhimmat

Tiet pölyää, paloasema ei sovi, mitä siellä oikeesti halutaan? Parasta rahan käyttöä on se sijoittaa vammalan taajaman kehittämiseen.

Äänestä
  • onhan suodeniemi nykyään suurta mahtavaa sastamalaa ni hyvä olla nykyaikainen paloasema .

    Äänestä

  • on se rahan käyttö sinne Sastamalan kehittämiseen,asia on kyllä liitoskunnissakin pantu merkille.
    Paloasema Suodenniemellä tuossa uudessa merkatussa paikassa kylläkin rikkoo koko kyläidyllin,mielestäni tuota idylliä kannattaisi kuitenkin vaalia,käy muuten niin kuin sielä Sastamalassa.Sastamalassa ei rakenettu paloasemaa torin viereen.
    Suodenniemen verotulot siis Sastamalan keskustan kehittämiseen,ymmärsinkö oikein.

    Äänestä

Mut kerroppas millais se vanhustentalojen edus ta eroo tost paikasta? Sille paikalle ei kukaan varmastikkaan tulis rakentaan mitää, eihän sille oo viel 30 vuoteenkaan rakentanut mitään...

Jos pyydät niin varmasti saat jonkun paikallisesta vpk:sta esitteleen nykyistä asemaa.

Äänestä

Mielestäni ei tarvitse mennä kuin noin 12 km Laviaan, niin kohtuu keskeltä kylää löytyy asema sieltäkin...
Ja siitä herättämisestä, olen joskus sattunut näkemään yöllä hälytykseen lähdön, enkä kuullut minkäänlaisia sireeneitä soitettavan, eikä noi siniset vilkut yöllä ainakaan minua häiritse.
Muistelen täs vuoden vaihteen jälkeen lukeneeni paikallislehdestä, että melkein puolet Suodenniemen VPK:n viime vuoden hälytyksistä oli ensivasteita, en sitten tiedä, mutta luulisin että sairaskohtauksia saadaan muuallakin kuin Niemen tehtailla...

Äänestä

No onkos uusi paloasema aiheuttanut haittaa? kun näyttää olevan vanha tyhjillään

Äänestä

Sitten jos ja kun kylillä palaa ihmetelläänkin sitä, että miksi se paloasema sijoitettiin jonnekkin syrjään.

Äänestä
  • Asema sais olla jonkin "päätien" varrella, että lähtö sujuisi vikkelästi. Nyt pitää koukkia jonkin matkaa ennen kuin kunnon tie aukeaa. Ensivastelähtöjä on takuulla siitä syystä niin paljon, että ensivasteporukka lähtee liikkeelle lähes aina kun ambulanssikin. Laviassakin ensivastelähtöjä oli viime vuonna todella paljon, mikä kertoo ainakin porukan innokkuudesta. olisi hyvä selvittää, kuinka moni niistäkin lähdöistä oli ihan turhia varmistuksia.

    Äänestä

  • vilivenkyla kirjoitti:

    Asema sais olla jonkin "päätien" varrella, että lähtö sujuisi vikkelästi. Nyt pitää koukkia jonkin matkaa ennen kuin kunnon tie aukeaa. Ensivastelähtöjä on takuulla siitä syystä niin paljon, että ensivasteporukka lähtee liikkeelle lähes aina kun ambulanssikin. Laviassakin ensivastelähtöjä oli viime vuonna todella paljon, mikä kertoo ainakin porukan innokkuudesta. olisi hyvä selvittää, kuinka moni niistäkin lähdöistä oli ihan turhia varmistuksia.

    Ensivasteryhmä on kyllä tarpeellinen. Tulevat nopeasti paikalle, ja ovat pääsääntöisesti osaavaa porukkaa. Syrjäkylillä kun saa odotella ambulanssia välillä tosi kauan.
    Mut maalaispitäjien vpk:t on sitten luku sinänsä. Osa porukasta on mukana sillä ajatuksella, että on kiva tietää mitä tapahtuu. Hälytykset kun tulee kännykkään, niin puolisot pääsee sit soitteleen kavereilleen ja kertomaan missä tapahtuu ja mitä. Tiedän, kun olen saanut tälläisen puhelun. Ja tosi tilanteessa nää tyypit kelpaavat vain liikennettä ohjaamaan. Tärkeä homma, mutta siihen käy kyllä vaikka avulias ohikulkijakin.
    Eikö vpk:ssakin voisi olla jonkinlaiset pääsyvaatimukset?

    Äänestä

Eikös ole hyvä, että se on siinä silmän alla?

T. Sisko

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Kysympä vaan kirjoitti:

Suodenniemelle kuulemma saadaan uusi paloasema.
Sijainti tälle uudelle lippulaivalle vaan mielestäni on erikoinen,paikaksi on määritelty Ravintola pianon ja urheilu kentän välinen tontti.Siis aivan rivitalojen viereen keskelle parhainta paikkaa Suodenniemellä.
Onkohan tullut kaavoituksessa jollainenkin virhe?Nähdäkseni paloasemat kylissä aina pääsääntöisesti sijoitetaan kylän reuna-alueille.
Palohälytyksen soidessa siinä sitten herätetään koko kylä,kummallista vaikka suurimmalta osalta hälytykset tulevat Niemen tehtailta,siellä sitä olisi vapaata tonttia tuolle lippulaivallle.
Olisi toinenkin hyvä paikka tuolla kirkon takapihalla,siellä kun juurikaan ei ketään ole!
Ja siihen vanhustentalon eteenkin se sopisi jököttään.
Mikäs vika vanhassa paloasemassa nyt sitten on?
Olisikohan kellään rohkeutta ilmaista mielipidettä?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu