Vaalirahoitus pois, vähenee rötöstely!

V*ttu, mitä jengiä, korjaan kängiä, A-mäellä!
1586
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

Vuoden 2007 vaalirahoituslmoituksista löytyy edelleen kymmenien tuhansien eurojen erittelemättömiä kokonaissummia. Etenkin akselilta keskusta - SDP - kokoomus. Kansanedustajista ministereihin. Keiden asialla he todellisuudessa ovat?

Arkadianmäen porukoilta ja puolueapparatsikeilta on jäänyt kuitenkin muutama asia huomaamatta.

1.
Laki ehdokkaan vaalirahoituksesta 414/2000 oli voimassa kaikkia valtakuntamme vaaleja koskevana 30.4.2009 asti.

"Lain tarkoituksena on vaalirahoituksen avoimuuden lisääminen ehdokkaiden mahdollisten sidonnaisuuksien selvittämiseksi."


2.
Lain (414/2000) avoimet ja taitavasti rakennetut sanamuodot antavat täydet mahdollisuudet takautuvalle selvittelylle.

Koski sitten tuo rahan tai vastikkeellisen rahasuorituksen antaminen etujärjestöä, yhdistystä, säätiötä ja/tai yritystä. Nimikkeenä esimerkiksi seminaarilippu, taidehankinta, golf-tapahtuma tai vastaava.

Takautuvaan selvittelyyn voidaan siten ottaa kaikki 2000-luvun vaalit, jotka on pidetty ennen 30.4.2009. Kuten presidentinvaalit, EU-vaalit, eduskuntavaalit ja kunnallisvaalit.

3.
Laki (414/2000) sallii antamaan alkuperäiset lahjoittajan nimitiedot kaikista noista tahoista, vaikka rahoja on siirretty kampanjaa varten perustetun yhdistyksen tai mahdollisten välikäsiyhdistysten kautta. Nk. vaalirahan peseminen.


4.
Vuoden 2003 eduskuntavaalit on syytä ottaa vaalirahoituksen osalta lähempään tarkasteluun. Ainakin niiden kansanedustajien osalta, jotka ovat tulleet valituiksi uudelleen vuoden 2007 eduskuntavaaleissa.

5. Mikä parasta laki (414/2000) sallii ko. nimitietojen antamisen ilman mitään sanktioita tai keinotekoiseksi luotuja eurojarajoja! Takautuvasti koko lain voimassa oloajalta.


> > > > > >


Laki ehdokkaan vaalirahoituksen ilmoittamisesta
http://www.finlex.fi/fi/laki/alkup/2000/20000414


> > > > > >


Vuoden 2007 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset:
http://www.vaalit.fi/38746.htm


> > > > > >


Vuoden 2003 eduskuntavaalien vaalirahoitusilmoitukset:
http://www.vaalit.fi/18880.htm

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Saatanperkele kirjoitti:

V*ttu, mitä jengiä, korjaan kängiä, A-mäellä!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu