luulee ja maalailee itse mielessään, ettäm on henkistä pahaa ulkopuolella häntä itseään; tai ainakin aivan yleisesti ulkopuolella ihmisymmärrystä/tajuntaa, että on olemassa pahaa erillään Jumalasta, toisin sanoen paha itsessään olentona "perkele", silloin ihminen lankeaa siihen kiusaukseen, josta jeesus nimenomaan varoittaa opetuslapsiaan.
Juuri samaan kiusaukseen on kristikunta ja kristillinen kirkko langennut. Kirkko, tai yleensä kirkot uskovat perkeleseen ja helvettiin, pahan olemassa oloon, langenneisiin enkeleihin, saatanaan ja kaikenlaiseen pahaan ihmisen ulkopuolella olevana. tämä usko pitää näillä opeilla rautakourassaan suurta osaa ihmisistä, niin; ja sen tähden se ei tietysti se ei voikkaan tiellään edetä - ennenkuin se heittää "yltään" pois tämän "pahan uskon kahleet".
Onhan siitä jo todellinen tieto ja ymmärrys varoittanut meitä! On jo aika ruveta valvomaan, ettei joudu todellisen tiedon ja sen antaman valon ulkopuolelle. Älkäämme enään uskoko, että on olemassa mitään pahaa ulkopuolella meitä itseämme. Sillä moraalinen/siveellinen paha on ainoa paha, muusta pahasta on nähdäkseni edes turha puhuakkaan. Ulkoapäin tulevat taudit ja kärsimykset eivät ole mitään pahaa raamatunkaan mukaan, koska ne kuuluvat luonnon järjestykseen. Todellinen siveellinen paha on olemassa siis itsessämme.
Katsokaamme tätä pahaa itsessämme! Se esiintyy kahdessa muodossa, eli kahdenlaisena kiusaajana, rumana ja kauniina. "Enkelinä ja demonina", se on jäännös ihmiskunnan menneiltä ajoilta kaukaisilta ajoilta. Ja sitä voisimme kutsua esim, - himoksi - himoelementiksi joka on todella meidän perusminämme jolle me olemme kohdistaneet suurimman ajatusvoimamme eli oman järkemme antaneet sen palvelukseen, sitä me syötämme ja ravitsemme tätä himopuolta - himoelementaalia.
kaikki ihmiset jotka yrittävät kulkea hengen elämän tietä savat kokea ja tuntea tämän oudon ja kummallisen kiusaajan hyökkäyksen eli viettelijän voiman sisimmässään, siinä määrin kuin heissä on tuo himo eli pahan viettelys vielä vaikuttamassa ja siten vielä jäljellä. Tämä itsekkään himon paha ei siis ole meidä ulkopuolellamme minään objektiivisena pahana, siihen meidän ei tule langeta. meidän tulee oppia se voittamaan, jos me siihen langeamme, että se kiusaus himoon, itsekkyyteen ja kaikkeen henkiseen pahaan tulee meidän ulkopuoleltamme, niin silloin meistä kehittyy pessimistejä ja epäluuloisia ihmisiä ja viimein Jumalan kieltäjiä.
Ja viimein me päädymme sanomaan, että perkele on luonut maailman, koska kaikki on niin synkkää ja mustaa, raakuutta kaikkialla , vääryyttä ja pahaa. Tämä on ihmisen kiusaus joka hänet helposti valtaa. Mutta hän voi rukoilla isää JumALAA: Älä johdata minua tuohon kiusaukseen. älä anna minun langeta tai sortua tuon kiusauksen houkutukseen. Anna minun ymmärtää etten koskaan epäilisi Sinua, etten pitäisi Sinun maailmankaikkeuttasi pahana, etten vihaisi ja kiroaisi Sinun luomaasi ja kaikkeuttasi.
Mutta on vielä toinen kiusaaja ihmisessä, hänen sisällään, ja se on "kaunis muodoltaan". Se on itserakkauden, itsekylläisyyden, itsetyytyväisyyden sekä henkisen ylpeyden ääni. Ihminen voi älyssään kehittyä niin nerokkaaksi, että hän siinä nerossaan/järjessään erottautuu muusta maailmasta, eikä lainkaan tahdo tunnustaa, että mitään Jumalaa olisi - tai mitään ihmisjärkeä suurempaa olisi maailmassa.
Tallain ihminen erottautuu täysin Jumalasta ja Hänen olemassa olostaan. Tästä tiedämme kuta nerokkaammaksi ihminen kehittyy sitä kauenmaksi hän etääntyy Jumalasta, ja siirtyy yhä lähemmäksi kiusaajaa. Kaikki kiintymys filosofointiin, ja spekulaatiointiin tulee hänelle yhä tärkeämmäksi oman järkensä avulla, samalla ihannoiden omaa saavutustaan, kaikki tallainen edellä mainittu johtuu hänessä itsessään asuvasta kiusaajasta.
Eihän tallainen ihminen avaa itseään tai omaa sieluaan Jumalalliselle valolle, - ei niinkuin kukka joka avaa terälehtensä auringon valolle ottamaan säteilevää lämpöä ja kasvuvoimaa itseensä.
Normaali uskovainen ihminenkään ei osaa asettua oikealle kannalle tätä kiusaajaa kohtaan. Sitä ei käy kieltäminen, että ulkokullatulla nöyryydellä joka vakuuttaa, ettei mitään pidä tutkia, ja ettei ihminen voi mitään tietää, että hän on vasin luotu uskomaan ja ylistämään Jumalaa. Tallainen tekopyhyys siirtää vain ratkaisun etäämmäksi.
Juuri samaan kiusaukseen on kristikunta ja kristillinen kirkko langennut. Kirkko, tai yleensä kirkot uskovat perkeleseen ja helvettiin, pahan olemassa oloon, langenneisiin enkeleihin, saatanaan ja kaikenlaiseen pahaan ihmisen ulkopuolella olevana. tämä usko pitää näillä opeilla rautakourassaan suurta osaa ihmisistä, niin; ja sen tähden se ei tietysti se ei voikkaan tiellään edetä - ennenkuin se heittää "yltään" pois tämän "pahan uskon kahleet".
Onhan siitä jo todellinen tieto ja ymmärrys varoittanut meitä! On jo aika ruveta valvomaan, ettei joudu todellisen tiedon ja sen antaman valon ulkopuolelle. Älkäämme enään uskoko, että on olemassa mitään pahaa ulkopuolella meitä itseämme. Sillä moraalinen/siveellinen paha on ainoa paha, muusta pahasta on nähdäkseni edes turha puhuakkaan. Ulkoapäin tulevat taudit ja kärsimykset eivät ole mitään pahaa raamatunkaan mukaan, koska ne kuuluvat luonnon järjestykseen. Todellinen siveellinen paha on olemassa siis itsessämme.
Katsokaamme tätä pahaa itsessämme! Se esiintyy kahdessa muodossa, eli kahdenlaisena kiusaajana, rumana ja kauniina. "Enkelinä ja demonina", se on jäännös ihmiskunnan menneiltä ajoilta kaukaisilta ajoilta. Ja sitä voisimme kutsua esim, - himoksi - himoelementiksi joka on todella meidän perusminämme jolle me olemme kohdistaneet suurimman ajatusvoimamme eli oman järkemme antaneet sen palvelukseen, sitä me syötämme ja ravitsemme tätä himopuolta - himoelementaalia.
kaikki ihmiset jotka yrittävät kulkea hengen elämän tietä savat kokea ja tuntea tämän oudon ja kummallisen kiusaajan hyökkäyksen eli viettelijän voiman sisimmässään, siinä määrin kuin heissä on tuo himo eli pahan viettelys vielä vaikuttamassa ja siten vielä jäljellä. Tämä itsekkään himon paha ei siis ole meidä ulkopuolellamme minään objektiivisena pahana, siihen meidän ei tule langeta. meidän tulee oppia se voittamaan, jos me siihen langeamme, että se kiusaus himoon, itsekkyyteen ja kaikkeen henkiseen pahaan tulee meidän ulkopuoleltamme, niin silloin meistä kehittyy pessimistejä ja epäluuloisia ihmisiä ja viimein Jumalan kieltäjiä.
Ja viimein me päädymme sanomaan, että perkele on luonut maailman, koska kaikki on niin synkkää ja mustaa, raakuutta kaikkialla , vääryyttä ja pahaa. Tämä on ihmisen kiusaus joka hänet helposti valtaa. Mutta hän voi rukoilla isää JumALAA: Älä johdata minua tuohon kiusaukseen. älä anna minun langeta tai sortua tuon kiusauksen houkutukseen. Anna minun ymmärtää etten koskaan epäilisi Sinua, etten pitäisi Sinun maailmankaikkeuttasi pahana, etten vihaisi ja kiroaisi Sinun luomaasi ja kaikkeuttasi.
Mutta on vielä toinen kiusaaja ihmisessä, hänen sisällään, ja se on "kaunis muodoltaan". Se on itserakkauden, itsekylläisyyden, itsetyytyväisyyden sekä henkisen ylpeyden ääni. Ihminen voi älyssään kehittyä niin nerokkaaksi, että hän siinä nerossaan/järjessään erottautuu muusta maailmasta, eikä lainkaan tahdo tunnustaa, että mitään Jumalaa olisi - tai mitään ihmisjärkeä suurempaa olisi maailmassa.
Tallain ihminen erottautuu täysin Jumalasta ja Hänen olemassa olostaan. Tästä tiedämme kuta nerokkaammaksi ihminen kehittyy sitä kauenmaksi hän etääntyy Jumalasta, ja siirtyy yhä lähemmäksi kiusaajaa. Kaikki kiintymys filosofointiin, ja spekulaatiointiin tulee hänelle yhä tärkeämmäksi oman järkensä avulla, samalla ihannoiden omaa saavutustaan, kaikki tallainen edellä mainittu johtuu hänessä itsessään asuvasta kiusaajasta.
Eihän tallainen ihminen avaa itseään tai omaa sieluaan Jumalalliselle valolle, - ei niinkuin kukka joka avaa terälehtensä auringon valolle ottamaan säteilevää lämpöä ja kasvuvoimaa itseensä.
Normaali uskovainen ihminenkään ei osaa asettua oikealle kannalle tätä kiusaajaa kohtaan. Sitä ei käy kieltäminen, että ulkokullatulla nöyryydellä joka vakuuttaa, ettei mitään pidä tutkia, ja ettei ihminen voi mitään tietää, että hän on vasin luotu uskomaan ja ylistämään Jumalaa. Tallainen tekopyhyys siirtää vain ratkaisun etäämmäksi.
Vastaukset 1
Vanhimmat
## hän on vain luotu uskomaan ja ylistämään Jumalaa.
Tallainen tekopyhyys siirtää vain ratkaisun etäämmäksi. ##
Ihminen on todellakin luotu elämällään uskomaan ja ylistämään Jumalaa!
Sen teon toteuttaminen ratkaisee ongelman toisensa jälkeen.
Ef. 1:3
Ylistetty olkoon meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen Jumala ja Isä, joka on
siunannut meitä taivaallisissa kaikella hengellisellä siunauksella Kristuksessa,
Mutta ainahan saatana koettaa kääntää katseemme ylistämisestä manailemiseen.