Epävakaa persoonallisuus ja jätetty

-Maaria-

Hei
Tämä kuuluu ja ei kuulu tälle palstalle. Pakko kuitenkin purkaa ajatuksia. Toivon, että jaksat lukea tämän ja vielä kiitollisempi olen neuvoista/kommenteista.

Olen 27 vuotias nainen.

Sain viime viikolla diagnoosin epävakaasta persoonallisuudesta. Elämäni on ollut todella rankaa enkä ole koskaan ymmärtänyt itseäni. Diagnoosin saatua ymmärsin vihdoin miksi olen tehnyt asioita niin kuin olen ja miksi reagoin niin kuin reagoin.

Olen käynyt läpi erilaisia hoitojaksoja. Olen yrittänyt itsemurhaa, olen viillellyt itseäni, olen menettänyt elämästäni tärkeimpiä ihmisiä, jotka eivät enää jaksaneet minua, olen ollut sairaalahoidossa, psykiatrisessa päivystyksessä olen ollut useammin kuin kerran.

Kuitenkin minulla on ollut aina ihania ihmisiä ympärillä. Nyt olen löytänyt elämäni rakkauden. Hän on kaikkea mitä mieheltä toivon ja rakastan häntä päivä päivältä enemmän. Meillä on kuitenkin raastavia riitoja, joiden seurauksena minä romahdan täysin. Jokin aikaa sitten nappailin unilääkkeitä ja jouduin suljetulle osastolle. Mies oli tukena koko ajan, joka sai minut arvostamaan häntä entistä enemmän.

Olen kuitenkin äärimmäisen hankala. Pohdin ja analysoin. Tahdon keskustella kaikesta. Minun on hankala kestää eroa miehestä ja vielä hankalampaa yrittää ymmärtää hänen tarvettaan olla ja mennä ilman minuakin. Ei ole siis kyse mistään sopimattomasta vaan ihmisen terveestä tarpeesta olla välillä yksin ja ystävien kanssa ilman tyttöystävää.

Olen järkevä. Olen koulutettu ja hyvässä työssä. Pääasiallisesti pystyn hoitamaan työni hyvin, kuin myös perhesuhteet ja ystävyyssuhteet. Pistän kuitenkin kaikki läheiseni todella koville. En voi sille mitään. Näistä tilanteista minulle tulee järkyttävät itsesyytökset enkä koe olevani hyvä ihminen. Hyvän jakson aikana taas ymmärrän ettei se ole totta.

Meillä oli poikaystäväni kanssa sunnuntaina järkyttävä riita. Lopulta tilanne johti siihen, että poikaystäväni ilmoitti haluavansa aikaa ja pyysi etten ota häneen yhteyttä. En pystynyt rauhottumaan, joten lähetin viestin jos toisenkin. Lopulta hän ilmoitti tekstiviestillä haluavansa erota. Minä romahdin tästä täysin.

Nyt tilanne on se, että hän suostuu tapamaan minut vielä kerran, jotta voimme puhua tilanteen läpi. Uskon kuitenkin hänen haluavan erota. Tämä tuntuu minusta niin epäreilulta.

Sain juuri tietää mikä minua vaivaa ja nyt saan oikeaa hoitoa siihen. Jo heti diagnoosin jälkeen oloni on helpottunut sillä sain vastauksen yli vuosikymmenen pahoinvoinnille ja käytökselle. Tiedän, että tilanteeni alkaa parantumaan tästä eteenpäin ja käytökseni alkaa muuttumaan. Tiedän myös, että poikaystäväni rakastaa minua täydestä sydämestään kuin myös minä häntä. Hän ei vaan enää jaksa.

Hän on minun paras ystäväni. Haluaisin hänet lähelleni nyt kun hoidot alkavat. Haluasin todistaa ja näyttää hänelle, että voin muuttua ja paranen. En tiedä mitä sanon hänelle. En tiedä suostuuko hän enää jatkamaan.

Onko kenelläkään kokemuksia epävakaasta persoonallisuudesta? Onko kenelläkään neuvoja tilanteeseeni? Tapaan poikaystäväni tänään. Onko minulla toivoa poikaystäväni suhteen? Auttakaa minua. Pyydän.

-Maaria-

65

8206

Vastaukset

  • Mitä sinä oikein odotat! Käyttäydyt miten sattuu, ja sitten odotat, että toinen kestää mitä vain! Alahan opetella käyttäytymään vähän asiallisemmin, ja lakkaa leikkimästä jotain uhria. Nuo masennukset ja itsemurhayritykset on vain törkeitä yrityksiä kontrolloida toisen ihmisen käytöstä ja saada hänet pomppimaan sinun pillisi mukaan. Hän ei ole sinun hoitajasi, se ei ole hänen velvollisuutensa. Hänen tehtävänsä ei ole olla sinun elämäsi täyte. Hänen tehtävänsä ei ole elää niin kuin sinä haluat. Sinä olet itsekäs paskiainen. Sulla on nyt peiliin katsomisen ja kasvun paikka. Älä missaa sitä.

    • Masennus ei ole tahdon asia, tiedoksi kaikille. Se on vakava sairaus/tila ja siihen kuuluu tietynlainen käytös. Sitä on joidenkin vaikea ymmärtää, ettei ihminen ilkeyttään tai itsekkyyttää käyttäydy kuten käyttäytyy.


    • heitin kirjoitti:

      Masennus ei ole tahdon asia, tiedoksi kaikille. Se on vakava sairaus/tila ja siihen kuuluu tietynlainen käytös. Sitä on joidenkin vaikea ymmärtää, ettei ihminen ilkeyttään tai itsekkyyttää käyttäydy kuten käyttäytyy.

      Kiitos.

      Kuten mainitsit, en todellakaan ilkeyttäni toimi niin kuin toimin. En tietenkään haluaisi minulla olevan tällaista. Haluan olla terve. Nyt saan oikeanlaista hoitoa ja uskon paranevani. Tämä on jo ensimmäinen askel.

      Kaikki aiemmassa viestissäni kuvailemat asiat itsemurhayrityksineen yms. kuuluvat epävakaan persoonallisuuden oireisiin. Asiasta tietämätön ei sitä ymmärrä. Aiemmin tilaani on hoidettu vain masennuksena ja se ei ole oikea tapa tähän persoonallisuushäiriöön.

      Ymmärrän kyllä etten omista poikaystävääni. Ymmärrän että olen koitellut hänen sietokykyään ja ollut kamala ja itsekäs. Ja uskokaa, että minulla on tästä vielä kamalampi olo...

      -Maaria-


    • -Maaria- kirjoitti:

      Kiitos.

      Kuten mainitsit, en todellakaan ilkeyttäni toimi niin kuin toimin. En tietenkään haluaisi minulla olevan tällaista. Haluan olla terve. Nyt saan oikeanlaista hoitoa ja uskon paranevani. Tämä on jo ensimmäinen askel.

      Kaikki aiemmassa viestissäni kuvailemat asiat itsemurhayrityksineen yms. kuuluvat epävakaan persoonallisuuden oireisiin. Asiasta tietämätön ei sitä ymmärrä. Aiemmin tilaani on hoidettu vain masennuksena ja se ei ole oikea tapa tähän persoonallisuushäiriöön.

      Ymmärrän kyllä etten omista poikaystävääni. Ymmärrän että olen koitellut hänen sietokykyään ja ollut kamala ja itsekäs. Ja uskokaa, että minulla on tästä vielä kamalampi olo...

      -Maaria-

      Ensimmäiseksi voisit opetella vaikka ymmärtämään sen asian, että muiden ihmisten maailman ei tarvitse eikä tule pyöriä sinun ja sinun epävakaan napasi ja minkä lie milloinkin ympärillä. Poikaystävä on saanut tarpeekseen tällä erää. Keskity nyt paranemiseesi ja seurustele vasta sitten kun osaat seisoa myös omilla jaloillasi.


    • heitin kirjoitti:

      Masennus ei ole tahdon asia, tiedoksi kaikille. Se on vakava sairaus/tila ja siihen kuuluu tietynlainen käytös. Sitä on joidenkin vaikea ymmärtää, ettei ihminen ilkeyttään tai itsekkyyttää käyttäydy kuten käyttäytyy.

      ole koskaan ollut masentunut mutta olen todella hankala ja analysoin,vatvon asioita ja kiukuttelen. Ja pistän myös läheiseni koville. Pommitan tekstiveisteillä.
      Ei tuo ole masennusta, tuota voi luonnehtia sanalla NAINEN.
      Kyllä tuossa on vähän sitä itsekkyyttäkin. pitää muistaa ettei mies tuollaista jaksa. Kaikkea muuta kuin helppoa elämää.


    • sen paranemisen kirjoitti:

      Ensimmäiseksi voisit opetella vaikka ymmärtämään sen asian, että muiden ihmisten maailman ei tarvitse eikä tule pyöriä sinun ja sinun epävakaan napasi ja minkä lie milloinkin ympärillä. Poikaystävä on saanut tarpeekseen tällä erää. Keskity nyt paranemiseesi ja seurustele vasta sitten kun osaat seisoa myös omilla jaloillasi.

      En ole ap. mutta olen myös ns. epävakaa persoonallisuus. Aivan yhtä rajua elämää minulla ei kuitenkaan ole ollut, enkä esim. ole ollut psyk.hoidossa enkä osastolla. Ymmärrän kuitenkin hyvin häntä. En myöskään kestä eroa/hylätyksi tulemista. Se on epävakaan persoonan ydinongelma. Pystyn kyllä elämään sinkkuna, seisomaan omilla jaloillani vaikka ikuisesti, elämään tasapainoista elämää. MUtta jos minut jätetään tai petetään, ajaudun syvään masennukseen. Sille ei mahda mitään. Edes terapia ei auta, ainakaan minua. En siis enää koskaan aio ryhtyä parisuhteeseen, koska en enää luota miehiin.

      Koska et tiedä asiasta/sairaudesta mitään, älä ala jakelemaan typeriä, ilkeitä neuvojasi. Kirjoituksestasi päätellen olet itse epäkypsä kakara, eli katso peiliin.

      Ap:lle en osaa muuta sanoa kuin että toivottavasti pääset terapiaan, joitakin se auttaa. Iän mittaan myös helpottaa. Eikä todellakaan kannata aloittaa nyt uutta parisuhdetta ennen kuin hallitset käyttäytymisesi. Sinun onnesi että sait diagnoosin noin nuorena, jolloin toivoa toipumisesta on enemmän, kun et ole vielä saanut niin syviä haavoja/sydänsuruja (kuten minä) jotka eivät enää parane.


    • ei ap. kirjoitti:

      En ole ap. mutta olen myös ns. epävakaa persoonallisuus. Aivan yhtä rajua elämää minulla ei kuitenkaan ole ollut, enkä esim. ole ollut psyk.hoidossa enkä osastolla. Ymmärrän kuitenkin hyvin häntä. En myöskään kestä eroa/hylätyksi tulemista. Se on epävakaan persoonan ydinongelma. Pystyn kyllä elämään sinkkuna, seisomaan omilla jaloillani vaikka ikuisesti, elämään tasapainoista elämää. MUtta jos minut jätetään tai petetään, ajaudun syvään masennukseen. Sille ei mahda mitään. Edes terapia ei auta, ainakaan minua. En siis enää koskaan aio ryhtyä parisuhteeseen, koska en enää luota miehiin.

      Koska et tiedä asiasta/sairaudesta mitään, älä ala jakelemaan typeriä, ilkeitä neuvojasi. Kirjoituksestasi päätellen olet itse epäkypsä kakara, eli katso peiliin.

      Ap:lle en osaa muuta sanoa kuin että toivottavasti pääset terapiaan, joitakin se auttaa. Iän mittaan myös helpottaa. Eikä todellakaan kannata aloittaa nyt uutta parisuhdetta ennen kuin hallitset käyttäytymisesi. Sinun onnesi että sait diagnoosin noin nuorena, jolloin toivoa toipumisesta on enemmän, kun et ole vielä saanut niin syviä haavoja/sydänsuruja (kuten minä) jotka eivät enää parane.

      Onko sulle koskaan tullut mieleen että toi on vain elämää. meille kaikille on käynyt samoin, luotan silti kuitenkin ihmisiin ja olenkin löytänyt elämäni miehen, kannatti yrittää.
      Ei kaikelle ole diagnoosia ja et ole mitenkään erityinen tai harvinainen.


    • Huomionhakua? kirjoitti:

      Onko sulle koskaan tullut mieleen että toi on vain elämää. meille kaikille on käynyt samoin, luotan silti kuitenkin ihmisiin ja olenkin löytänyt elämäni miehen, kannatti yrittää.
      Ei kaikelle ole diagnoosia ja et ole mitenkään erityinen tai harvinainen.

      lähestyä epävakaata persoonallisuutta omasta vinkkelistään. Se mikä on sinulle normaalia, ei ole hänelle. Se mitä sinä kestät, hän ei kestä. Hän tietää sen ja se harmittaa ja on vaikeaa hänelle itselleen.

      Jos ei ole muuta sanottavaa tällaiselle, kuin kettuilla ymmärtämättömyyttään, niin eikö voisi jättää kommentoimatta kokonaan? Kaikkein viimeiseksi epävakaa persoonallisuus kaipaa minkään sortin kettuilua ja syyllistämistä.


    • terveillä on kirjoitti:

      lähestyä epävakaata persoonallisuutta omasta vinkkelistään. Se mikä on sinulle normaalia, ei ole hänelle. Se mitä sinä kestät, hän ei kestä. Hän tietää sen ja se harmittaa ja on vaikeaa hänelle itselleen.

      Jos ei ole muuta sanottavaa tällaiselle, kuin kettuilla ymmärtämättömyyttään, niin eikö voisi jättää kommentoimatta kokonaan? Kaikkein viimeiseksi epävakaa persoonallisuus kaipaa minkään sortin kettuilua ja syyllistämistä.

      pilvilinnoista huomiota hakeva hemmoteltu kakara?
      Kun poikaystävä ei toimikaan kuten hän (nainen) haluaa niin nainen saa hermoromahduksen.. niih..
      Olen ollut vuosia masentuneen läheisen tukena, tiedän paremmin kuin uskotkaan. En vain jaksa ymmärtää tuollaista "muka-masentuneisuutta".


    • ........................ kirjoitti:

      pilvilinnoista huomiota hakeva hemmoteltu kakara?
      Kun poikaystävä ei toimikaan kuten hän (nainen) haluaa niin nainen saa hermoromahduksen.. niih..
      Olen ollut vuosia masentuneen läheisen tukena, tiedän paremmin kuin uskotkaan. En vain jaksa ymmärtää tuollaista "muka-masentuneisuutta".

      Et todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään. Miksi edes sotket "masentuneisuuden" epävakaaseen persoonaan? Ne kun ovat aivan eri asioita. Epävakaa persoona voi (kuten ap. kertoi) elää täysin normaalia elämää, eikä hän ole masentunut. Lapsuuden traumojen vuoksi hän ei kestä hylätyksi jäämisen kokemuksia yhtä hyvin kuin ns. normaalitaustaiunen ihminen. Oli sitten kyse parisuhteen katkeamisesta tai läheisen kuolemasta, epävakaa persoona masentuu tällaisessa tilanteessa hyvin syvästi ja usein ajautuu itsemurhaankin, koska häneen ei auta masennuslääkkeet tai/ja normaali terapia/keskustelu tmv.

      Epävakaa persoona on kaikkea muuta kuin kumppaniltaan liikoja vaativa(egoistinen tai narsistinen) pompottaja. Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee. Epävakaa persoona joutuu usein hyväksikäytetyksi nimenomaan kiltteytensä ja alistuneisuutensa vuoksi, hän kun ei kestä eroa parisuhteesta niin tekee kaikkensa etei sitä eroa ja riitaa tulisi.

      Näin nimenomaan naisilla. Miespuoliset epävakaat ajautuvat valitettavan usein alkoholismin ja rikollisuuden tielle. Naiset ajautuvat hyväksikäytetyiksi, koska eivät uskalla erota huonosta suhteesta.

      Oletpa todella "hyvä" kaveri kun haukut ystävääsi "muka-masentuneeksi". Minkähänlaista "tukea" olet hänelle muka antanut kun noin ilkeästi puhut. Kyllä se siperia opettaa vielä sinuakin, usko pois. Jokainen saa täällä ristinsä kannettavakseen, tpoisella se on epävakaus, toisella vaikkapa vakava fyysinen sairaus tai puolison menettäminen.


    • ei ap. kirjoitti:

      Et todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään. Miksi edes sotket "masentuneisuuden" epävakaaseen persoonaan? Ne kun ovat aivan eri asioita. Epävakaa persoona voi (kuten ap. kertoi) elää täysin normaalia elämää, eikä hän ole masentunut. Lapsuuden traumojen vuoksi hän ei kestä hylätyksi jäämisen kokemuksia yhtä hyvin kuin ns. normaalitaustaiunen ihminen. Oli sitten kyse parisuhteen katkeamisesta tai läheisen kuolemasta, epävakaa persoona masentuu tällaisessa tilanteessa hyvin syvästi ja usein ajautuu itsemurhaankin, koska häneen ei auta masennuslääkkeet tai/ja normaali terapia/keskustelu tmv.

      Epävakaa persoona on kaikkea muuta kuin kumppaniltaan liikoja vaativa(egoistinen tai narsistinen) pompottaja. Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee. Epävakaa persoona joutuu usein hyväksikäytetyksi nimenomaan kiltteytensä ja alistuneisuutensa vuoksi, hän kun ei kestä eroa parisuhteesta niin tekee kaikkensa etei sitä eroa ja riitaa tulisi.

      Näin nimenomaan naisilla. Miespuoliset epävakaat ajautuvat valitettavan usein alkoholismin ja rikollisuuden tielle. Naiset ajautuvat hyväksikäytetyiksi, koska eivät uskalla erota huonosta suhteesta.

      Oletpa todella "hyvä" kaveri kun haukut ystävääsi "muka-masentuneeksi". Minkähänlaista "tukea" olet hänelle muka antanut kun noin ilkeästi puhut. Kyllä se siperia opettaa vielä sinuakin, usko pois. Jokainen saa täällä ristinsä kannettavakseen, tpoisella se on epävakaus, toisella vaikkapa vakava fyysinen sairaus tai puolison menettäminen.

      Joo ei vaan jaksa ymmärtää tuota kirjoitusta kun on kymmeniä vuosia koittanut auttaa (halveksi vain! Ja arvostele tapaani auttaa!) ja kuten tiedät, ettei normaali ihminen voi auttaa, kuten luulin, masennuin vain itsekin.
      Hyvä että myös sinä tuomitset heti ihmiset jotka ei ole samaa mieltä kanssasi ja manaat minulle onnettomuuksia ja epäonnea elämässä, ja minulla muuten on vakava fyysinen sairaus myös, SINÄ et tiedä mistään mitään!!!!!!!!!!!!!!!! olen myös kokenut paljon surua ja epäonnea parisuhteissani, mielestäni ap:n pitäis ryhdistäytyä eikä pompotella miestänsä, kävi häntä sääliksi. EN ole samaa mieltä kanssasi, eikö se ole tämän palstan oikeus hä??????


    • ........................ kirjoitti:

      pilvilinnoista huomiota hakeva hemmoteltu kakara?
      Kun poikaystävä ei toimikaan kuten hän (nainen) haluaa niin nainen saa hermoromahduksen.. niih..
      Olen ollut vuosia masentuneen läheisen tukena, tiedän paremmin kuin uskotkaan. En vain jaksa ymmärtää tuollaista "muka-masentuneisuutta".

      Teet itsestäsi vain idiootin noilla jutuillasi. Ei sinun olisi tarvinnut enää todistella että et tiedä diagnosoidusta persoonallisuushäiriöstä yhtään mitään. Minä tiedän, kun läheiselläni on tuollainen diagnosoitu ja ärsyttää aivan jumalattomasti sinunkaltaiset idiootit, jotka tulee kommentoimaan asiaa, mistä ei tiedä hevon persettä! Vieläpä haitallisesti, koska aloittaja ei kaipaa yhtään tuollaista kommenttia... Ne vahingoittaa häntä vain lisää ja paljon enemmän, kuin ikinä pahimmissa painajaisissakaan osaat uneksia!

      Ymmärtäisit olla hiljaa, jos ei ole muuta sanottavaa!


    • ........................ kirjoitti:

      Joo ei vaan jaksa ymmärtää tuota kirjoitusta kun on kymmeniä vuosia koittanut auttaa (halveksi vain! Ja arvostele tapaani auttaa!) ja kuten tiedät, ettei normaali ihminen voi auttaa, kuten luulin, masennuin vain itsekin.
      Hyvä että myös sinä tuomitset heti ihmiset jotka ei ole samaa mieltä kanssasi ja manaat minulle onnettomuuksia ja epäonnea elämässä, ja minulla muuten on vakava fyysinen sairaus myös, SINÄ et tiedä mistään mitään!!!!!!!!!!!!!!!! olen myös kokenut paljon surua ja epäonnea parisuhteissani, mielestäni ap:n pitäis ryhdistäytyä eikä pompotella miestänsä, kävi häntä sääliksi. EN ole samaa mieltä kanssasi, eikö se ole tämän palstan oikeus hä??????

      ole epävakaata persoonallisuutta, niin et tiedä tästä mitään riippumatta siitä kuinka paskaa oma elämäsi on. Sinulla sentään on kyky ja työkalut selvitä ja kestää paljon paremmin, toisin kuin epävakaalla persoonallisuudella.

      Toistan vielä että aloittaja ei tarvitse ja kaipaa mitään "ota niskasta kiinni"-tyylistä paskaa, eikä syyllistämistä vaan tuohon kuuluvaa tukea, jota sinä et osaa katkerana ja väärin ymmärtäjänä antaa.

      Aloittajan toivon jättävän tämän tyyliset jutut omaan arvoonsa ja ei pahoita mieltään tai tuntevan turhaa lisäsyyllisyyttä :)


    • ........................ kirjoitti:

      Joo ei vaan jaksa ymmärtää tuota kirjoitusta kun on kymmeniä vuosia koittanut auttaa (halveksi vain! Ja arvostele tapaani auttaa!) ja kuten tiedät, ettei normaali ihminen voi auttaa, kuten luulin, masennuin vain itsekin.
      Hyvä että myös sinä tuomitset heti ihmiset jotka ei ole samaa mieltä kanssasi ja manaat minulle onnettomuuksia ja epäonnea elämässä, ja minulla muuten on vakava fyysinen sairaus myös, SINÄ et tiedä mistään mitään!!!!!!!!!!!!!!!! olen myös kokenut paljon surua ja epäonnea parisuhteissani, mielestäni ap:n pitäis ryhdistäytyä eikä pompotella miestänsä, kävi häntä sääliksi. EN ole samaa mieltä kanssasi, eikö se ole tämän palstan oikeus hä??????

      Oletkohan nyt aivan varma että sinulla itselläsi ei ole jonkin sortin persoonallisuushäiriötä? Sen varran aggressiivista tuio sinun tekstisi on. Et vain ole itse tajunnut että olet avun tarpeessa ja syytät ongelmistasi muita.


    • sinulla ei kirjoitti:

      ole epävakaata persoonallisuutta, niin et tiedä tästä mitään riippumatta siitä kuinka paskaa oma elämäsi on. Sinulla sentään on kyky ja työkalut selvitä ja kestää paljon paremmin, toisin kuin epävakaalla persoonallisuudella.

      Toistan vielä että aloittaja ei tarvitse ja kaipaa mitään "ota niskasta kiinni"-tyylistä paskaa, eikä syyllistämistä vaan tuohon kuuluvaa tukea, jota sinä et osaa katkerana ja väärin ymmärtäjänä antaa.

      Aloittajan toivon jättävän tämän tyyliset jutut omaan arvoonsa ja ei pahoita mieltään tai tuntevan turhaa lisäsyyllisyyttä :)

      olet sinä???
      sinullahan on epävakaa persoonallisuus joten sait raivarit?


    • mene hoitoon kirjoitti:

      Oletkohan nyt aivan varma että sinulla itselläsi ei ole jonkin sortin persoonallisuushäiriötä? Sen varran aggressiivista tuio sinun tekstisi on. Et vain ole itse tajunnut että olet avun tarpeessa ja syytät ongelmistasi muita.

      ongelmia. Elämäni on hyvin, hyvin onnellista, tuo juttu tapahtui kauan sitten ;)
      Parasta aikaa ikinä!
      En vain ole samaa mieltä. Enkä tule olemaan. Piste.


    • tarkoitin!!! kirjoitti:

      Teet itsestäsi vain idiootin noilla jutuillasi. Ei sinun olisi tarvinnut enää todistella että et tiedä diagnosoidusta persoonallisuushäiriöstä yhtään mitään. Minä tiedän, kun läheiselläni on tuollainen diagnosoitu ja ärsyttää aivan jumalattomasti sinunkaltaiset idiootit, jotka tulee kommentoimaan asiaa, mistä ei tiedä hevon persettä! Vieläpä haitallisesti, koska aloittaja ei kaipaa yhtään tuollaista kommenttia... Ne vahingoittaa häntä vain lisää ja paljon enemmän, kuin ikinä pahimmissa painajaisissakaan osaat uneksia!

      Ymmärtäisit olla hiljaa, jos ei ole muuta sanottavaa!

      porukkaa....


    • ei ap. kirjoitti:

      Et todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään. Miksi edes sotket "masentuneisuuden" epävakaaseen persoonaan? Ne kun ovat aivan eri asioita. Epävakaa persoona voi (kuten ap. kertoi) elää täysin normaalia elämää, eikä hän ole masentunut. Lapsuuden traumojen vuoksi hän ei kestä hylätyksi jäämisen kokemuksia yhtä hyvin kuin ns. normaalitaustaiunen ihminen. Oli sitten kyse parisuhteen katkeamisesta tai läheisen kuolemasta, epävakaa persoona masentuu tällaisessa tilanteessa hyvin syvästi ja usein ajautuu itsemurhaankin, koska häneen ei auta masennuslääkkeet tai/ja normaali terapia/keskustelu tmv.

      Epävakaa persoona on kaikkea muuta kuin kumppaniltaan liikoja vaativa(egoistinen tai narsistinen) pompottaja. Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee. Epävakaa persoona joutuu usein hyväksikäytetyksi nimenomaan kiltteytensä ja alistuneisuutensa vuoksi, hän kun ei kestä eroa parisuhteesta niin tekee kaikkensa etei sitä eroa ja riitaa tulisi.

      Näin nimenomaan naisilla. Miespuoliset epävakaat ajautuvat valitettavan usein alkoholismin ja rikollisuuden tielle. Naiset ajautuvat hyväksikäytetyiksi, koska eivät uskalla erota huonosta suhteesta.

      Oletpa todella "hyvä" kaveri kun haukut ystävääsi "muka-masentuneeksi". Minkähänlaista "tukea" olet hänelle muka antanut kun noin ilkeästi puhut. Kyllä se siperia opettaa vielä sinuakin, usko pois. Jokainen saa täällä ristinsä kannettavakseen, tpoisella se on epävakaus, toisella vaikkapa vakava fyysinen sairaus tai puolison menettäminen.

      Hei

      Kiitos tästä kirjoituksesta ja minun puolustuksesta ilkeilijöitä kohtaan. Sinulla selvästi on kokemusta asiasta...sen verran naulan kantaan kaikki kommenttisi ovat.

      Myös minä ole joutunut hyväksikäytetyksi, useammin kuin kerran, juurikin tuon kiltteyden ja alistuvuuden vuoksi. Ketään en ole uskaltanut jättää, vaikka syytä olisi todellakin ollut. Ja nykyisessä suhteessani olen ollut sokea sille onnen määrällä, joka olisi ollut tarjolla. Olen vain pelännyt menetystä koko ajan.

      Onneksi sain poikaystävältäni vielä yhden mahdollisuuden. Hän on ihmeellinen mies.

      -Maaria-


    • ei ap. kirjoitti:

      Et todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään. Miksi edes sotket "masentuneisuuden" epävakaaseen persoonaan? Ne kun ovat aivan eri asioita. Epävakaa persoona voi (kuten ap. kertoi) elää täysin normaalia elämää, eikä hän ole masentunut. Lapsuuden traumojen vuoksi hän ei kestä hylätyksi jäämisen kokemuksia yhtä hyvin kuin ns. normaalitaustaiunen ihminen. Oli sitten kyse parisuhteen katkeamisesta tai läheisen kuolemasta, epävakaa persoona masentuu tällaisessa tilanteessa hyvin syvästi ja usein ajautuu itsemurhaankin, koska häneen ei auta masennuslääkkeet tai/ja normaali terapia/keskustelu tmv.

      Epävakaa persoona on kaikkea muuta kuin kumppaniltaan liikoja vaativa(egoistinen tai narsistinen) pompottaja. Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee. Epävakaa persoona joutuu usein hyväksikäytetyksi nimenomaan kiltteytensä ja alistuneisuutensa vuoksi, hän kun ei kestä eroa parisuhteesta niin tekee kaikkensa etei sitä eroa ja riitaa tulisi.

      Näin nimenomaan naisilla. Miespuoliset epävakaat ajautuvat valitettavan usein alkoholismin ja rikollisuuden tielle. Naiset ajautuvat hyväksikäytetyiksi, koska eivät uskalla erota huonosta suhteesta.

      Oletpa todella "hyvä" kaveri kun haukut ystävääsi "muka-masentuneeksi". Minkähänlaista "tukea" olet hänelle muka antanut kun noin ilkeästi puhut. Kyllä se siperia opettaa vielä sinuakin, usko pois. Jokainen saa täällä ristinsä kannettavakseen, tpoisella se on epävakaus, toisella vaikkapa vakava fyysinen sairaus tai puolison menettäminen.

      Hei
      Kiitos tästä kirjoituksesta ja minun puolustuksesta ilkeilijöitä kohtaan. Sinulla selvästi on kokemusta asiasta...sen verran naulan kantaan kaikki kommenttisi ovat.

      Myös minä ole joutunut hyväksikäytetyksi, useammin kuin kerran, juurikin tuon kiltteyden ja alistuvuuden vuoksi. Ketään en ole uskaltanut jättää, vaikka syytä olisi todellakin ollut. Ja nykyisessä suhteessani olen ollut sokea sille onnen määrällä, joka olisi ollut tarjolla. Olen vain pelännyt menetystä koko ajan.

      Onneksi sain poikaystävältäni vielä yhden mahdollisuuden. Hän on ihmeellinen mies.

      -Maaria-


    • -Maaria- kirjoitti:

      Hei
      Kiitos tästä kirjoituksesta ja minun puolustuksesta ilkeilijöitä kohtaan. Sinulla selvästi on kokemusta asiasta...sen verran naulan kantaan kaikki kommenttisi ovat.

      Myös minä ole joutunut hyväksikäytetyksi, useammin kuin kerran, juurikin tuon kiltteyden ja alistuvuuden vuoksi. Ketään en ole uskaltanut jättää, vaikka syytä olisi todellakin ollut. Ja nykyisessä suhteessani olen ollut sokea sille onnen määrällä, joka olisi ollut tarjolla. Olen vain pelännyt menetystä koko ajan.

      Onneksi sain poikaystävältäni vielä yhden mahdollisuuden. Hän on ihmeellinen mies.

      -Maaria-

      olet itse puolustellut itseäsi kokoajan. Ja nyt oli hyvä hetki lopettaa. Oikein.
      Et sinä mikään heikko ole. Et vain kestä hylkäämistä. Olen vain sitä mieltä että on todella väärin kiristää kumppania itsemurhayrityksillä. Toivottavasti et tee sitä hänelle enää, jos hän on elämäsi mies. Riidat voi ratkaista muutenkin kuin äärimmäisillä teoilla ja käytöksellä.
      Nim. "siperia opettaa heh"


    • ..................... kirjoitti:

      ongelmia. Elämäni on hyvin, hyvin onnellista, tuo juttu tapahtui kauan sitten ;)
      Parasta aikaa ikinä!
      En vain ole samaa mieltä. Enkä tule olemaan. Piste.

      selväksi jo ja onnistuit myös tekemään itsestäsi pellen. Ketään ei kiinnosta mielipiteesi ja kummalliset ajatuksesi asiasta josta et tiedä mitään, joten voit häipyä täältä toista loukkaamasta.


    • :) :) kirjoitti:

      olet itse puolustellut itseäsi kokoajan. Ja nyt oli hyvä hetki lopettaa. Oikein.
      Et sinä mikään heikko ole. Et vain kestä hylkäämistä. Olen vain sitä mieltä että on todella väärin kiristää kumppania itsemurhayrityksillä. Toivottavasti et tee sitä hänelle enää, jos hän on elämäsi mies. Riidat voi ratkaista muutenkin kuin äärimmäisillä teoilla ja käytöksellä.
      Nim. "siperia opettaa heh"

      sinäkin olet. Aloittajalla voi olla epävakaa persoonallisuus, tai onkin kun on todettu, mutta ei hän sentään ilkeä ja vainoharhainen ole!

      Ihme tyyppi olet, kun mielipiteet on pyllystä, tiedot asiasta johon ottaa kantaa ovat olemattomat ja vielä luulee kaikkien kirjoittajien olevan yksi ihminen. Sinähän tässä tunnut kaikista sekaisin olevan koko viestiketjussa.


    • ei ap. kirjoitti:

      Et todellakaan tiedä asiasta yhtään mitään. Miksi edes sotket "masentuneisuuden" epävakaaseen persoonaan? Ne kun ovat aivan eri asioita. Epävakaa persoona voi (kuten ap. kertoi) elää täysin normaalia elämää, eikä hän ole masentunut. Lapsuuden traumojen vuoksi hän ei kestä hylätyksi jäämisen kokemuksia yhtä hyvin kuin ns. normaalitaustaiunen ihminen. Oli sitten kyse parisuhteen katkeamisesta tai läheisen kuolemasta, epävakaa persoona masentuu tällaisessa tilanteessa hyvin syvästi ja usein ajautuu itsemurhaankin, koska häneen ei auta masennuslääkkeet tai/ja normaali terapia/keskustelu tmv.

      Epävakaa persoona on kaikkea muuta kuin kumppaniltaan liikoja vaativa(egoistinen tai narsistinen) pompottaja. Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee. Epävakaa persoona joutuu usein hyväksikäytetyksi nimenomaan kiltteytensä ja alistuneisuutensa vuoksi, hän kun ei kestä eroa parisuhteesta niin tekee kaikkensa etei sitä eroa ja riitaa tulisi.

      Näin nimenomaan naisilla. Miespuoliset epävakaat ajautuvat valitettavan usein alkoholismin ja rikollisuuden tielle. Naiset ajautuvat hyväksikäytetyiksi, koska eivät uskalla erota huonosta suhteesta.

      Oletpa todella "hyvä" kaveri kun haukut ystävääsi "muka-masentuneeksi". Minkähänlaista "tukea" olet hänelle muka antanut kun noin ilkeästi puhut. Kyllä se siperia opettaa vielä sinuakin, usko pois. Jokainen saa täällä ristinsä kannettavakseen, tpoisella se on epävakaus, toisella vaikkapa vakava fyysinen sairaus tai puolison menettäminen.

      Hienosti analysoitu ja kerrottu kyseisestä asiasta. Hyvä, että avasit suusi.


    • sen paranemisen kirjoitti:

      Ensimmäiseksi voisit opetella vaikka ymmärtämään sen asian, että muiden ihmisten maailman ei tarvitse eikä tule pyöriä sinun ja sinun epävakaan napasi ja minkä lie milloinkin ympärillä. Poikaystävä on saanut tarpeekseen tällä erää. Keskity nyt paranemiseesi ja seurustele vasta sitten kun osaat seisoa myös omilla jaloillasi.

      kyllä minkään valtakunnan tietoa näistä asioista. Epävakaa persoonallisuus kuten muutkin persoonaan liittyvät diagnoosit eivät parane noin vain. Niihin tarvitsee tarepiaa, lääkkeitä ym hoitoa. Sehän se olisi niin hienoa, kun se parantuisi kuin luunmurtuma, mutta kun ei. Se on geeneissä ja välittäjäaineissa.


    • Tässä puhuu empatiakyvytön ihminen.


  • Hienoa, että olet hakeutunut hoitoon. Olet vielä nuori ja hyvän hoidon sekä iän myötä epävakautesi tulee tasoittumaan. Tunnut tiedostavan ongelmakohdat käytöksessäsi ja se on jo iso askel "parantumisen" tiellä. Elämä epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän kanssa voi olla hyvin repivää, eikä moni sitä jaksa, mikä on täysin ymmärrettävää.

    Pelkäät menettäväsi poikaystäväsi ja takertumalla häneen tulet varmasti ajamaan hänet pois. Kunnioita poikaystäväsi päätöstä tulee se sitten olemaan mikä tahansa.

    Tiedän, että epävakaasta persoonallisuudesta kärsivän on hyvin vaikea kestää epävarmuutta ja silloin saattaa tehdä helposti ylilyöntejä, kuten kerrot riidassanne tapahtuneen. Se on vaikeaa, mutta jatkossa jos tulee vastaavia tilanteita niin pakota itsesi nukkumaan tai vaikka valvomaan yön yli ja selvitä tilanne vasta seuraavana päivänä, kun olet hieman rauhoittunut. Yritä löytää vaihtoehtoisia keinoja purkaa se hetken ahdistus esim, soita kaverille tai mene vaikka rankalle juoksulenkille. Pikkuhiljaa annat itsellesi siedätyshoitoa ja opettelet sietämään epävarmuutta, ahdistusta ja hylätyksi tulemisen pelkoa. Jos huomaat toimineesi impulsiivisesti ja tehneesi ylilyönnin ota niistä vastuu ja selvitä käytöksesi toiselle ihmiselle.

    Tsemppiä:)

    • Kiitos kannustuksesta.

      Tiedän, että tämä tulee todennäköisesti seuraamaan minua hautaan asti, mutta hoidolta toivonkin työkaluja elämään. Näin normaalisti ajatukseni kulkee vallan mainiosti, hoidan asiani ja olen suhteellisen tasapainoinen. Mutta kriisin iskiessä joudun sumuun. Ajatukset puuroutuvat, käytökseni/ajatukseni vaihtelee pakokauhun, ahdistuksen, välinpitämättömyyden, paniikin, surun, vihan, itsetuhoisuuden etc. välillä...ja tämä kaikki voi tapahtua alta kymmenessä minuutissa.

      Päällimmäisenä minulla on helpottunut olo. Nyt tiedän mikä minulla on. Tilanne poikaystäväni kanssa on avoinna. En tiedä selviämmekö tästä, mutta teen kaikkeni, että keskittyisin nyt itseeni ja parantumiseeni. Tiedän, että se on myös ainoa mahdollisuus pelastaa suhteeni. Tässä vaiheessa tarvitsemme tilaa molemmat.

      Kyllä tämä tästä...toivottavasti.

      -Maaria-


    • -Maaria- kirjoitti:

      Kiitos kannustuksesta.

      Tiedän, että tämä tulee todennäköisesti seuraamaan minua hautaan asti, mutta hoidolta toivonkin työkaluja elämään. Näin normaalisti ajatukseni kulkee vallan mainiosti, hoidan asiani ja olen suhteellisen tasapainoinen. Mutta kriisin iskiessä joudun sumuun. Ajatukset puuroutuvat, käytökseni/ajatukseni vaihtelee pakokauhun, ahdistuksen, välinpitämättömyyden, paniikin, surun, vihan, itsetuhoisuuden etc. välillä...ja tämä kaikki voi tapahtua alta kymmenessä minuutissa.

      Päällimmäisenä minulla on helpottunut olo. Nyt tiedän mikä minulla on. Tilanne poikaystäväni kanssa on avoinna. En tiedä selviämmekö tästä, mutta teen kaikkeni, että keskittyisin nyt itseeni ja parantumiseeni. Tiedän, että se on myös ainoa mahdollisuus pelastaa suhteeni. Tässä vaiheessa tarvitsemme tilaa molemmat.

      Kyllä tämä tästä...toivottavasti.

      -Maaria-

      olet ja oletkohan horoskoopiltasi kaksonen?

      En mä ole ainakaan koskaan ajatellut olevani mitenkään sairas vaikka olen ihan samanlainen!!!


    • älytöntä.... kirjoitti:

      olet ja oletkohan horoskoopiltasi kaksonen?

      En mä ole ainakaan koskaan ajatellut olevani mitenkään sairas vaikka olen ihan samanlainen!!!

      Ikäni mainitsin jo aiemmin...lähempänä kolmeakymppiä. Ja ei, en ole kaksonen. Yritätkö urkkia henkilöllisyyttäni? Minkä ikäinen itse olet? Vaikutat nuorelta.

      Ei tätä itse tiedostakaan...se ettet ole koskaan ajatellut olevasi sairas, ei tarkoita, ettet sitä ole. Jos käytöksesi on samanlaista kuin minun, koetko tosiaan sen olevan normaalia ja tervettä? Minä en ainakaan. Tutkipas asioita ja käy juttelemassa jonkun kanssa. Tämä tie johtaa tuhoon, jos ei sitä halua hoitaa ja siitä parantua.

      -Maaria-


    • Tykkään!


  • Persoonallisuushäiriötä ei voi parantaa, eikä siihen ole hoitoa. Vuosia sitten eräs viisas psykiatri sanoi, että ainut keino parantua persoonallisuushäiriöstä on, että henkilö syntyisi uudestaan, ja sehän ei ole mahdollista.

    • Persoonallisuuhäiriöstä voi toipua hyvässä intensiivisessä terapiassa esim. Tampereen PS2, joka valitettavasti on lopetusuhan alla.Suomessa ei ole muuta kuin Jorvin sairaala ja tämä, vaikka tarve olisi suuri,jotka ovat "erikoistuneet" persoonallisuushäiriöiden hoitoon.Joka tapauksessa 75- 80 % terapiassa olleista toipuu joko täysin tai osittain, ja kykenevät normaaliin,tasapainoiseen elämään ilman itsetuhoisuutta.Suosittelen tarkempaa tutustumista asiaan.


  • Ymmärrän niin hyvin mitä käyt nyt lävitse. Olen itse 30-vuotias nainen ja saanut myös moisen diagnoosin noin viisi vuotta sitten. Niinkuin sinulle, minullekin tieto oli melkoinen helpotus. Selvisi syy omaan kummalliseen ja hallitsemattomaan käytökseen.

    Kuten varmaan tiedätkin, epävakaan persoonallisuuden hoitaminen on hyvin hankalaa. Lääkkeistä voi olla apua oireisiin, mutta ne eivät paranna itse persoonallisuushäiriötä. Oireisiin niistä voi kuitenkin aika ajoin olla suuri apu. Terapialla on käsittääkseni saatu osalle epskuista hyviäkin tuloksia. Itselläni nuo kummatkaan hoitomuodot eivät ole tuottaneet tulosta, mutta oireita ovat joskus vähän hillinneet.

    Mutta en suinkaan kirjoittanut tätä lannistaakseni sinua vaan rohkaistakseni. Tämä on siitä hauska sairaus, että ikä loiventaa sitä. Huomaan jo itsekin saaneeni tuntea ajan parantavan vaikutuksen, vaikka olen vielä nuori. Kuinkakohan tasapainoinen olen vanhana mummona? :D

    Vaan asiaan vielä kuitenkin... Nyt elät kriittisiä hetkiä elämässäsi, etkä varmaankaan halua kuunnella muitten elämäntarinoita, vaan kaipaat hyviä neuvoja. Minun mielestäni teillä poikaystäväsi kanssa voisi hyvinkin olla vielä toivoa, mikäli hänellä olisi enää yhtään kiinnostusta jatkaa. Oleellista olisi se, että hänen täytyisi tietää ihan tasan tarkkaan, minkä kanssa hän on tekemisissä. Mielenterveyskeskuksista kannattaa etsiä potilasoppaita, joita sitten lukisitte yhdessä. Netistä löytyy myös paljon tietoa esim. hakusanoilla epävakaa persoonallisuus tai rajatapaus tai rajatilatyyppi yms.
    Toinen oleellinen asia on, että hänen ei pitäisi alkaa sinun kanssasi riitelemään, silloin kun sinulla iskee tuo "tila" päälle. Rakentavaa väittelyä tai sellaista kypsää riitelyä en tarkoita, vaan nimenomaan sitä, kun sinulla järki sumenee ja sairaus ottaa vallan. Siinä tilanteessa hänen pitäisi sanoa sinulle, että riitele yksinäsi ja lähteä vaikka pois tunniksi pariksi. Ja sinun pitäisi pyhästi luvata ettet koskaan, missään tilanteessa, vaikka mitä tapahtuisi satuta itseäsi ja sitten pitää se lupaus. Poikaystäväsi pitäisi uskaltaa turvallisin mielin jättää sinut riehumaan yksin. Ja jos kerrankin rikot tämän lupauksen viiltelyllä tms, ei paluuta enää ole. Jos tämä onnistuisi, sinun oma mielesi voisi oppia pikkuhiljaa, ettei lapsellisella ja epärakentavalla räyhäämisellä saavuteta muuta kuin "jäähy".
    Jos poikaystäväsi ei kuitenkaan missään tapauksessa halua jatkaa, en näe muita vaihtoehtoja kuin ruveta pikkuhiljaa rakentamaan elämää jollekin toisenlaiselle pohjalle, aluksi ihan tunti kerrallaan. Oppia nauttimaan pienistä asioita, joita onnistuu ympärilleen haalimaan. Pitää huolta itsestään ja tehdä sellaisia asioita, joista edes himpun verran saa vaikka hetkellistäkin mielihyvää.

    Loppuun vielä tahtoisin mainita, että loppujen lopuksi epävakaan elämä tuo paljon hyvää tai ainakin mielenkiintoista tullessaan. Ylikorostetut tunteet ovat tietysti hankalia ja jopa vaarallisia silloin kun elämässä on huono kausi. Mutta olethan joskus saanut kokea myös onnen hetkiä. Nekin tulevat nimittäin tripla-annoksina. :) Ja osoitteesta http://www.tukiasema.net/ löytyy keskustelupalsta, jossa ei varmaan ihan ensimmäiseksi tule vastausta, jossa sinut haukutaan pataluhaksi.

    Kaikkea hyvää toivon elämääsi. Vielä tulee päivä, jolloin olet taas onnellinen.

    • Hei

      Kiitos kannustuksesta.

      Minulla oli tuossa pari hyvää päivää ja tänään taas ahdistaa, niin että tärisen kauttaaltaan. Olen hillinnyt itseäni poikaystäväni suhteen ja antanut hänelle tilaa. Nyt olen muodostanut itselleni kamalan pelon hänelle soittamisesta. Pelkään koko ajan, että teen jotain väärin.

      Seuraava terapia on onneksi jo maanantaina, johon poikaystävä on lupautunut tulemaan mukaan. Haluan hänen kuulevan ammattilaiselta mistä on kyse ja ehkä saamme vähän purettua jännitystä. Hän myös itse haluaa tulla ja keskustella terapeuttini kanssa.

      Koitan kovasti pitää mielen kirkkaana, mutta se on niin äärimmäisen vaikeaa.

      Kyllä tämä tästä.

      -Maaria-


  • Menee 1:1 erään entisen tuttavani kanssa. Osastolla, itsariyrityksiä, bipolaarinen, miehet ei kestä kyydissä.

    Montaa neuvoa en osaa antaa. Pysy ainakin erossa viinasta. Muista lääkitys.

    Jos vaan mahdollista, niin tee ja puhu vähemmän. Ajattele vähemmän. Muutu passiivisemmaksi, jos voit. Luovuta.

    Rankka urheilu ja fyysinen työnteko tekee myös kaalille hyvää.

  • luin kirjoituksesi ja tuli itku silmään.aivan kun mun elämä.mäkin halusin todistaa et mä paranen,mut liian myöhään.ei ex poikaystävä enään halunnut mua.tuttu tunne tuntuu niin väärältä.onnea sulle ja kaikkea hyvää

    • "Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee"

      - Laitoin tähän, koska erittäin hyvin kerrottu minkälainen on henkilö, jolla on tämän tyyppinen persoonallisuushäiriö

      Itselläni on niin, että jos joku oikeasti musta sattuu joskus välittämään, kaveri, poika, kuka tahansa työnnän pois, ajattelen ettei hän kuitenkaan oikeesti halua olla kanssani, että haluaa olla vain rahan tai sen takia että teen kokoajan palveluksia ja lähden aina mukaan.

      Itse en kuitenkaan ole pelännyt erota, itsekin olen jättänyt en sitten tiedä onko tämän takia ettei pääse liian lähelle, mutta kiltteyttäni ottanut aina takaisin, vaikka mies kohtelee paremmin patakinnasta kuin minua. Itse löysin tähän lopulta oivan ratkaisun, oon sen verran ärsyttävä, että jättää minut ja onnistuikin lopulta.

      Nyt kun mulla epäillään persoonallisuushäiriötä ja dipoa alan pikku hiljaa ymmärtämään omia tekojani ja kaipuu niiden ihmisten lähelle, jotka oikeesti ovat joskus huolehtineet minusta on suunnaton, mutta pelkään että olen itse katkaissut välit heihin lopullisesti. Pelko ottaa yhteyttä on suunnaton. Periaatteessa on hyvä, että mulla on huomattu näin aikasin, että on ollut sen verran kovat päänsäryt, oksentelua ahdistuneisuuden ja paniikin takia, että asiaa on tutkittu, mutta taas ajatus kuka haluaa rikkinäisen omakseen kalvaa mieltä, kun ehjiäkin on. Menee niin kauan aikaa löytää ystävä, jolle voi soittaa silloin kun "hädän" hetki on suurin.

      Että joo olen itse valinnut tämän ja löytyy kaikilta. Ja on ehkä itsekästä kuormittaa tätä asiaa ystävälleen, miehelleen, mutta ei näitä asioita kukaan jaksa yksin.

      meni ehkä vähän ohi aiheen mutta täällä kun näitä persoonallisuushäiriöisiä tuntuu olevan. Mutta mua ainakin pelottaa tälle hetkellä niin helve_tisti löydänkö enään takaisin sitä ihmistä joka musta on välittänyt tai uutta hänen tilalleen. Terapiaa en edes uskalla aloittaa kun nyt jo tullut liian moni paha asia takaisin mieleen, enkä halua muistaa enään yhtään enempää mistään, en hyviä en pahoja.


    • yhtä sun toista kirjoitti:

      "Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee"

      - Laitoin tähän, koska erittäin hyvin kerrottu minkälainen on henkilö, jolla on tämän tyyppinen persoonallisuushäiriö

      Itselläni on niin, että jos joku oikeasti musta sattuu joskus välittämään, kaveri, poika, kuka tahansa työnnän pois, ajattelen ettei hän kuitenkaan oikeesti halua olla kanssani, että haluaa olla vain rahan tai sen takia että teen kokoajan palveluksia ja lähden aina mukaan.

      Itse en kuitenkaan ole pelännyt erota, itsekin olen jättänyt en sitten tiedä onko tämän takia ettei pääse liian lähelle, mutta kiltteyttäni ottanut aina takaisin, vaikka mies kohtelee paremmin patakinnasta kuin minua. Itse löysin tähän lopulta oivan ratkaisun, oon sen verran ärsyttävä, että jättää minut ja onnistuikin lopulta.

      Nyt kun mulla epäillään persoonallisuushäiriötä ja dipoa alan pikku hiljaa ymmärtämään omia tekojani ja kaipuu niiden ihmisten lähelle, jotka oikeesti ovat joskus huolehtineet minusta on suunnaton, mutta pelkään että olen itse katkaissut välit heihin lopullisesti. Pelko ottaa yhteyttä on suunnaton. Periaatteessa on hyvä, että mulla on huomattu näin aikasin, että on ollut sen verran kovat päänsäryt, oksentelua ahdistuneisuuden ja paniikin takia, että asiaa on tutkittu, mutta taas ajatus kuka haluaa rikkinäisen omakseen kalvaa mieltä, kun ehjiäkin on. Menee niin kauan aikaa löytää ystävä, jolle voi soittaa silloin kun "hädän" hetki on suurin.

      Että joo olen itse valinnut tämän ja löytyy kaikilta. Ja on ehkä itsekästä kuormittaa tätä asiaa ystävälleen, miehelleen, mutta ei näitä asioita kukaan jaksa yksin.

      meni ehkä vähän ohi aiheen mutta täällä kun näitä persoonallisuushäiriöisiä tuntuu olevan. Mutta mua ainakin pelottaa tälle hetkellä niin helve_tisti löydänkö enään takaisin sitä ihmistä joka musta on välittänyt tai uutta hänen tilalleen. Terapiaa en edes uskalla aloittaa kun nyt jo tullut liian moni paha asia takaisin mieleen, enkä halua muistaa enään yhtään enempää mistään, en hyviä en pahoja.

      käyttäytyminen tuntuu nyt siis parisuhteessa olevan epävakaata persoonallisuutta..
      Onko toi joku muoti-ilmiö?


    • -elämääkin nähnyt- kirjoitti:

      käyttäytyminen tuntuu nyt siis parisuhteessa olevan epävakaata persoonallisuutta..
      Onko toi joku muoti-ilmiö?

      tosiaankaan. Hankala ja kiusallinen vaiva sitä sairastavalle. Kokemukseni mukaan terveelle on äärimmäisen vaikea tajuta ja ymmärtää epävakaata persoonallisuushäiriötä, koska sen ilmenemismuodot vaikuttavat hölmöiltä ja ongelmat pieniltä terveille. Sairastaville ne vaan ovat jotakin ihan muuta ja monet tätä sairautta sairastavat ovat työkyvyttömyyseläkkeellä. Tuon pitäisi kertoa asian vakavuuden kuulostipa jutut miten hölmöiltä tahansa. Älkää sortuko analysoimaan näitä juttuja omasta lähtökohdastanne!

      Jos joku nykyään on muoti-ilmiö, niin naisten väärin käyttämä narsisti-määritelmä kaikista kusipäämiehistä, mitä kohtaavat!


    • yhtä sun toista kirjoitti:

      "Epävakaat persoonat ovat yleensä niitä jotka kiltisti alistuvat huonoonkin kohteluun ja katsovat kumppanin ikäviä piirteitä läpi sormien. Epävakaat eivät todellakaan pompota muita saati oleta että muut toimisivat hänen pillinsä mukaan. Eivätkä rakentele pilvilinnojakaan, koska eivät tiedä paremmasta, koska koko elämänsä ajan ovat kärsineet niin paljon etteivät edes osaa olla luontevia mikäli onni joskus potkaisee"

      - Laitoin tähän, koska erittäin hyvin kerrottu minkälainen on henkilö, jolla on tämän tyyppinen persoonallisuushäiriö

      Itselläni on niin, että jos joku oikeasti musta sattuu joskus välittämään, kaveri, poika, kuka tahansa työnnän pois, ajattelen ettei hän kuitenkaan oikeesti halua olla kanssani, että haluaa olla vain rahan tai sen takia että teen kokoajan palveluksia ja lähden aina mukaan.

      Itse en kuitenkaan ole pelännyt erota, itsekin olen jättänyt en sitten tiedä onko tämän takia ettei pääse liian lähelle, mutta kiltteyttäni ottanut aina takaisin, vaikka mies kohtelee paremmin patakinnasta kuin minua. Itse löysin tähän lopulta oivan ratkaisun, oon sen verran ärsyttävä, että jättää minut ja onnistuikin lopulta.

      Nyt kun mulla epäillään persoonallisuushäiriötä ja dipoa alan pikku hiljaa ymmärtämään omia tekojani ja kaipuu niiden ihmisten lähelle, jotka oikeesti ovat joskus huolehtineet minusta on suunnaton, mutta pelkään että olen itse katkaissut välit heihin lopullisesti. Pelko ottaa yhteyttä on suunnaton. Periaatteessa on hyvä, että mulla on huomattu näin aikasin, että on ollut sen verran kovat päänsäryt, oksentelua ahdistuneisuuden ja paniikin takia, että asiaa on tutkittu, mutta taas ajatus kuka haluaa rikkinäisen omakseen kalvaa mieltä, kun ehjiäkin on. Menee niin kauan aikaa löytää ystävä, jolle voi soittaa silloin kun "hädän" hetki on suurin.

      Että joo olen itse valinnut tämän ja löytyy kaikilta. Ja on ehkä itsekästä kuormittaa tätä asiaa ystävälleen, miehelleen, mutta ei näitä asioita kukaan jaksa yksin.

      meni ehkä vähän ohi aiheen mutta täällä kun näitä persoonallisuushäiriöisiä tuntuu olevan. Mutta mua ainakin pelottaa tälle hetkellä niin helve_tisti löydänkö enään takaisin sitä ihmistä joka musta on välittänyt tai uutta hänen tilalleen. Terapiaa en edes uskalla aloittaa kun nyt jo tullut liian moni paha asia takaisin mieleen, enkä halua muistaa enään yhtään enempää mistään, en hyviä en pahoja.

      Olen ihan samaa mieltä. Nyt vasta vuosien jälkeen uskallsin kertoa ex aviomielleni.


  • Mulla on vähän sama juttu.Poikaystäväni ei jaksa enkä enää tiedä mitä pitää tehä.En tiedä mitä hän haluaa,eilen juteltiin kauan ja sanoin että kaikki on hänesta kiinni.Mitä hän haluaa..
    Itselläni on epävakaa persoonnallisuus ja kaksisuuntainen mielialahäiriö ja olen käynyt läpi hoitoa sairaalassakin.Hän tiesi tämän minusta kun ruvettiin seurustelee.Tuntuu että mikään mitä teen ei riitä.
    Yritän parantaa tapani mutta en onnistu.Olen tosi itsetuhoinen ja tunnen olevani yksin.En pysty ottamaan ihmisiin kontaktia.
    Minulla on lisäksi syömishäiriö ja mieheni on ollut tukena koko ajan kaikessa mutta nyt ei kuulemma enää jaksa.Mun pitää tehdä jotain.Pitäisi yrittää töitä saada mutta olen niin saamaton enkä pysty.Panikoin jo heti kun pitää CVtä kirjoittaa.Yritin selittää mutta ei ymmärrä.

    Tiedän miltä tuntuu.Mullekin tulee tosi kovat itsesyytökset ja rankaisen itseäni kun en ole tarpeeksi hyvä ja pistat kaikki muut ihmiset ympärilläni koville.En pysty tyydyttämään ketään ja tuntu että kaikki ovat vaan onnettomia.

    Luulen että sulla on mahdollisuuksia jos se vaan kuuntelee sua se poikaystäväsi.

    Tsemppiä!!!tiedän tasan miten rankkaa on ja miltä tuntuu.

  • kaksisuuntainen. Mikähän minulla on? Minulla vaihtelevat mielialat hetkessä. (myrskynomaisia hyökyaaltoja) Masennuksen takia olen ollut tarapiassa ja eri lääkityksillä. Alkoholi pahentaa asiaa. Olen kärsinyt sairaudestani koko aikuisikäni. Olen nyt 31-vuotias. Erosin vuosi sitten. Nyt olen pikkuhiljaa oppinut hallitsemaan ajatuksiani ja tunteitani. Kerran jouduin kesken työpäivän menemään kotiin, ksoka ahdisti niin paljon ja itkin vaan. Opiskellessani kärsin oireista ja itkuisuudesta.

    Ei ole mitään muuta neuvoa kuin on opittava katsomaan pelkoa silmästä silmään. Kohdata se. Mä olen tehnyt niin tietoisesti monta kertaa. Myös ruokavaliosta on ollut apua. Kalaa ja kalaöljyjä, paljon kasviksia. Ei makaronia eikä mitä sattuu einesruokaa. Ennen kuukautisia henkistä valmentautumista, että kohta mieli on taas erityisen herkällä tolalla. Chakroihin kannattaa perehtyä eli ihmiskehossa on seitsemän pääenergiakeskusta. Jos näissä tapahtuu muutoksia, tapahtuu sairastumista. Meditointi eli mietiskely auttaa. Sitä voi tehdä eli saat ajatukset rauhoittumaan kuuntelemalla musiikkia, laulamalla hiljaa, olemassa veden ääressä tai liikkumalla luonnossa stressittömästi.

    En tosiaan muuta osaa neuvoa. Sinun tulee koittaa hallita omaa mieltäsi. Ja tässä on avaimia. Liikaa et voi tehdä töistä. Jaksat tehdä töitä vain sen verran kuin jaksat.

    • mielenkiinnolla jamahdin lukemaan kirjoituksianne vaikka etsinkin apua ihan toisen laiseen ongelmaan...olen 33 v nainen ja viimeisen puolen vuoden sisalla minulla todettiin syklotymia ja tunne elamaltaan epavakaa persoonallisuus,kiitan kyseista kirjottajaa kuka sanoi meista myos positiivisia asioita eika leimaten vaan hemmotellyuiksi kakaroiksi joiden pitaa yrittaa kontrolloida itseaan...talla hetkella minuun vaikuttavat ihmis suhteet toissa ja tunnen etta luon siella vaan negatiivista energiaa tyo yhteisoon mutta miten tallaisesta asiasta siellakaan voi keskustella etta tulisin edes hitusen paremmin ymmarretyksi...yritan vasta itse alkaa ymmartamaan itseani kun viimeinkin tiedan syyn.. ps..vastata voi myos sahkopostitse annelaspalmas@hotmail.com


  • Häntä ei ole diagnosoitu, mutta olen hyvin varma että hän oireilee samantapaisesta persoonallisuushäiriöstä. Olemme seurustelleet suht vähän aikaa vielä ja minä taidan olla sen verran ymmärtäväinen ja lujaluonteinen, etten ole antanut mieheni oikkujen häiritä suhdettamme. Tai ainakaan en ole osoittanut sitä miehelleni. Monesti kyllä tapaamisen ja tilanteen jälkeen olen ollut itku kurkussa, mutta aina jotenkin tilanne on rauhoittunut ja olen antanut anteeksi. Tämä voi olla merkittävä syy miksi olen hänelle niin tärkeä. Olen nimittäin ainoa ihminen joka häntä kestää perheensä lisäksi. Hänellä on paljon kavereita ja ihmisiä ympärillä, mutta hänellä ei ole todellisia ystäviä eikä kukaan jaksa häntä pidemmän päälle.

    Emme siis ole riidelleet koskaan ja välitän hänestä todella paljon ja meillä on ihana suhde, mutta voi olla että ajan kanssa tämä alkaa ottamaan jo kovilta. Enkä usko, että pystyn koskaan menemään naimisiin, hankkimaan lapsia tai olemaan loppuelämääni hänenlaisensa ihmisen kanssa.

    Kerro ehdottomasti miehellesi tästä diagnoosista, se ainakin selittää paljon asioita vaikkei se mitään korjaisikaan. Ainakin miehesi voi yrittää ymmärtää eikä hän ajattele sinun olevan muuten vain hankala ihminen.

    Haluaisin myös esittää sulle kysymyksen. Mistä tiedät, että käytöksesi tulee muuttumaan? Ja kerrothan, miten poikaystäväsi suhtautui asiaan ja miltä se susta tuntui. Kun tää vaikuttaa jotenkin kauheen omakohtaiselta.

    Voimia sulle.

    • Hei,

      Kirjoitanpa minäkin, uskon myös minun poikaystävälläni olevan tämä sama häiriö. Tuttavani joka on psykoterapeutti, tästä huomautti ensimmäisen kerran ja mitä enemmän olen itse aiheesta ottanut selvää, yhä selvempää se on. Meillä on nyt meneillään breikki minun pyynnöstä, koska en kestänyt enää. Ollaan oltu yhdessä 1v 4 kk ja se aika on ollut rankkaa. Hänessä ei omasta mielestään ole ollut mitään vikaa, toki ihmettelee ja on epätoivoinen raivareistaan, ilkeästä ja epäjohdonmukaisesta käytöksestään sekä hallitsemattomuudestaan. Ikään kuin joku toinen ihminen hänessä tuolloin ottaisi vallaan, ei enää tietoakaan rakastavasta ja tunteellisesta ihmisestä, siitä samasta jonka kanssa minä haluaisin seurustella. Ja nyt viimeisen 5 kk aikana kuvioon on tullut vielä muiden naisten deittailu, jota on tehnyt minun selän takana. Tästä on jäänyt kiinni pari kertaa - ja silloin itkee silmät päästä ja sanoo ettei ymmärrä miten on voinut tehdä sellaista, valehdella minulle jne. Kuulemma minussa ei ole ollut mitään vikaa ja olen hänelle täydellinen ja hän rakastaa. Mutta toisaalta kuulemma näistä tapaamisista hänellä ei ole ollut edes huono omatunto, koska ei ole pitänyt niiitä väärinä. Keskustelussa kuitenkin selvisi, ettei silti olisi sietänyt samaa minulta. Tätä hän ei kuitenkaan ole osannut omassa päässään käsittää, on vain tehnyt silmät kiinni asioita.

      Minulle tämä kaikki on ollut äärimmäisen loukkaavaa ja raskasta. Sain hänet viimein houkuteltua (tai pakotettua) terapiaan elokuussa, mutta taisi olla liian myöhään. Lisäksi ikävä kyllä terapeutti tuntuu olevan ihan hakoteillä, ehdottelee hänelle vain uusia harrastuksia jotta huomio kiinnittyisi muuhun, kuin uusien sosiaalisten suhteiden hankkimiseen. Poikaystäväni oli todella vaikea löytää tietään edes tälle yhdelle terapeutille, vaihdosta ei taitaisi tulla mitään. Olen ollut suhteemme ajan koko ajan se vahva osapuoli ja ajatellut, että selviämme näistä ongelmista yhdessä, kun hän kasvaa ja käy terapiassa. Mutta nyt kuvioon tuli vielä tämä muiden deittailukin (seksistä ei ole todisteita eikä hän sitä myönnä. Vanha klisee, mutta toisaalta uskon häntä, on sen verran sekavaa) - uskon etten sitä pysty unohtamaan tai luottamaan häneen jatkossa. Hän haluaisi epätoivoisesti jatkaa suhdetta, lupaa käydä terapiassa, sanoo rakastavansa ja hänen koko elämäntarkoituksensa lähtevän, jos minä lähden. On täysin epätoivoinen, että on pilannut sellaisen asian, jonka on koko elämänsä halunnut saavuttaa, eli meidän suhteen ja minut.

      Irrottautuminen tästä suhteesta on tosi vaikeaa. Nyt kahden viikon breikin jälkeen näen vain sen, että tällaista elämää en halua...mutta haluaisin sen hyvän ihmisen, joka hänessä on. En tiedä miksi kirjoitin - tiedän mitä tuosta persoonallisuushäiriöstä toipuminen vaatii - vuosia. Hän on siis 26-vuotias ja minä 28.

      Jotta voisin jatkaa yhdessä, haluaisin tietää että pettäminen tai "huomionhaku" muualta loppuu sekä valehteltu. Voiko epävakaa kyetä sellaiseen?

      Auttakaa pliis...


    • Minnie28 kirjoitti:

      Hei,

      Kirjoitanpa minäkin, uskon myös minun poikaystävälläni olevan tämä sama häiriö. Tuttavani joka on psykoterapeutti, tästä huomautti ensimmäisen kerran ja mitä enemmän olen itse aiheesta ottanut selvää, yhä selvempää se on. Meillä on nyt meneillään breikki minun pyynnöstä, koska en kestänyt enää. Ollaan oltu yhdessä 1v 4 kk ja se aika on ollut rankkaa. Hänessä ei omasta mielestään ole ollut mitään vikaa, toki ihmettelee ja on epätoivoinen raivareistaan, ilkeästä ja epäjohdonmukaisesta käytöksestään sekä hallitsemattomuudestaan. Ikään kuin joku toinen ihminen hänessä tuolloin ottaisi vallaan, ei enää tietoakaan rakastavasta ja tunteellisesta ihmisestä, siitä samasta jonka kanssa minä haluaisin seurustella. Ja nyt viimeisen 5 kk aikana kuvioon on tullut vielä muiden naisten deittailu, jota on tehnyt minun selän takana. Tästä on jäänyt kiinni pari kertaa - ja silloin itkee silmät päästä ja sanoo ettei ymmärrä miten on voinut tehdä sellaista, valehdella minulle jne. Kuulemma minussa ei ole ollut mitään vikaa ja olen hänelle täydellinen ja hän rakastaa. Mutta toisaalta kuulemma näistä tapaamisista hänellä ei ole ollut edes huono omatunto, koska ei ole pitänyt niiitä väärinä. Keskustelussa kuitenkin selvisi, ettei silti olisi sietänyt samaa minulta. Tätä hän ei kuitenkaan ole osannut omassa päässään käsittää, on vain tehnyt silmät kiinni asioita.

      Minulle tämä kaikki on ollut äärimmäisen loukkaavaa ja raskasta. Sain hänet viimein houkuteltua (tai pakotettua) terapiaan elokuussa, mutta taisi olla liian myöhään. Lisäksi ikävä kyllä terapeutti tuntuu olevan ihan hakoteillä, ehdottelee hänelle vain uusia harrastuksia jotta huomio kiinnittyisi muuhun, kuin uusien sosiaalisten suhteiden hankkimiseen. Poikaystäväni oli todella vaikea löytää tietään edes tälle yhdelle terapeutille, vaihdosta ei taitaisi tulla mitään. Olen ollut suhteemme ajan koko ajan se vahva osapuoli ja ajatellut, että selviämme näistä ongelmista yhdessä, kun hän kasvaa ja käy terapiassa. Mutta nyt kuvioon tuli vielä tämä muiden deittailukin (seksistä ei ole todisteita eikä hän sitä myönnä. Vanha klisee, mutta toisaalta uskon häntä, on sen verran sekavaa) - uskon etten sitä pysty unohtamaan tai luottamaan häneen jatkossa. Hän haluaisi epätoivoisesti jatkaa suhdetta, lupaa käydä terapiassa, sanoo rakastavansa ja hänen koko elämäntarkoituksensa lähtevän, jos minä lähden. On täysin epätoivoinen, että on pilannut sellaisen asian, jonka on koko elämänsä halunnut saavuttaa, eli meidän suhteen ja minut.

      Irrottautuminen tästä suhteesta on tosi vaikeaa. Nyt kahden viikon breikin jälkeen näen vain sen, että tällaista elämää en halua...mutta haluaisin sen hyvän ihmisen, joka hänessä on. En tiedä miksi kirjoitin - tiedän mitä tuosta persoonallisuushäiriöstä toipuminen vaatii - vuosia. Hän on siis 26-vuotias ja minä 28.

      Jotta voisin jatkaa yhdessä, haluaisin tietää että pettäminen tai "huomionhaku" muualta loppuu sekä valehteltu. Voiko epävakaa kyetä sellaiseen?

      Auttakaa pliis...

      Tuolla joku jo kommentoikin, ettei persoonallisuushäiriöstä "parane" koskaan. Se on totta, mutta häiriön kanssa voi oppia elämään. Ns. persoonallisuushäiriöisiä on ollut aina, kyseessä ei ole mikään uusi ilmiö. Olette varmaan kaikki kuulleet - ja tunnettekin - niitä "hankalia" ja "mahdottomia" tyyppejä? Sitähän persoonallisuushäiriöiset usein ovat ja kärsivät käytöksestään kovasti itsekin.

      Ajattelen niin, että persoonallisuushäiriön taustalla on usein kovin heikko tai lähes olematon itsetunto. Ihmiset ovat jo syntyjään erilaisia ja toiset kestävät paremmin esim. lapsudessa tapahtunutta henkistä lyttäämistä ja vähättelyä kuin toiset. Itsetuntoa voi parantaa onnistumisen kokemuksilla ja niitä persoonallisuushäiriöinen hakee. Vakuuttelua sille, että kelpaa ja osaa ja on pidetty. Persoonallisuushäiriöisiä on muuten aika paljon esimiestehtävissä, syynä juuri tuo pätemisen tarve. Samoin on sivusuhteissa tai tarpeessa "kalastella" uusia miehiä/naisia - siinä se persoonallisuushäiriöinen taas testaa sitä, että kelpaako...

      Niin, häiriön kanssa voi oppia elämään, mutta näkisin asian niin, että ensin meidän jokaisen on opittava tulemaan toimeen itsemme kanssa. Aika ajoin yksinäisyys tai yksin oleminen kuuluu elämään, sekin on kestettävä. Kukaan toinen ihminen ei voi olla jonkun elämän sisältö vaan kyllä se sisältö on haettava omasta itsestä.

      Persoonallisuushäiriöisille sanoisin, että hyväksykää itsenne sellaisian kuin olette tuntematta turhaa syyllisyyttä "mahdottomuudestanne". Eli opetelkaa ottamaan tämä elämä vähän kevyemmin älkääkä olettako, että esim. parisuhde loppuu heti kun tulee riitaa. Erimielisyydet kuuluvat elämään, olemmehan kaikki omia yksilöitämme. Opetelkaa kuuntelemaan ja antamaan tilaa toisillekin.

      Persoonallisuushäiriöisten kanssa eläville sanoisin, että ymmärtäkää ettei vika ole teissä vaan ko. henkilöt ovat yhtä "hankalia" kaikkien kanssa. Älkää sietäkö kaikkea älkääkä antako toisen laittaa ahdistavaa käytöstään aina vaan sairauden piikkiin. Persoonallisuushäiriöisen ajatusmaailmaa ei voi muuttaa kukaan muu kuin hän itse - kasvamalla. Aina se ei onnistu ja silloin läheisen on ajateltava itseäänkin ja esim. kuviossa mahdollisesti olevia lapsia ja lopetettava eläminen häiriintyneen ihmisen kanssa.

      Henkilöstä riippuu sekin, pahentaako vai parantaako ikääntyminen persoonallisuushäiriötä. Joistain tulee helpompia ja toisista taas entistä hankalampia.

      Toivon jaksamista kaikille "häiriöisille" ja meidän kanssamme eläville:)


  • Päästä hänet irti, älä pidä pakkomielteenä, onnellisuutesi ei ole kenestäkään ihmisestä kiinni, vaan sinusta itsestäsi. Yksin ollessasi voit tutustua itseesi, hakea ammattiapua ja käydä sairauttasi läpi. Kun olet ilman parisuhdetta, sinulla on aikaa ja voimavaroja keskittyä itseesi ja itsehoitoosi, se on eka sija. Anna aikaa ajlle ja eihän sitä koskaan tiedä mitä tapahtuu, voihan olla että kun saat rauhassa tutustua itseesi, ymmärtää ja hyväksyä itsesi, parisuhde tulee omalla ajallaan. Kaikkea hyvää sinulle!

  • samastuin ap:n kirjoitukseen.
    mulla todettiin n. kk sitten epävakaa persoonallisuushäiriö.tuntu jokseenkin pahalta lukea ilkeitä kommentteja kun eivät suostu tajuamaan, miks eivät ole hiljaa? miehen kanssa oltu 3v yhdessä, olen 24, 2 pojan äiti.

    mulla paukkus esiin oikein huolella tä häikkä toisen raskauden aikana. suhteessa kaikki rupe yks kaks määttäämään jne.. ollaan soudettu ees taas jatketaanko.. pitkään itse etsisin netistä mikä mulla vois olla, lopulta osuin melkein oikeaan, epäilin kakssuuntasta mieliala häiriötä, mutta psykiatri sitten selvensi ettei ole sitä.. osasto on nähty, terapiat ym.. olen sortunut huumeisiin, ollut stripparina, tehnyt kaikkea, ihan vain "etsiäkseni" itseäni.. teinistä asti on mennyt tosi lujaa, lapsena johuomasi lähinnä koulunkäynnistä. masennuksen piikkiin meni nämäkin vaivat 9 vuotta, 9 hyvin pitkää ja raastavaa vuotta..

    haistakaa te mun puolesta juustolta haiseva vittu, jotka sätitte täällä, mitä ihmettä edes luette tätä??? antaisin mun jalan siitä hyvästä että saisin olla terve pääni sisällä.. tuntea oikein, ANTAA OIKEANLAISTA RAKKAUTTA LAPSILLENI, tajuatteko idiootit että vuorovaikutuksettoman lapsuuden takia on erittäin helvetin vaikea antaa sitä omalle lapselle, mitä itse olisin tarvinnut, mitä SINÄ olet lapsuudessasi saanut. jatkuva pelko ja stressi siitä annanko niille tarpeeksi,saanko pidettyä mieheni, jota rakastan koko sydämmestäni!! kyllä mä käyttäytyisin, kuin muut, ajattelisin kuin muut, tuntisin, kuin muut jos vain saatana siihen pystyisin....

    mun paraneminen on vasta aluillaan, toivottavasti joskus voin elää niinkuin muut, kylläkin ilman tuota ylimielistä ajatustapaa...

  • Olen 42 vuotias mies, epävakaa ja muutama muu persoonallisuushäiriö myöskin vielä pisteeksi i:n päälle:)

    Minulla on nainen, joka on kaunis ja älykäs, sellainen kuin vain unelmien nainen voi olla ja hän rakastaa minua enemmän kuin ketään koskaan, mutta....

    Minä rakastan myös häntä ja olemme täydellinen pari, mutta...

    Minä saan ajottain ihme kohtauksia, juuri kuten sinäkin tuossa puhuit, eli epäilen häntä kaikesta, en pysty hillitsemään itseäni vaan raivoan hänelle ties mistä, syytän, haukun jne...

    Olemme käyneet yli vuoden pariduhdeterapiassa, ei tulosta, olen käynyt vuoden yksilöterapiassa, ei tulosta...

    Nyt naiseni hakee apua jostakin ryhmästä, jossa on ehkä vastaavanlaisia ihmisiä kuin hän..siis epävakaiden uhreja, ainakin toivomme niin...

    Tämä on erittäin vaikeaa, molemmat rakastaa, molemmat haluaa toisensa, mutta tämä hiton väärinkäsitysten summa...ei prkl...

    Olen jo sanonut että päästän hänet menemään, koska en voi koskaan parantua, enkä halua hänelle tätä, mutta rakastan häntä ja hän minua...me jatkamme...

    En osaa auttaa, eikä meitä oikein kukaan osaa auttaa, muuta kuin psykoterapia tai analyyttinen terapia????

    Toivon sulle kaikkea hyvää ja rakkautta, olet ansainnut sen miehen, yritä tehdä kaikkesi jotta voit pitää rakkautesi.

    Äläkä koskaan ikinä milloinkaan anna kenenkään latistaa sinua, olet tärkeä, omituisuuksiesi kanssa, sinäkin olet vain uhri.

  • epävakaa ja yli kolmenkymmenen.
    Olen tullut siihen tulokseen, etteivät minulla tule koskaan onnistumaan mitkään ihmissuhteet. Kukaan mies ei jaksa eikä ymmärrä. Enkä minä osaa oppia elämään tämän kanssa, vaikka olen hoidossa kyllä. Olen elänyt diagnoosin kanssa jo muutaman vuoden, mutta usko on vähissä, että ikä toisi helpotuksen.

    Mielestäni olen ihana, hellä ja kiltti, mutta se pelko hyljätyksi tulemisesta vie voiton. Itseluottamusta ei ole nimeksikään...tietenkin osin syynä on pieleen mennyt elämä, pettymykset ja menetykset. Ei sitä kunnollista perhettä enää vanhana perusteta.

    Ei mennyt tää ihan niin kuin nuorena haaveilin.
    Kaksi ihanaa lasta olen saanut, mutta pelkona on, että osaisin olla heidän kanssaan. Antaa heille hyvän lapsuuden.

    Mitenkä sitä ymmärtäisi ja oppisi, että parhaimman elämän saa olemalla yksin, ilman puolisoa. Kun ei tarvitse panikoida ja pelätä 'kohtauksia'.

    Tää meni ruikutuksen puolelle, mutta koin taas suhteenlopun oikeestaan ennenkuin ehti edes alkaa ja tuntuu niin musertavalle. Minussa on liikaa haastetta, vaikkei mitään näy päällepäin.

  • Hyvä ketju (paitsi nuo typerät mollaavat kommentoinnit), koska epävakaat itse kertovat sairaudestaan. Olen parisuhteessa miehen kanssa, joka on välillä todella ihana ja välillä täysin välinpitämätön, ilkeä ja toisinaan aggressiivinen (saa raivareita asioista, joista ns. normaali ihminen ei saa). Rakastan hänen ihanaa puolta, mutta se toinen puoli on hirveä. Ihan kuin miehessä asuisi kaksi eri ihmistä. Olen miettinyt kauan, mistä tämä voi johtua.

    Tämän ketjun myötä aloin pohtia, olisko hänelläkin epävakaa persoonallisuus? Miten epävakaa persoonallisuus eroaa bibolaarisesta (tällaista epäilin aiemmin). Hän on kerran myös ollut aggressiivinen minua kohtaan. En tiedä, katuuko hän käytöstään koskaan vai ei. Osaako tällainen henkilö katua aidosti tai rakastaa aidosti? Kuuluuko sairauteen sellainen, ettei haluta pyytää anteeksi toiselta ja jatketaan aggression jälkeen nolla tilanteesta? Miten sairaus eroaa narsistisesta häiriöstä? Mies ei kuitenkaan ole kiltti tai alistuva vaan osaa halutessaan pompotuksen taidon. Välillä mietin, onko hänessä aitoa empatiaa vai onko sekin roolia?

    Toivoisin todella paljon vastauksia niiltä, joilla on epävakaa persoona tai bibolaarisuus ja tietoja, miten nämä sairaudet eroavat toisistaan. Tällaisen ihmisen kanssa eläminen on hyvin hankalaa, koska hän ei luota minuun (vaikka en ole koskaan pettänyt), mutta itse hän saisi omasta mielestään toimia välillä kuinka lystää (on ehkä pettänytkin) eikä silloin välitä yhtään tunteistani. Jättäminen on vaikeaa, koska se toinen puoli hänessä on huolehtiva ja rakastava. Mietin vain sitäkin, että onko se esittämistä vai ei. Mistä voin tietää enää mikä on todellinen hän ja mikä sairauden aiheuttama hän. Alan olla epätoivoinen. Olen 29 ja mieheni on 34v. Uskaltaako hänen kanssaan edes ajatella perheen perustamista ja lapsien hankkimista? Voiko tulevaisuus muuttua paremmaksi. Toivon asiallisia vastaauksia ihmisiltä, joilla sama tilanne tai tämä sairaus.

    • Hei!

      Etsin koko ajan tietoa epävakaasta persoonallisuudesta ja näyttää siltä että mieheltäni löytyy moni samankaltaisuuksia.
      olemme saman ikäisiä kuin sinä ja parisuhteemme on täysin tuhon partaalla. Rakastuin miehessäni hänen rauhallisuuteensa, mikä tuntuu täysin kummalliselta tässä tilanteessa. Raivokohtauksia on ollut suhteen mittaan paljon, aivan kummallisista asioista. Nämä kohdistuvat minuun ja hänen perheeseen, joskus täysin ulkopuolisiin ihmisiin jos olemme ulkona ja hän on juonut liikaa. Hän epäilee kaikkea mitä teen, nämä ovat hiipineet pikkuhiljaa suhteeseemme. Minulla on paljon ystäviä, myös miespuolisia, mikä kalvaa häntä vaikka tilanteessa ei olisi mitään ystävyyttä enempää.
      Uhkaavaa käytöstä on esiintynyt joka kärjistyi nyt lyömiseen. Tämä oli maailman romahdus minulle. Minä myös petin häntä kun hän oli ensin haukkunut minut täysin ja tunsin itseni täysin hylätyksi. Hän on hajottanut kotona esineitä, olen ajatellut hänen olevan hyvin temperamenttinen mutta samalla epäillyt onko mielenterveydellistä häiriötä.
      Ymmärrän sinua täysin. Minunkin on vaikea lähteä koska hänessä on se toinen puoli joka on hyvin rakastava ja elämä sujuu oikein ihanasti. Minulla samat ajatukset, voinko perustaa perhettä ja mitä sitten tapahtuu. Mieheni on nyt käynyt psykologilla ja haluaa itselleen apua jotta olo helpottuisi. Kävimme yhdessä pariterapiassa jossa mainittiin epävakaasta persoonallisuudesta. Rakasta häntä, mutta en tiedä kuinka kauan pystyn odottamaan. Omat voimani ovat lopussa ja teen henkisesti hyvin raskasta työtä, aina en jaksaisi kotiin tullessa miettiä millä tuulella hän on, mielialat kun ailahtelevat. Tiedän kyllä että mieheni rakastaa minua, sen hän on kertonut.

      ja kiitos, en kaipaa myöskään asiatonta kommentointia. Kyseessä on mielenterveyden häiriö ja toisiaan rakastavat ihmiset.


  • Epävakaa persoonallisuushäiriö ei määritä koko ihmistä. Olen itse seurustellut nyt noin vuoden verran naiseni kanssa, ja olemme asuneet yhdessä suurimman osan ajasta. Aavistin kyllä jo heti alussa, että kaikki ei ole kohdallaan naiseni päässä, hän kertoi sen minulle itsekin. Häntä hoidettiin vuosia masentuneen ja ahdistuneena, kunnes meidän suhteemme alussa jysähti pommi meille molemmille; bipolaari ja epävakaa persoonallisuushäiriö. Asia on ollut vaikea meille molemmille, etenkin naiselleni, hän häpeää itseään eikä oikein hyväksy diagnoosiaan, päinvastoin on nyt tullut siihen tulokseen, että minulla olisi epävakaa persoonallisuushäiriö...
    Oireet ja piirteet ovat kuitenkin hänen kohdallaan klassiset. Mielialat sahaavat myrskyn lailla euforisen onnellisesta syvään masennukseen ja itseinhoon, itsensävahingoittamista, räjähdysalttiutta, ärsykeherkkyyttä, vainoharhaisuutta, epäilyksiä, katkeruutta, periksiantamattomuutta. Toisaalta järjetöntä pelkoa minun menettämisestäni. Olen huomannut hänen toimivan samalla tavalla kaikissa suhteissaan; erimielisyyden kohdatessa kiukustuu ja suutahtaa, mutta huomatessaan ettei toinen jaksa eikä halua enää pitää yhteyttä lannistuu, anelee ja dramaattisesti näyttää tekevänsä kaikkensa että toinen on onnellinen. Minun kanssani intesiteetti on vaan tsiljoonakertainen.
    Taustalla on vuosien fyysinen, seksuaalinen ja henkinen alistaminen ja traumatisoituminen niin vanhempien kuin silloisen puolisonsa taholta, joiden huomaan vaikuttavan voimakkaasti meidänkin suhteessamme. Myös minä olen alkanut oirehtia. Olen itse hakenut tietoa ja yrittänyt hoitaa itseäni vertaisryhmissä, mutta puolisoni reaktio on puolustautuva; "minulla ei ole epävakautta, haluat vain mennä haukkumaan minua, itse tarvitset hoitoa epävakauteesi".
    Olen pikkuhiljaa alkanut ymmärtää puolisoani ja hänen käyttäytymistään, miksi hän sanoo tiettyjä asioita tai käyttäytyy tietyllä tavalla, kaikkea värittää menettämisen/hylkäämisen pelko. Se on vaikea käsittää kun itse on saanut kasvaa turvallisessa ympäristössä. Joskus itseltä loppuu voimat siihen ainaiseen ymmärtämiseen ja oman suuttumuksen nielemiseen, puran sitä anonyymisti täällä tai vertaisten kanssa viestitellen. Jaksan loputtomasti uskoa parempaan tulevaisuuteen ja haluan aidosti, että puolisoni voisi paremmin. Hänessä on niin paljon hyvää, ja häiriöstä huolimatta hän on valtavan tärkeä ja ihana ihminen minulle. Olen opetellut tunnistamaan, milloin keskustelen "epävakauskohtauksen" kanssa ja milloin oman rakkaan puolisoni kanssa. Tämä helpottaa solvauksien unohtamista ja asettumista toisen asemaan. Kärsivällisyydellä, ymmärtämisellä, oman ylpeyden nielemisellä ja ehtymättömillä rakkaudenosoituksilla arjesta tulee helpompaa. Epävakaa harvoin tarkoittaa tosissaan mitä vihanpuuskissaan ja "kohtaus"päissään suustaan sylkee. Ne ovat vain korostuneita reaktiota pelon tunteeseen mitä ei itsessään voi olla vaikea tunnistaa. Kun epävakaan puoliso tämän oivaltaa, on helpompi rakastaa.

  • Mutta keneltä voi vaatia sitä että aina pitää ymmärtää ja antaa anteeksi uudestaan ja uudestaan kaikki se törky mitä se epävakaa sylkee suustaan "sairaudestaan" johtuen. Epävakaa ihminen voi olla hakkaava pahoinpitelijä, mutta kaikki eivät tietenkään hakkaa. Silti, itsemurhalla uhkailu tai pahat sanat ovat henkistä väkivaltaa nekin. Toki voi ymmärtää että toinen on kipeä, ok. Mutta eihän voi olla niin, että kipeyden perusteella pitää toisen sietää mitä vain?

  • Tässä yksi vuodatus epävakaaseen persoonaan rakastuneelta:

    Minulla on päättynyt yhdeksän vuotta kestänyt suhde ihanan ihmisen kanssa, jota on hoidettu koko yhdessä olomme aikana diaknoosilla vaikea masennus. Tämän vuoden alkuun saakka olen ollut siinä uskossa, että kyseessä on tosiaan masennus, josta voi parantua. Tänävuonna törmäsin netissä epävakaapersoona -aiheeseen ja silmäni aukesivat minulle täysin. Kun luin epävakaapersoonan oireita ja sen syntymekanismia, oli kuin olisin lukenut rakkaimmastani kirjoitettua tekstiä. Kerroin asiasta hänelle ja hän aluksi kielsi koko asian. Pari päivää myöhemmin hän kertoi lukeneensa hänelle tulostamani artikkelin asiasta ja myönsi tunnistavansa itsensä tekstistä ja suostui suostuttelujen jälkeen lähtemään psykiatrin juttusille. Minua ei suostunut ottamaan mukaan kertomaan elämästämme ja havaintoja rakkaimpani käytöksestä. Psykiatri ei ollut vahvistanut epävakaapersoonallisuus diaknoosia, koska henkilöllä ei ole alkoholiongelmaa. Epäilen vahvasti, että psykiatrilla ei ole ollut kaikki epämukavat/kiusalliset faktat tiedossaan, joita kumppanini häpeää. Mistään en ole lukenut että epävakaa persoonallisuus diaknoosiin kuuluisi alkoholiongelma. Eikö absolutisti voi myös sairastua kyseiseen sairauteen?

    Yhdeksän vuotta ovat olleet erittäin repiviä. Mukaan mahtuu paljon ihania aikoja, mutta myös aikoja ja tekoja, jotka ovat rikkoneet minua sisältäpäin. Yksi edellisistä kirjoittajista kirjoitti:
    "Jaksan loputtomasti uskoa parempaan tulevaisuuteen ja haluan aidosti, että puolisoni voisi paremmin. Hänessä on niin paljon hyvää, ja häiriöstä huolimatta hän on valtavan tärkeä ja ihana ihminen minulle."
    Teksti ei voisi paremmin kuvata omia tuntemuksiani. Loputtomasti olen yrittänyt ihmistä tukea ja niellyt kaikenlaista p***aa ja piilotellut suuttumistani. Useasti on vaadittu erittäin pitkää pinnaa ja hermoja konfliktien välttelemiseksi. Suhteen aikana hän on hakenut netistä uusia kumppaneja ja yhteen ihastuttu niin, että kodistamme piti muuttaa pariksi viikoksi pois, jotta sai rauhassa viestitellä ihastuksensa kanssa minun tunteistani viisveisaamatta. Vauva ikäisen lapsemme jouduimme yksityisesti sijoittamaan toiseen sukulaisperheeseen kasvatettavaksi lapsen etua ajatellen. Sukulaisiani vihaa, koska ovat liian vahvoja persoonia (ovat kyllä ihan normaaleja suomalaisia). Omaan sukuunsa on laittanut välit poikki yhtä sisarustaan lukuunottamatta. Olen joutunut kumppaniltani salaa pitämään yhteyttä hänen vanhempiinsa, jotta kuulisivat lapsensa ja lapsenlapsensa kuulumisia.

    Kaikkien näiden vuosien jälkeen olen itse sairastunut masennukseen, joka on lääkärin kertoman mukaan tällaisessa parisuhteessa tarttuvaa laatua oleva tauti. Sairastumiseni myötä olen joutunut miettimään näitä asioita todella paljon ja tekemään ERITTÄIN kipeän ratkaisun. Koska tiedossa on, että rakkaimpani tervehtymisennuste on todella huono, minun on ollut pakko ajatella itsekkäästi omaa ja lapsemme tulevaisuutta. Jouduin pyytämään kumppaniani hankkimaan itselleen oman kodin, jotta pääsisin hetkeksi pois tästä vuoristoradasta ja saisin itselleni aikaa tervehtyä. Saimmekin hankittua hänelle uuden ihanan kodin ja kalustettua sen hänelle mieleiseksi. Viikko kotoamme muuton jälkeen rakkaimmallani olikin jo sitten uusi kumppani vierellään. Netistä oli löytänyt nopeasti itselleen uuden rakkaan.

    Edelleen rakastan koko sydämestäni ihmistä ja ikävöin häntä valtavasti, mutta tiedän kuitenkin tehneeni asiassa oikean ratkaisun. Omat voimat eivät enää riittäneet ja sillehän kukaan ei vaan voi mitään. Nyt yritän keskittyä itsensä parantamiseen ja tästä ihmissuhteen päättymisestä sekä läheisimmän menettämisestä aiheutuneen helvetillisen ahdistuksen kanssa painimiseen.

    Toivotan erittäin paljon tsemppiä kaikille epävakaasta persoonallisuudesta kärsiville, niin sairastuneille kuin heidän läheisilleen!

  • Tämä ketju toi, valitettavasti, lisää vahvistusta epäilyksilleni, että puolisollani on selvästi tämän tyyppinen persoonallisuushäiriö. Olemme olleet yhdessä useamman vuoden ja rakastamme toisiamme. Hänen koko elämänsä on ollut hyvin rankkaa ja nyt kaiken pitäisi olla kunnossa, mutta silti hän aina riitaantuu kaikkien kanssa, hän löytää aina syyn loukkaantua ja pahoittaa mielensä.

    Aluksi kiinnitin huomiota vain siihen, että hän ns. unohti, salasi ja valehteli asioista, osa on ollut erittäin suuria valheita ja niiden seurauksena minulla on mm. suuret velat päällä. Toinen asia mitä mietin jo alkualkoina oli tuuliviirimäinen käytös. Meillä oli oikein mukavaa, mutta sitten aivan tyhjästä tai pienestä sanasta hän lähti luomaan synkkiä mielikuvia ja alkoi haukkua minua, minun lapsiani ja koko sukua. Lopputulos oli aina mykkäkoulu, hän poistui paikalta kerrottuaan, että hän lähtee suhteesta. Mutta aamulla hän oli kuin unohtanut koko kohtauksen ja oli kuin mitään ei olisi tapahtunut. Olin jo pari kertaa itse työstänyt asian yön aikana ja todennut, että parempi on tosiaan erota, sillä hän loukkaa minua tyhjillä syytöksillä, mikä on hyvin rankkaa ja joka kerta sydämeni arpeutuu lisää.

    Ajan kuluessa näitä synkkiä kohtauksia on tullut lisää ja alkoholi pahentaa tilannetta olennaisesti. Hiemankin liikaa ja koko perhe osaa odottaa, että kohta iloinen persoona muuttuu ja alkaa kaikkien syyttely toistellen sata kertaa samat asiat, erouhkailut ja mykkäkoulu. Aamulla kaikki on jälleen kuin ei mitään. Nykyisin hän kyllä ymmärtää, että ei toiminut oikein ja mykkäkoulukin on lyhentynyt, mutta koskaan hän ei tee aloitetta ja kerro, että kaikki on hyvin vaan minun pitää olla varpaillani koko ajan ja tunnustella ilmapiiriä. Tämä on hyvin hämmentävää kun en tiedä milloin voin uskoa häntä ja milloin hän vain puhuu,

    Emme pysty enään keskustelemaan mistään, sillä pienikin negatiivinen sana laukaisee kohtauksen, emme pysty sopimaan kotiasioitsa, laskuista, lasten kasvatuksesta tai tulevaisuudesta. Olen muuttunut varsin passiiviseksi, varon sanojani ja hänen lapsilleen en voi olla perheen isä, sillä heti jos sanon heille jotain niin kohtaus voi alkaa. Menoja on vaikea sopia, sillä hän saattaa ilmoittaa viime hetkellä että ei lähde, ellei ole itse sopinut menoa.

    Tilanne on hyvin raskas ja en tiedä mitä tehdä. Hän tarvitsee selvästi hoitoa, mutta miten saada ihminen sinne? Tällä tavalla perheemme joutuu kärsimään ja tunnelma on jo nyt varsin ikävä.

  • Itse olen 25-vuotias mies ja seurustelen saman katon alla epävakaan diagnoosin saaneen samanikäisen naisen kanssa. Vajaa puoli vuotta vasta oltu yhdessä, mutta voin sanoa että siihen puoleen vuoteen on mahtunut enemmän kuin uskoisikaan. Ei olla oltu yötäkään erossa. Nyt kuitenkin ollaan jos semmosessa pisteessä, että epäilen omaa mielenterveyttäni. Riitaa syntyy mistä vaan ja kaikki on tulenarkaa. Huomaan itsessäni paljon epävakauden piirteitä, mikä hankaloittaa suhdetta, koska tässä sitä pitäisi olla "vahvana". V#tuttaa, masentaa, itkettää ja joskus asiat ovat oikein hyvin. Tätä on ihmeen vaikea lähtee purkamaan... ollut paljon rajojen hakemista ja sitä että kuinka paljon hänen huonoa käytöstään voi laittaa pelkän diagnoosin piikkiin, sitä tyttöystävä kyllä korostaa että hän on kipeä ja välillä se jopa tuntuu minusta siltä että hän voi sairautensa oikeudella tehdä mitä lystää. Ja tuntuu H#levetin epäreilulta että hän on sanonut minulle ettei voisi olla toisen kipeen kanssa (minulla ei siis todettu mitään), tämä ilmenee hyvinkin siinä että jos minulla on huono fiilis ja näytän sen, niin hän ottaa sen jollain ihmeellisellä tavalla itteensä. Viimeisin kommentti "mä luulin et mun piti olla se kipeä tässä, mutta sä teet kaikkea", siis hänen suustaan. Joitakin tyhmiä juttuja olen tehnyt, mutta en mitään omasta mielestä vakavaa, en ole siis pettänyt tai ollut väkivaltainen, mutta hänen mielestä olen pelkästään satuttanut häntä tarkoituksella, ja tää tuntuu käsittämättömältä minusta...niin epäreilua. Olen yrittänyt olla ymmärtäväinen ja rakastavainen ja harvoin edes ajaudun tappelemaan niistä pienistä jutuista, koska ne eivät ole sen arvoisia, joten yleensä vaan myönnän virheeni vaikkei virhe välttämättä minussa olisi ollutkaan mutta ei se mua haittaa siinä hetkessä kun tiedän et kyse on siitä hänen tunnekuohusta. Paras ratkaisu olisi lähteä tästä suhteesta mutta se ei vaan ole niin helppoa... kärsin itse paljon menettämisen pelosta ja en osaa kuvitella että itse laittaisin poikki. Mä en kyllä vaan näe enää hirveästi samaa ihmistä kuin hänet tavatessaan ja alussa tutustuessaan. Kaikki on muuttunut ja tässä yritetään kaikin voimin pysyä mukana. Katsotaan mitä aamu tuo tullessaan, yksi tuore erouhkailu takana viime illalta.

    • Mä kahlasin vahingossa tätä ketjua läpi ja mulle tuli mieleen juuri nuo sun ajatukset. Mielenterveysongelmista kärsivät ihmiset monesti odottaa, että esim. se puoliso jaksaa ikuisesti tukea ja ymmärtää häntä, kun hänellä on vaikeaa. Mutta tajuaako he oikeasti, että sen toisen jaksamisellakin on rajansa? Ymmärtääkö sun tyttöystäväsi lainkaan, miten rankkaa tuo sinulle on?

      Kenenkään ei tarvitse olla toisen tukena, jos tuntee, ettei siihen aidosti pysty eikä jaksa. Se ei tee ketään huonommaksi jos tunnustaa omat rajansa myös sille, jolla on ongelmia mielenterveytensä kanssa.


  • En rakasta tai rakastan .. Ketään ja kukaan ei voi pakottaa tunteisiin. Jos toinen e í jaksa tuuliviirin kanssa on parempi olla ystävä ja ottaa väliä.. sitä väliä. Ei se toinenkaan vaadi muuta kuin että jaksat annnat itsesi sitten kun taas jaksat ,, kuuunnella...

  • Tämä on kumppanillekin raskasta. Seurusteluaikana mies oli niin ihana ja huomioiva...Kun aloin odottamaan yhteistä lastamme ja hänellä oli vielä työpaikka ja asunto muualla, kaikki alkoi muuttuman pikkuhiljaa..Mies irtisanoi työpaikkansa, mutta jätti asuntonsa vuokralle. Hän veti perskännit omalla asunnollaan kerran viikossa raskauteni ajan. Kun synnytykseni aika tuli, hän oli tukenani yön ajan, muttta oli häipynyt , kun heräsin heräämöstä(oli vaikea synnytys..)Sitten hän meni juhlimaan pariksi päiväksi. Välillä hän jaksaa olla ihana lastamme ja minua kohtaan. Välillä huutaa naama punaisena pienistä asioista. Nuppi turvoksiin pitää saada joka viikko.

  • Paras diagnoosi- elää yksin ilman miestä, siitä aloittaa, muuten tupla stressi

  • Mielestäni naisen tuollainen "hulluus" johtuu pitkälti hormoneista: ala pitämään kirjaa kuukautiskierrosta. Ehkä huomaat, kuten minäkin aikoinaan, että tietty rytmi toistuu. Kun naishormonitasot huipussaan ovulaation aikaan, on hyvä meno, mutta jos miesystävä ei halua / ymmärrä että olisi aika tehdä jotain (lapsi tai ainakin harrastaa aitoa s i t ä), niin ovulaation jälkeen hormonitasot romahtavat, seuraa selvä pettymyksen jakso, joka monilla pahenee raivoksi asti (=PMS -syndroma) ja helpottaa, kun kuukautisveri alkaa taas vuotaa. Sitten kaikki alkaa taas alusta. Tämä on naisen elämän aivan oleellinen rytmi.

    Mutta nykyään tätä ei kunmioiteta, ymmärretä, jakseta tmv.
    Ja se näkyy kyllä kaikkialla :(

  • Hei! Kirjoitan epävakaan ihmisen ystävänä. Nyt on tilanne, että ystävyys on katkeamassa. Itsellä tunne, etten enää jaksa tukea vaikeina aikoina, kun äkkiä tilanne vaihtuu siihen, ettei minulla ole mitään arvoa. Ihmettelen tässä suhteessa empatian puutetta. Näyttää, ettei hän ymmärrä toisen tunnetiloja, vaikka ne olisivat hyvinkin selkeitä. Jos minua kohtaa suru, hän ei näe sitä, mitä tunnen. Ihmettelen, kuuluuko tällainen epävakaaseen häiriöön. Mutta dg on kuitenkin se. Ystävyys on ollut vuoristorataa, välillä olen paras ystävä, välillä viallinen ja pois työnnettävä.
    Tämä on saanut minut rikki ja miettimään, onko minussa jotain vialla. Ainut toive tällä hetkellä saada rauhallinen elämä.

    • Mulla on bipo, sekä epävakaa, mutta siis epävakaa mulla itselläni on ainakin ollut se kaikkien tunnetilojen ”vahvistaja” ja oon kokenut et koen myös toisten tunnetilat helposti ja ne vaikuttaa muhun paljon! Tuossa on varmaan kyllä kyse myös ihmisen omasta persoonallisuudesta, mä oon aina ollut vähän liiankin empaattinen, kiltti ja auttavainen kaikessa ja joutunut siihen iän myötä tekemään ihmisiä kohtaan rajoja, jotta ”selviän” itse


SEISKA.FI

Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.