Kantasolujen

Kantasolujen toiminta on jotain niin monimutkaista, että se menee jo ihmeen puolelle. Millään sattuman ja luonnonvalinnan eli yrityksen ja erehdyksen menetelmällä ei takuuvarmasti edes 1000 biljoonaan vuoteen syntyisi jotain niin monimutkaista ja erikoista rakennetta kuin mitä kantasolut ovat.

Oletan lukijoitten suunnilleen tietävän mitä kantasolut ovat ja mihin kaikkeen ne kykenevät.

Siis pelkästään jo kantasolujen olemassaolo tyrmää evoluutioharhan täydellisesti. Sattuma ja kokeilu ei tee sellaista. On helpompi saada vaikka apinalauma kirjoittamaan vahingossa Välskärin kertomukset (n. 2400 sivua yhteensä) kymmeneen kertaa etu- ja takaperin kuin saada sattuman tuloksena kantasolujen ihmeellinen maailma.
65473
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 65

Vanhimmat

nämä laskelmat ovat nähtävissä?

Äänestä
  • että näin on. Ei sattuma tekisi kantasolujen kaltaisia ihmelaitoksia koskaan. Eikä muuten ihmisaivojakaan. Aivan käsittämättömät monimutkaisuudessaan.

    Äänestä

  • sen tajuaa kirjoitti:

    että näin on. Ei sattuma tekisi kantasolujen kaltaisia ihmelaitoksia koskaan. Eikä muuten ihmisaivojakaan. Aivan käsittämättömät monimutkaisuudessaan.

    Arvasin että puhut paskaa, etkä löydä mitään laskelmia väitteidesi tueksi.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    dentaju ja tajunta järkevyyksistä ja älyttömyyksistä sinulta puuttuu? Vähän kuin inttäisit, että lehmät lentää ellei joku kykene laskelmaan lyömään eteesi pöytään missä fysiikan kaavoin todistetaan että ei ne lennä. Ota nyt järkikin käyttöön jos sinulla sellainen on vielä tallella kaiken kiihkoomisen jälkeen.

    Tai sitten pitää uskoa ettet tiedä käsitteestä kantasolu yhtään mitään.

    Kysyn vuorostani onko teillä evolla esittää laskelma, että kantasolun kaltainen systeemi on mahdollista toteuttaa sattumien ja jonkunlaisen evoluutioprosessin kautta.

    Onko teillä esittää minkäänlaista stooria kantasolun evoluutiosta? Millaisten välivaiheitten kautta kuvittelette sen kehittyneen ja miten siinä prosessissa on toiminut sopeutuneimman valinta.

    Että vastaa sinäkin äläkä vain kysele. Vai onko vastauksia muuta kuin taas se Usko = evoluutio on kantasolut kehittänyt. Vaikka kukaan ei koskaan tietäisikään miten niin pitää vaan uskoa, että niin se on.

    Äänestä

  • suhteellisuu- kirjoitti:

    ""dentaju ja tajunta järkevyyksistä ja älyttömyyksistä sinulta puuttuu? Vähän kuin inttäisit, että lehmät lentää ellei joku kykene laskelmaan lyömään eteesi pöytään missä fysiikan kaavoin todistetaan että ei ne lennä. Ota nyt järkikin käyttöön jos sinulla sellainen on vielä tallella kaiken kiihkoomisen jälkeen.

    Tai sitten pitää uskoa ettet tiedä käsitteestä kantasolu yhtään mitään.""

    esitti todennäköisyyksiä, muttei sitten kyennyt pyydettäessä esittämään mihin nuo hänen väitteensä perustuivat. Näin helppoa on paljastaa perusteettomat väitteet.

    Äänestä

  • lissää ! kirjoitti:

    Kysyn vuorostani onko teillä evolla esittää laskelma, että kantasolun kaltainen systeemi on mahdollista toteuttaa sattumien ja jonkunlaisen evoluutioprosessin kautta.

    Onko teillä esittää minkäänlaista stooria kantasolun evoluutiosta? Millaisten välivaiheitten kautta kuvittelette sen kehittyneen ja miten siinä prosessissa on toiminut sopeutuneimman valinta.

    Että vastaa sinäkin äläkä vain kysele. Vai onko vastauksia muuta kuin taas se Usko = evoluutio on kantasolut kehittänyt. Vaikka kukaan ei koskaan tietäisikään miten niin pitää vaan uskoa, että niin se on.

    ""Kysyn vuorostani onko teillä evolla esittää laskelma, että kantasolun kaltainen systeemi on mahdollista toteuttaa sattumien ja jonkunlaisen evoluutioprosessin kautta.""

    on erikoistumaton solu, eikä sen syntymiselle evoluutioprosessin kautta ole sinänsä mahdollista esittää todennäköisyyslaskelmia, siksi tiesinkin heti aloittajan väitteen humpuukiksi.

    ""Onko teillä esittää minkäänlaista stooria kantasolun evoluutiosta? Millaisten välivaiheitten kautta kuvittelette sen kehittyneen ja miten siinä prosessissa on toiminut sopeutuneimman valinta.

    Että vastaa sinäkin äläkä vain kysele. Vai onko vastauksia muuta kuin taas se Usko = evoluutio on kantasolut kehittänyt. Vaikka kukaan ei koskaan tietäisikään miten niin pitää vaan uskoa, että niin se on.""

    Kantasolu kuuluu evoluutioprosessiin erottamattomana osana ja evoluutioprosessin todennäköisyydelle toki on tehty laskelmia. Muun muassa nämä tutkijat laskivat supertietokoneella lähes vuoden ja totesivat, että kun otetaan huomioon genomien modulaarisuus (havaittu fakta) ja horisontaaliset geeninsiirrot(havaittu fakta) vaihtelevissa ympäristöissä, niin evoluutiolla on ollut mahdollisuus tuottaa nykyinen biodiversiteetti kantasoluineen:

    http://www.sciencedaily.com/releases/2007/11/071113132255.htm

    Äänestä

  • suhteellisuu- kirjoitti:

    dentaju ja tajunta järkevyyksistä ja älyttömyyksistä sinulta puuttuu? Vähän kuin inttäisit, että lehmät lentää ellei joku kykene laskelmaan lyömään eteesi pöytään missä fysiikan kaavoin todistetaan että ei ne lennä. Ota nyt järkikin käyttöön jos sinulla sellainen on vielä tallella kaiken kiihkoomisen jälkeen.

    Tai sitten pitää uskoa ettet tiedä käsitteestä kantasolu yhtään mitään.

    kantasolusta! Voit kertoa ihan omin sanoin ja haluamallasi tyylillä. Yritä kuitenkin kertoa lyhyesti ja kansantajuisesti että minäkin ymmärtäisin

    Äänestä

  • tyhmälle kirjoitti:

    kantasolusta! Voit kertoa ihan omin sanoin ja haluamallasi tyylillä. Yritä kuitenkin kertoa lyhyesti ja kansantajuisesti että minäkin ymmärtäisin

    katso wikistä tai googlaa niin saat hetkessä paljon tietoo. Niin paljon, että minä en viitsi alkaa kirjottaan ja tulee sekin 5000 merkin raja vastaan eikä taida olla palstan sääntöjen mukaistakaan laittaa pitkiä kopioituja juttuja. Tiedonhankinta on helppoa nykyään, sen kuin panee toimeksi ja alkaa opiskella.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Kysyn vuorostani onko teillä evolla esittää laskelma, että kantasolun kaltainen systeemi on mahdollista toteuttaa sattumien ja jonkunlaisen evoluutioprosessin kautta.""

    on erikoistumaton solu, eikä sen syntymiselle evoluutioprosessin kautta ole sinänsä mahdollista esittää todennäköisyyslaskelmia, siksi tiesinkin heti aloittajan väitteen humpuukiksi.

    ""Onko teillä esittää minkäänlaista stooria kantasolun evoluutiosta? Millaisten välivaiheitten kautta kuvittelette sen kehittyneen ja miten siinä prosessissa on toiminut sopeutuneimman valinta.

    Että vastaa sinäkin äläkä vain kysele. Vai onko vastauksia muuta kuin taas se Usko = evoluutio on kantasolut kehittänyt. Vaikka kukaan ei koskaan tietäisikään miten niin pitää vaan uskoa, että niin se on.""

    Kantasolu kuuluu evoluutioprosessiin erottamattomana osana ja evoluutioprosessin todennäköisyydelle toki on tehty laskelmia. Muun muassa nämä tutkijat laskivat supertietokoneella lähes vuoden ja totesivat, että kun otetaan huomioon genomien modulaarisuus (havaittu fakta) ja horisontaaliset geeninsiirrot(havaittu fakta) vaihtelevissa ympäristöissä, niin evoluutiolla on ollut mahdollisuus tuottaa nykyinen biodiversiteetti kantasoluineen:

    http://www.sciencedaily.com/releases/2007/11/071113132255.htm

    ----Kantasolu kuuluu evoluutioprosessiin erottamattomana osana ja evoluutioprosessin todennäköisyydelle toki on tehty laskelmia.-------

    Ei ole vaikeaa muotoilla tuollainen pelkkää sanahelinää ja kliseitä täynnään oleva evouskolause. Ei se vaadi evoluutiota eikä ihmeitä. Tuollaisin sanahelinöinkin te evot nykyään oppianne pyritte todistaan?

    On ennenkin tällä palstalla puhuttu noista tietokoneohjelmista. Saa olla vaikka millainen tietokone niin se ei ajattele. On verrattoman lapsellista vielä nykyaikana vedota tuollaiseen, että kun on tehty oikein tietokoneella niin silloin lopputuloksessa ei voi olla virhettä. Et taida paljoa tietää tietokoneista etkä ohjelmoinnista.

    Kukaan ohjelmoija ei kykenisi koskaan ottamaan ohjelmaansa luonnon kaikkia parametreja ja muuttuvia tekijöitä. Varsinkin kun ne pitäisi huomioida jopa oikein. Sellaista gurua ei ole syntynyt eikä synny. Ettehän te itsekään edes väitä tietävänne tarkkaan maapallon olosuhteita kuviteltujen satojen vuosimiljoonien ajalta. Miten te silloin voisitte ottaa ne pikkutarkasti huomioon?

    Ettekä väitä tietävänne muinaisten eliöitten anatomiaa pilkuntarkasti. Miten te silloin voisitte ottaa sen täsmällisen oikealla tavalla huomioon tietokoneohjelmissanne? Sekä huomioida eliöitten reagoinnin muutokset ympäristön muutoksissa.

    Kun haluaa saada tietyn lopputuloksen niin aina voi tehdä sopivan ohjelman. Niin päin se menee.

    Äänestä

  • tyypillistä kirjoitti:

    ""Ei ole vaikeaa muotoilla tuollainen pelkkää sanahelinää ja kliseitä täynnään oleva evouskolause. Ei se vaadi evoluutiota eikä ihmeitä. Tuollaisin sanahelinöinkin te evot nykyään oppianne pyritte todistaan?

    Näemmä sinäkin tarvitset rautalankaa: Kantasolu ei ole voinut syntyä itsestään sattumalta kasaantuvista molekyyleistä, joten sen synnyn todennäköisyyttä ei mitenkään voi erottaa evoluutioprosessista. Miksi ajattelu on sinullekin noin vaikeaa, tämähän on itsestäänselvyys?

    ""On ennenkin tällä palstalla puhuttu noista tietokoneohjelmista. Saa olla vaikka millainen tietokone niin se ei ajattele. On verrattoman lapsellista vielä nykyaikana vedota tuollaiseen, että kun on tehty oikein tietokoneella niin silloin lopputuloksessa ei voi olla virhettä. Et taida paljoa tietää tietokoneista etkä ohjelmoinnista.""

    Olin aikoinani jonkin aikaa Nokialla tekemässä ja ohjelmoimassa kaupallisia ohjelmia, mutta tuosta on jo niin kauan aikaa, etten juuri muista enää perusteitakaan. Sen kuitenkin tiedän, että millään tutkimusryhmällä ei ole mahdollisuutta varata supertietokoneaikaa lähes vuodeksi ilman että heillä on perusteltu tutkimusohjelma ja mahdollisuus saavuttaa tuloksia, joista ennen ei ole mahdollisuutta tietää. Tämä sinunkin pitäisi ymmärtää, koska varmasti ymmärrät kuinka kallista supertietokoneaika on.

    ""Kukaan ohjelmoija ei kykenisi koskaan ottamaan ohjelmaansa luonnon kaikkia parametreja ja muuttuvia tekijöitä. Varsinkin kun ne pitäisi huomioida jopa oikein. Sellaista gurua ei ole syntynyt eikä synny. Ettehän te itsekään edes väitä tietävänne tarkkaan maapallon olosuhteita kuviteltujen satojen vuosimiljoonien ajalta. Miten te silloin voisitte ottaa ne pikkutarkasti huomioon?""

    Eihän tuo malli sellaista väitäkään, vaan siinä käsitellään nimenomaan genomien muuntuvuutta jatkuvasti muuntuvissa olosuhteissa.

    ""Ettekä väitä tietävänne muinaisten eliöitten anatomiaa pilkuntarkasti. Miten te silloin voisitte ottaa sen täsmällisen oikealla tavalla huomioon tietokoneohjelmissanne? Sekä huomioida eliöitten reagoinnin muutokset ympäristön muutoksissa.""

    Malli on aina malli, eikä kukaan olekaan väittänyt, että ne toistaisivat todellisuutta pilkuntarkasti, mutta varmasti tässäkin tutkimuksessa todellisuutta on pyritty jäljentämään mahdollisimman tarkasti, parhaan tietämyksen mukaan.

    ""Kun haluaa saada tietyn lopputuloksen niin aina voi tehdä sopivan ohjelman. Niin päin se menee.""

    Ja sinäkö luulet, että supertietokoneaikaa voisi saada lähes vuodeksi, jos tulos olisi ennalta päätetty? Etpä voisi olla pahemmin väärässä.

    ////joten sen synnyn todennäköisyyttä ei mitenkään voi erottaa evoluutioprosessista.\\\\\

    Tuo on vain evohöpinää, ei siinä ole minkäänlaista vastausta kysymykseen, että kertoa miten kantasolun evoluutio on tapahtunut ja edennyt. Tuollaisia tyhjiä lauseita voi aina heitellä, eivät ne maksa mitään.

    //////Olin aikoinani jonkin aikaa Nokialla tekemässä ja ohjelmoimassa kaupallisia ohjelmia,\\\\\

    Olet aika monipuolinen sairaanhoitajaksi.

    ///////muuntuvuutta jatkuvasti muuntuvissa olosuhteissa.\\\\\\

    Jees, ja jos muuntuviin olosuhteisiin ohjelmassa on tehty pieni virhe niin se johtaa kaoottisessa järjestelmä täysin päin honkia olevaan lopputulokseen.

    ///////Ja sinäkö luulet, että supertietokoneaikaa voisi saada lähes vuodeksi, jos tulos olisi ennalta päätetty?\\\\\

    Ei koneajan vuokraaja tutustu ohjelmaan mitä koneella aiotaan ajaa eikä vuokraajalla ole joka alalle asiantuntemustakaan. Vuokraajaa kiinnostaa, että saa rahansa, eikä muu.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Kysyn vuorostani onko teillä evolla esittää laskelma, että kantasolun kaltainen systeemi on mahdollista toteuttaa sattumien ja jonkunlaisen evoluutioprosessin kautta.""

    on erikoistumaton solu, eikä sen syntymiselle evoluutioprosessin kautta ole sinänsä mahdollista esittää todennäköisyyslaskelmia, siksi tiesinkin heti aloittajan väitteen humpuukiksi.

    ""Onko teillä esittää minkäänlaista stooria kantasolun evoluutiosta? Millaisten välivaiheitten kautta kuvittelette sen kehittyneen ja miten siinä prosessissa on toiminut sopeutuneimman valinta.

    Että vastaa sinäkin äläkä vain kysele. Vai onko vastauksia muuta kuin taas se Usko = evoluutio on kantasolut kehittänyt. Vaikka kukaan ei koskaan tietäisikään miten niin pitää vaan uskoa, että niin se on.""

    Kantasolu kuuluu evoluutioprosessiin erottamattomana osana ja evoluutioprosessin todennäköisyydelle toki on tehty laskelmia. Muun muassa nämä tutkijat laskivat supertietokoneella lähes vuoden ja totesivat, että kun otetaan huomioon genomien modulaarisuus (havaittu fakta) ja horisontaaliset geeninsiirrot(havaittu fakta) vaihtelevissa ympäristöissä, niin evoluutiolla on ollut mahdollisuus tuottaa nykyinen biodiversiteetti kantasoluineen:

    http://www.sciencedaily.com/releases/2007/11/071113132255.htm

    etteikö lopulta saada tietokoneella haluttu lopputulos. Kun vuosi yritetään ja korjataan ohjelmaa. Mutta et kai tosissasi väitä, että kukaan kuolevainen kykenee laittamaan tietokoneohjelmaan satojen vuosimiljoonien ajalta maapallon kaikki olosuhteet ja eliöstöjen kilpailutilanteet. Lisäksi täsmälleen oikein, ilman pienintäkään virhettä.

    Ohjelman tekijöillä on ollut lopputulos tiedossaan ja mukana paljon järkeä niin varmasti onnistuu. Mutta huomaa kuitenkin, ohjeman toteutti Järki ei vailla päämäärää oleva sattuma. Eli on se ohjelma tavallaan aika hyvä todiste ID:n puolesta. Järki, jolla on tavoite ja päämäärä saa aika paljon aikaan.

    eihän kukaan ole täällä keskustelemassa siitä, mikä on mahdollista, vaan onko tapahtunut juuri niinkuin ovokolhot selittävät.
    ja ykskantaan voi todeta, ettei ole niin tapahtunut.

    Äänestä

  • kukua kirjoitti:

    noin todellakin valehdella, mutta miksi kukaan haluaisi niin valehdella?

    Äänestä

  • luksi, taas kirjoitti:

    ////joten sen synnyn todennäköisyyttä ei mitenkään voi erottaa evoluutioprosessista.\\\\\

    Tuo on vain evohöpinää, ei siinä ole minkäänlaista vastausta kysymykseen, että kertoa miten kantasolun evoluutio on tapahtunut ja edennyt. Tuollaisia tyhjiä lauseita voi aina heitellä, eivät ne maksa mitään.

    //////Olin aikoinani jonkin aikaa Nokialla tekemässä ja ohjelmoimassa kaupallisia ohjelmia,\\\\\

    Olet aika monipuolinen sairaanhoitajaksi.

    ///////muuntuvuutta jatkuvasti muuntuvissa olosuhteissa.\\\\\\

    Jees, ja jos muuntuviin olosuhteisiin ohjelmassa on tehty pieni virhe niin se johtaa kaoottisessa järjestelmä täysin päin honkia olevaan lopputulokseen.

    ///////Ja sinäkö luulet, että supertietokoneaikaa voisi saada lähes vuodeksi, jos tulos olisi ennalta päätetty?\\\\\

    Ei koneajan vuokraaja tutustu ohjelmaan mitä koneella aiotaan ajaa eikä vuokraajalla ole joka alalle asiantuntemustakaan. Vuokraajaa kiinnostaa, että saa rahansa, eikä muu.

    ""Tuo on vain evohöpinää, ei siinä ole minkäänlaista vastausta kysymykseen, että kertoa miten kantasolun evoluutio on tapahtunut ja edennyt. Tuollaisia tyhjiä lauseita voi aina heitellä, eivät ne maksa mitään.""

    Kantasolun evoluutiota ei mitenkään voi erottaa muusta evoluutioprosessista ja täytyy olla aika typerä, jos tätä ei muka ymmärrä.

    ""Olet aika monipuolinen sairaanhoitajaksi.""

    Juu, maailmassa kannattaa kiertää muutakin kuin tahkoa.

    ""Jees, ja jos muuntuviin olosuhteisiin ohjelmassa on tehty pieni virhe niin se johtaa kaoottisessa järjestelmä täysin päin honkia olevaan lopputulokseen.""

    Tässä mallissa nimenomaan todettiin, että jos ympäristöt pysyvät liian stabiileina, evoluutiota ei ehtisi tapahtua. Juuri ympäristöjen jatkuva vaihtelu on olennaista evoluution onnistumiselle.

    ""Ei koneajan vuokraaja tutustu ohjelmaan mitä koneella aiotaan ajaa eikä vuokraajalla ole joka alalle asiantuntemustakaan. Vuokraajaa kiinnostaa, että saa rahansa, eikä muu.""

    Ja sinäkö luulet, että tuo yliopisto olisi tuhlannut valtavan summan rahaa saadakseen nollatuloksen? Olet väärässä, tuo tutkimus on taatusti toteutettu niin, että se tuottaa uutta tietoa.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Ei ole vaikeaa muotoilla tuollainen pelkkää sanahelinää ja kliseitä täynnään oleva evouskolause. Ei se vaadi evoluutiota eikä ihmeitä. Tuollaisin sanahelinöinkin te evot nykyään oppianne pyritte todistaan?

    Näemmä sinäkin tarvitset rautalankaa: Kantasolu ei ole voinut syntyä itsestään sattumalta kasaantuvista molekyyleistä, joten sen synnyn todennäköisyyttä ei mitenkään voi erottaa evoluutioprosessista. Miksi ajattelu on sinullekin noin vaikeaa, tämähän on itsestäänselvyys?

    ""On ennenkin tällä palstalla puhuttu noista tietokoneohjelmista. Saa olla vaikka millainen tietokone niin se ei ajattele. On verrattoman lapsellista vielä nykyaikana vedota tuollaiseen, että kun on tehty oikein tietokoneella niin silloin lopputuloksessa ei voi olla virhettä. Et taida paljoa tietää tietokoneista etkä ohjelmoinnista.""

    Olin aikoinani jonkin aikaa Nokialla tekemässä ja ohjelmoimassa kaupallisia ohjelmia, mutta tuosta on jo niin kauan aikaa, etten juuri muista enää perusteitakaan. Sen kuitenkin tiedän, että millään tutkimusryhmällä ei ole mahdollisuutta varata supertietokoneaikaa lähes vuodeksi ilman että heillä on perusteltu tutkimusohjelma ja mahdollisuus saavuttaa tuloksia, joista ennen ei ole mahdollisuutta tietää. Tämä sinunkin pitäisi ymmärtää, koska varmasti ymmärrät kuinka kallista supertietokoneaika on.

    ""Kukaan ohjelmoija ei kykenisi koskaan ottamaan ohjelmaansa luonnon kaikkia parametreja ja muuttuvia tekijöitä. Varsinkin kun ne pitäisi huomioida jopa oikein. Sellaista gurua ei ole syntynyt eikä synny. Ettehän te itsekään edes väitä tietävänne tarkkaan maapallon olosuhteita kuviteltujen satojen vuosimiljoonien ajalta. Miten te silloin voisitte ottaa ne pikkutarkasti huomioon?""

    Eihän tuo malli sellaista väitäkään, vaan siinä käsitellään nimenomaan genomien muuntuvuutta jatkuvasti muuntuvissa olosuhteissa.

    ""Ettekä väitä tietävänne muinaisten eliöitten anatomiaa pilkuntarkasti. Miten te silloin voisitte ottaa sen täsmällisen oikealla tavalla huomioon tietokoneohjelmissanne? Sekä huomioida eliöitten reagoinnin muutokset ympäristön muutoksissa.""

    Malli on aina malli, eikä kukaan olekaan väittänyt, että ne toistaisivat todellisuutta pilkuntarkasti, mutta varmasti tässäkin tutkimuksessa todellisuutta on pyritty jäljentämään mahdollisimman tarkasti, parhaan tietämyksen mukaan.

    ""Kun haluaa saada tietyn lopputuloksen niin aina voi tehdä sopivan ohjelman. Niin päin se menee.""

    Ja sinäkö luulet, että supertietokoneaikaa voisi saada lähes vuodeksi, jos tulos olisi ennalta päätetty? Etpä voisi olla pahemmin väärässä.

    kovin kelvoton on perustelusi.
    ei tuota voi ottaa todesta.
    eihän sinulla ollut mitään faktatietoakaan esitettäväksi todisteena.
    olet kovin huono asiamies mielipiteelles.

    Äänestä

  • huanost kirjoitti:

    kovin kelvoton on perustelusi.
    ei tuota voi ottaa todesta.
    eihän sinulla ollut mitään faktatietoakaan esitettäväksi todisteena.
    olet kovin huono asiamies mielipiteelles.

    olet noin mainio uskontosi kauppamies, perustelusi häikäsevät.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Tuo on vain evohöpinää, ei siinä ole minkäänlaista vastausta kysymykseen, että kertoa miten kantasolun evoluutio on tapahtunut ja edennyt. Tuollaisia tyhjiä lauseita voi aina heitellä, eivät ne maksa mitään.""

    Kantasolun evoluutiota ei mitenkään voi erottaa muusta evoluutioprosessista ja täytyy olla aika typerä, jos tätä ei muka ymmärrä.

    ""Olet aika monipuolinen sairaanhoitajaksi.""

    Juu, maailmassa kannattaa kiertää muutakin kuin tahkoa.

    ""Jees, ja jos muuntuviin olosuhteisiin ohjelmassa on tehty pieni virhe niin se johtaa kaoottisessa järjestelmä täysin päin honkia olevaan lopputulokseen.""

    Tässä mallissa nimenomaan todettiin, että jos ympäristöt pysyvät liian stabiileina, evoluutiota ei ehtisi tapahtua. Juuri ympäristöjen jatkuva vaihtelu on olennaista evoluution onnistumiselle.

    ""Ei koneajan vuokraaja tutustu ohjelmaan mitä koneella aiotaan ajaa eikä vuokraajalla ole joka alalle asiantuntemustakaan. Vuokraajaa kiinnostaa, että saa rahansa, eikä muu.""

    Ja sinäkö luulet, että tuo yliopisto olisi tuhlannut valtavan summan rahaa saadakseen nollatuloksen? Olet väärässä, tuo tutkimus on taatusti toteutettu niin, että se tuottaa uutta tietoa.

    /////Kantasolun evoluutiota ei mitenkään voi erottaa muusta evoluutioprosessista ja täytyy olla aika typerä, \\\\\\

    etten ymmärrä miten tuo antamasi klisee vastaa kysymykseen MITEN se evoluutio on tapahtunut. Koeta todistella evoa heittelemällä lauseita, joissa evo on itsestään selvyys. Oikeissa tieteissä ei tehdä noin, kuten saatat jopa tietääkin.

    Äänestä

  • typerä, kirjoitti:

    Vaikka kuinka intätkion, ei asia mihinkään muutu. Koska jokaisella monimutkaisella eläimellä on vastaavankaltainen "rakennuspalikka", kantasolu, todistaa se omalta osaltaan eläinten yhteisestä kehityshistoriasta.

    Yksityiskohtaiset tapahtumat ediacarakauden tienoilta, 600-1000 miljoonan vuoden takaa ovat sattuneesta syystä hankalia tutkia. Ajalta, jolloin aitotumalliset solut muodostivat ensimmäisiä monisoluisia organismeja. Eksobiologia, elämän kehityksen tutkimus tulevaisuudessa maan ulkopuolisilla taivaankappaleilla antanee viiteitä tapahtumista maapallolla elämän synnyn aikoihin. Olkaamme avoimin mielin, emmekä sotke tapahtumiin mittää metafyysistä valo-olentoa, joiden näkemiseen tarvitaan tiettyjä tajuntaa laajentavia aineita... Taikka sitten jonkun huomionkipeän shamaanin jorinoita. Taikka muitakaan ihmislajin kulttuuriin kuuluvia tarinoita. Kriittinen ajattelu johtaa uusien asioiden löytymiseen ja uuden keksimiseen.

    Ellei sitten J. Michael Straczynski visioissa olisi realistisia ideoita.. ...and so it begins...
    Taikka jos Gene Roddenberryn visio olisikin totta... ..."rohkeasti mennä sinne minne ihminen ei ole aikaisemmin mennyt"
    Sci-fiä? Noh, entäs kuinka oikeassa jules verne oli aikoinaan..? Sukellusveneitä, visioita monivaihe raketeista, ja kaikki 1800 luvulla. Taikka yleisnero da vincin; kehitteli helikopterin, panssarivaunun, aurinkovoimalan, laskimen, kaksoisrungon ja suurpiirteisen teorian laattatektoniikasta. Näkemyksiä, ilman mystistä valo-olentoa, visioita perustuen olemassaolevaan tietoon. Tiede toimii samalla tavalla tänäkin päivänä. Evoluutio on itsestäänselvyys, samaten kuin muutkin modernien tieteiden perusteoriat. Sillä ei ole olemassa muuta selitystä nykyisenkaltaiselle luonnon monimuotoisuudelle, ja sopeutumiskyvylle.

    ""Olen todellakin niin typerä, etten ymmärrä miten tuo antamasi klisee vastaa kysymykseen MITEN se evoluutio on tapahtunut. Koeta todistella evoa heittelemällä lauseita, joissa evo on itsestään selvyys. Oikeissa tieteissä ei tehdä noin, kuten saatat jopa tietääkin.""

    Kantasoluja (erikoistumattomia soluja) syntyy meioosissa kaikilla suvullisesti lisääntyvillä eliöillä, joilla kehittyy erilaisia rakenteita. Täten kantasolujen evoluutiota ei mitenkään voi erottaa meioosin evoluutiosta mitoosista. Tuossa mahdollinen hypoteesi kuinka se puolestaan on tapahtunut:

    http://www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?tool=pubmed&pubmedid=19139151

    Äänestä

  • epäile kirjoitti:

    etteikö lopulta saada tietokoneella haluttu lopputulos. Kun vuosi yritetään ja korjataan ohjelmaa. Mutta et kai tosissasi väitä, että kukaan kuolevainen kykenee laittamaan tietokoneohjelmaan satojen vuosimiljoonien ajalta maapallon kaikki olosuhteet ja eliöstöjen kilpailutilanteet. Lisäksi täsmälleen oikein, ilman pienintäkään virhettä.

    Ohjelman tekijöillä on ollut lopputulos tiedossaan ja mukana paljon järkeä niin varmasti onnistuu. Mutta huomaa kuitenkin, ohjeman toteutti Järki ei vailla päämäärää oleva sattuma. Eli on se ohjelma tavallaan aika hyvä todiste ID:n puolesta. Järki, jolla on tavoite ja päämäärä saa aika paljon aikaan.

    ""etteikö lopulta saada tietokoneella haluttu lopputulos. Kun vuosi yritetään ja korjataan ohjelmaa. Mutta et kai tosissasi väitä, että kukaan kuolevainen kykenee laittamaan tietokoneohjelmaan satojen vuosimiljoonien ajalta maapallon kaikki olosuhteet ja eliöstöjen kilpailutilanteet. Lisäksi täsmälleen oikein, ilman pienintäkään virhettä.""

    Eivätpä nuo tutkijat sellaista yrittäneetkään, vaan he tutkivat sitä, miten evoluutio on voinut olla mahdollista. Ja lopputulos oli, että ympäristöjen on täytynyt vaihdella jatkuvasti, liian stabiilissa ympäristössä evoluutio ei olisi kyennyt tuottamaan tarpeeksi muuntelua.

    ""Ohjelman tekijöillä on ollut lopputulos tiedossaan ja mukana paljon järkeä niin varmasti onnistuu. Mutta huomaa kuitenkin, ohjeman toteutti Järki ei vailla päämäärää oleva sattuma. Eli on se ohjelma tavallaan aika hyvä todiste ID:n puolesta. Järki, jolla on tavoite ja päämäärä saa aika paljon aikaan.""

    Eh. Tämänkin ymmärsit väärin. Tutkijat selvittivät mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että evoluutio on ollut mahdollista ja lopputulos oli, että genomien modulaarisuus ja horisontaalinen geenien vaihto jatkuvasti vaihtelevissa ympäristöissä, jotka kaikki ovat havaittuja faktoja, riittävät tuottamaan nykyisen biodiversiteetin evoluution prosesseilla. Ja taatusti tulos ei ollut ennalta tiedossa, koska kukaan ei voi tutkia supertietokoneella lähes vuoden nollatutkimusta.

    Äänestä

  • tiedä niin kirjoitti:

    katso wikistä tai googlaa niin saat hetkessä paljon tietoo. Niin paljon, että minä en viitsi alkaa kirjottaan ja tulee sekin 5000 merkin raja vastaan eikä taida olla palstan sääntöjen mukaistakaan laittaa pitkiä kopioituja juttuja. Tiedonhankinta on helppoa nykyään, sen kuin panee toimeksi ja alkaa opiskella.

    Eli et tiedä mitään?

    Äänestä

  • Cap t n ob vi us kirjoitti:

    Eli et tiedä mitään?

    sanalla kantasolu ja tuli 15 900 osumaa. Että siitä vaan lukemaan. Muutenkin tälle palstalle tulo edellyttää jotain pohjatietoutta. Turha tulla kyselemään monttu auki, että hei kertokaa mullekin mistä te puhutte.

    Että googlaas hieman, sivistä itteäs ja tervetuloa sitten takaisin keskustelemaan aiheesta.

    Äänestä

  • ei ole metodi kirjoitti:

    Vaikka kuinka intätkion, ei asia mihinkään muutu. Koska jokaisella monimutkaisella eläimellä on vastaavankaltainen "rakennuspalikka", kantasolu, todistaa se omalta osaltaan eläinten yhteisestä kehityshistoriasta.

    Yksityiskohtaiset tapahtumat ediacarakauden tienoilta, 600-1000 miljoonan vuoden takaa ovat sattuneesta syystä hankalia tutkia. Ajalta, jolloin aitotumalliset solut muodostivat ensimmäisiä monisoluisia organismeja. Eksobiologia, elämän kehityksen tutkimus tulevaisuudessa maan ulkopuolisilla taivaankappaleilla antanee viiteitä tapahtumista maapallolla elämän synnyn aikoihin. Olkaamme avoimin mielin, emmekä sotke tapahtumiin mittää metafyysistä valo-olentoa, joiden näkemiseen tarvitaan tiettyjä tajuntaa laajentavia aineita... Taikka sitten jonkun huomionkipeän shamaanin jorinoita. Taikka muitakaan ihmislajin kulttuuriin kuuluvia tarinoita. Kriittinen ajattelu johtaa uusien asioiden löytymiseen ja uuden keksimiseen.

    Ellei sitten J. Michael Straczynski visioissa olisi realistisia ideoita.. ...and so it begins...
    Taikka jos Gene Roddenberryn visio olisikin totta... ..."rohkeasti mennä sinne minne ihminen ei ole aikaisemmin mennyt"
    Sci-fiä? Noh, entäs kuinka oikeassa jules verne oli aikoinaan..? Sukellusveneitä, visioita monivaihe raketeista, ja kaikki 1800 luvulla. Taikka yleisnero da vincin; kehitteli helikopterin, panssarivaunun, aurinkovoimalan, laskimen, kaksoisrungon ja suurpiirteisen teorian laattatektoniikasta. Näkemyksiä, ilman mystistä valo-olentoa, visioita perustuen olemassaolevaan tietoon. Tiede toimii samalla tavalla tänäkin päivänä. Evoluutio on itsestäänselvyys, samaten kuin muutkin modernien tieteiden perusteoriat. Sillä ei ole olemassa muuta selitystä nykyisenkaltaiselle luonnon monimuotoisuudelle, ja sopeutumiskyvylle.

    .....600-1000 miljoonan vuoden takaa ovat sattuneesta syystä hankalia tutkia......

    Koska ovat hankalia tutkia, minkä toki myönnän, niin silloinhan ne voikin heittää lonkalta. Vai mitä. Julistaa vaan että näin ja näin on tapahtunut. Voihan sitä niinkin tehdä mutta ei pidä sellaista julistusta nimittää tieteeksi. Keksikää jokin muu nimi. Vai miten olisi nimeksi arvailu?

    Tunnustat miten on hankala tutkia mutta kuitenkin julistatte tietävänne aivan varmasti miten on tapahtunut. Evoluutio teki, jooooo justiinsa.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Olen todellakin niin typerä, etten ymmärrä miten tuo antamasi klisee vastaa kysymykseen MITEN se evoluutio on tapahtunut. Koeta todistella evoa heittelemällä lauseita, joissa evo on itsestään selvyys. Oikeissa tieteissä ei tehdä noin, kuten saatat jopa tietääkin.""

    Kantasoluja (erikoistumattomia soluja) syntyy meioosissa kaikilla suvullisesti lisääntyvillä eliöillä, joilla kehittyy erilaisia rakenteita. Täten kantasolujen evoluutiota ei mitenkään voi erottaa meioosin evoluutiosta mitoosista. Tuossa mahdollinen hypoteesi kuinka se puolestaan on tapahtunut:

    http://www.pubmedcentral.nih.gov/articlerender.fcgi?tool=pubmed&pubmedid=19139151

    että on soluja. Mutta vielä ihmeellisempää on se että on erilaisia soluja, jotka sitten muodostavat toimivan kokonaisuuden eli elävän olennon.

    Että vaikkapa maksasolut tekee sellaista työtä mikä on välttämätöntä muiden solujen toiminnan kannalta eli kokonaisuuden kannalta. Ja että on kantasoluja, joista muodostuu mikä muu solu tahansa.

    Liian ihmeellistä ollakseen sattuman tekemää. Te evot ette tunnusta, että sattumallakin on sentään joku raja rajallisessa ajassa.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""etteikö lopulta saada tietokoneella haluttu lopputulos. Kun vuosi yritetään ja korjataan ohjelmaa. Mutta et kai tosissasi väitä, että kukaan kuolevainen kykenee laittamaan tietokoneohjelmaan satojen vuosimiljoonien ajalta maapallon kaikki olosuhteet ja eliöstöjen kilpailutilanteet. Lisäksi täsmälleen oikein, ilman pienintäkään virhettä.""

    Eivätpä nuo tutkijat sellaista yrittäneetkään, vaan he tutkivat sitä, miten evoluutio on voinut olla mahdollista. Ja lopputulos oli, että ympäristöjen on täytynyt vaihdella jatkuvasti, liian stabiilissa ympäristössä evoluutio ei olisi kyennyt tuottamaan tarpeeksi muuntelua.

    ""Ohjelman tekijöillä on ollut lopputulos tiedossaan ja mukana paljon järkeä niin varmasti onnistuu. Mutta huomaa kuitenkin, ohjeman toteutti Järki ei vailla päämäärää oleva sattuma. Eli on se ohjelma tavallaan aika hyvä todiste ID:n puolesta. Järki, jolla on tavoite ja päämäärä saa aika paljon aikaan.""

    Eh. Tämänkin ymmärsit väärin. Tutkijat selvittivät mitkä tekijät ovat vaikuttaneet siihen, että evoluutio on ollut mahdollista ja lopputulos oli, että genomien modulaarisuus ja horisontaalinen geenien vaihto jatkuvasti vaihtelevissa ympäristöissä, jotka kaikki ovat havaittuja faktoja, riittävät tuottamaan nykyisen biodiversiteetin evoluution prosesseilla. Ja taatusti tulos ei ollut ennalta tiedossa, koska kukaan ei voi tutkia supertietokoneella lähes vuoden nollatutkimusta.

    .....kukaan ei voi tutkia supertietokoneella lähes vuoden nollatutkimusta.......

    että tosissasi uskot jonkun tutkijaryhmän nykymaailmassa ilmoittavan juhlalllisesti todistaneensa tietokoneohjelmalla että evoluutio on mahdottomuus. Vallitsevassa ateistisessa ilmapiirissä olisi väitetty, että ohjelma on tehty väärin ja tutkijat ovat kyvyttömiä ja mitä kaikkea muuta. Sekä julistettu kyseiset tutkijat (henkilöt) ikuiseen boikottiin.

    Evoluution todistaminen oli ainoa mahdollinen lopputulos minkä he saattoivat julkaista. Sen takia ohjelmaa piti virittää vuoden ajan että saatiin oikea lopputulos. Älä luule, että kone tarvitsi sen vuoden. Tutkijat sen tarvitsivat ohjelman säätämiseen antamaan oikean lopputuloksen.

    Äänestä

  • ihmeellistä kirjoitti:

    että on soluja. Mutta vielä ihmeellisempää on se että on erilaisia soluja, jotka sitten muodostavat toimivan kokonaisuuden eli elävän olennon.

    Että vaikkapa maksasolut tekee sellaista työtä mikä on välttämätöntä muiden solujen toiminnan kannalta eli kokonaisuuden kannalta. Ja että on kantasoluja, joista muodostuu mikä muu solu tahansa.

    Liian ihmeellistä ollakseen sattuman tekemää. Te evot ette tunnusta, että sattumallakin on sentään joku raja rajallisessa ajassa.

    ""että on soluja. Mutta vielä ihmeellisempää on se että on erilaisia soluja, jotka sitten muodostavat toimivan kokonaisuuden eli elävän olennon.

    Että vaikkapa maksasolut tekee sellaista työtä mikä on välttämätöntä muiden solujen toiminnan kannalta eli kokonaisuuden kannalta. Ja että on kantasoluja, joista muodostuu mikä muu solu tahansa.

    Liian ihmeellistä ollakseen sattuman tekemää. Te evot ette tunnusta, että sattumallakin on sentään joku raja rajallisessa ajassa.""

    miksi sinun pitää aina valehdella? Et voi olla niin tyhmä, ettet olisi huomannut, että evoluutikot eivät väitäkään noiden solujen syntyneen sattumalta. Olemme toistamista toistaneet, että kaikki rakenteet syntyvät satunnaisten mutaatioiden ja luonnonvalinnan avulla. Mutta sinun pitää vain valehdella, että väittäisimme kysymyksessä olevan sattuman. Uskotko Jumalaan? Jos uskot, niin miksi valehtelet jatkuvasti?

    Äänestä

  • silmäinen kirjoitti:

    .....kukaan ei voi tutkia supertietokoneella lähes vuoden nollatutkimusta.......

    että tosissasi uskot jonkun tutkijaryhmän nykymaailmassa ilmoittavan juhlalllisesti todistaneensa tietokoneohjelmalla että evoluutio on mahdottomuus. Vallitsevassa ateistisessa ilmapiirissä olisi väitetty, että ohjelma on tehty väärin ja tutkijat ovat kyvyttömiä ja mitä kaikkea muuta. Sekä julistettu kyseiset tutkijat (henkilöt) ikuiseen boikottiin.

    Evoluution todistaminen oli ainoa mahdollinen lopputulos minkä he saattoivat julkaista. Sen takia ohjelmaa piti virittää vuoden ajan että saatiin oikea lopputulos. Älä luule, että kone tarvitsi sen vuoden. Tutkijat sen tarvitsivat ohjelman säätämiseen antamaan oikean lopputuloksen.

    ""Oletko niin sinisilmäinen että tosissasi uskot jonkun tutkijaryhmän nykymaailmassa ilmoittavan juhlalllisesti todistaneensa tietokoneohjelmalla että evoluutio on mahdottomuus.""

    Buaahhahhaa. Kreationistit varmasti mielellään tällaisia ohjelmia esittelisivät, jos sellaista olisi mahdollista tehdä. Tosiasia tietenkin on, että jos tutkijat olisivat päätyneet toisenlaiseen tulokseen, he olisivat tienneet, että heidän ohjelmassaan on virhe, koska evoluutio on tapahtunut tosiasia.

    ""Vallitsevassa ateistisessa ilmapiirissä olisi väitetty, että ohjelma on tehty väärin ja tutkijat ovat kyvyttömiä ja mitä kaikkea muuta. Sekä julistettu kyseiset tutkijat (henkilöt) ikuiseen boikottiin.""

    Roskaa. Eivätkä tutkijat tietenkään tuollaista tulosta olisi julkaisseet, vaan he olisivat miettineet lisää, että mitä he eivät ole ottaneet huomioon.

    ""Evoluution todistaminen oli ainoa mahdollinen lopputulos minkä he saattoivat julkaista.""

    Juuri näin.

    ""Sen takia ohjelmaa piti virittää vuoden ajan että saatiin oikea lopputulos. Älä luule, että kone tarvitsi sen vuoden. Tutkijat sen tarvitsivat ohjelman säätämiseen antamaan oikean lopputuloksen.""

    Ehei. Kenelläkään ei ole varaa laskea supertietokoneella nollatulosta. Toki ohjelmaa varmastikin ohjelmaa on viritetty, jos on huomattu, ettei tulokset vastaa todellisuutta. Mutta tässä tapauksessahan ne vastasivat, genomien modulaarisuus (havaittu ilmiö), horisontaalinen geeninsiirto (havaittu ilmiö) jatkuvasti vaihtelevissa ympäristöissä (havaittu ilmiö) riittävät selittämään biodiversiteetin kehittymisen miljardien vuosien aikana evoluution keinoin. Vuoden supertietokoneella laskettuaan tutkijat siis totesivat, ettei mitään ulkopuolista puuttumista luonnonlakeihin ja -prosesseihin tarvita, vaan luonnolliset prosessit kykenevät selittämään biodiversiteetin kehittymisen.

    Äänestä

  • on ne kirjoitti:

    .....600-1000 miljoonan vuoden takaa ovat sattuneesta syystä hankalia tutkia......

    Koska ovat hankalia tutkia, minkä toki myönnän, niin silloinhan ne voikin heittää lonkalta. Vai mitä. Julistaa vaan että näin ja näin on tapahtunut. Voihan sitä niinkin tehdä mutta ei pidä sellaista julistusta nimittää tieteeksi. Keksikää jokin muu nimi. Vai miten olisi nimeksi arvailu?

    Tunnustat miten on hankala tutkia mutta kuitenkin julistatte tietävänne aivan varmasti miten on tapahtunut. Evoluutio teki, jooooo justiinsa.

    ""Tunnustat miten on hankala tutkia mutta kuitenkin julistatte tietävänne aivan varmasti miten on tapahtunut. Evoluutio teki, jooooo justiinsa.""

    tuon kehittymiselle on paras ja perustelluin oletus, vai onko sinulla jotakin syytä epäillä, että tuo n.1,4 miljardia vuotta sitten kehittynyt toiminto, kantasoluja tuottava meioosi, joka käyttää aikaisemmin bakteereilla esiintyneitä proteiineja ja toimintoja olisi luotu tyhjästä zimbsalabim?

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Oletko niin sinisilmäinen että tosissasi uskot jonkun tutkijaryhmän nykymaailmassa ilmoittavan juhlalllisesti todistaneensa tietokoneohjelmalla että evoluutio on mahdottomuus.""

    Buaahhahhaa. Kreationistit varmasti mielellään tällaisia ohjelmia esittelisivät, jos sellaista olisi mahdollista tehdä. Tosiasia tietenkin on, että jos tutkijat olisivat päätyneet toisenlaiseen tulokseen, he olisivat tienneet, että heidän ohjelmassaan on virhe, koska evoluutio on tapahtunut tosiasia.

    ""Vallitsevassa ateistisessa ilmapiirissä olisi väitetty, että ohjelma on tehty väärin ja tutkijat ovat kyvyttömiä ja mitä kaikkea muuta. Sekä julistettu kyseiset tutkijat (henkilöt) ikuiseen boikottiin.""

    Roskaa. Eivätkä tutkijat tietenkään tuollaista tulosta olisi julkaisseet, vaan he olisivat miettineet lisää, että mitä he eivät ole ottaneet huomioon.

    ""Evoluution todistaminen oli ainoa mahdollinen lopputulos minkä he saattoivat julkaista.""

    Juuri näin.

    ""Sen takia ohjelmaa piti virittää vuoden ajan että saatiin oikea lopputulos. Älä luule, että kone tarvitsi sen vuoden. Tutkijat sen tarvitsivat ohjelman säätämiseen antamaan oikean lopputuloksen.""

    Ehei. Kenelläkään ei ole varaa laskea supertietokoneella nollatulosta. Toki ohjelmaa varmastikin ohjelmaa on viritetty, jos on huomattu, ettei tulokset vastaa todellisuutta. Mutta tässä tapauksessahan ne vastasivat, genomien modulaarisuus (havaittu ilmiö), horisontaalinen geeninsiirto (havaittu ilmiö) jatkuvasti vaihtelevissa ympäristöissä (havaittu ilmiö) riittävät selittämään biodiversiteetin kehittymisen miljardien vuosien aikana evoluution keinoin. Vuoden supertietokoneella laskettuaan tutkijat siis totesivat, ettei mitään ulkopuolista puuttumista luonnonlakeihin ja -prosesseihin tarvita, vaan luonnolliset prosessit kykenevät selittämään biodiversiteetin kehittymisen.

    Miten voit todistaa, että sinä olet sinä etkä joku muu?
    Mitä tuntomerkejä sinulta edellytetään?

    Äänestä

  • kukua kirjoitti:

    eihän kukaan ole täällä keskustelemassa siitä, mikä on mahdollista, vaan onko tapahtunut juuri niinkuin ovokolhot selittävät.
    ja ykskantaan voi todeta, ettei ole niin tapahtunut.

    turha sillä evollehan riittää todisteeksi se jos he kykenevät keksimään luotettavan tuntuisen tarinan miten kaikki olisi voinut syntyä ihan itsekseen.

    On selvää jokaiselle täysijärkiselle, että kantasolujen kaltaista ihmeotusta ei synny sattumalta.

    Äänestä

  • hieman siis kirjoitti:

    ""On selvää jokaiselle täysijärkiselle, että kantasolujen kaltaista ihmeotusta ei synny sattumalta.""

    kreationistikin jo oppia sen, mitä olemme toitottaneet, monimutkaiset rakenteet eivät synny sattumalta, vaan luonnonvalinnan avulla?

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Oletko niin sinisilmäinen että tosissasi uskot jonkun tutkijaryhmän nykymaailmassa ilmoittavan juhlalllisesti todistaneensa tietokoneohjelmalla että evoluutio on mahdottomuus.""

    Buaahhahhaa. Kreationistit varmasti mielellään tällaisia ohjelmia esittelisivät, jos sellaista olisi mahdollista tehdä. Tosiasia tietenkin on, että jos tutkijat olisivat päätyneet toisenlaiseen tulokseen, he olisivat tienneet, että heidän ohjelmassaan on virhe, koska evoluutio on tapahtunut tosiasia.

    ""Vallitsevassa ateistisessa ilmapiirissä olisi väitetty, että ohjelma on tehty väärin ja tutkijat ovat kyvyttömiä ja mitä kaikkea muuta. Sekä julistettu kyseiset tutkijat (henkilöt) ikuiseen boikottiin.""

    Roskaa. Eivätkä tutkijat tietenkään tuollaista tulosta olisi julkaisseet, vaan he olisivat miettineet lisää, että mitä he eivät ole ottaneet huomioon.

    ""Evoluution todistaminen oli ainoa mahdollinen lopputulos minkä he saattoivat julkaista.""

    Juuri näin.

    ""Sen takia ohjelmaa piti virittää vuoden ajan että saatiin oikea lopputulos. Älä luule, että kone tarvitsi sen vuoden. Tutkijat sen tarvitsivat ohjelman säätämiseen antamaan oikean lopputuloksen.""

    Ehei. Kenelläkään ei ole varaa laskea supertietokoneella nollatulosta. Toki ohjelmaa varmastikin ohjelmaa on viritetty, jos on huomattu, ettei tulokset vastaa todellisuutta. Mutta tässä tapauksessahan ne vastasivat, genomien modulaarisuus (havaittu ilmiö), horisontaalinen geeninsiirto (havaittu ilmiö) jatkuvasti vaihtelevissa ympäristöissä (havaittu ilmiö) riittävät selittämään biodiversiteetin kehittymisen miljardien vuosien aikana evoluution keinoin. Vuoden supertietokoneella laskettuaan tutkijat siis totesivat, ettei mitään ulkopuolista puuttumista luonnonlakeihin ja -prosesseihin tarvita, vaan luonnolliset prosessit kykenevät selittämään biodiversiteetin kehittymisen.

    ....""Evoluution todistaminen oli ainoa mahdollinen lopputulos minkä he saattoivat julkaista.""

    Juuri näin. ......

    Tuota epäilinkin, ei evon vastaisia todisteita voitaisi julkaista. Ihan kuten me kressut olemme aina sanoneet. Lisäksi näemme seuraavasta insertistä, että todisteita viritellään niin kauan, että saadaan evolutionismia tukeva tulos !!

    ..........Toki ohjelmaa varmastikin ohjelmaa on viritetty, jos on huomattu, ettei tulokset vastaa todellisuutta......

    Siinä toinen rehelllisyys ja todiste kehäpäätelmästä. Ohjelmaa virítetään niin kauan, että ohjelma näyttää evoluution todelliseksi. Sen jälkeen mennään rinta rottingilla, että nyt jopa tietokoneohjelmakin todisti evoluution. Huh huh huuuuu.

    Äänestä

  • Ihmeellistä ! kirjoitti:

    ""Tuota epäilinkin, ei evon vastaisia todisteita voitaisi julkaista. Ihan kuten me kressut olemme aina sanoneet. Lisäksi näemme seuraavasta insertistä, että todisteita viritellään niin kauan, että saadaan evolutionismia tukeva tulos !!""

    Tässä todellisuudessa historiallinen evoluutio on tosiasia. Jos tutkijat eivät olisi löytäneet sitä kuinka se on mahdollista, he olisivat tienneet tekevänsä jotain väärin, koska todellisuudessa tuo evoluutio on tapahtunut. Kuka tahansa on muuten vapaa julkaisemaan havaintoja, jotka muuttavat käsitystämme evoluution kulusta. Miksi kreationistit eivät ole tähän kyenneet?

    ""Siinä toinen rehelllisyys ja todiste kehäpäätelmästä. Ohjelmaa virítetään niin kauan, että ohjelma näyttää evoluution todelliseksi. Sen jälkeen mennään rinta rottingilla, että nyt jopa tietokoneohjelmakin todisti evoluution. Huh huh huuuuu.""

    Ohjelmaan otettiin todellisuudessa havaittuja prosesseja ja katsotaan kykenevätkö ne selittämään evoluution ja näin kävi, ei tarvittu mitään ylimääräisiä maagisia taikatemppuja. Historiallinen evoluutio kyetään selittämään biologisilla ilmiöillä, kuten horisontaalisella geeninsiirrolla ja modulaarisilla genomeilla jatkuvasti muuttuvissa ympäristöissä.

    ....Tässä todellisuudessa historiallinen evoluutio on tosiasia. Jos tutkijat eivät olisi löytäneet sitä kuinka se on mahdollista, he olisivat tienneet tekevänsä jotain väärin, koska todellisuudessa tuo evoluutio on tapahtunut.......

    Mitäpä tästä enempää kinaamaan. Palstan ainoa osarehellinen evoluutti myöntää avoimesti (lopultakin) että todisteita viritetään tarvittaessa niin kauan ja niin paljon, että ne osoittavat evoluutiota. Varsin tehokas keino mutta äärimmäisen epätieteellinen. Näin ei oikeissa tieteissä tehdä, se on kaikkien syytä muistaa.

    ........ Kuka tahansa on muuten vapaa julkaisemaan havaintoja, jotka muuttavat käsitystämme evoluution kulusta. Miksi kreationistit eivät ole tähän kyenneet?.......

    Valetta, valetta vaan. On pilvin pimein kirjallisuutta, professori- ja tohtoristasoista, joka osoittaa kiistattomasti evohörinät pelkiksi hörinöiksi. Joten on aika kornia väittää tuollaista. Miksi alussa olet rehellinen ja sitten alat valehtelemaan että korvat heiluu?

    ..............Ohjelmaan otettiin todellisuudessa havaittuja prosesseja ja katsotaan kykenevätkö ne selittämään evoluution ja näin kävi, ei tarvittu mitään ylimääräisiä maagisia taikatemppuja........

    Kukaan ihminen ei kykene simuloimaan ja parametroimaan luonnon kaoottisia prosesseja. "Oikean" lopputuloksen saamiseen tarvitaan paljon viritystä ja likiarvoistamista. Muuten ohjelmastakin tulisi niin monimutkainen, että ei yksikään ohjelmoija kykenisi sitä tekemään. Ja kannattaa muistaa tuokin mainitsemasi rajoitus, että lopputuloksen pitää osoittaa evoluutio mahdolliseksi ja todeksi. Sekin asettaa ohjelmalle omat rajoituksensa.

    Äänestä

  • tuhautti! kirjoitti:

    ""Mitäpä tästä enempää kinaamaan. Palstan ainoa osarehellinen evoluutti myöntää avoimesti (lopultakin) että todisteita viritetään tarvittaessa niin kauan ja niin paljon, että ne osoittavat evoluutiota. Varsin tehokas keino mutta äärimmäisen epätieteellinen. Näin ei oikeissa tieteissä tehdä, se on kaikkien syytä muistaa.""

    Tutkijat tekivät tutkimuksensa siksi että he halusivat selvittää kuinka historiallinen evoluutio oli mahdollinen. Ja he selvittivät: luonnolliset prosessit riittävät. Evoluutio sinänsä on jo niin perusteellisesti todistettu, ettei sitä enää kukaan järkevä ihminen enää epäile. Olen muuten pannut merkille, että evoluutikot ovat huomattavasti rehellisempiä kuin palstan kreationistit.

    ""Valetta, valetta vaan. On pilvin pimein kirjallisuutta, professori- ja tohtoristasoista, joka osoittaa kiistattomasti evohörinät pelkiksi hörinöiksi. Joten on aika kornia väittää tuollaista. Miksi alussa olet rehellinen ja sitten alat valehtelemaan että korvat heiluu?""

    Nuo mainitsemasi "kiistattomat" todisteet paljastuvat lähemmässä tarkastelussa aina humpuukiksi, kuten olet varmasti pannut merkille. Edes professori- ja tohtoritason koulutus kun ei suojaa uskonnolliselta hurmokselta, jossa nuo kirjat on kirjoitettu.

    ""Kukaan ihminen ei kykene simuloimaan ja parametroimaan luonnon kaoottisia prosesseja. "Oikean" lopputuloksen saamiseen tarvitaan paljon viritystä ja likiarvoistamista. Muuten ohjelmastakin tulisi niin monimutkainen, että ei yksikään ohjelmoija kykenisi sitä tekemään. Ja kannattaa muistaa tuokin mainitsemasi rajoitus, että lopputuloksen pitää osoittaa evoluutio mahdolliseksi ja todeksi. Sekin asettaa ohjelmalle omat rajoituksensa.""

    Eiväthän nuo tutkijat väittäneetkään mallintavansa kaikkia luonnon historiallisia tapahtumia, he tutkivat sitä, miten evoluutio on ollut mahdollista ja tuloksena oli muun muassa, että ympäristöjen täytyy vaihdella jatkuvasti, liian stabiiliessa ympäristöissä evoluutio ei ole tarpeeksi nopeaa.

    Äänestä

  • googletin kirjoitti:

    sanalla kantasolu ja tuli 15 900 osumaa. Että siitä vaan lukemaan. Muutenkin tälle palstalle tulo edellyttää jotain pohjatietoutta. Turha tulla kyselemään monttu auki, että hei kertokaa mullekin mistä te puhutte.

    Että googlaas hieman, sivistä itteäs ja tervetuloa sitten takaisin keskustelemaan aiheesta.

    Tahatonta itseironiaa parhaimmillaan.

    Äänestä

"Kantasolujen toiminta on jotain niin monimutkaista, että se menee jo ihmeen puolelle."

Ole siis hyvä ja selitä omin sanoin tuo kantasolujen toiminta.

Äänestä
  • edellä eräälle toiselle. Kurkistapas wikiin ja googlaa niin saat tietoo. Sitten voit tulla keskusteluun mukaan kun tiedätkin jotain.

    Äänestä

  • kuin jo kirjoitti:

    edellä eräälle toiselle. Kurkistapas wikiin ja googlaa niin saat tietoo. Sitten voit tulla keskusteluun mukaan kun tiedätkin jotain.

    et tiedä yhtään mistä puhut, ja pyrit vain trollaamaan tietämättömyydelläsi? Tiesitkö, että hankkimalla perustietoa, pystyt kirjoittamaan paremman provon!

    Äänestä

  • siis sinä kirjoitti:

    et tiedä yhtään mistä puhut, ja pyrit vain trollaamaan tietämättömyydelläsi? Tiesitkö, että hankkimalla perustietoa, pystyt kirjoittamaan paremman provon!

    perustietoni. Ei täällä palstalla kukaan ole toisten tentaattori. Kun sinä ja muut evot ette osaa pätkän vertaa vastata kysymyksiin, ainoaankaan, niin koetat sekottaa ja johtaa keskustelun sivupoluille.

    Kysymys on yhä voimassa: selittäkääpäs evot edes omin sanoin kantasolun evoluutio. Mutta ei ole pakko jos ei osaa.

    Äänestä

  • minun kirjoitti:

    niin; kantasolu on erikoistumaton solu, josta muodostuu kaikkia kudostyyppejä. Aikuisten kudoksissa on pieni määrä kantasoluja, mutta ne ovat voivat muodostua kudoksiksi vain rajoitetusti. Näitä ensinmainittuja "kaikkivoipia" kantasoluja on vain sikiökehityksen tiettyyn vaiheeseen saakka.

    Siitä ei ole taasen mitään tietoa, että onko järjesjestelmä kaikilla monisoluisilla organismeilla samanlainen, mutta ainakin kaikilla nisäkkäillä olettaisin näin olevan, sillä omaavathan nisäkäslajit yhteisen kehityshistorian.

    Avauksesi herätti tiettyjä ajatuksia, että väitteen esittäjällä ei ole minkäänlaista käsitystä aiheesta, vain sokea usko siitä, että uskonnollinen teos olisi luonnontieteen oppikirja?

    Äänestä

  • tehdään site kirjoitti:

    ////että uskonnollinen teos olisi luonnontieteen oppikirja?\\\\\

    tarkoittanet. Raamattu ei puhu mitään kantasoluista joten mielessäsi täytyi olla jokin muu uskonnollinen teos.

    Äänestä

  • teosta kirjoitti:

    ////että uskonnollinen teos olisi luonnontieteen oppikirja?\\\\\

    tarkoittanet. Raamattu ei puhu mitään kantasoluista joten mielessäsi täytyi olla jokin muu uskonnollinen teos.

    koska vaihtoehtoinen näkemys perustuu raamattuun, eli siis onko kreationisteilla omat pyhät, uskonnolliset teoksensa?

    kreationismin perusteet by outsider.. siinäpä olisi bestsellerin ainekset..

    Äänestä

  • kuin jo kirjoitti:

    edellä eräälle toiselle. Kurkistapas wikiin ja googlaa niin saat tietoo. Sitten voit tulla keskusteluun mukaan kun tiedätkin jotain.

    ...menee jo ihmeen puolelle. Kerro toki millaisen ihmeen puolelle kantasolu sijoitetaan. Kuolleista heräämisen..? tomusta luomisen...? kerro minkätyyppisen ihmeen näet kantasolussa tapahtuneen??

    Äänestä

  • huuuuhaaaaah kirjoitti:

    ...menee jo ihmeen puolelle. Kerro toki millaisen ihmeen puolelle kantasolu sijoitetaan. Kuolleista heräämisen..? tomusta luomisen...? kerro minkätyyppisen ihmeen näet kantasolussa tapahtuneen??

    .....kerro minkätyyppisen ihmeen näet kantasolussa tapahtuneen??.......

    >Ihme on se,että kantasoluja on olemassa ylipäätään. Vai näkeekö tiede tänäpäivänä miten evoluutio luo luonnossa kantasoluja? Onko jostain löydetty itsestään syntynyt kantasolun prototyyppi? Mistä ja milloin?

    Eikös evoluutio ole teille ikuinen prosessi niin mikä estää etteikö nykyäänkin tapahdu samaa kuin 1 000 000 000 vuotta sitten.

    Äänestä

Ei ole olemassakaan mitään yhdenlaista kantasolua!
Kantasolu on ajatusharhaa.
Jopa sinun kantasolusi poikkeavat minun kantasoluistani. Miten sitten voisit sanoa mitään siitä, mikä on minun kantasoluni kehityskaari?

Äänestä

kantasolunsa!

Siis kun ajatellaan miten ihmeellinen on jo tavallinen solu niin miten ihmeessä sattuma olisi mitenkään voinut tehdä kantasolun, joka voi sitten erikoistua vaikka miksi soluksi. Eli solun, jossa on piilevänä ohjelmana ja ohjeistona ihmisen kaikkien erilaisten solujen rakennusohjeet.

Sitte vielä ne erilaiset solut osaavat ihmisen (tai eläimen) muodostuessa mennä oikeaan paikkaan kehittyvässä ruumiissa ja muodostaa vaikkapa maksan. Miten kantasolu voi tietää, että tarvitaan sellainen elin kuin maksa ja miten se tietää miten maksasolut tehdään.

Voi ihmeitten ihmettä. Toinen, lähes yhtäsuuri ihme, on eräitten ihmisten usko siihen, että sattuma on kokeilemalla nämä kaikki temput tehnyt ja vieläpä ihan rajallisen ajan kuluessa. Uskoo ken tahtoo uskoa, itsepetosta.

Äänestä
  • ""Siis kun ajatellaan miten ihmeellinen on jo tavallinen solu niin miten ihmeessä sattuma olisi mitenkään voinut tehdä kantasolun, joka voi sitten erikoistua vaikka miksi soluksi. Eli solun, jossa on piilevänä ohjelmana ja ohjeistona ihmisen kaikkien erilaisten solujen rakennusohjeet.""

    Miksi ihmeessä luulet, että kukaan selittäisi kantasolujen syntymisen sattumalta, kun tällä palstalla on jo tuhansia kertoja kerrottu, että evoluutio tuottaa monimutkaiset rakenteet luonnonvalinnalla, joka ei ole sattumaa? Yritätkö vääristellä tahallasi vai oletko muka oikeasti noin oppimiskyvytön?

    ""Sitte vielä ne erilaiset solut osaavat ihmisen (tai eläimen) muodostuessa mennä oikeaan paikkaan kehittyvässä ruumiissa ja muodostaa vaikkapa maksan. Miten kantasolu voi tietää, että tarvitaan sellainen elin kuin maksa ja miten se tietää miten maksasolut tehdään.""

    Älä hulluttele. Eivät yksittäiset solut mitään tiedä, ne toimivat vain luonnonvalinnan valikoiman ohjelman, DNA:n järjestyksen mukaisesti.

    ""Voi ihmeitten ihmettä. Toinen, lähes yhtäsuuri ihme, on eräitten ihmisten usko siihen, että sattuma on kokeilemalla nämä kaikki temput tehnyt ja vieläpä ihan rajallisen ajan kuluessa. Uskoo ken tahtoo uskoa, itsepetosta.""

    Itsepetosta on oikeasti kieltää tuo todellisuudessa monin tavoin näkyvä ja varmistettavissa oleva evoluutiohistoria.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Siis kun ajatellaan miten ihmeellinen on jo tavallinen solu niin miten ihmeessä sattuma olisi mitenkään voinut tehdä kantasolun, joka voi sitten erikoistua vaikka miksi soluksi. Eli solun, jossa on piilevänä ohjelmana ja ohjeistona ihmisen kaikkien erilaisten solujen rakennusohjeet.""

    ....evoluutio tuottaa monimutkaiset rakenteet luonnonvalinnalla, joka ei ole sattumaa?........oletko muka oikeasti noin oppimiskyvytön? .......

    viisas ja viksu etkä mikään Kaikkeuden Loistava Aurinko etkä Ajatusten Vuoksi mitä itse olet alkanut kuvitella. Luulen ja uskon, että et sinä erotu järkesi puolesta tämän palstan keskitasosta mitenkään vaikka joku nobelisteista kuvittelet olevasikin.

    Mutta luonnonvalinta on sattumaa ja perustuu täysin sattumiin. Se ei ole ohjattu tapahtuma. Jo omat hötinäsi siitä miten luonnonvalinta on tilastollinen juttu todistaa sen.

    .....Itsepetosta on oikeasti kieltää tuo todellisuudessa monin tavoin näkyvä ja varmistettavissa oleva evoluutiohistoria........

    Tuossa se taas nähtiin. Kun evokki pannaan selkä seinää vasten ja todisteet loppuu niin sitten mennäänkin vakuuttelun puolelle. Uskokaan-nyt-ihmeessä-totta-se-on-älkää-vaan-vahingossakaan-epäilkö-muutoin-alan-nimitellä-teitä-tyhmiksi!

    Ei kukaan sinun nimittelyjäsi pelkää koska nimittelyn peruste on näkyvissä.

    Äänestä

  • et ole niin kirjoitti:

    ""ole niin viisas ja viksu etkä mikään Kaikkeuden Loistava Aurinko etkä Ajatusten Vuoksi mitä itse olet alkanut kuvitella. Luulen ja uskon, että et sinä erotu järkesi puolesta tämän palstan keskitasosta mitenkään vaikka joku nobelisteista kuvittelet olevasikin.""

    En varmastikaan juuri erotu älyni puolesta tämän palstan evoluutikoista, mutta kreationisteista kuitenkin enkä tietenkään kuvittele olevani nobelisti, enhän edes itse tee tutkimustyötä.

    ""Mutta luonnonvalinta on sattumaa ja perustuu täysin sattumiin. Se ei ole ohjattu tapahtuma. Jo omat hötinäsi siitä miten luonnonvalinta on tilastollinen juttu todistaa sen.""

    Naurettava väite, mutta jos haluat osoittaa, ettei tilastollinen prosessi poikkea sattumasta niin tehtävä on helppo. Menet vain jollekin kasinolle ehdottamaan noille todennäköisyyden ammattilaisille, että saat pelata omilla painotetuilla nopillasi, koska kysymys on kuitenkin vain sattumasta. Veikkaan, että sinut joko nauretaan pihalle tai kannetaan ulos.

    ""Tuossa se taas nähtiin. Kun evokki pannaan selkä seinää vasten ja todisteet loppuu niin sitten mennäänkin vakuuttelun puolelle. Uskokaan-nyt-ihmeessä-totta-se-on-älkää-vaan-vahingossakaan-epäilkö-muutoin-alan-nimitellä-teitä-tyhmiksi! Ei kukaan sinun nimittelyjäsi pelkää koska nimittelyn peruste on näkyvissä.""

    Eivät todisteet suinkaan ole loppuneet. Tuolta löydät kasan evoluution todisteita:

    http://www.talkorigins.org/faqs/comdesc/

    ja tieteellinen tosiasia on, että kaikki elämä jakaa yhteisen kantamuodon ja nykyinen biodiversiteetti on kehittynyt miljardien vuosien evoluution avulla. Aivan turhaan taistelet faktoja vastaan.

    .... tosiasia on, että kaikki elämä jakaa yhteisen kantamuodon ja nykyinen biodiversiteetti on kehittynyt miljardien vuosien evoluution avulla.......

    tuota vakuuttelujen linjaa. Koska mahdat alkaa esittää niitä leuhkimiasi todisteita. Sen päivän kun näkisi.

    Äänestä

  • Turkana kirjoitti:

    ""Siis kun ajatellaan miten ihmeellinen on jo tavallinen solu niin miten ihmeessä sattuma olisi mitenkään voinut tehdä kantasolun, joka voi sitten erikoistua vaikka miksi soluksi. Eli solun, jossa on piilevänä ohjelmana ja ohjeistona ihmisen kaikkien erilaisten solujen rakennusohjeet.""

    Miksi ihmeessä luulet, että kukaan selittäisi kantasolujen syntymisen sattumalta, kun tällä palstalla on jo tuhansia kertoja kerrottu, että evoluutio tuottaa monimutkaiset rakenteet luonnonvalinnalla, joka ei ole sattumaa? Yritätkö vääristellä tahallasi vai oletko muka oikeasti noin oppimiskyvytön?

    ""Sitte vielä ne erilaiset solut osaavat ihmisen (tai eläimen) muodostuessa mennä oikeaan paikkaan kehittyvässä ruumiissa ja muodostaa vaikkapa maksan. Miten kantasolu voi tietää, että tarvitaan sellainen elin kuin maksa ja miten se tietää miten maksasolut tehdään.""

    Älä hulluttele. Eivät yksittäiset solut mitään tiedä, ne toimivat vain luonnonvalinnan valikoiman ohjelman, DNA:n järjestyksen mukaisesti.

    ""Voi ihmeitten ihmettä. Toinen, lähes yhtäsuuri ihme, on eräitten ihmisten usko siihen, että sattuma on kokeilemalla nämä kaikki temput tehnyt ja vieläpä ihan rajallisen ajan kuluessa. Uskoo ken tahtoo uskoa, itsepetosta.""

    Itsepetosta on oikeasti kieltää tuo todellisuudessa monin tavoin näkyvä ja varmistettavissa oleva evoluutiohistoria.

    -Evoluutioturinat ovat pelkkää ihmisten omaa höpinää ja tulkintaa. Ei niitä luonnosta löydy!

    Äänestä

  • pelkkkää kirjoitti:

    Evoluutioteoria on kehitetty nimenomaan luonnonhavaintojen pohjalta.

    Äänestä

  • jaksat,, kirjoitti:

    .... tosiasia on, että kaikki elämä jakaa yhteisen kantamuodon ja nykyinen biodiversiteetti on kehittynyt miljardien vuosien evoluution avulla.......

    tuota vakuuttelujen linjaa. Koska mahdat alkaa esittää niitä leuhkimiasi todisteita. Sen päivän kun näkisi.

    teinkin suomennoksen tästä NewScientistin artikkelista:

    http://www.newscientist.com/article/dn17453-timeline-the-evolution-of-life.html?full=true

    http://keskustelu.suomi24.fi/node/8337845

    Alkuperäiset tieteelliset tutkimukset ja lähteet löydät klikkaamalla tuota englanninkielistä ertikkelia haluamastasi kohdasta. Ole hyvä.

    Äänestä

  • pelkkkää kirjoitti:

    -Evoluutioturinat ovat pelkkää ihmisten omaa höpinää ja tulkintaa. Ei niitä luonnosta löydy!

    Mielestäsi siis eliöpopulaatioiden geenivarasto säilyy muuttumattomana kautta aikojen?

    Aika mielenkiintoinen konsepti, seinähullu, mutta mielenkiintoinen joka tapauksessa.

    Ehkä haluaisit koettaa julkaista "teesisi" jossain tieteellisessä julkaisussa, tai kirkon ovessa? Voisit jopa saada IgNobelin... :)

    Äänestä

Kantasolujen kehittäjä vaikuttaa todella fiksulta tyypiltä. Kuka sitten on se tunari, joka on vastuussa raamatun kirjoittamisesta? Sama taho ei voi olla jättänyt käsistään niin ristiriitaista kyhäelmää.

Äänestä
  • vittelijain ja asioita tuntemattomien persoonien korvien väleissä. Että se siitä, yhtään todellista ja ratkaisematonta ristiriitaa Raamatussa ei ole.

    Äänestä

  • vain ku- kirjoitti:

    vittelijain ja asioita tuntemattomien persoonien korvien väleissä. Että se siitä, yhtään todellista ja ratkaisematonta ristiriitaa Raamatussa ei ole.

    Raamatussahan ei tunnetusti ole yhtään ristiriitaa, mitä nyt suurinpiirtein kaikkiin kuviteltaviin asioihin lyötyy kirjasta vähintään kaksi eri mielipidettä ja lisäksi kaikista uskonkappaleista voidaan esittää täysin keskenään ristiriitaisia näkemyksiä raamattuun tukeutuen.

    Äänestä

  • roflmao^2 kirjoitti:

    joita on helppo heitellä mutta vaikeampi näyttää toteen. Yksi ratkaisematon ristiriita esimerkiksi, bitte!

    Äänestä

  • legendoja, kirjoitti:

    joita on helppo heitellä mutta vaikeampi näyttää toteen. Yksi ratkaisematon ristiriita esimerkiksi, bitte!

    VT:ssa sanotaan, että Jumalalla on monta poikaa, mutta UT:ssa sanotaan, että vain yksi.

    Äänestä

  • roflmao^2 kirjoitti:

    VT:ssa sanotaan, että Jumalalla on monta poikaa, mutta UT:ssa sanotaan, että vain yksi.

    taan mitä siellä sanotaan tarkkaan ottaen?

    Äänestä

  • niin katso- kirjoitti:

    ENSIMMÄINEN MOOSEKSEN KIRJA, GENESIS 6
    1. Kun ihmiset alkoivat lisääntyä maan päällä ja heille syntyi tyttäriä,

    2. huomasivat Jumalan pojat ihmisten tyttäret ihaniksi ja ottivat vaimoikseen kaikki, jotka he parhaiksi katsoivat.

    Äänestä

  • niin katso- kirjoitti:

    taan mitä siellä sanotaan tarkkaan ottaen?

    Otetaan heti seuraava jae.

    " 3. Silloin Herra sanoi: "Minun Henkeni ei ole vallitseva ihmisessä iankaikkisesti, koska hän on liha. Niin olkoon hänen aikansa sata kaksikymmentä vuotta." "

    Tämän jälkeen Nooa elää satoja vuosia. No tuo on tietenkin ihan pelkkää tarua, mutta Jeanne Calment eli 122 ja ½ vuotiaaksi.

    http://en.wikipedia.org/wiki/Jeanne_Calment

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

ihme ! kirjoitti:

Kantasolujen toiminta on jotain niin monimutkaista, että se menee jo ihmeen puolelle. Millään sattuman ja luonnonvalinnan eli yrityksen ja erehdyksen menetelmällä ei takuuvarmasti edes 1000 biljoonaan vuoteen syntyisi jotain niin monimutkaista ja erikoista rakennetta kuin mitä kantasolut ovat.

Oletan lukijoitten suunnilleen tietävän mitä kantasolut ovat ja mihin kaikkeen ne kykenevät.

Siis pelkästään jo kantasolujen olemassaolo tyrmää evoluutioharhan täydellisesti. Sattuma ja kokeilu ei tee sellaista. On helpompi saada vaikka apinalauma kirjoittamaan vahingossa Välskärin kertomukset (n. 2400 sivua yhteensä) kymmeneen kertaa etu- ja takaperin kuin saada sattuman tuloksena kantasolujen ihmeellinen maailma.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu