Nordea karttuvatili ja käyttötili

Voisiko joku ystävällisesti kertoa, että mitä eroa näillä kahdella tilillä on? Minulla on molemmat ja en tiedä.
32889
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Käyttelytilejä ovat molemmat eli 0,15& korkoa ja voidaan liittää esim. maksukorttiin tai hoitotiliksi. Suosittelen, että vaihdat jommankumman Etutiliksi ja teet samalla säästösopimuksen ja siirrät kuukausittain palkkatililtäsi säästöön sopivaksi katsomasi summan. Muista myös ePossu!

Äänestä

Ainakin minulla karttuva tili on reliikki menneisyydestä, eli aikoinaan Säästöpankkiin lapselle perustettu jonkin sortin säästötili. Muistaakseni vielä Meritan aikaan (siis KOP:n kautta sinne siirrettynä) siinä oli jotain eroa käyttötiliin, mutta sitten joskus kaikessa hiljaisuudessa niiden ehdot yhtenäistettiin.

Äänestä

Hei!

Käyttötilin ja karttuvan tilin välillä ei ole muuta eroa kuin koron laskentatapa: käyttötilille korko lasketaan kuukauden alimman saldon mukaan ja karttuvalle tilille päiväsaldon mukaan, mikä tarkoittaa sitä, että karttuvalla tilillä saa rahoilleen hiukan parempaa korkoa kuin käyttötilillä. Korkoprosentti on kuitenkin molemmissa sama: 0,15 %, eli korkotuotto jää karttuvalla tililläkin aika pieneksi. Molempia tilejä voi kuitenkin käyttää ilman rajoituksia ja liittää niihin vaikkapa pankkikortin.

Kysyin itse kerran pankista, mitä eroa noilla kahdella tilillä on ja he kertoivat eron. Itselläni on karttuva tili ihan vaan käyttötilinä ja Etutili säästötilinä, vaikka Etutilinkin korko on nyt todella alhainen (olen Nordean Check In-asiakas; korkohan on sidottu etuohjelmaan, johon asiakas kulloinkin kuuluu).

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Nimetön. kirjoitti:

Voisiko joku ystävällisesti kertoa, että mitä eroa näillä kahdella tilillä on? Minulla on molemmat ja en tiedä.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu