Miksi uskon Jumalaan? Siihen on helppo vastata. Uskon siksi koska Jumala antoi minulle armossaan etsikkoajan ja löysin totuuden ja alkuperän olemassaololleni. Löysin tarkoituksen elämälleni, elämä ei ole turha ja kuolema on minulle uskovana voitto. Uskon Jumalaan koska Jumala on turvani ja vuorilinnani. Kaikki tulee hänen kädestään niin hyvä kuin pahakin. Jumala on kasvattanut minua suuresti uskossa oloni aikana ihan muutoman vuoden sisällä. Olen alkanut tarkastella asioista ja elämää, sekä muita ihmisiä aivan uudessa valossa. Arvoni ovat muuttuneet. Jumalan käsissä on koko elämäni niin jo eletyt päivät kuin tulevaiset sekä ikuisuus. Tiedän että Jeesus ei petä minua vaan on uskollinen ja totien sama eilen tänään ja iankaikkisesti hänen varaansa on hyvä rakentaa ehyt ja tasapainoinen elämä joka ei suosi elämää tuhoavaa voimaa, joka on synti. Haluaisin että kaikki ihmiset löytäisivät Jumalan ja tulisivat armoliittoon hänen Poikansa Jeesuksen Kristuksen kautta.
Ps. Jumala ei pakota ketään lapsekseen tai Taivaaseen vaan ihminen saa itse valita tiensä, mutta on siitä vastuussa Jumalan edessä
Siunausta päivääsi
Ps. Jumala ei pakota ketään lapsekseen tai Taivaaseen vaan ihminen saa itse valita tiensä, mutta on siitä vastuussa Jumalan edessä
Siunausta päivääsi
Vastaukset 1
Vanhimmat
erä uskonoppinut sanoi, että ARMOA on, että kaikki tapahtuu itsestään. Kaipa silloin ihminen on sinut itsensä kanssa ja Ehkä Jumalankin.
Sen olen huomannut ettei Jumala eikä Jeesus Kristus auta sentteinä, Eli jos leipärahaa ei ole nin ei ole. Sitten vaan kuolee. Jos ei ole ympärillä ihmisiä, jotka eivät välitä, niin silloin on yksin.
Minusta on vaikeaa tietää onko Jumala ihmisen elämässä, ainakaan minä en ole niin viisas, että tietäisin, kuka on valittu.
Sen tiedän,e ttä tuoamreita on paljon ja he ilman syyllisyyden tuntoja pitävät maailmaa oikeudenmuakisena ja Jumalan luomanan pahana ja/tai hyvänä. Minä olen sitä mieltä, että ihmiset tekevät enemmän pahaa eikä se ole Jumalan tarkoitus.
Toisaalta pidän erittäin tärkeänä Jumalakuvaa, siis kuvattomuutta, jolloin ihminen lähtee itsetutkiskelun tielle. Kuten Martti Lingfist kirjassaan auttajan varjo, puhuu auttamisen problematiikasta, meidän on maailmassa pohdittava enemmän sitä, mitä teemme pahaa kuin uskotella itselle ja muille niitä Jumalan tekemiksi.
En tietenkään tarkoita, että meidän tulisi syyllistää liikaa, vaan olla myös itse armollisia.