tietääkö kukaan mikä oli pahin paikka selvitä sodasta?
oliko se kk ampuja vai tankki mies, tulenjohtaja, hävittäjä lentäjä vai laskuvarjomies?
Kiinostaisi tietää tappiolukuja. Esim. wehrmachtin barbarossan alkaessa kuului noin 500 jv-pataljoonaa joissa meni miehiä 1,3 miljoonaa barbarossan alakessa ja toin sama luku talvella. Kun kurskin tappiot lisätään stalingradiin saadaan kokonaistappioiksi varmasti paljon suurempi luku kuin noiden alkuperäisten 500 pataljoonan taistelu vahvuus oli.
Suurin osahan saksankin armeijasta oli muissa tehtävissä kuin jv pataljoonassa. Eli joku tykkimies selvisi sodasta helpommin ja lisääntyi...Olemmeko siis tykkimiesten jälkeläisiä...
oliko se kk ampuja vai tankki mies, tulenjohtaja, hävittäjä lentäjä vai laskuvarjomies?
Kiinostaisi tietää tappiolukuja. Esim. wehrmachtin barbarossan alkaessa kuului noin 500 jv-pataljoonaa joissa meni miehiä 1,3 miljoonaa barbarossan alakessa ja toin sama luku talvella. Kun kurskin tappiot lisätään stalingradiin saadaan kokonaistappioiksi varmasti paljon suurempi luku kuin noiden alkuperäisten 500 pataljoonan taistelu vahvuus oli.
Suurin osahan saksankin armeijasta oli muissa tehtävissä kuin jv pataljoonassa. Eli joku tykkimies selvisi sodasta helpommin ja lisääntyi...Olemmeko siis tykkimiesten jälkeläisiä...
Vastaukset 12
Vanhimmat
tarkoitin siis rykmenttejä en pataljoonia!
kk-ampuja veti sarjan mahasta läpi, tankki jyräsi liiskaksi, tulenjohtaja ammutti 10 patteristolla päälle, hävittäjät paahtoivay konekivääreillä ja laskuvarjomies putosi niskaaan.
Isoisä selviytyi kuitenkin jotenkin. Hän kuristi kk-ampujan, tuhosi tankin polttopullolla, antoi tulenjohtajan koordinaatii maaliksi tämän omalle tykistölle, heitti hävitäjän alas kivellä ja seivästi pistimellä laskuvarjomiehen. Ne olivat kaikki sattuneet aivan liian kovaan paikkaan. Huonoa tuuuria!
Kotiuduttuaan isoisä siitti kymmenen lasta ja taisi tulla pari lehtolastakin.
Sodasta hän totesi aina, ettei sattunut onnekseen mihinkään koviin paikkoihin vaan "ihan sitä tavallista". Vaikeinta oli ollut saada istumapaikka Äänislinnan lomajunassa.
Isoisäni veli oli kaukopartiomies ja hyökkäsi YKSIN Jatrovski Pemin suureen huoltotukikohtaan.Sitä vartioimaan oli asetettu kokonainen NKVD:n Nais-plutoona!Tämän erikoisvarustellun joukko-osaston keskipituus oli yli 2m ja henk.koht.aseena oli pistimellä varustettu konepistooli.Mutta sohien aseellaan siine ja tänne,pysähtyen vain silloin tällöin nappaamaan repustaan annoksen Pervitiiniä ja Salvarsaania, oli tämä jermujen jermu kellistänyt koko porukan!
kerran seisomaan Äänislinnan lomajunassa koko matkan Äänislinnasta Helsinkiin. Ellei olisi heti saanut pimeää pulloa, hän olisi kuollut uupumukseen asemahallissa.
minun isoisäni oli eräs kuuluisa "Joseph Porta". Jos olet lukenut kirjoja saatat tietääkin hänen seikkailuistaan.
Pappani kaatui talvisodassa, kun hänellä meni sukset ristiin.
Ihan lonkalta heittäisin, että japanilaiset keisarillisen laivaston pommikonelentäjät ja akselivaltojen sukellusvenemiehet eivät juurikaan päässeet sukuaan lisäämään...
Toisaalta, esim. sodan alkuvaiheen Sturmovikissa, jonka taka-ampumo ei ollut panssaroitu, vaihtui lentäjällä kai taka-ampuja useammin kuin kalsarit.
Noilla japseilla sekä laivaston että armeijan ilmavoimien pommareissa, oli lukemani mukaan tapana jättää laskuvarjot veks silloin kun lennettiin pitkiä lentoja vihollisen alueen sisälle.
Japanilaisten "doktriinin" mukaan oli turhaa puuhaa hypätä laskuvarjolla alas vihollisen alueelle kun vangiksi ei kuitenkaan saanut jäädä elävänä. Laskuvarjottomuus yhdistettynä vaikka Mitsubishi Bettyn taipumukseen roihahtaa tuleen muutamasta osumasta polttoainesäiliöihin ei antanut mitään selvitymisen mahdollisuuksia miehistölle.
No omapa oli valintansa japseilla noiden sotimisen periaatteidensa puolesta.
"Toisaalta, esim. sodan alkuvaiheen Sturmovikissa, jonka taka-ampumo ei ollut panssaroitu, vaihtui lentäjällä kai taka-ampuja useammin kuin kalsarit"
Ensimmäinen Sturmovik -versiohan oli kokonaan ilman taka-ampujaa, kokemattomien pilottien lentäminä helppoja saaliita Luftwaffen hävittäjäille. Taka-ampujahan lisättiin koneeseen joskus 1942 kesän/syksyn aikana, vähensi varmasti jonkin verran konemenetyksiä kun hävittäjä ei aivan rauhassa voinut tulla lähelle ampumaan kömpelönpuoleista maataistelukonetta.
Vähän lähteestä riippuen ilmoitetaan noita IL-2 :n taka-ampujia menetetyn 4-7 kpl yhtä ohjaajaa kohden.
Sellainen täsmennös, että tarkoitin niillä ensimmäisillä Sturmovikeillä, joissa oil panssaroimaton taka-ampumo juuri yksipaikkaisesta IL-2:sta tehtyjä kenttämuunnosta, joissa koneen moottoria ja ohjaajaa suojaava teräs"amme" loppui pilotin taakse. Taka-ampuja istui konekiväärinsä kanssa sen ammeen ulkopuolella telttatuolilla runsaan puolen millin alumiinipellin "suojaamana". Ei ollut kivaa, joten hommassa kulutettiin mm. Neuvostoliiton poliittisten vankien runsaita reservejä. Sturmovikin taka-ampujan homma oli siis monelle vaihtoehto pakkotyöleirille, rangaistuspataljoonakomennus, joka käytännössä oli itsemurha.
Myöhemmissä IL-2:ssa oli panssarointi myös taka-ampujalle, mikä selittää niinkin vähäiset tappiot.
Selvä homma, kenttämuunnosta siis tarkoitit. Kunhan toin esille tuossa aiemmin sen yksipaikkaisen "originaali"-Sturmovikin ihan siinä mielessä että arvelen että kaikillla ei ole tietoa että konetta tehtiin aika paljon myös yksipaikkaisena. Niiden tappiot "parinkymmenen lentotunnin" miesten lentäminä olivat suuret jopa suuren ja mahtavan tunnetusti väljien toleranssien mukaan.
Juu, kangas- tai nahkahihna pingotettuna ampumon poikkihan toimitti Stormovikin ampujan tuolin virkaa. Taistelutilanteessa ampuja usein polvillaan lattialla jolloin sai hieman enemmän suojaa ampumon panssaroidusta takaseinästä. En muista minkä vahvuinen oli tuo suojalevy ts riittikö pysäyttämään vaikka 20 mm ammuksen. Vähän kyllä epäilen.
Ampujalla muistini mukaan 150 patruunaan laatikko aseeseensa (tehdastekoisessa 2-paikkaisessa siis), kovin kauaa ei Berezinin tulinopeudella pitkiä sarjoja ammuttu ennenkuin laatikko tyhjä.
Yhtä kaikki, suurethan noiden koneiden tappiot olivat sodan ihan lopullakin, kun lennettiin matalalla "kaivamassa verta nenästään" sakujen tunnetusti tehokkaan matalatorjunta-Flakin vaikutuspiirissä.
Wikin mukaan tehdastekoisessakaan taka-ampumossa ei ollut kuin kuuden millin teräslevy suojana ja sekin ainoastaan suojasi koneen takaa, siis ampujan edestä tulevaa tulta. Tai ei suojannut, eihän enää 1943 jälkeen saksalaishävittäjissä juuri ollut enää kiväärikaliiperin aseita ja 13 mm:n raskaan kookoon tai 20 mm:n konetykin ammus meni tuosta panssarista läpi kuin märästä pahvista.
Mistä tuli muuten mieleen alkuperäisen kysymyksen pahaista paikoista, jos ovatkin kaikki sodat järjettömiä, niin kyllä ensimmäinen maailmansota ja erityisesti sen ilmasota vievät voiton kaikesta. Ei itselleni tulisi mielenkään lähteä ilmaan noin 600 kiloa painavalla räppänällä, jonka huippunopeus on alle kaksisataa kilometriä tunnissa minkäänlaisen vihamielisen etulinjan yläpuolelle päristelemään.
Vihulaisen hävittäjien aseistuksena oli yleisesti kaksi erittäin tehokasta konekivääriä, itse istuu ruokotuolilla ainoina suojina postikortin kokoinen tuulilasi ja kaulaliina, laskuvarjosta ei tietoakaan. Brittien ilmavoimissa oli tiedustelukoneiden suojaaminen hävittäjillä kategorisesti kielletty. Britit lensivät muuten näitä itsemurhalentoja vielä vuonna 1940 Ranskassa, joten mitään eivät oppineet sillä välin.
Brittien lentomekaanikot eivät viitsineet opetella uusien pilottien nimiä, kun viimeistään kahden päivän tai viiden lennon jälkeen nämä olivat kuolleita kuitenkin. Vuoden 1917 keväällä olivat brittien ilmavoimien tappiot Arrasin rintaman yläpuolella 30 prosenttia VIIKOSSA. :0
"Wikin mukaan tehdastekoisessakaan taka-ampumossa ei ollut kuin kuuden millin teräslevy suojana ja sekin ainoastaan suojasi koneen takaa, siis ampujan edestä tulevaa tulta"
Eipä varmasti ihan liikoja suojannut siinä vaiheessa kun Focke-Wulf rokotti pitkin runkoa peräsinten katveesta...
Ensimmäiseen maailmansotaan ilmassa.
Saksalaisillahan oli sodan aivan lopulla laskuvarjoja käytössä ja niillä pelastauduttiinkin onnistuneesti putoavista koneista. Brittipiloteille ei laskuvarjoja lukemani mukaan annettu kun arveltiin että "laskuvarjo madaltaisi liikaa kynnystä hylätä kallis (ja ehkä vielä ehjänä maahan asti ohjattava) lentokone ilmassa". Eli sodan lopulla englantilaisillakin olisi ollut laskuvarjo kehitettynä mutta lentäjät eivät niitä olisi saaneet.
Aika monen elävältä palaneen pilotin henki on sitten sen/niiden byrokraattien tunnolla jotka em idean takana olivat, jos edellä kirjoitettu pitää kutinsa.
"Brittien lentomekaanikot eivät viitsineet opetella uusien pilottien nimiä, kun viimeistään kahden päivän tai viiden lennon jälkeen nämä olivat kuolleita kuitenkin"
Varmaan aika sama tilanne monessakin aselajissa kun etulinjassa ollaan ja tappioita kertyy, uusia miehiä tulee ja menee, veteraanit eivät kiinny heihin liikaa ennenkuin kaveri todistaa että osaa pysyä elossa ja sitä kautta kuvioissa mukana.
Luin just yhden RAF :n Bomber Commandin lentäjän muistelmia, lensi Avro Lancasterilla ja (erityisen onnekkaana tilastojen valossa) selvisi ehjin nahoin. Sanoi että muidenkin laivueen koneiden miehistöjen kanssa oli ihan "kiva tuttu" -välit mutta ainoat ns tosiystävät olivat omaan koneen miehistö.
Aika ymmärrettävää sikäli että konetappiot olivat niin suuret että aika turha alkaa syvällisiä ystävyyssuhteita luomaan miehiin jotka kuitenkin joku yö eivät palanneet kotiinsa pommituskeikaltaan. Oma miehistö oli sitten se "perhe" jonka kanssa lennoilta sitten palattiin kotiin tai sitten onnen loppuessa pudottiin yhdessä.