Miksi niin monelle ihmiselle on niin vaikeaa myöntää olevansa ateisti?
Siis suomalaisistahan on 60-70 % ateisteja. Ihmisiä, joiden elämässä jumaluskolla ei ole mitään merkitystä. Jumalaa ei ajatella, rukouksia ei lausuta, Raamattua ei lueta...
Gallupeissa ateistien määrä jää kuitenkin aina muutamaan prosenttiin. Miksi on niin vaikeaa sanoa ääneen, että ei usko jumalaan? Onko kyseessä alitajuinen pelko siitä, että joku rangaistus tulee, jos menee ääneen tunnustamaan jumaluskon puutteensa?
Siis suomalaisistahan on 60-70 % ateisteja. Ihmisiä, joiden elämässä jumaluskolla ei ole mitään merkitystä. Jumalaa ei ajatella, rukouksia ei lausuta, Raamattua ei lueta...
Gallupeissa ateistien määrä jää kuitenkin aina muutamaan prosenttiin. Miksi on niin vaikeaa sanoa ääneen, että ei usko jumalaan? Onko kyseessä alitajuinen pelko siitä, että joku rangaistus tulee, jos menee ääneen tunnustamaan jumaluskon puutteensa?
Vastaukset 34
Vanhimmat
Kyllä minä olen aina voinut sanoa, että en usko henkiolentoihin.
Vielä kurkkunkin tarttuu moinen mokoma. Eipäs kuulosta houkuttelevalta. Meikäläiselle riittää kun kakistelee joskus ruotoja kaloista, joita on käryytellyt paistinpannulla onkireissunsa jälkeen!
Juuri tuosta on kyse.
tuollainen pelko. Itsellänikin se pelko siirsi muutamalla vuodella ateistiuteni tajuamista.
Saattaapi olla että ateisti kohteliaana ihmisenä tuntee myötähäpeää eikä kehtaa sanoa että hänellä ei ole mielikuvitusystäviä.
Kartoiteltiin tuota asiaa kauan sitten parikymmenen hengen vuosikurssilla. Keskustelu lähti siitä, että minä olin humanistiporukassa ainoana kirjoittanut esseeseeni jumalan pienellä kirjaimella ja kaikki muut isolla. Opettaja ilahtui tekosestani kovasti ja otti asian erikseen tarkasteltavaksi.
Yksi ryhmän jäsen otti nokkiinsa pahan kerran, mutta hän olikin siirtynyt meille teologian laitokselta. Minä ja opettaja olimme mutkattomasti ateisteja, mutta loput - kirkkoon kuuluvia jumalista piittaamattomia tapakristittyjä - luikertelivat ja hihittelivät kummallisesti. Eivät olleet koskaan kyseenalaistaneet heille pienestä pitäen opetettuja tapoja, koska ei ollut ollut tarvetta ajatella mokomaa asiaa ihan aivoilla. Vuosikurssilaisista suurin osa oli sattumalta viettänyt koko siihenastisen ikänsä pienissä itäsuomalaisissa ja pohjalaisissa kylistä, joten eipä ollut ihmekään.
Lopputulos oli se, että suurin osa ryhmäläisistä katsoi itsensä ateisteiksi, muttei kuitenkaan aikoisi tehdä elettäkään asian eteen. Suurimmat syyt tähän olivat kirkkohäät metkuineen ja suvun ja perheen reaktion pelkääminen.
Jotkut sanoivat, etteivät uskoneet mihinkään jumalaan ja muihin opetuksiin, mutta promillen sadasosan marginaalilla olisivat kuitenkin uskovinaan, koska jos sitten olisikin joku jumala, he olisivat uskovaisia ja pääsisivät sitten taivaaseen. Tämä näkemys ärsyttää minua yhä aivan sanomattomasti, en tiedä syytä.
Vastauksena kysymykseesi pitäisin tuota lähipiirin reaktion pelkäämistä. Minäkin olen ollut myös kohteliaasti hiljaa, jotten pahoittaisi joidenkin sukulaisten (kaukaisten sukulaisten; lähisuku on uskonnotonta) mieltä. Koulussa minua kyllä kummeksuttiin ainoana ateistilapsena, mutta kiusaamiselta säästyin kai sen vuoksi, että ennennäkemätöntä uskonnottomuuttani ja joukkoon kuulumattomuuttani myös tunnuttiin pelkäävän.
Gallupien järjestelyjä ei voi tietää, joten on varminta olla lepsun diplomaattinen vastatessaan - jos siis edes haluaa vastata. Jos naapureiksi tai työkavereiksi sattuu suvaitsemattomampaa sakkia, voi uskonnottomuudestaan joutua kärsimään.
Joitain tuntuu suorastaan suututtavan se, jos sanoo olevansa ateisti. Mitä se heille kuuluu.
Olen muutamalta kaveriltani kuullut, että heitä on mulkoiltu vihaisesti ja eräälle oli tultu jopa huutamaan ("etkös häpeä jumalankieltäjä"), kun olivat kulkeneet vapaa-ajattelijoiden kampanjapaita päällä. Meitä on muutama, jotka olemme ne ostaneet ja niitä myös käytämme.
Itselläni oli kerran antoisa keskustelu erään vanhemman naisen kanssa, kun istuin puistossa jäätelöä syömässä. Hän istahti siihen penkille ja alkoi juttelemaan siitä, että on hyvä kun nyt uskaltaa sanoa ettei usko jumalaan. Hänen nuoruudessaan siitä ei voinut puhua ainakaan julkisesti.
Kysyi lopuksi, että mistä noita paitoja saa ostaa, joten annoin nettiosoitteen. Sanoi jotenkin hauskan uhmakkaasti, että ostaa sellaisen myös ja pyytää pojanpoikaa tekemään tilauksen.
"Olen muutamalta kaveriltani kuullut, että heitä on mulkoiltu vihaisesti ja eräälle oli tultu jopa huutamaan ("etkös häpeä jumalankieltäjä"), kun olivat kulkeneet vapaa-ajattelijoiden kampanjapaita päällä."
- En ole vielä paitoja saanut (ehkä tänään tulevat) joten jää nähtäväksi miten siihen suhtaudutaan. Älytöntä alkaa huutamaan jollekin paidasta. Mikä noita uskiksia oikein vaivaa?
vaivaa, kun syyttävät uskovia kaikesta mahdollisesta.
Sanoisin että kyllä uskovaksi tunnustautuminen varmasti enemmän vihaa ja haukkumista nostattaa. Moni joutuu esim. työpaikallaan jatkuvan ivaamisen kohteeksi ja sitä vaan täytyy sietää.
Omalla työpaikallani on pari uskovaista eikä he mitään pilkkaa ole saaneet osakseen ainakaan minun tietääkseni. Tosin he ovatkin sitä sorttia, joiden ei ole pakko julistaa jatkuvasti jumalaansa. Toinen tuli kysymään minulta, että tulisinko katsomaan kun hän esiintyy poikansa kanssa jossakin seurakuntansa tilaisuudessa. Kieltäydyin kohteliaasti ja se siitä. Edelleen tullaan juttuun hänen kanssaan oikein hyvin. Metsä vastaa niin kuin sinne huudetaan.
että "etkös häpeä jumalankieltäjä", niin onko se sinusta oikein? En minä mene kenellekään päätäni aukomaan, vaikka kulkisi jeesuspaidassa tai olisi risti kaulassa.
Onko sinulle joku tullut huutamaan?
Niin, kirjoitin että moni joutuu pilkan kohteeksi, en että kaikki. En itsekään julista, mutta kyllä minua on työpaikallani kiusattu ja ihan aiheetta.
kiusattu? Kerro vähän, että tiedetään. Johtuuko se sinun uskonnostasi, vai muuten vaan persoonastasi?
Kyllä moni varmasti joutuu työpaikallaan pilkan kohteeksi oli uskovainen tai ei. Tuskin maltillisia uskovaisia sen enempää pilkataan kuin muitakaan keskimäärin.
En ala sen tarkemmin kertomaan. Mutta syy ei ollut persoonani. Syy oli tuo kiusaaja ja hänen itsekeskeinen ja töykeä persoonansa. En ollut ainoa, joka oli tätä mieltä. Itse olen aina ollut lojaali ja asiallinen työyhteisössä kaikkia kohtaan enkä ole mennyt kuppikuntiin ketään vastaan.
Jeesushan sanoi seuraajilleen että te joudutte kaikkien vihattaviksi minun nimeni tähden.
mitä tarkoitat.
Kun aikanani erosin kirkosta, pidätyin kertomasta asiasta isoäidilleni. Äidilleni kerroin, ja hän sanoi, että "kunhan et puhu kenellekään". Perhe ja suku oli ehdottoman ei-uskovaisia - luullakseni ainoat kerrat jolloin äitini oli kirkon sisäpuolella olivat hänen omat häänsä, minun ja sisareni kastetilaisuudet, molempien rippijuhlat ja sisareni ensimmäiset häät. (Minä menin naimisiin maistraatissa eikä minulla ole aavistustakaan, missä sisareni kolme seuraavaa avioliittoa juhlistettiin - sukua ei kutsuttu.)
Outoa kyllä, aivan samanlainen suhtautuminen oli työpaikallani, kun liityin ay-liittoon. Työtoveri sanoi: "Olkoon nyt, kunhan et puhu siitä kenellekään." Sitten hän mietti ja sanoi: "Kai sinä sitten menet vappuna punaista lippua kantamaan." No, hän oli Vihtori Kosolan serkku ja ylpeili sillä, ja minä olin työpaikan ainoa liittoon kirjautunut. Jotakin samaa silti.
Uskontosi kirjoittajat olivat nokkelia heppuja. Sinullakin on nyt kovin hyvä mieli ja tyydytys, kun saat olla marttyyri ihan kuin esikuvasikin. Yksinkertaisia pyöritetään.
Asian vierestä: toinen pistämätön nokkeluus uskontosi kirjoittajilta oli se, että itsemurhasta tehtiin helvettiin vievä synti. Muutenhan uskovaiset olisivat pimeiden vainokausien aikana ja muulloinkin juosseet joukolla järveen nälkää ja kurjuutta pakoon ja oikaisseet näppärästi taivaan mannapuuron äärelle. Jotakin tuon estämiseksi piti keksiä, että kirkonisät ja muut sidosryhmät pidettiin varoissaan.
Minulta kysyttiin kiusaamisen laadusta, johon kommentoin. Mistä sinä saat marttyyriyden tähän tempaistua?
Alkukirkon vainoissa oli todellisia marttyyreita [heitä on tietysti tänäkin aikana esim. kommunistimaissa]. Keisari Diolectianus päätti hävittää kristinuskon kokonaan aloittamalla suuren vainon kristittyjä kohtaan v. 305 jKr mutta ei siinä onnistunut. Kristittyjä kidutettiin ja käskettiin luopua uskostaan henkensä säästämisen uhalla, mutta kristityt pitivät kiinni kuoleman uhallakin uskostaan. Heitä murhattiin vain siksi että eivät suostuneet kumartamaan keisaria jumalana.
Revi siitä mannapuurosi...
Kaikkea ateistien pitääkin keksiä omatuntoaan kiusaavan kristinuskon edessä...
Nyt sinäkin nyhdät tyydytystä siitä, että saat olla marttyyri ihan niin kuin oppi-isäsikin. Sinua on huijattu niin nokkelasti, että sinä et sitä edes osaa yrittää ymmärtää. Siitä tuo tyydyttynyt omahyväisyytesi. ;)
Mitä oikein yrität hokea? Olen kohdannut työpaikkakiusaamista niin kuin moni moni muu mutta en ole marttyyri.
http://fi.wikipedia.org/wiki/Marttyyri
>>Miksi niin monelle ihmiselle on niin vaikeaa myöntää olevansa ateisti?
Siis suomalaisistahan on 60-70 % ateisteja. Ihmisiä, joiden elämässä jumaluskolla ei ole mitään merkitystä. Jumalaa ei ajatella, rukouksia ei lausuta, Raamattua ei lueta...Gallupeissa ateistien määrä jää kuitenkin aina muutamaan prosenttiin. Miksi on niin vaikeaa sanoa ääneen, että ei usko jumalaan? Onko kyseessä alitajuinen pelko siitä, että joku rangaistus tulee, jos menee ääneen tunnustamaan jumaluskon puutteensa>>
Tuskinpa ateisteja nyt sentään ihan noin paljon on. 20%- 30% lienee lähempänä totuutta ja monet tuohonkin prosenttiosuuteen sisältyvät ovat tietämättömiä ja ymmärtämättömiä ateismin todellisesta olemuksesta. Eivätkä läheskään kaikki uskonnollisuuden ulkopuolellakaan elävät ateisteja ole. Henkisyydellä on monia muitakin muotoja. Jumalauskokin voi esiintyä eri muodoissa, kuten uskona Korkeampiin Voimiin, uskona Henkisiin Hierarkioihin jne.
* * *
Miksi muuten ateisteiksi tunnustautuvien on niin vaikea tunnustaa omaa tietämättömyyttään henkiolentojen ja kuoleman jälkeisen elämän olemassaolon suhteen?
Ihmisen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu kyky - ja halukkuus - käsitellä rehellisesti tosiasioita. Monet ateistit lienevät asiasta samaa mieltä, mutta miksi ateistit sitten eivät kykene näkemään ateismin ja oman maailmankuvansa kapeakatseista ja ahdasmielistä luonnetta?
Jos ei tiedä onko henkiolentoja ja korkeampia voimiakaan olemassa, niin miksi ateistit uskovat että ei ole olemassa - ja miksi ateisteista jyrkimmät kieltävät niiden olemassaolon mahdollisuudenkin? Tämän kaltaisiin kysymyksiin ateistit eivät halua ottaa yleensä suoraa ja rehellistä kantaa. Rehellinen vastaus ei ole
se minkä ateistit usein esittävät, että "todisteiden puuttuessa henkiolentojen olemassaolon ja kuoleman jälkeisen elämänkin olemassaolon kieltäminen on viisaampaa ja järkeävämpää". Monista muistakaan asioista - kuten tämän planeetan ulkopuolisesta elämästä ei ole esitetty todisteita julkisuudessa, mutta hyvin harva ateistikaan uskoo että maan ulkopuolista elämää ei ole olemassa - saati siihen, että maan ulkopuolisen elämän elämän olemassaolo ei ole mahdollistakaan. Miksi sitten henkisissä ja uskonnollisissa asioissa ateistit ovat niin jyrkkiä ja ehdottomia?
Jyrkällä ateismilla ja jyrkällä fundamentalistisella uskonnollisuudella on joitakin yhteisiä piirteitä. Yhteistä niille on se, että kapeakatseinen ihminen elää yleensä tarkoin rajatussa "ajatusaitauksessa" tai "laatikossa". Kyseistä aitausta tai laatikkoa rajoittaa puutteellinen ja virheellinen tieto, mielikuvituksen puute ja monet muutkin inhimilliset seikat.
Millä tavoin hyvä ja paha selkeimmin ilmenevät jokapäiväisessä elämässä - ja ilman, että puhutaan niiden äärimmäisistä ilmenemismuodoista? - Hyvyyteen suuntautuneen ihmisen tärkeimpiin ominaisuuksiin kuuluu ainakin kyky käsitellä rehellisesti tosiasioita (sellaisiakin tosiasioita jotka ovat ristiriidassa hänen vakiintuneen maailmankuvansa ja aiempien käsitystensä kanssa).
sulle ei varmaan o tullu mieleen että kuuppasi viiraa?
Et o miettiny asioita rehellisesti.
"Miksi sitten henkisissä ja uskonnollisissa asioissa ateistit ovat niin jyrkkiä ja ehdottomia?"
Miksi esimerkiksi kristityt ovat niin jyrkkiä muiden uskontojen jumalia kohtaan? Miksi Allah, Shiva tai Ra eivät muka voisi olla olemassa?
Kristityt kieltävät kaikki muut tuhannet jumalat ja uskovat vain yhteen. Sitten kun ateisti kieltää sen yhdenkin, niin tullaan ihmettelemään, että oletpa sinä ahdasmielinen noiden jumalien olemassaoloa kohtaan. Merkillistä...
Esität itse keksimiäsi asioita tosiasioina joiden perusteella sitten syyttelet ja kyselet ateisteilta vastauksia.
"Jos ei tiedä onko henkiolentoja ja korkeampia voimiakaan olemassa, niin miksi ateistit uskovat että ei ole olemassa - ja miksi ateisteista jyrkimmät kieltävät niiden olemassaolon mahdollisuudenkin?"
Ateistihan ennemminkin ei usko että on olemassa kuin uskoo ettei ole. Uskotko sinä että kaikki mahdollinen mitä ihminen suinkin voi kuvitella on olemassa? Uskotko kaikkiin ikinä keksittyihin jumaliin ja satuhahmoihin? Kaikkiin? Ja niihinkin joita ei vielä ole keksitty? Mahtaa olla aika raskasta elämäsi.
On kuitenkin eri asia pitää jotakin a) teoriassa mahdollisena mutta käytännössä epäuskottavana tai toisaalta b) käyttäytyä päivittäin jonkin uskomuksen edellyttämällä tavalla ja vieläpä moittia muita siitä että nämä eivät niin tee, ja kaiken kukkuraksi väittää että tämä uskomus on totisinta totta.
Ethän sinäkään tuon jälkimmäisen vaihtoehdon tavoin suhtaudu esimerkiksi Thoriin, ethän? Vai oletko peräti kuvailemasi "jyrkän ateistin" kaltainen ja kiellät Thorin olemassaolon mahdollisuudenkin?
"Tämän kaltaisiin kysymyksiin ateistit eivät halua ottaa yleensä suoraa ja rehellistä kantaa."
Mitäs täällä palstalla tehdään päivät pitkät?
"Rehellinen vastaus ei ole se minkä ateistit usein esittävät, että "todisteiden puuttuessa henkiolentojen olemassaolon ja kuoleman jälkeisen elämänkin olemassaolon kieltäminen on viisaampaa ja järkeävämpää"."
Lakkaa jo huitomasta tuolla "kieltäminen" -sanalla. Harva ateisti mitään kieltää (tässä asiayhteydessä). Me emme vain usko ja sillä hyvä.
"Monista muistakaan asioista - kuten tämän planeetan ulkopuolisesta elämästä ei ole esitetty todisteita julkisuudessa, mutta hyvin harva ateistikaan uskoo että maan ulkopuolista elämää ei ole olemassa - saati siihen, että maan ulkopuolisen elämän elämän olemassaolo ei ole mahdollistakaan. Miksi sitten henkisissä ja uskonnollisissa asioissa ateistit ovat niin jyrkkiä ja ehdottomia?"
Maan ulkopuolisen elämän palvomiseksi ei kerätä veroja, sitä ei opeteta omalla oppitunnillaan koulussa, maan ulkopuolisen elämän asiantuntijat eivät julista mikä on oikein ja mikä väärin ihmisten yksityiselämässä....
Ei minua sekään häiritse että ihmiset uskovat jumaliinsa, kaikin mokomin, mutta minua häiritsee se että mielikuvitusolentoa ja sen muka antamia ristiriitaisia ohjeita pidetään Suomessa virallisena totuutena ja kaiken kukkuraksi ihmisiä jotka ovat kyllin rehellisiä ja selväjärkisiä ollakseen uskomatta moiseen hölynpölyyn moititaan avoimesti milloin mitenkin - moraalittomiksi, pinnallisiksi, itsekkäiksi, rahanahneiksi. Keksitään siis asioita ja sitten syytetään ihmisiä niiden keksittyjen asioiden perusteella - aivan kuin sinäkin teit.
Ateisti ei usko henkiolentoihin. Ei se minkään kieltämistä ole. Sinä väität jumalaasi todeksi, vaikka sinulla ei ole siitä mitään todisteita.
Tämä oli hauska:
"Jyrkällä ateismilla ja jyrkällä fundamentalistisella uskonnollisuudella on joitakin yhteisiä piirteitä. Yhteistä niille on se, että kapeakatseinen ihminen elää yleensä tarkoin rajatussa "ajatusaitauksessa" tai "laatikossa". Kyseistä aitausta tai laatikkoa rajoittaa puutteellinen ja virheellinen tieto, mielikuvituksen puute ja monet muutkin inhimilliset seikat."
- Tuossa sinä puhut puutteellisesta ja virheellisestä tiedosta. Mitä sinä sillä tarkoitat? Sitäkö, että jos ei usko sinun jumalaasi kuten sinä uskot, niin ei omaa "oikeaa" tietoa. Siltä tuo väitteesi ainakin kuulostaa.
Mutta joo, mielikuvituksen puutteesta ei uskiksia voi syyttää:)
hihhulissamme on että se massapostaa saman paskan aina muutaman viikon välein .
110% vajakki
Suuria henkiolentoja, luovia jumalolentoja, enkeliolentoja jne on maailmankaikkeudessa runsaasti. Luonnollisesti siten on olemassa myöskin korkein ja ylin luoja. Tuohon olentoon - ja Taivaallisiin Hierarkioihin yleisemminkin - viitataan sanalla "Jumala". Tavanomaisten kristinuskon oppien kautta asian syvällisempi ymmärtäminen ei ole kaikille avautunut, mutta kyllä uskossa yhteen Jumalaan on totuuttakin mukana, koska kaikki Valoa edustavat olennot työskentelevät samojen arvojen ja tavoitteiden puolesta.
Mutta eikös Raamatussa sanota selkeästi, että on vain yksi jumala ja muiden jumalien pitäminen on vieläpä erikseen kielletty? Eli tämän valossa ainakin kaikki maailman miljardit kristityt ovat harhapoluilla. Mikäs uskontokunta se sitten on tällä kertaa, joka on oikeassa sinun mielestäsi?
jos ihmisellä ei ole vaikeutta lausua ääneen olevansa uskova?
Jos kysymys kuuluu "uskotko jumalaan" kirkkojen sivuilla, määrä hipoo 100%.
Jos kysymys kuuluu "uskotko että aatami ja eeva söivät puusta ja saivat ihmiselle aikaan perisynnin jonka jeesus sovitti" kirkkojen sivuilla, määrä menee siihen 30% tietämille.
Jos kysymys kuuluu "uskotko että on olemassa voimia joita ihminen ei ole tiedostanut" torilla, määrä lienee jossain lähellä sataa. Kysymys on kuitenkin puutteellinen.
Miksi se on tärkeää ovatko muut ateisteja? Vai onko vaikeaa olla yksin ateisti? Tuo kuvastaa jonkinlaista laumasieluisuutta, ettei uskalleta olla sitä mieltä mitä ollaan, elleivät muut ole kanssa.
Ja mitä väliä sillä on yksittäiselle ateistille, mitä muut ovat, olisi nyt tyytyväinen omaan uskomattomuuteensa ja maailmankuvaansa.
Uskoville on ehkä helpompi esikuviensa puolesta olla eri mieltä, vaikka suurien massojen mielipide olisikin eri.
Jos suomalaiset olisivat todella ateisteja, he myöntäisivät sen ihan reilusti ja rinta rottingilla. Syy on yksinkertainen, ihmiset eivät voi kieltää Jumalaa ja inkaikkisuutta, koska sisin todistaa aivan muuta!
Noin.
tai siis toisin päin jos sanoo olevansa uskossa niin kylä väki hieman oudoksuu, vaikka harva toteaa ettei usko mihinkää. niin ja ateisejä on niin monellaisia budhatkaa ei usko jumalaan