Tässä asiassa Suomi neuvoo Ruotsia!

Tässä asiassa Suomi neuvoo Ruotsia
Torstai 09.07.2009 klo 14:19 STT4 kommenttia AA
KUVA: Ilkka Karanko


Ruotsin hallitus on päättänyt avata katsastustoiminnan kilpailulle. Kilpailu avataan ensi vuoden heinäkuusta lähtien, ilmoitti Ruotsin rakenneministeri Åsa Torstensson. Torstenssonin mukaan Suomen hyvät kokemukset ovat olleet päätöksen perusteena.

Ruotsissa katsastukset on nykyään keskitetty kolmelle valtion osin omistamalle yhtiölle, jotka hoitavat henkilö- ja kuorma-autojen, traktoreiden ja nostureiden katsastukset.

– Tämä on hyvä uutinen maamme autonomistajille. Monopolin lakkauttaminen luo edellytykset perustaa lisää katsastusasemia, pidentää aukioloaikoja ja parantaa palvelua, Torstensson kiitteli lehdistötiedotteessaan.

Hän mainitsi, että Suomessa kilpailutus on johtanut katsastusasemien määrän kolminkertaistumiseen. Suomessa katsastustoiminta vapautettiin kilpailulle vuonna 1994.

Ministeri ei lausunnoissaan luvannut ruotsalaisille autoilijoille alempia hintoja. Suomessa hinnat ovat kilpailusta huolimatta nousseet roimasti.

STT

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24004&sort=false

PS. Mikä auto kuvassa?
2342
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Joko Toyota tai Mazda.

Äänestä

"Suomessa kilpailutus on johtanut katsastusasemien määrän kolminkertaistumiseen."

Eli ei tarvitse jonottaa enää kun on noita katsastus paikkoja enemmän, mitä muuta hyvää asiasta on ollut?

Hinnat vaan nousseet vaikka niiden piti laskea lukuun ottamatta muutamia harvempia asemia.

Onkohan se palvelukaan välttämättä parantunut sen enempää (poikkeuksia lukuunottamatta).

Äänestä

Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastainen viesti.

Kommentoi aloitusta


kirjeenvaihttaja kirjoitti:

Tässä asiassa Suomi neuvoo Ruotsia
Torstai 09.07.2009 klo 14:19 STT4 kommenttia AA
KUVA: Ilkka Karanko


Ruotsin hallitus on päättänyt avata katsastustoiminnan kilpailulle. Kilpailu avataan ensi vuoden heinäkuusta lähtien, ilmoitti Ruotsin rakenneministeri Åsa Torstensson. Torstenssonin mukaan Suomen hyvät kokemukset ovat olleet päätöksen perusteena.

Ruotsissa katsastukset on nykyään keskitetty kolmelle valtion osin omistamalle yhtiölle, jotka hoitavat henkilö- ja kuorma-autojen, traktoreiden ja nostureiden katsastukset.

– Tämä on hyvä uutinen maamme autonomistajille. Monopolin lakkauttaminen luo edellytykset perustaa lisää katsastusasemia, pidentää aukioloaikoja ja parantaa palvelua, Torstensson kiitteli lehdistötiedotteessaan.

Hän mainitsi, että Suomessa kilpailutus on johtanut katsastusasemien määrän kolminkertaistumiseen. Suomessa katsastustoiminta vapautettiin kilpailulle vuonna 1994.

Ministeri ei lausunnoissaan luvannut ruotsalaisille autoilijoille alempia hintoja. Suomessa hinnat ovat kilpailusta huolimatta nousseet roimasti.

STT

http://www.kauppalehti.fi/5/i/talous/uutiset/etusivu/uutinen.jsp?oid=2009/07/24004&sort=false

PS. Mikä auto kuvassa?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu