Mikä looginen päättely johtaa siihen että jumala on kaikkivoipa ja kaikkitietävä.
Tottakai jonkin asian luonut on täytynyt olla ainakin yhtäpaljon tietoa omaava kuin asia jota on luonut(ainakin yksilö suorituksissa). Mutta eihän universuminkaan kokoinen tietopaketti ole "kaikki" välttämättä. Entäs ne asiat jotka jäävät universumi altaan ulkopuolelle?
Ja miten selittyy aatamin ja eevan puun syönti jos kerran jumala tiesi että kumpikaan ei kuole ja että söisivät silti, niin miksi valehteli jos ei ollut mitään hyötyä. Miksi ei estänyt jos tiesi?
Jos jumala voi poissulkea "päänsä" sisältä ajatuksia pois, ei hän ole kaikkitietävä, ainakaan kaiken aikaa, silloin hän ei ole myöskään kaikkivoipa kaiken aikaa. Tämäkin ajatus jo taitaa herättää uskovaisissa tuskaisia vatsakiemuroita.
Eihän muissakaan uskonnoissa(aabrahamilaisia uskontoja lukuunottamatta) jumala pysty tekemään omien kykyjensä ulkopuolella mitään. Thor/Zeus/Perkele(kyllä, vanha kunnon suomalainen ukkosen jumala) ei viskele kanoja vaan ainoastaan salamoita. Apollokin on vain auringon jumala. Hades hallitsee vain manalaa.
Mikä siinä on että jumalan pitää olla jokin ääretön kaikessa mittapuussa, jopa niin pitkälle että häntä on mahdotonta alkaa kuvaamaan mihinkään suuntaan, mutta kuitenkin luonteenpiirteet voidaan kyllä havaita?
Tekeekö uskomisesta merkittömämpää jos jumalalle asetetaan edes loogisella tasolla rajat. Esimerkiksi Jumala ei voi luoda kiveä jota ei pystyisi nostamaan. Syntyy samanlainen paradoksi kuin sanoisi että "Tämä lause on epätosi."
Eikös joo pistetä jonkin asteiset rajat ukkoherraamme :)?

Vastaukset 9
Vanhimmat
Lisää paradokseja:
Voiko jumala miettiä mitä ei ajattele?
Voiko jumala tappaa itsensä?(Jumalahan on kaikkivoipa ja kuolematon(koska kuolema edellyttää että on syntynyt, ja jumalahan on aina ollut olemassa, eikös?)
Voiko jumala luoda olennon joka on viisaampi/voimakkaampi kuin hän itse?
Aluksi -en ole kristitty. Tällä ei ole siis mitään henkkoht merkitystä minulle. Mutta kysyjä viittaa ajatuksiin, jossa Jumalan pitäisi toimia ihmisen ja kielen logiikan mukaan. Em. Voiko Jumala luoda kiven jota ei voi nostaa? Ajatuksena lienee:
1) Jos Jumala ei voi nostaa, hän ei ole kv(kaikkivaltias).
2) Jos hän pystyy luomaan, hän ei ole kv.
Kävi siis kummin tahansa, Jumala ei ole kv.
Ongelmaksi vain muodostuu, että kysymys itsessään ei ole looginen. Vika ei siis ole Jumalassa tai kv:n käsitteessä, vaan kysymyksessä.
Logiikan sääntöjen mukaan edellinen kysymys muodostuu kahdesta oletuksesta:
1) Olento voi nostaa mitä tahansa
2) Kysymys koskee kappaletta, jota tuo olento ei voi nostaa
josta seuraa siis seuraava kysymys:
Onko olemassa kappale, jota olento, joka voi nostaa kaiken, ei jaksa nostaa?
Tämä on ristiriitainen kysymys ja käsitteellisesti mahdoton ihmisen logiikan kannalta. Se on siis ristiriidassa itsensä kanssa.
Se edellyttäisi myös matemaattisesti kahta asiaa:
-on asia joka kuuluu joukkoon KAIKKI kappaleet, ja määritelmän mukaan kv jaksaa nostaa ne siis kaikki
-on asia joka kuuluu joukkoon kappaleet, joita kv ei jaksa nostaa
Sellaista asiaa ei peruskoulun joukko-opinkaan mukaan ole olemassa. Sama asia ei voi kuulua kahteen ryhmään. On sama kuin kysyisi, voiko Pohjoisnavalta kävellä pohjoiseen tai vaatia jotakuta piirtämään neliö, jossa ei ole kulmia. Ne ovat mahdottomuuksia ihmisen logiikan kannalta.
Jos siis tarkoitus on pakottaa Jumalan ja kaikkivaltiuden käsite noudattamaan logiikkaa, niin kysymys itsessään sisältää ajatuksen että on olemassa asia, joka voi olla sisäisesti ristiriidassa itsensä kanssa. Jos sellainen asian olemassaolo on hyväksyttyvää, niin kysyjän on pakko hyväksyä myös kaikkivaltiaan Jumalan käsite. Joka siis sekin on sisäisesti ristiriitainen käsite. Koko kysymyksen esittämisen argumentti tuhoutuu siinä tapauksessa.
"...Mikä looginen päättely johtaa siihen..."
- Looginen johtopäätös siitä että jos Jumala sanoo olevansa kaikkivoipa ja häntä pidetään luotettavana tietolähteenä.
"Eikös joo pistetä jonkin asteiset rajat ukkoherraamme "
- Voimme toki älyllämme tai käsillämme rakentaa linnunpöntön johon Jumala mielestämme kuuluisi, onkin sitten kokonaan eriasia suostuuko Jumala pysymään meidän rakentamissamme pöntöissä.
>>- Looginen johtopäätös siitä että jos Jumala sanoo olevansa kaikkivoipa ja häntä pidetään luotettavana tietolähteenä.
Lähtökohtaerona on tässä allekirjoittaneen kohdalla että ajattelen todellakin Jumalan olleen olemassa ja hänen luoneen maailman ja ihmisen. Oma lähtökohtasi vaikuttaa olevan että Jumala on ihmisen keksimä kuvitelma.
Omasta lähtökohdastani en siis pidä "uskottomuutta" (suomen kieli ei tunnu tarjoavan tuohon ei-uskovaisuuteen järkevää yhtä sanaa) jotenkin neutraalina olotilana, yhtä vähän kuin pidän toimimatonta raajaa terveenä. Jos yksi osa elämästä - yhteys Luojaan puuttuu - se on vähän kuin ruumiista puuttuisi joku osa, ei se tee sitä neutraaliksi vaan vaillinaiseksi.
Uskonasioissa ei lähtökohtaisesti ole kyse päättelyketjujen filosofiasta, vaan monia asioita hyväksytään myös dogmeina, tai vastaavasti hengellisten kokemusten perusteella voidaan omaksua käsityksiä. Tästä hyvänä esimerkkinä uskonpuhdistuksen alku M.Lutherin henkilökohtaisista kokemuksista.
Tämä siis johdantona siihen että hengellisistä asioista ei pysty puhumaan puhtaasti logiikan ja filosofian säännöillä, koska kokemusperäisyys ja perinne näyttelevät niissä vahvaa osaa.
En tiedä millaisia kristittyjen tekemiä päättelyketjuja olet kuullut, mutta itse en niitä välttämättä allekirjoita vaan pysyn edelleen tuossa Henkilöluottamus- käsitteessä, josta mainitsin äsken.
>>Omasta lähtökohdastani en siis pidä "uskottomuutta" (suomen kieli ei tunnu tarjoavan tuohon ei-uskovaisuuteen järkevää yhtä sanaa) jotenkin neutraalina olotilana, yhtä vähän kuin pidän toimimatonta raajaa terveenä. Jos yksi osa elämästä - yhteys Luojaan puuttuu - se on vähän kuin ruumiista puuttuisi joku osa, ei se tee sitä neutraaliksi vaan vaillinaiseksi.
Silloin kun jumalasta on kuullut, ei ole enää neutraalia tilaa. Joko siihen täytyy uskoa tai olla uskomatta, jolloin teologinen neutraali tila katoaa.
tuntemaan Jumalaa,niin Jumala näki hyväksi
saarnauttamansa hullutuksen kautta pelastaa
ne,jotka uskovat.
Usko on Jumalalta saatu lahja,samoin
uskoontulo on Jumalan teko ihmisessä-
se on henkilökohtainen kokemus,jota ei voi
toiselle kertoa uskottavasti-koska usko tulee
Jumalalta ja Jumala on salattu Jumala ja Hän
kutsuu jokaista ihmistä henkilökohtaisesti
omalla ajallaan ja omalla tavallaan.Piste.
Siksi on kaikkivaltias,koska loi pojassa jeesuksessa koko maainman uinversumin.