Suomi on vahvasti yksikielinen!

Suomalaisuuteen ei kuulu ruotsalaisuus, mutta suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus!

Suomi on yksikielinen maa koska, Suomessa asuu yksikielinen suomen kielinen enemmistö jolla on suomalainen identtiteetti. Samalla Suomessa asuu yksikielinen ruotsin kielinen vähemmistö jolla on suomenruotsalainen identtiteetti. Siis kummallakin kansanosalla on yksi kieli ja yksi identtiteetti.

Suomessa on arviolta 98% väestöstä yksikielisiä, eli suomi ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen maa jossa asuu yksikielisiä ihmisiä. Kaksikielisyys on täysin vierasta suomalaisuudessa.

Jos suomen valtio on virallisesti kaksikielinen se ei tee kenestäkään ihmisestä kaksikielistä. Lait ovat ihmisten asettamia jotenka ne eivät määrittele maatamme, siksi niitä voidaankin muuttaa. Tämän maan määrittelee sen asuttama kansa eikä mikään laki. Suomen kansaa on jymäytetty menestyksekkäästi jo kymmeniä vuosia luulemaan että suomalaisuus olisi kaksikielinen.
Suomenruotsalaisuuskin on yksikielinen. Muutamat kaksikieliset pääkaupunkiseudun Peter Nymannit ja Marco Bjurstömmit ovat vähemmistönä suomenruotsalaisten joukossa.(mm. Bettina S ei ole kaksikielinen)

Yleensä suomen kielinen joutuu ensimmäisen kerran tekemisiin ruotsalaisuuden kanssa vasta koulussa pakkoruotsin muodossa. Se ei ole syy olettaa että suomalaisuuteen kuuluisi ruotsalaisuus, ruotsalaisuus on suomen kieliselle yhtä vieras kuin norjalaisuus tai venäläisyys.

Koska suomenruotsalaiset ovat asuneet Suomessa heidän on ollut mahdotonta välttyä suomalaisuudelta, siksi suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus. Tästä ovat osoituksena suomenruotsin suomalainen ääntämys ja suomalaiset tavat yms. (sauna, viina, pärrgele)

Omaako suomenkielinen joensuulainen tai edes helsinkiläinen jotain ruotsalaista? Itse helsinkiläisenä koen ruotsin ja venäjän yhtä kaukaisina. Kerro esimerkki mikä voisi olla ruotsalaisuutta tavallisessa suomenkielisessä suomalaisessa.

Tätä tekstiä saa vapaasti lainata pakkoruotituksen poistamiseen.
2114
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

...mun lapset ovat kakasikielisiä. Heistä tulee suvaitsevia ihmisiä. Heitä eivät harmita mitkään pakkoruotsia eikä pakkosuomea, vaan he osavat syntymästä asti molemmat kielet :-)

Itse olin aikuisikään asti täysin yksikielinen, ruotsinkielinen, vaikka olin lukenut pakkopullanaan pakkosuomen koulusssa... Nyt osaan auttavasti suomea, mutta minulla on paljon hyötyä ruotsinkielisyydestä työpaikalla :-) Pystyn nimittäin melkein ainoana työpaikallani pitämään yhteyttä firman pohjoismaisin asiakkaisiin :-)

Minun lapseni on tässä mielessä etulyöntiasemassa kun niin moni suomenkielinen laiminlyö (katkeruuttaan?) ruotsinkielen. On paska puhetta, että "pakkoruåtsin" vie resursseja muista aineista vaan se aika mitä laiminlyödään ruotsinkielen opetuksen/kotiläksyt käytetään ihan eri asiaan kuin itseopiskeluun. Aika käytetään ruotsinkielen kiromiseen koulun tupakkaruudussa, kaljoitteluun, kaupungilla hengailemiseen jne jne!

On oikeastaan hyvä, että ruotsinkielen opetus on olemassa suomenkielisille opilaille! Syy on siinä, että "pakkoruotsi" antaa syyn omaan laiskottelemiseen ja saamattomuuteen!!!!

Jakaisen ihmisen vastuulla on oma tulevaisuus, vaikka sinä SDP(?) kannattajana haluat, että valtio tekee kaiken sinun eteen! Menestyneiden ihmisten lapset ovat monesti onnistujia siitä syystä, että kotoa painotetaan ahkeruutta ym. Älyssä ei varmastikaan ole eroa, mutta kun vanhemmat koko ajan kiroilevat "perkeleen suomeruotsalaiset", "bättre folk" jne sen sijaan, että rohkaisisivat omia lapsiaan opiskeluun ja ahkeruuteen!

Minunkin vanhempani ovat muuten SDP:n kannattajia, mutta minä en. Hekin kirjoilivat rikkaita (myös suomenruotsalaisia) ihmisiä ja yhteiskunnan "epätasajakoa", mutta minä olenkin suvun musta lammas. Olin aikoinaan eka lähisuvun ylioppilas ja olen vielä tänä päivänäkin lähisuvun ainoa akateeminen tuntkintoa omaava ihminen!

Itse rohkaisen ómia lapsia omatoimisuuteen ja ahkeruuteen, olivatpa he sitten siivojia tai professoreita...

Ja painotaan heille, että turhaan he vaan kuuluttuvat aikaansa ja energiansa olemalla kateellisia naapurille. Aina on joku jolla näyttää menevän paremmin. minä ainakin ajattelen niin, että joillakin menee varmasti huonoimmin kuin minulla ja siksi olen tyytyväinen. Armeijassakin ajattelin, että aina on joku jolla on huonompi kunto kuin minulla niin, että kyllä minäkin jaksan kävellä reppuselässä 40 km koska me etenemme heikomman lenkin mukaan!


YRITÄ UNOHTAA KATEKERUUTTASI (tässä tapauksessa meidän kaksikielisyyttä kohtaan) JA KATSO ULOS! SIELLÄ ON HIENO AURINKOINEN KELI NIIN, ETTÄ LÄHDE HIIHTÄMÄÄN. JÄLKEENPÄIN TUNNET MIELIHYVÄÄ KUN ISTUT SAUNASSA (HUOMI) YHDEN KALJAN KANSSA. KUNTOSI JA MIELIHYVÄÄSI KOHENEE REIPPAASTI KUUKAUDESSA MIKÄLI KUNTOURHEILET SÄÄNNÖLLISESTI :-)

Huom, en jaksa itsekään lukea tätä tekstiä läpi niin, sen takia tekstissä esintyy varmasti paljon kieli-/kirjoitusvirheitä, mutta älähän suutu minulle siitä!

Äänestä
  • En todellakaan saanut kaikesta sinun jutuistasi selvää. Sen kuitenkin tiedän että et vastannut kysymykseen "Omaako suomenkielinen joensuulainen tai edes helsinkiläinen jotain ruotsalaista? Itse helsinkiläisenä koen ruotsin ja venäjän yhtä kaukaisina. Kerro esimerkki mikä voisi olla ruotsalaisuutta tavallisessa suomenkielisessä suomalaisessa."

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


arar kirjoitti:

Suomalaisuuteen ei kuulu ruotsalaisuus, mutta suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus!

Suomi on yksikielinen maa koska, Suomessa asuu yksikielinen suomen kielinen enemmistö jolla on suomalainen identtiteetti. Samalla Suomessa asuu yksikielinen ruotsin kielinen vähemmistö jolla on suomenruotsalainen identtiteetti. Siis kummallakin kansanosalla on yksi kieli ja yksi identtiteetti.

Suomessa on arviolta 98% väestöstä yksikielisiä, eli suomi ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen maa jossa asuu yksikielisiä ihmisiä. Kaksikielisyys on täysin vierasta suomalaisuudessa.

Jos suomen valtio on virallisesti kaksikielinen se ei tee kenestäkään ihmisestä kaksikielistä. Lait ovat ihmisten asettamia jotenka ne eivät määrittele maatamme, siksi niitä voidaankin muuttaa. Tämän maan määrittelee sen asuttama kansa eikä mikään laki. Suomen kansaa on jymäytetty menestyksekkäästi jo kymmeniä vuosia luulemaan että suomalaisuus olisi kaksikielinen.
Suomenruotsalaisuuskin on yksikielinen. Muutamat kaksikieliset pääkaupunkiseudun Peter Nymannit ja Marco Bjurstömmit ovat vähemmistönä suomenruotsalaisten joukossa.(mm. Bettina S ei ole kaksikielinen)

Yleensä suomen kielinen joutuu ensimmäisen kerran tekemisiin ruotsalaisuuden kanssa vasta koulussa pakkoruotsin muodossa. Se ei ole syy olettaa että suomalaisuuteen kuuluisi ruotsalaisuus, ruotsalaisuus on suomen kieliselle yhtä vieras kuin norjalaisuus tai venäläisyys.

Koska suomenruotsalaiset ovat asuneet Suomessa heidän on ollut mahdotonta välttyä suomalaisuudelta, siksi suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus. Tästä ovat osoituksena suomenruotsin suomalainen ääntämys ja suomalaiset tavat yms. (sauna, viina, pärrgele)

Omaako suomenkielinen joensuulainen tai edes helsinkiläinen jotain ruotsalaista? Itse helsinkiläisenä koen ruotsin ja venäjän yhtä kaukaisina. Kerro esimerkki mikä voisi olla ruotsalaisuutta tavallisessa suomenkielisessä suomalaisessa.

Tätä tekstiä saa vapaasti lainata pakkoruotituksen poistamiseen.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu