Suomalaisuuteen ei kuulu ruotsalaisuus, mutta suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus!
Suomi on yksikielinen maa koska, Suomessa asuu yksikielinen suomen kielinen enemmistö jolla on suomalainen identtiteetti. Samalla Suomessa asuu yksikielinen ruotsin kielinen vähemmistö jolla on suomenruotsalainen identtiteetti. Siis kummallakin kansanosalla on yksi kieli ja yksi identtiteetti.
Suomessa on arviolta 98% väestöstä yksikielisiä, eli suomi ei ole kaksikielinen vaan yksikielinen maa jossa asuu yksikielisiä ihmisiä. Kaksi-kielisyys on täysin vierasta suomalaisuudessa.
Jos suomen valtio on virallisesti kaksikielinen se ei tee kenestäkään ihmisestä kaksikielistä. Lait ovat ihmisten asettamia jotenka ne eivät määrittele maatamme, siksi niitä voidaankin muuttaa. Tämän maan määrittelee sen asuttama kansa eikä mikään laki. Suomen kansaa on jymäytetty menestyksekkäästi jo kymmeniä vuosia luulemaan että suomalaisuus olisi kaksikielinen.
Suomenruotsalaisuuskin on yksikielinen. Muutamat kaksikieliset pääkaupunkiseudun Peter Nymannit ja Marco Bjurstömmit ovat vähemmistönä suomenruotsalaisten joukossa.(mm. Bettina S ei ole kaksikielinen)
Yleensä suomen kielinen joutuu ensimmäisen kerran tekemisiin ruotsalaisuuden kanssa vasta koulussa pakkoruotsin muodossa. Se ei ole syy olettaa että suomalaisuuteen kuuluisi ruotsalaisuus, ruotsalaisuus on suomen kieliselle yhtä vieras kuin norjalaisuus tai venäläisyys.
Koska suomenruotsalaiset ovat asuneet Suomessa heidän on ollut mahdotonta välttyä suomalaisuudelta, siksi suomenruotsalaisuuteen kuuluu vahva suomalaisuus. Tästä ovat osoituksena suomenruotsin suomalainen ääntämys ja suomalaiset tavat yms. (sauna, viina, pärrgele)
Omaako suomenkielinen joensuulainen tai edes helsinkiläinen jotain ruotsalaista? Itse helsinkiläisenä koen ruotsin ja venäjän yhtä kaukaisina. Kerro esimerkki mikä voisi olla ruotsalaisuutta tavallisessa suomenkielisessä suomalaisessa.
Tätä tekstiä saa vapaasti lainata pakkoruotsituksen poistamiseen.

Vastaukset 3
Vanhimmat
Tuntuu oudolta, että koko ajan kansainvälistyvässä maailmassa kaikilla on jotakin ruotsin kieltä vastaan!
Oma äidinkieleni on suomi, ja olen ensimmäisen kerran ollut tekemisissä ruotsin kielen kanssa siinä paljon puhutussa pakkoruotsitilanteessa.
Miksi jokin nähdään pakkona? Eikö ole hienoa, että meille tarjotaan mahdollisuus kehittää omaa kielitaitoamme ja saada vahvuuksia omaan osaamiseemme.
Suomessa ei asu vain suomenkielisiä ja vain ruotsinkielisiä ihmisiä. On paljon suomenruotsalaisia ihmisiä, jotka puhuvat aivan yhtä sujuvasti niin suomea kuin ruotsiakin. Siksi koen mielettömäksi tämän valtavan paatoksellisuuden puhuttaessa ruotsin kielen opetuksesta koulussa. Yhtä lailla voisimme puhua pakkohistoriasta tai pakkoenglannista. Jos mietitään identiteettiä tai tarpeellisuutta, ovatko suomalaiset identiteetiltään sen enempää englantilaisia tai onko historian hyvä tuntemus eduksi kaikissa ammateissa?
Suomi on maantieteellisesti venäjän ja länsimaiden välissä (kuten olet ehkä huomannut pakko-maantiedon tunneilla). Meidän onneksi suomi on omaksunut identiteettiinsä enemmän vaikutteita läntisestä rajanaapurista.
Pohjoismaille ovat yhteistä arvot: demokratia, sananvapaus jne... Oikeastaan kaikki muu on yhteistä suomen ja muiden pohjoismaiden kanssa paitsi kieli.
Siksipä on fiksua osata tuota ruotsinkieltä jotta pystyy kommunikoimaan sujuvasti noiden maiden kanssa jotka ovat meille kuin serkuksia.
Suurella osalla merkittävistä suomalais- ja ruotsalaisomisteisista yrityksistä
on tytäryhtiötä kummassakin maassa. Ihmekös tuo kun rajanaapureita ovat. Tässäkin tapauksessa kielitaidosta on taloudellista hyötyä.
Ja lopuksi, kieliopillisesti ruotsin kielen osaamisesta ei ole kuin pieni hyppäys saksan ja englannin kieleen.
Jos nyt tällä kieliasiallasi yrität tehdä merkittävää poliittista uraa niin veikkaanpa että lyhyeen loppuu kanan lento.
Tässä maassa kun on aika monta muuta tärkeämpää
asiaa selvitettävänä kuin pakko-ruotsin kielen
lopetus. Mikään sekään ei siis olisi kovin viisasta, ottaen huomiioon kuinka suomalaiset ovat pärjänneet tähän asti.
Jos sitten yrität kansanvihaa lietsoa niin ei sekään kuulosta kovin fiksulta asialta. Eivät suomalaiset sentään niin tyhmiä ole kuin saksalaiset olivat 30-luvulla.
kirppuja,luteita,täitä.