Voisiko joskus elämä tuntua vaikealta, jos rukoilee liian vähän päivittäin. Olin perjantaina aamulla töissä niin väsynyt ja alavireinen. Tuntui siltä, etten jaksa tehdä mitään ja kaikki tuntuu siltä, etten saa mitään aikaiseksi. Aivan kuin minulle olisi joku kuiskannut sisälläni, että Sinulla jäi aamulla rukoileminen kokonaan. Siksi voit pahoin.
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 9
Vanhimmat
Olet varmaan oikeassa. Omalla kohdalla ainakin huomaa, että Taivaallisen Isälle juttelemisesta tulee hyvä olo. Voihan se vaikuttaa yllättävän pitkäänkin - vaikka koko päivän suuntaan! Mene ja tiedä!
Jännä miten itseltäni ainakin rukous tuppaa jäämään syrjään, vaikka se tuo sieluun syvää tyytyväisyyttä ja hyvää oloa.
Itse olen sellainen iltaihminen ja rukoilen illalla ennen nukkumaan menoa, kun talo on muuten jo hiljentynyt ja muut ovat nukkumassa. Silloin minusta on paras hetki.
Aamuisin on niin kiireinen menemisen meininki että siinä ei ehtisi. Pitäisi tietty nousta aikaisemmin ?
johtuu rukoilun vähäisyydestä, ellet sitten taikauskoisesti pelkää, että Jumala lähettää sinulle vitsauksia, jollet alinomaa muista häntä rukouksilla.
Itse en rukoile koskaan, ja olen useimmiten iloisella mielellä ja tyytyväinen elämääni. Saan työssäni aivan tarpeeksi aikaseksi mitä toimeentulolleni tarvitsen.
""Aivan kuin minulle olisi joku kuiskannut sisälläni, että Sinulla jäi aamulla rukoileminen kokonaan. Siksi voit pahoin.""
Onneksi olkoon. Sairastat PSYKOOSIA
niin tiedät, mistä on kysymys:
http://www.kakspy.com/kakspy/kirj_kn_4.html
En sairasta psykoosia omasta mielestäni. Oireet eivät ole sitä luokkaa.
Oletkos kokeillut Jumalan ylistämistä? Tapa voi olla se mikä on juuri sinulle ominaisinta. Laulu, tanssi, hyppely, maalaaminen, ääneen tai hiljaa rukoileminen, soittaminen... Itse olen huomannut, että alavireisyys poistuu parhaiten Jumalaa ylistämällä. Koko luomakunta ylistää Häntä eri tavoin: sade tanssillaan, aurinko kimmellyksellään, puut tuulen huojunnassa...Villeintä on uskaltautua joskus mukaan ylistysuskovaisten ryhmäylistykseen. Siinä kyllä alavire kaikkoaa!
Toisaalta olen kyllä myös sitä mieltä, että jos olet jostain todellisesta SYYSTÄ surullinen, on parempi murehtia surut pois kuin yrittää jollain keinolla dumpata itseä iloisen pirteäksi!
Kaverini on kanssa tätä samaa tapaa käskenyt tehdä, että ylistää. Mutta joskus tuntuu, ettei jaksa. En voi ainakaan yksin ylistää huutamalla kotona. Jos menisin johonkin ylistystilaisuuteen niin täytyisi olla vapaa tunne, että ylistää. Jos on oikein ylistäviä henkilöitä niin sitä pitää itsensä jotenkin huonona. On jotenkin niin arka mieli, että kiusaaja koko ajan sanoo, että et sinä ole mikään uskovainen, joten kiellä uskosi. Tämä kaverini, joka minulle suositteli tätä niin on niin voimakkaasti uskovainen, että minä koen itseni niin huonoksi, jos olen hänen kanssa jossain hengellisessä kokouksessa ja hän ylistää ja karkeloi siinä. Mutta kyllä hän on uskossa ja olen iloinen hänen puolestaan.
Jos tuommoista alakuloisuutta ja ylenpalttista väsymystä esiintyy paljonkin, siihen pitää sitten puuttua tosissaan. Yksi hyvä keino on mennä terapiaan tai sisäisen parantumisen piiriin (kurssit, sielunhoitajat jne.). Ei kannata jääd huonommuuden tunteen valtaan, vaan jotenkin tsempata siitä kirkkaammille vesille.