Aikaa rukoilemiseen

Voisiko joskus elämä tuntua vaikealta, jos rukoilee liian vähän päivittäin. Olin perjantaina aamulla töissä niin väsynyt ja alavireinen. Tuntui siltä, etten jaksa tehdä mitään ja kaikki tuntuu siltä, etten saa mitään aikaiseksi. Aivan kuin minulle olisi joku kuiskannut sisälläni, että Sinulla jäi aamulla rukoileminen kokonaan. Siksi voit pahoin.

9

237

    Vastaukset 9

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tuumailevainen

      Olet varmaan oikeassa. Omalla kohdalla ainakin huomaa, että Taivaallisen Isälle juttelemisesta tulee hyvä olo. Voihan se vaikuttaa yllättävän pitkäänkin - vaikka koko päivän suuntaan! Mene ja tiedä!

      Jännä miten itseltäni ainakin rukous tuppaa jäämään syrjään, vaikka se tuo sieluun syvää tyytyväisyyttä ja hyvää oloa.

    • rukoussirkka

      Itse olen sellainen iltaihminen ja rukoilen illalla ennen nukkumaan menoa, kun talo on muuten jo hiljentynyt ja muut ovat nukkumassa. Silloin minusta on paras hetki.

      Aamuisin on niin kiireinen menemisen meininki että siinä ei ehtisi. Pitäisi tietty nousta aikaisemmin ?

    • alavireisyytesi

      johtuu rukoilun vähäisyydestä, ellet sitten taikauskoisesti pelkää, että Jumala lähettää sinulle vitsauksia, jollet alinomaa muista häntä rukouksilla.

      Itse en rukoile koskaan, ja olen useimmiten iloisella mielellä ja tyytyväinen elämääni. Saan työssäni aivan tarpeeksi aikaseksi mitä toimeentulolleni tarvitsen.

    • Eräs Lääkäri

      ""Aivan kuin minulle olisi joku kuiskannut sisälläni, että Sinulla jäi aamulla rukoileminen kokonaan. Siksi voit pahoin.""

      Onneksi olkoon. Sairastat PSYKOOSIA

      • tästä linkistä,

      • En sairasta psykoosia omasta mielestäni. Oireet eivät ole sitä luokkaa.

      • Dysfoneetikko
        puut kirjoitti:

        En sairasta psykoosia omasta mielestäni. Oireet eivät ole sitä luokkaa.

        Oletkos kokeillut Jumalan ylistämistä? Tapa voi olla se mikä on juuri sinulle ominaisinta. Laulu, tanssi, hyppely, maalaaminen, ääneen tai hiljaa rukoileminen, soittaminen... Itse olen huomannut, että alavireisyys poistuu parhaiten Jumalaa ylistämällä. Koko luomakunta ylistää Häntä eri tavoin: sade tanssillaan, aurinko kimmellyksellään, puut tuulen huojunnassa...Villeintä on uskaltautua joskus mukaan ylistysuskovaisten ryhmäylistykseen. Siinä kyllä alavire kaikkoaa!
        Toisaalta olen kyllä myös sitä mieltä, että jos olet jostain todellisesta SYYSTÄ surullinen, on parempi murehtia surut pois kuin yrittää jollain keinolla dumpata itseä iloisen pirteäksi!

      • Dysfoneetikko kirjoitti:

        Kaverini on kanssa tätä samaa tapaa käskenyt tehdä, että ylistää. Mutta joskus tuntuu, ettei jaksa. En voi ainakaan yksin ylistää huutamalla kotona. Jos menisin johonkin ylistystilaisuuteen niin täytyisi olla vapaa tunne, että ylistää. Jos on oikein ylistäviä henkilöitä niin sitä pitää itsensä jotenkin huonona. On jotenkin niin arka mieli, että kiusaaja koko ajan sanoo, että et sinä ole mikään uskovainen, joten kiellä uskosi. Tämä kaverini, joka minulle suositteli tätä niin on niin voimakkaasti uskovainen, että minä koen itseni niin huonoksi, jos olen hänen kanssa jossain hengellisessä kokouksessa ja hän ylistää ja karkeloi siinä. Mutta kyllä hän on uskossa ja olen iloinen hänen puolestaan.

        Jos tuommoista alakuloisuutta ja ylenpalttista väsymystä esiintyy paljonkin, siihen pitää sitten puuttua tosissaan. Yksi hyvä keino on mennä terapiaan tai sisäisen parantumisen piiriin (kurssit, sielunhoitajat jne.). Ei kannata jääd huonommuuden tunteen valtaan, vaan jotenkin tsempata siitä kirkkaammille vesille.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Mitä mieltä olet?

      Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo
      Ikävä
      154
      1422
    2. Muistakaa pojat tämä.

      Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.
      Ikävä
      128
      1150
    3. Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin

      Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset
      Ikävä
      216
      849
    4. Oletko päättänyt

      Että luovutat minun suhteeni
      Ikävä
      64
      772
    5. Pahoin pelkään nainen

      että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus
      Ikävä
      57
      642
    6. Mikä sua mies vaivaa?

      Siis oikeasti.
      Ikävä
      34
      564
    7. Annan aikaa jos sitä vielä tarvit

      mutta loputonta odottamista en kestä. Naiselle
      Ikävä
      52
      562
    8. 46
      550
    9. Martina avaa suhdettaan

      IL 22.7: Martina avaa suhdettaan nuoreen Muhikseen. Nyt on jo vakavaa, on käyty syömässä Itä-Helsingissä. Onkohan muutt
      Kotimaiset julkkisjuorut
      187
      548
    10. En osaa kirjoittaa sulle edes anteeksipyyntöä

      Koska en tiedä miten voit. Olen hieman kauhuissani ja järkyttynyt, jos olen sinua ahdistanut. Tunteiden prosessointi o
      Ikävä
      29
      532
    Aihe