KAIKKONEN (kes-kusta-puole) sano vakavan totuuden

Kaikki oleellinen ei vielä ole selvitetty. Kaikki mitä puoluesihteeri kertoili eilen, oli jo tiedossa ja sen vuoksi esille tulo oli tyhjänpäiväistä jorinaa.

Kaikkonen on Kes-kusta-puolueen puoluehallituksen jäsen ja on varmasti itsekin tietoinen ettei kaikki ollut kohdallaan puolueen rahoituksessa. Hän näki, että rahaa tuli pelkästään yritysmaailmalta ja miten se pakotti pääministeri Matti Vanhasen sekä ministerikatraan nöyrästi tottelemaan.

Mikä sitten on oleellista?

On selvää, että puolueet saavat tukea/rahoitusta. Siinä ei ole mitään laitonta. Mutta?

Ongelma vain on siinä. mitä tehdään, kun rahaa alkaa virrata suunnalta jos toiseltakin.

Kes-kusta-puolue on paljastanut 2007 eduskuntavaalien jälkeen, keiden kassia se kantaa ja keiden joukoissa se marssii.
Yritysmaailma ja varakkaat ovat saaneet kaiken ja maa on menossa syvään lamaan. Emme vielä ole lähelläkään nousua ja kun nousu alkaa kestää kymmenen, ehkä kaksikymmentä vuotta, että olemme sillä tasolla, joka oli saavutettu 1995-2007 rankoilla toimilla.

KES-KUSTA-PUOLUE SAI MITÄ TILASI.
158
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 1

Vanhimmat

joka tapahtui suuren ylimielisyyden merkeissä.
Tähän ylimielisyyteen on kyllästytty.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


VAALITOIMISTO kirjoitti:

Kaikki oleellinen ei vielä ole selvitetty. Kaikki mitä puoluesihteeri kertoili eilen, oli jo tiedossa ja sen vuoksi esille tulo oli tyhjänpäiväistä jorinaa.

Kaikkonen on Kes-kusta-puolueen puoluehallituksen jäsen ja on varmasti itsekin tietoinen ettei kaikki ollut kohdallaan puolueen rahoituksessa. Hän näki, että rahaa tuli pelkästään yritysmaailmalta ja miten se pakotti pääministeri Matti Vanhasen sekä ministerikatraan nöyrästi tottelemaan.

Mikä sitten on oleellista?

On selvää, että puolueet saavat tukea/rahoitusta. Siinä ei ole mitään laitonta. Mutta?

Ongelma vain on siinä. mitä tehdään, kun rahaa alkaa virrata suunnalta jos toiseltakin.

Kes-kusta-puolue on paljastanut 2007 eduskuntavaalien jälkeen, keiden kassia se kantaa ja keiden joukoissa se marssii.
Yritysmaailma ja varakkaat ovat saaneet kaiken ja maa on menossa syvään lamaan. Emme vielä ole lähelläkään nousua ja kun nousu alkaa kestää kymmenen, ehkä kaksikymmentä vuotta, että olemme sillä tasolla, joka oli saavutettu 1995-2007 rankoilla toimilla.

KES-KUSTA-PUOLUE SAI MITÄ TILASI.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu