Tiede ei voi pelastaa," paha riippuu minussa

Kysymys mitä kuuluu? "Teen parannusta." Mutta etsin nyt parannusta, jonka Jeesus vaikuttaa. Huomasin, etten omin neuvoin pääse eteenpäin. Siksi nostan kädet ylös ja sanon luovutan itseni kokonaan sinulle, kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. Taivaan Jumala, tunnustan, että katumus epäonnistui. Tulen jälleen sinun eteesi ja anon ole minulle syntiselle armollinen.

(Rom 7:15-25) Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.

Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.

Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;

sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,

mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

- Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Herra Jeesus, toteuta se myös meidän elämässä, jotka sitä kaipaamme ja odotamme.
0163
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


kiinni;" kirjoitti:

Kysymys mitä kuuluu? "Teen parannusta." Mutta etsin nyt parannusta, jonka Jeesus vaikuttaa. Huomasin, etten omin neuvoin pääse eteenpäin. Siksi nostan kädet ylös ja sanon luovutan itseni kokonaan sinulle, kuningasten Kuningas ja herrojen Herra. Taivaan Jumala, tunnustan, että katumus epäonnistui. Tulen jälleen sinun eteesi ja anon ole minulle syntiselle armollinen.

(Rom 7:15-25) Sillä minä en tunne omakseni sitä, mitä teen; sillä minä en toteuta sitä, mitä tahdon, vaan mitä minä vihaan, sitä minä teen.

Mutta jos minä teen sitä, mitä en tahdo, niin minä myönnän, että laki on hyvä.

Niin en nyt enää tee sitä minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Sillä minä tiedän, ettei minussa, se on minun lihassani, asu mitään hyvää. Tahto minulla kyllä on, mutta voimaa hyvän toteuttamiseen ei;

sillä sitä hyvää, mitä minä tahdon, minä en tee, vaan sitä pahaa, mitä en tahdo, minä teen.

Jos minä siis teen sitä, mitä en tahdo, niin sen tekijä en enää ole minä, vaan synti, joka minussa asuu.

Niin huomaan siis itsessäni, minä, joka tahdon hyvää tehdä, sen lain, että paha riippuu minussa kiinni;

sillä sisällisen ihmiseni puolesta minä ilolla yhdyn Jumalan lakiin,

mutta jäsenissäni minä näen toisen lain, joka sotii minun mieleni lakia vastaan ja pitää minut vangittuna synnin laissa, joka minun jäsenissäni on.

Minä viheliäinen ihminen, kuka pelastaa minut tästä kuoleman ruumiista?

- Kiitos Jumalalle Jeesuksen Kristuksen, meidän Herramme, kautta! Niin minä siis tämmöisenäni palvelen mielellä Jumalan lakia, mutta lihalla synnin lakia.

Herra Jeesus, toteuta se myös meidän elämässä, jotka sitä kaipaamme ja odotamme.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu