Olemattomalle sairaalalle jättilahjoitus

http://israelupdate.achlak.net/
TIISTAI 14.07.09

3. CATS LEAD operaation jälkeen Kreikassa aloitettiin kampanja mammuttiohjelman avulla, jossa esiintyi useita tähtinäyttelijöitä, varojen keräämiseksi kristittyjen omistamalle sairaalalle, joka oli tuhoutunut IAF:n ilmaiskuissa Gazassa. Kampanja kesti useita kuukausia, ja varoja kerättiin 1.67 miljoonaa USD.
Jewish Telegraph Agency (JTA) aloitti tutkimukset tuhotusta kohteesta, ja sai selville, ettei sellaista sairaalaa ollut YK:n eikä Punaisen Ristin tuhottujen sairaaloiden listassa. Palestiinan ei-valtion tukemat järjestöt (NGO) kertoivat JTA:lle, että ainoa kristillinen sairaala toimi koko operaation ajan ja sen jälkeen, eikä se ole kärsinyt mitään vahinkoa.
Kreikkalainen TV-yhtiö, joka lähetti kampanjaohjelmaa, selitti, että se julkisti vain sen, mitä sitä pyydettiin lähettämään ja pyysi kääntymään hallituksen ja ammattiliiton puoleen, jotka olivat vastuussa kampanjasta. Kreikan Israelin lähettiläs pyysi osoittamaan kysymykset Jerusalemin konsulille. Kukaan ei näytä ottavan vastuuta kampanjasta.
Nyt vain mietitään, mitä kerätyille varoille tehdään.(INN)
098
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset

Vanhimmat

Ei vielä vastauksia

Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.

Kommentoi aloitusta


Vesa kirjoitti:

http://israelupdate.achlak.net/
TIISTAI 14.07.09

3. CATS LEAD operaation jälkeen Kreikassa aloitettiin kampanja mammuttiohjelman avulla, jossa esiintyi useita tähtinäyttelijöitä, varojen keräämiseksi kristittyjen omistamalle sairaalalle, joka oli tuhoutunut IAF:n ilmaiskuissa Gazassa. Kampanja kesti useita kuukausia, ja varoja kerättiin 1.67 miljoonaa USD.
Jewish Telegraph Agency (JTA) aloitti tutkimukset tuhotusta kohteesta, ja sai selville, ettei sellaista sairaalaa ollut YK:n eikä Punaisen Ristin tuhottujen sairaaloiden listassa. Palestiinan ei-valtion tukemat järjestöt (NGO) kertoivat JTA:lle, että ainoa kristillinen sairaala toimi koko operaation ajan ja sen jälkeen, eikä se ole kärsinyt mitään vahinkoa.
Kreikkalainen TV-yhtiö, joka lähetti kampanjaohjelmaa, selitti, että se julkisti vain sen, mitä sitä pyydettiin lähettämään ja pyysi kääntymään hallituksen ja ammattiliiton puoleen, jotka olivat vastuussa kampanjasta. Kreikan Israelin lähettiläs pyysi osoittamaan kysymykset Jerusalemin konsulille. Kukaan ei näytä ottavan vastuuta kampanjasta.
Nyt vain mietitään, mitä kerätyille varoille tehdään.(INN)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu