törmäsiin faijaan tänään;

olin vähän humalassa ostarilla ja äijä käveli vastaan. vittu; kuuskymmentä ja neljä vuotta päälle ja töitä painaa eläkkeelläkin. no, ehkä vähän on enemmän keskittynyt tuollaiseen konsultinhommaan ja pistää pojan - pikkuveljen - ajamaan koneita, kantamaan taakat ja ottaan betonisäkit hateille mutta kuitenkin.

vähän hävetti; esikoinen siinä jurrissa ja vanha mies kahvitauolla. no, mentiin kahville kuitenkin ja miten huono mies minä olenkin niin sentään sen viisi euroa pistin tiskille ja tilasin kahvit ja istutin ukon ja pojan terassille ja juotiin kahvit.

hävettää vittu; olen aikuinen mies ja kännissä keskellä päivää. silti äijä on vähän ehkä ylpeä minusta; vaikka mikä olen niin olen esikoinen ja minulla on sisko ja veljiä molemmille käsille ja rahaa saa; ei tarvi isältä apua pyytää. faija nauroi; kertoi ryypänneensä vanhan kaverinsa kanssa lähiössä ja nähneensä työkavereitani; niillä kädet tärisi ja ne valitti kun joutuu töihin takaisin. olen isälle sanonut, että kädet ei tärise. se sanoi, että viikonloppuna tulet mökille - faija osti vuosia sitten mökin lapsuudenmaisemista ja kutsuu rintamamiestaloa mökiksi - grillaamaan ja ottamaan.

faija on äijä vielä vanhoina päivinänsäkin; pelottava mies joskus. minä en ole mikään ihan kukkakeppi mutta silti on tunne, että jos oikein sukset menisi ristiin niin vanha mies vetisi tarvittaessa turpaan ja näyttäisi kaapin paikan.

täytyy faijalle - vaikka isänpäivä on vasta tulossa - pistää kunniakseen biisin; http://www.youtube.com/watch?v=MHm5kMNC85M&feature=related

ja miten tämä liittyy kommunismiin? no, en ole aivan varma mutta kertokaa te kommunistit.
688
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Vaikutat välillä aivan tolkun mieheltä, mutta joskus näyttää lipsuvan. Eli viitsitkö kertoa, miksi kirjoitat tällaista sontaa:

"että miksi kommunistien ynnä muiden hippien pitää olla niin ruokottomia; herrasmies on aina herrasmies niin käytökseltään ynnä ulkoasultaankin. pitää olla huoliteltu.

en ymmärrä; mitä hienoa on ruokottomassa parrassa tai takkuisessa tukassa? antaako se muka jotain syvällistä tai filosofista? ymmärrän jos ennen ajanlaskun alkua filosofit asuivat tynnyrissä ja paskat haistattivat partaterälle tai henkilökohtaiselle hygienialle mutta silloin ei saippuaa vielä oltu keksitty.

ei; ihminen otetaan yhtä vakavasti kuin miltä hän näyttää. kuka ottaa vakavasti risupartaisen ja paskalta haisevan kommunistin vaikka tämä miten selittäisi teorioitansa? jos ihminen ei pysty elämään ilman että kerää ympärilleen hirvikärpäsiä niin kuinka ihmeessa voidaan olettaa hänellä olevan jotain opetettavaa ihmisille, jotka eivät sentään infektiotauteihin ole sairastumassa arkipäivinä?"

Äänestä
  • "Vaikutat välillä aivan tolkun mieheltä.."

    Äänestä

  • - tuo äskeinen viestini on jonninjoutava ja sinä tiedät sen, miksi siis sitä edes ottaa esiin? - tuli mieleen tässä istuessa ja kun muistan miten pitkästä aikaa näki isäukon niin miten mahtaa kommunistin elämässä olla tasapainossa sellainen inhimmillisyys ja tieteellisyys?

    meinaan; olen vähän ottanut enkä nyt viitsi yrittää kovin selvästi esittää itseäni mutta yritän tehdä ymmärrettäväksi sellaisen päänsisäisen mietelmän;

    te kommunistit kun ette usko Jumalaan; ette usko hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen paitsi omilla ehdoillanne; puhutte tieteellisyydestä ja kerrotte, että me olemme kaikki nuijapäitä rajoitettuine elämänikinemme ilman toivoa paremmasta. pelkkää kylmää matematiikkaa.

    tämä on nyt vain hypoteesiä; sitä ei pidä ottaa minää uhkailuna eikä minään vittuiluna. minä vain ihmettelen, että jos teidän edessänne olisi lapsenne ja häntä uhattaisiin aseella ja käskettäisiin valita joko aatteenne tai lapsenne välillä niin minkä te valitsistte? elämän vai aatteen. mitään parempaahan ei voi olla tuolla toisen puolen.

    lapsista ei saisi puhua pahaa äläkä tosiaan ota tätä pahana. minä vaan näin äkkiseltään en keksinyt parempaa vertauskohtaa.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    - tuo äskeinen viestini on jonninjoutava ja sinä tiedät sen, miksi siis sitä edes ottaa esiin? - tuli mieleen tässä istuessa ja kun muistan miten pitkästä aikaa näki isäukon niin miten mahtaa kommunistin elämässä olla tasapainossa sellainen inhimmillisyys ja tieteellisyys?

    pitäisi yrittää yksinkertaistaa eli jos et aatteen tähden ole valmis uhraamaan läheisiäsi niin et ole kunnon kommunisti. jos vähääkään epäilet lähempiesi olevanm tärkeämpi kuin aatteesi niin et ole kunnon kommunisti. jos uhraat läheisesi aatteesi tähden, olet kunnon kommunisti.

    molotov ja kuusinen olivat kunnon kommunisteja; molotov antoi vaimonsa riutua pakkotyöleirillä, kuusinen poikansa. kommunistien pakkotyöleirillä voin minäkin päättää päiväni mutta ainakin tiedän sen, että isäni kuolisi hirvikivääri kädessä matkallaan vapauttamaan minut sieltä. tämä erottaa kommunistin ihmisestä.

    Äänestä

  • old_profile_30069 kirjoitti:

    - tuo äskeinen viestini on jonninjoutava ja sinä tiedät sen, miksi siis sitä edes ottaa esiin? - tuli mieleen tässä istuessa ja kun muistan miten pitkästä aikaa näki isäukon niin miten mahtaa kommunistin elämässä olla tasapainossa sellainen inhimmillisyys ja tieteellisyys?

    meinaan; olen vähän ottanut enkä nyt viitsi yrittää kovin selvästi esittää itseäni mutta yritän tehdä ymmärrettäväksi sellaisen päänsisäisen mietelmän;

    te kommunistit kun ette usko Jumalaan; ette usko hyvyyteen ja oikeudenmukaisuuteen paitsi omilla ehdoillanne; puhutte tieteellisyydestä ja kerrotte, että me olemme kaikki nuijapäitä rajoitettuine elämänikinemme ilman toivoa paremmasta. pelkkää kylmää matematiikkaa.

    tämä on nyt vain hypoteesiä; sitä ei pidä ottaa minää uhkailuna eikä minään vittuiluna. minä vain ihmettelen, että jos teidän edessänne olisi lapsenne ja häntä uhattaisiin aseella ja käskettäisiin valita joko aatteenne tai lapsenne välillä niin minkä te valitsistte? elämän vai aatteen. mitään parempaahan ei voi olla tuolla toisen puolen.

    lapsista ei saisi puhua pahaa äläkä tosiaan ota tätä pahana. minä vaan näin äkkiseltään en keksinyt parempaa vertauskohtaa.

    Ensinnä hyvä, että kuittasit tuon lainauksen jonninjoutavaksi, ja totta kai sellaiseksi sen tiesinkin, mutta heitin nyt joutessani kommentoitavaksesi, kun meikäläinen on nyt lomallaan juuri kuin mikäkin hippi, pitkä tukka ja parta, mutta toki siistissä kunnossa...:)

    Ja tuohon kysymykseesi, että lapsi vai aate! Niin ei siinä minulla, viiden lapsen isällä, ole vaihtoehtoja, koska en lapsiani uhraisi mistään hinnasta. Ja lapsiani sekä vaimoani, siis perhettäni, puolustan viimeiseen hengenvetoon!

    Äänestä

  • old_profile_51324 kirjoitti:

    ja näin pitää ollakin; mikään maallinen aate ei ole niin hyvä, että sen tähden kannattaisi inhimmillisyyttä hylätä.

    silti minä aina silloin tällöin ihmettelen, että miten tunteettomia robotteja osa aatetovereistasi onkaan. toveri wäinä on silloin tällöin kertonut, että hän ei lähtisi minun kanssa sotaan koska hän ei luota minuun. mitä se kertoo wäinästä? ainoastaan sen, että hän ei ole oikea kommunisti koska matematiikan sijaan hän luottaa ihmisen hyvään tai huonoon puoleen. hän on ihminen, ei kommunisti. niin sinäkin vaikka mielipiteesi maailmanmenosta muuten onkin kieroutunut.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

avarakatsanto kirjoitti:

olin vähän humalassa ostarilla ja äijä käveli vastaan. vittu; kuuskymmentä ja neljä vuotta päälle ja töitä painaa eläkkeelläkin. no, ehkä vähän on enemmän keskittynyt tuollaiseen konsultinhommaan ja pistää pojan - pikkuveljen - ajamaan koneita, kantamaan taakat ja ottaan betonisäkit hateille mutta kuitenkin.

vähän hävetti; esikoinen siinä jurrissa ja vanha mies kahvitauolla. no, mentiin kahville kuitenkin ja miten huono mies minä olenkin niin sentään sen viisi euroa pistin tiskille ja tilasin kahvit ja istutin ukon ja pojan terassille ja juotiin kahvit.

hävettää vittu; olen aikuinen mies ja kännissä keskellä päivää. silti äijä on vähän ehkä ylpeä minusta; vaikka mikä olen niin olen esikoinen ja minulla on sisko ja veljiä molemmille käsille ja rahaa saa; ei tarvi isältä apua pyytää. faija nauroi; kertoi ryypänneensä vanhan kaverinsa kanssa lähiössä ja nähneensä työkavereitani; niillä kädet tärisi ja ne valitti kun joutuu töihin takaisin. olen isälle sanonut, että kädet ei tärise. se sanoi, että viikonloppuna tulet mökille - faija osti vuosia sitten mökin lapsuudenmaisemista ja kutsuu rintamamiestaloa mökiksi - grillaamaan ja ottamaan.

faija on äijä vielä vanhoina päivinänsäkin; pelottava mies joskus. minä en ole mikään ihan kukkakeppi mutta silti on tunne, että jos oikein sukset menisi ristiin niin vanha mies vetisi tarvittaessa turpaan ja näyttäisi kaapin paikan.

täytyy faijalle - vaikka isänpäivä on vasta tulossa - pistää kunniakseen biisin; http://www.youtube.com/watch?v=MHm5kMNC85M&feature=related

ja miten tämä liittyy kommunismiin? no, en ole aivan varma mutta kertokaa te kommunistit.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu