Vl-syntilistasta painavaa asiaa.

pilkkaa,ivaa vai rakkauden hedelmää...

nämä viestit kirjoitti:

pilkkaa,ivaa vai rakkauden hedelmää...

Tietenkin

Mutta uskon uuden räväkämmän aliotukseni olevan jo liikaa.

Mutta minulla on jo "oma" eli Hakomaja. Siellä on muutama kymmen kirjoitustani.

Osa päätöksistä määritellä jokin teko synniksi on tehty Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK:n) vuosikokouksessa (esimerkiksi televisiokielto), osa puhujainkokouksessa (ehkäisykielto, kirkkokuoro- ja konserttikielto, esiintyvän muusikon ammatin kielto).

Valtaosa synneistä on kuitenkin muodostunut herätysliikkeen elämäntavassa ja perinteessä historian mittaan jonkinlaisiksi elämäntapanormeiksi, joiden varsinaiset hengelliset perustelut ovat jääneet monen vanhoillislestadiolaisen itsensäkin mielestä ohuiksi. Suurin osa esimerkiksi kulttuuriharrastuksiin ja -ammatteihin liittyvistä synneistä perustuu siihen elinympäristöön ja elämäntapaan, jossa herätysliike aikoinaan syntyi.

Pohjoisen ihmisen niukassa ja vaatimattomassa elämäntavassa Lapin erämaissa ja Pohjois-Pohjanmaan pienviljelijäkodeissa ei tunnettu modernin yhteiskunnan kulttuuriharrastuksia. Kieltojen perusteluyritykset nyky-yhteiskunnassa ovat jäänet jokseenkin kömpelöiksi ja absurdeiksi.



”Uskovainen ei halua”

On huomattava, että syntinä pidettyjen asioiden joukossa on paljon tekoja, joita liikkeessä ei avoimesti julisteta synniksi. Niiden välttelystä sanotaan, perustelut epämääräisesti ohittaen, että kristitty “ei halua” tehdä jotain mainittua asiaa (esimerkiksi korvakorut, urheilukilpailut tai onnittelumaljan kohottaminen).

“Uskovainen ei halua” -retoriikalla on tarkoitus viestittää, että syntinä pidetyt asiat eivät vanhoillislestadiolaisuudessa olisi ulkokohtaisesti yhteisössä kulttuurisesti määriteltyjä, vaan niiden vältteleminen vain nousisi ihmisen omastatunnosta ikään kuin luonnostaan, Pyhän Hengen äänenä.







Käsitys synnistä konkreettisena tekona

Kun edellä mainittu kattava lista synneistä on periaatteessa mahdollista laatia, tästä voidaan loogisesti päätellä, että vanhoillislestadiolaisuuden opetus synnistä on pitkälle tekokeskeinen. Synniksi ymmärretään ensi sijassa ihmisen erilliset, konkreettiset teot. Luterilaisuuden pohjalta ajatuskin kaikkien syntien luettelemisesta, jotta niitä voidaan välttää, on mahdoton ja absurdi ajatus.

Vastasyntyneen ihmislapsen lähtökohtaista synnittömyyttä perustallaankin vanhoillislestadiolaisessa opintulkinnassa juuri sillä, että pieni lapsi ei ole vielä “ehtinyt tehdä syntiä” ja on tästä syystä täysin viaton, synnitön. Velvoite parannuksen tekoon alkaisi vasta silloin, kun ihminen on ymmärtävässä iässä, jolloin hän jo itse tiedostaa, mikä on oikein ja väärin ja alkaa tehdä syntiä eli vääriä tekoja.

Tähän näkemykseen perustuu vanhoillislestadiolaisuuden opetus siitä, että niin Suomen kuin vaikkapa kehitysmaidenkin kaikki pikkulapsena menehtyvät ihmiset ovat automaattisesti taivaskelpoisia, vaikka he eivät olekaan vanhoillislestadiolaisia. Aikuisväestöstähän vain vanhoillislestadiolaisessa uskossa elävät ihmiset ovat pelastettuja Jumalan lapsia, kaikki muut joutuvat helvettiin, kuten liikkeen opetus Jumalan valtakunnasta kuuluu.



Lapsi ja kadotuksen kauhut

Lapsen synnittömyyden katsotaan jatkuvan arviolta noin kouluikään saakka. Tosin tämä käsitys viattomuuden kestosta saattaa perheissä vaihdella. Moni lestadiolaisuudesta irrottautunut on kertonut kokeneensa ahdistavaa syyllisyyttä ja pelänneensä kadotuksen kauhuja jo hyvinkin pienenä lapsena. Syntistä ihmistä uhkaava tulinen järvi on tuntunut lapsen mielessä pelottavan todelta, ja syntejä on pitänyt pyytää vanhemmilta anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan, varmuuden vuoksi.

Synti ymmärretään vanhoillislestadiolaisuudessa siis konkreettisina ihmisen toiminnassaan tekeminä tekoina. Tähän sisältyy loogisesti myös se periaate, että ihminen pystyy välttämään syntisyyttään välttämällä näitä “synnillisiä tekoja”. Syntien anteeksi saaminen eli armo taas ymmärretään saatavan Jumalalta, kun tekoja pyydellään anteeksi.



Ankara seurakuntakuri

Kuuliaisuutta näille ”seurakunnan neuvoille” myös kontrolloidaan. Seurakuntakuri on tiukka. Yhteisössä, eli rauhanyhdistyksellä jossa ihmiset yleensä tuntevat toisensa, he valvovat toistensa elämäntapaa enemmän tai vähemmän systemaattisesti, niin että kukaan ei ”elä syntielämää”. Kieltoja rikkonut joutuu puhuteltavaksi, eli ”häntä hoidetaan”, ts. häntä kehotetaan luopumaan synnillisestä teosta ja tunnustamaan sen sekä pyytämään sen anteeksi joltakin toiselta vanhoillislestadiolaisessa uskossa olevalta ihmiseltä.

Mikäli asianomainen ei nuhtelemisesta huolimatta alistu parannuksen tekemiseen, häntä voidaan nuhdella julkisesti ja vaatia häneltä julkirippiä ”seurakunnan edessä”. Mikäli hän ei tällöinkään ”osoita kuuliaisuutta”, hänet voidaan erottaa uskonyhteydestä, jolloin häntä lakataan tervehtimästä Jumalan terveellä. Tällöin myös tavanomainen sosiaalinen kanssakäyminen ystäviin ja lähisukulaisiinkin saatetaan täysin katkaista.

Devoit kirjoitti:

Osa päätöksistä määritellä jokin teko synniksi on tehty Suomen rauhanyhdistysten keskusyhdistyksen (SRK:n) vuosikokouksessa (esimerkiksi televisiokielto), osa puhujainkokouksessa (ehkäisykielto, kirkkokuoro- ja konserttikielto, esiintyvän muusikon ammatin kielto).

Valtaosa synneistä on kuitenkin muodostunut herätysliikkeen elämäntavassa ja perinteessä historian mittaan jonkinlaisiksi elämäntapanormeiksi, joiden varsinaiset hengelliset perustelut ovat jääneet monen vanhoillislestadiolaisen itsensäkin mielestä ohuiksi. Suurin osa esimerkiksi kulttuuriharrastuksiin ja -ammatteihin liittyvistä synneistä perustuu siihen elinympäristöön ja elämäntapaan, jossa herätysliike aikoinaan syntyi.

Pohjoisen ihmisen niukassa ja vaatimattomassa elämäntavassa Lapin erämaissa ja Pohjois-Pohjanmaan pienviljelijäkodeissa ei tunnettu modernin yhteiskunnan kulttuuriharrastuksia. Kieltojen perusteluyritykset nyky-yhteiskunnassa ovat jäänet jokseenkin kömpelöiksi ja absurdeiksi.



”Uskovainen ei halua”

On huomattava, että syntinä pidettyjen asioiden joukossa on paljon tekoja, joita liikkeessä ei avoimesti julisteta synniksi. Niiden välttelystä sanotaan, perustelut epämääräisesti ohittaen, että kristitty “ei halua” tehdä jotain mainittua asiaa (esimerkiksi korvakorut, urheilukilpailut tai onnittelumaljan kohottaminen).

“Uskovainen ei halua” -retoriikalla on tarkoitus viestittää, että syntinä pidetyt asiat eivät vanhoillislestadiolaisuudessa olisi ulkokohtaisesti yhteisössä kulttuurisesti määriteltyjä, vaan niiden vältteleminen vain nousisi ihmisen omastatunnosta ikään kuin luonnostaan, Pyhän Hengen äänenä.







Käsitys synnistä konkreettisena tekona

Kun edellä mainittu kattava lista synneistä on periaatteessa mahdollista laatia, tästä voidaan loogisesti päätellä, että vanhoillislestadiolaisuuden opetus synnistä on pitkälle tekokeskeinen. Synniksi ymmärretään ensi sijassa ihmisen erilliset, konkreettiset teot. Luterilaisuuden pohjalta ajatuskin kaikkien syntien luettelemisesta, jotta niitä voidaan välttää, on mahdoton ja absurdi ajatus.

Vastasyntyneen ihmislapsen lähtökohtaista synnittömyyttä perustallaankin vanhoillislestadiolaisessa opintulkinnassa juuri sillä, että pieni lapsi ei ole vielä “ehtinyt tehdä syntiä” ja on tästä syystä täysin viaton, synnitön. Velvoite parannuksen tekoon alkaisi vasta silloin, kun ihminen on ymmärtävässä iässä, jolloin hän jo itse tiedostaa, mikä on oikein ja väärin ja alkaa tehdä syntiä eli vääriä tekoja.

Tähän näkemykseen perustuu vanhoillislestadiolaisuuden opetus siitä, että niin Suomen kuin vaikkapa kehitysmaidenkin kaikki pikkulapsena menehtyvät ihmiset ovat automaattisesti taivaskelpoisia, vaikka he eivät olekaan vanhoillislestadiolaisia. Aikuisväestöstähän vain vanhoillislestadiolaisessa uskossa elävät ihmiset ovat pelastettuja Jumalan lapsia, kaikki muut joutuvat helvettiin, kuten liikkeen opetus Jumalan valtakunnasta kuuluu.



Lapsi ja kadotuksen kauhut

Lapsen synnittömyyden katsotaan jatkuvan arviolta noin kouluikään saakka. Tosin tämä käsitys viattomuuden kestosta saattaa perheissä vaihdella. Moni lestadiolaisuudesta irrottautunut on kertonut kokeneensa ahdistavaa syyllisyyttä ja pelänneensä kadotuksen kauhuja jo hyvinkin pienenä lapsena. Syntistä ihmistä uhkaava tulinen järvi on tuntunut lapsen mielessä pelottavan todelta, ja syntejä on pitänyt pyytää vanhemmilta anteeksi yhä uudestaan ja uudestaan, varmuuden vuoksi.

Synti ymmärretään vanhoillislestadiolaisuudessa siis konkreettisina ihmisen toiminnassaan tekeminä tekoina. Tähän sisältyy loogisesti myös se periaate, että ihminen pystyy välttämään syntisyyttään välttämällä näitä “synnillisiä tekoja”. Syntien anteeksi saaminen eli armo taas ymmärretään saatavan Jumalalta, kun tekoja pyydellään anteeksi.



Ankara seurakuntakuri

Kuuliaisuutta näille ”seurakunnan neuvoille” myös kontrolloidaan. Seurakuntakuri on tiukka. Yhteisössä, eli rauhanyhdistyksellä jossa ihmiset yleensä tuntevat toisensa, he valvovat toistensa elämäntapaa enemmän tai vähemmän systemaattisesti, niin että kukaan ei ”elä syntielämää”. Kieltoja rikkonut joutuu puhuteltavaksi, eli ”häntä hoidetaan”, ts. häntä kehotetaan luopumaan synnillisestä teosta ja tunnustamaan sen sekä pyytämään sen anteeksi joltakin toiselta vanhoillislestadiolaisessa uskossa olevalta ihmiseltä.

Mikäli asianomainen ei nuhtelemisesta huolimatta alistu parannuksen tekemiseen, häntä voidaan nuhdella julkisesti ja vaatia häneltä julkirippiä ”seurakunnan edessä”. Mikäli hän ei tällöinkään ”osoita kuuliaisuutta”, hänet voidaan erottaa uskonyhteydestä, jolloin häntä lakataan tervehtimästä Jumalan terveellä. Tällöin myös tavanomainen sosiaalinen kanssakäyminen ystäviin ja lähisukulaisiinkin saatetaan täysin katkaista.

Lue lisää

Syntilistaa tutkiessa huomasin yllättäviä (?) yhtäläisyyksiä vanhoillislestadiolaisen syntilistan ja JT-syntilistan välillä. En tosin tiedä, onko heille kukaan laatinut yhteenvetoa kartettavista asioista eli synneistä, mutta samankaltaisuuksia hoksasin esim. siinä miten "hairahtuneita" oiotaan, täsmälleen samoihin raamatunjakeisiin vedotaan, tosin JT:lla on oma raamatunkäännös käytössään, mutta niinhän tuo näyttäis vl:llakin olevan. "Lääketieteellisistä synneistä" mainittakoon JT:n verensiirtokielto, joka on yhtä henkeä uhkaava kuin raskaudenehkäisemättömyys naisella, joka ei lääketieteellisesti katsottuna voi synnyttää. Ja molemmissa toimii yhteistöstä erottaminen ja erotetun tai eronneen eristäminen edelleen yhteisöön kuuluvista pelotteena ja rangaistuksena.
Lisäksi vielä, että myös JT:lla vain miehet saavat toimia puhujina ja seurakuntien vanhimpina, ja opetetaan, että mies on perheen pää, eli se joka viime kädessä käyttää valtaa.

putkinäkö kirjoitti:

Syntilistaa tutkiessa huomasin yllättäviä (?) yhtäläisyyksiä vanhoillislestadiolaisen syntilistan ja JT-syntilistan välillä. En tosin tiedä, onko heille kukaan laatinut yhteenvetoa kartettavista asioista eli synneistä, mutta samankaltaisuuksia hoksasin esim. siinä miten "hairahtuneita" oiotaan, täsmälleen samoihin raamatunjakeisiin vedotaan, tosin JT:lla on oma raamatunkäännös käytössään, mutta niinhän tuo näyttäis vl:llakin olevan. "Lääketieteellisistä synneistä" mainittakoon JT:n verensiirtokielto, joka on yhtä henkeä uhkaava kuin raskaudenehkäisemättömyys naisella, joka ei lääketieteellisesti katsottuna voi synnyttää. Ja molemmissa toimii yhteistöstä erottaminen ja erotetun tai eronneen eristäminen edelleen yhteisöön kuuluvista pelotteena ja rangaistuksena.
Lisäksi vielä, että myös JT:lla vain miehet saavat toimia puhujina ja seurakuntien vanhimpina, ja opetetaan, että mies on perheen pää, eli se joka viime kädessä käyttää valtaa.

Lue lisää

Sisäänlämpiävyys näyttää toimivan samoilla säännöillä, joka paikassa.

Paitsi jos se on vl-muotia ja MARIPAITA on liki autuuden ehto vl-miehillä

***Miten on muuten kirjojen laita? Mitä kirjoja saa lukea ja kenen kirjoittamia?**

Siitä oli muistaakseni lista. Raamattu kait ykkössijalla. Sitä kehoittavat lukemaan, mutta ei ymmärtämään ja varsinkaan kyseenalaistaa ei saa vl-oppia Raamatun valossa.

Asia on ristiriitainen, koska Jumala on kuulemma päivittänyt SRK:nkin julkaisuja, ettei voi edes suositella kirjoja, jotka ovat SRK: kustantamia.

...toistaiseksi