"Yhtiökumppani" huijasi

Olin töissä ystäväni firmassa ja se meni nurin.
Vuonna 2006 hän aloitti uuden, johon menin mukaan, mutta ilman minkäänlaista työsopimusta.
Hän on vanha ja minä nuori. OLETIN, että hän pyörittää papereita ja minä teen työn ja vuoden päästä irtaudumme. Ostimme työkoneen, jonka ikäänkuin maksoin, koska minun oli asiakkaat ja kontaktit. Hän vain kirjoitti laskut. Firma oli yksin hänen.
Lopuksi hän laittoi minun ostamaan koneen itselleni uudestaan.
Papereita ei ole, vain suusanallinen keskustelu, jossa sovimme, että minä "maksan", jos hän ottaa rahoituksen nimiinsä.
Palkkaa sain tuona vuonna vain 1500 kuussa. Kun liikevaihto oli 12000-15000 kuussa.
Hän on muuten kiltti ja reilu vanha setä, josta näköjään tilaisuuden tullen kuoriutui härski pisnesmies.
No, opin monta asiaa.
Mutta onko mitään lakia tai asetusta, johon voisi vedota?
112391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

Huijausta on aika vaikea näyttää toteen. Olet itse suostunut heikkoihin työehtoihin ja huonoon kuukausipalkkaan. Sitten vielä itse suostuit rahoittamaan kalustohankintoja, kun työn itse teetkin.

Kyllä työnteko aina jotakuta hyödyttää, sinä olit tässä nyt itse tosi sinisilmäinen. Sinun olisi pitänyt vaatia osuutta firman osakkeista itsellesi ja päätäntävaltaa.

Taloushallinnon ja yrittäjyyden opettaja varoitti perustamasta yritystä ystävän tai puolison kanssa, koska riitatilanteissa se tarkoittaisi sitä, että toinen voisi vaatia osaa omaisuudesta itselleen. Tuttujen kanssa saattaa riitautua, jos niiden kanssa on tekemisissä jatkuvasti.

Ihminen on toiselle susi. Rahanahneus sokaisee.

Osaisit varmaan itsekin pyörittää yritystä menestyneesti, kun sait liikevaihtoa aikaan?

Äänestä
  • Kiitos nopeasta vastauksesta.
    Kyllä nykyään olen itsenäinen ja hyvin menee. Välillä mieltä kaihertaa, kun vieläkin pitää konetta maksaa. Kohta se on tosin ohi.
    Ja parasta on, että hän vittuilee kaiken päälle.
    Mutta kuten sanoin, opin kerrasta.

    Äänestä

  • Opintie kirjoitti:

    Kiitos nopeasta vastauksesta.
    Kyllä nykyään olen itsenäinen ja hyvin menee. Välillä mieltä kaihertaa, kun vieläkin pitää konetta maksaa. Kohta se on tosin ohi.
    Ja parasta on, että hän vittuilee kaiken päälle.
    Mutta kuten sanoin, opin kerrasta.

    Jos hän on vähentänyt kalustohankintojen kuluja verotuksessa, eikä ole niitä itse maksanut vaan maksattanut sinulla, niin se voi olla kirjanpitorikos ja samalla veropetos. Hänen yrityksensä siis maksatti ulkopuolisella työntekijällä kalustohankintoja, joita yrittäjä vähensi verotuksessa, vaikka ei itse kuluja maksanutkaan.

    Joku viisaampi voi kommentoida olisiko tuossa jutun tynkää. Jos jotain kuluja haluaa vähentää, niin A.) Ne pitäisi tietysti itse myös maksaa yrityksen tililtä tai toiminimessä itse. Nehän on saatu täysin vastikkeetta, joten niistä ei ole yrittäjälle todellisia kuluja syntynyt ja jos hän meni ne vähentämään verotuksessa, niin voit olla varma, että se on jonkinlainen rikos. Mun logiikkaan ei istu tuo, että työntekijä on maksanut.

    Äänestä

  • voi olla rikollista kirjoitti:

    Olin ikään kuin normaali palkkatyöläinen hänen mielestään. Ja tein rahaa hänen firmalleen. Olisko tuo kulujen vastiikkeeton vähentäminen siltikin mahdollinen juttu?
    Kuulostaa hyvältä.
    Kiitos

    Käsittääkseni, jos hän saa ilmaiseksi kalustoa käyttöön, hän ei voi tehdä siitä poistoja verotuksessa, koska niistä ei ole hänelle syntynyt todellisia kuluja. Jos maksukuitit löytyvät, niin sillä pystyy todistamaan sen, että kuka maksoi kenelle.

    Riippuu millä tavalla se on kirjanpidossa hoidettu. Siinä voi olla kyseessä myös kirjanpitorikos. Maksoitko hänelle rahana ensin? Jos sieltä puuttuu laskutositteet, se on rikos. Hänen yrityksensä siis sai sinulta tuloja, jotka hän vei kirjanpidon ohi.

    Siinä on monta mahdollisuutta vilppiin, tekaistuja tositteita tms.

    Asianhan voit selvittää verottajalle ja kysyä, että miten tässä voi edetä, kuitenkinhan se on heidän intressejä, että verot on maksettu oikein.

    Minä en ole täysi asiantuntija, mutta sen verran veroasioita pyöritellyt, että loogisesti pistää silmään, että jotain vilppiä siellä mahdollisesti on tapahtunut.

    Ei taida bisnessetää enää naurattaa, jos verottaja asiaan tarttuu. Setäpä ei aavista yhtään mitään, kun olet hiljaa... sitten tulee ylläri.

    Äänestä

Se on selkeä tapa. Myös maksuhaluttomille asiakkaille.

Äänestä
  • kokeilin turpaan vetoa mutta nyt minulla mustasilmä ja käsi poikki, sedällä olikin mustavyö taistelulajeissa eikä niin hunossa kunnossakaan ole.

    Äänestä

Jopas sinulla on puurot ja vellit sekaisin. Aloitetaanpas:

"Ostimme työkoneen, jonka ikäänkuin maksoin, koska minun oli asiakkaat ja kontaktit. Hän vain kirjoitti laskut. Firma oli yksin hänen."

Kone maksettiin ilmeisesti firman tekemästä laskutuksesta? Et sinä mitään "ikäänkuin" maksanut. Tottakai koneet pitää saada maksettua tehdyllä työllä.

"Lopuksi hän laittoi minun ostamaan koneen itselleni uudestaan."

Ai pakotti? No se on poliisiasia. Jos kone kerran ostettiin firmalle, niin tottakai sinun pitää se lunastaa jos sen haluat.

"Palkkaa sain tuona vuonna vain 1500 kuussa. Kun liikevaihto oli 12000-15000 kuussa."

Palkkakulusi olivat noin 2500 euroa kuussa. Jos alviton liikevaihto oli 12 000 euroa 40% katteella jäi voittoa ennen palkkoja noin 4800, palkkojen jälkeen noin 2300 euroa. Tällä rahalla katettiin ilmeisesti koneenkin maksu?

"Mutta onko mitään lakia tai asetusta, johon voisi vedota?"

Ei. Joskus kyllä tulee mieleen että tyhmyydestä pitäisi sakottaa.

Äänestä
  • No kun se puhuttu sopimus sai minut tekemään vuoden töitä. Hän eli sen vuoden ikäänkuin sihteerinäni. Ei tehnyt mitään muuta, kun lueskeli lehtiä.
    Liikevaihto saattoi olla suurempi, en muista.
    Kyllä se tyhmyys minua sakotti ihan kivasti.

    Äänestä

  • Urpå kirjoitti:

    No kun se puhuttu sopimus sai minut tekemään vuoden töitä. Hän eli sen vuoden ikäänkuin sihteerinäni. Ei tehnyt mitään muuta, kun lueskeli lehtiä.
    Liikevaihto saattoi olla suurempi, en muista.
    Kyllä se tyhmyys minua sakotti ihan kivasti.

    "No kun se puhuttu sopimus sai minut tekemään vuoden töitä."

    Ja sinä sait työstä palkkaa. Eli?

    "Hän eli sen vuoden ikäänkuin sihteerinäni."

    Hän ei ollu ikäänkuin sihteerisi, vaan de facto työnantajasi. Hänen oli yritys ja riski, ei sinun. Tj saa vaikka räkiä kattoon jos siltä tuntuu.

    Et ilmeisesti kerro kaikkea? Miksi et itse perustanut yritystä vaan menit tuon "riistäjäsihteerin" leipiin?

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Urpå kirjoitti:

Olin töissä ystäväni firmassa ja se meni nurin.
Vuonna 2006 hän aloitti uuden, johon menin mukaan, mutta ilman minkäänlaista työsopimusta.
Hän on vanha ja minä nuori. OLETIN, että hän pyörittää papereita ja minä teen työn ja vuoden päästä irtaudumme. Ostimme työkoneen, jonka ikäänkuin maksoin, koska minun oli asiakkaat ja kontaktit. Hän vain kirjoitti laskut. Firma oli yksin hänen.
Lopuksi hän laittoi minun ostamaan koneen itselleni uudestaan.
Papereita ei ole, vain suusanallinen keskustelu, jossa sovimme, että minä "maksan", jos hän ottaa rahoituksen nimiinsä.
Palkkaa sain tuona vuonna vain 1500 kuussa. Kun liikevaihto oli 12000-15000 kuussa.
Hän on muuten kiltti ja reilu vanha setä, josta näköjään tilaisuuden tullen kuoriutui härski pisnesmies.
No, opin monta asiaa.
Mutta onko mitään lakia tai asetusta, johon voisi vedota?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu