Kuka tahansa joka haluaa puhua tyhmyydestä tai osallistua keskusteluun aiheesta saadakseen siitä tiettyä hyötyä joutuu asettamaan peruslähtökohdaksi sen, ettei ole tyhmä. Hän siis ilmaisee hyvin selvästi, että pitää itseään älykkäänä ihmisenä. Ja hän tekee tämän siitäkin huolimatta, että tietää sen yleensä olevan merkki typeryydestä. Emme voi olla varmoja mistään ja kaikkein vähiten itsestämme, kun uskaltaudumme tälle pettävälle maaperälle, joka on täynnä ansoja. Tyhmyys pakenee määritelmiä, niin moninaisia ja yllättäviä sen ilmentymät ovat. Jokin vaikutelma voi olla pettävä, ja hämmennymme kuten moni mukin: Kuka on tyhmä? Kuka on kaikkein tyhmin heistä kahdesta, kolmesta...? Ja toisissa tilanteissa ihmettelemme: Mikä on tyhmää? Kenelle tämä on tyhmää?... Minulle vai muille? Ja keille muille?...
Mutta olimmepa sitten typeriä tai emme, niin meidän kikkien on muistettava, että tämä maailma on todellakin vain iäisyyden lapsuudenaikaa, ja meidän tuleekin suhtautua siihen vain tältä kannalta. Maallinen elämä on alkeiskoulu, jossa me saamme oppia lapselliset läksymme, joista toki on meille hyötyä korkeammassa elämässä. Mutta vasta sitten kun olemme riisuneet yltämme maallisen ruumiimme ja saapuneet korkeampaan elämään, me kykenemme ilmentämään täydellisesti todellisen itsemme.
"Henkisen kehityksen taide" on mielestäni parhaita määritelmiä, mitä uskoontulosta olen kuullut sanottavan, sillä tämä määritelmä selittää parhaiten meidän maallisen elämämme tarkoituksen. Meidät on pantu tähän elämään varta vasten kehittääksemme henkeämme, ja ainoa tapa, jolla voimme sen tehdä,on kehittämällä sitä osaa meissä, jota nimitämme luonteeksemme. Mitä enemmän me sitä yritämme kehittää, mitä kiihkeämmin me koetamme tässä elämässä tehdä sitä, minkä tiedämme oikeaksi ja hyväksi, sitä paremmin me sovimme siihen korkeampaan elämään, joka on edessämme.
Siksi voinkin hyvällä omallatunnolla todeta jumalankieltäjille, että "Voi sinua, maailman lasta". Annat etusijan aineelliselle omaisuudelle, toisen sijan ruumiin nautinnoille tai päinvastoin, ja vasta viimeisellä sijalla on kuolematon sielu, jonka olemassaolon ilmeisesti kiistät, koska se ei ole näkyvä, vaikka itse sen kuitenkin TUNNET, sisimmässäsi. Etkö muka ole liioin huomannut, että mitä hengettömämpää elämäsi on ollut sitä enemmän olet kärsinyt? Huomaatko! Ei siis pitäisi olla kovinkaan työlästä jo nyt tajuta, mistä löytyy parannus vaivaasi: se löytyy Jeesuksesta Kristuksesta.
Joku epälijä voisi toki kysyä:"Miksihän uskovaiset ovat erityisen kiinnostuneita aineellisista arvoista, vaikka Jeesus korosti hengellisten arvojen merkittävyyttä. Olisiko kuitenkin niin, että paholainen ohjaa uskovaistenkin elämän menoa."
Monen ns. uskovan elämää ehkä ohjaakin, mutta on kuitenkin olemassa sellaisiakin uskovia, jotka pitävät aineellisia arvoja täysin tyhjän arvoisena. Heille tärkeintä on julistaa Jumalan sanaa ja toki myös se, että osaavat seurustella rakastettavasti tosi ystävien kanssa, koska heidän mielestään ystävyys on kaikkien hyveiden kukka ja yhtä välttämätön elämässä kuin ilma, ravinto ja vesi; sen katoaminen maailmasta merkitsisi samaa kuin auringon sammuminen.
Materialistit taas eivät koskaan solmi aitoa ystävyysliittoa kenenkään kanssa, paitsi tietysti rahan/omaisuuden, tai sitten heidän ystävyytensä rajoittuu vain muutamiin harvoihin ja on vain joutava, epämiellyttävä kahle. Epäilenpä, onko heillä ollenkaan läheisiä, sillä materialistien/ateistien enemmistö on , ei ainoastaan ahneita, vaan myös omahyväisiä ja ulkokultaisia, itserakkaita,ylpeitä typeryksiä, joista yksi jos toinen tekee aina kaikenlaisia hullutuksia rahoillaan ja jopa ihailee ja rakastaa näitä suuria hullutuksiaan ikään kuin arvokkaimpina hyveinä.
Elävässä uskossa (= aidossa uskossa) olevien suhde rahaan on aina heikko ja tilapäinen.
Mutta olimmepa sitten typeriä tai emme, niin meidän kikkien on muistettava, että tämä maailma on todellakin vain iäisyyden lapsuudenaikaa, ja meidän tuleekin suhtautua siihen vain tältä kannalta. Maallinen elämä on alkeiskoulu, jossa me saamme oppia lapselliset läksymme, joista toki on meille hyötyä korkeammassa elämässä. Mutta vasta sitten kun olemme riisuneet yltämme maallisen ruumiimme ja saapuneet korkeampaan elämään, me kykenemme ilmentämään täydellisesti todellisen itsemme.
"Henkisen kehityksen taide" on mielestäni parhaita määritelmiä, mitä uskoontulosta olen kuullut sanottavan, sillä tämä määritelmä selittää parhaiten meidän maallisen elämämme tarkoituksen. Meidät on pantu tähän elämään varta vasten kehittääksemme henkeämme, ja ainoa tapa, jolla voimme sen tehdä,on kehittämällä sitä osaa meissä, jota nimitämme luonteeksemme. Mitä enemmän me sitä yritämme kehittää, mitä kiihkeämmin me koetamme tässä elämässä tehdä sitä, minkä tiedämme oikeaksi ja hyväksi, sitä paremmin me sovimme siihen korkeampaan elämään, joka on edessämme.
Siksi voinkin hyvällä omallatunnolla todeta jumalankieltäjille, että "Voi sinua, maailman lasta". Annat etusijan aineelliselle omaisuudelle, toisen sijan ruumiin nautinnoille tai päinvastoin, ja vasta viimeisellä sijalla on kuolematon sielu, jonka olemassaolon ilmeisesti kiistät, koska se ei ole näkyvä, vaikka itse sen kuitenkin TUNNET, sisimmässäsi. Etkö muka ole liioin huomannut, että mitä hengettömämpää elämäsi on ollut sitä enemmän olet kärsinyt? Huomaatko! Ei siis pitäisi olla kovinkaan työlästä jo nyt tajuta, mistä löytyy parannus vaivaasi: se löytyy Jeesuksesta Kristuksesta.
Joku epälijä voisi toki kysyä:"Miksihän uskovaiset ovat erityisen kiinnostuneita aineellisista arvoista, vaikka Jeesus korosti hengellisten arvojen merkittävyyttä. Olisiko kuitenkin niin, että paholainen ohjaa uskovaistenkin elämän menoa."
Monen ns. uskovan elämää ehkä ohjaakin, mutta on kuitenkin olemassa sellaisiakin uskovia, jotka pitävät aineellisia arvoja täysin tyhjän arvoisena. Heille tärkeintä on julistaa Jumalan sanaa ja toki myös se, että osaavat seurustella rakastettavasti tosi ystävien kanssa, koska heidän mielestään ystävyys on kaikkien hyveiden kukka ja yhtä välttämätön elämässä kuin ilma, ravinto ja vesi; sen katoaminen maailmasta merkitsisi samaa kuin auringon sammuminen.
Materialistit taas eivät koskaan solmi aitoa ystävyysliittoa kenenkään kanssa, paitsi tietysti rahan/omaisuuden, tai sitten heidän ystävyytensä rajoittuu vain muutamiin harvoihin ja on vain joutava, epämiellyttävä kahle. Epäilenpä, onko heillä ollenkaan läheisiä, sillä materialistien/ateistien enemmistö on , ei ainoastaan ahneita, vaan myös omahyväisiä ja ulkokultaisia, itserakkaita,ylpeitä typeryksiä, joista yksi jos toinen tekee aina kaikenlaisia hullutuksia rahoillaan ja jopa ihailee ja rakastaa näitä suuria hullutuksiaan ikään kuin arvokkaimpina hyveinä.
Elävässä uskossa (= aidossa uskossa) olevien suhde rahaan on aina heikko ja tilapäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
Kun on kuollut on kuollut. Meno loppuu siihen, tajuntaa ei enää ole eikä rahalla tai vallalla ole enää mitään merkitystä.
Tieto rauhoittaa tuossa ahneusjutussakin, yritäpä itsekin kokeilla uusia ajattelutapoja, niin huomaat vaikutuksen. ;)
"Mitä enemmän me sitä yritämme kehittää, mitä kiihkeämmin me koetamme tässä elämässä tehdä sitä, minkä tiedämme oikeaksi ja hyväksi, sitä paremmin me sovimme siihen korkeampaan elämään, joka on edessämme."
Onnistuu tälläkin hetkellä. Ja ihan ilman jumalia :)
"Epäilenpä, onko heillä ollenkaan läheisiä, sillä materialistien/ateistien enemmistö on , ei ainoastaan ahneita, vaan myös omahyväisiä ja ulkokultaisia, itserakkaita,ylpeitä typeryksiä, joista yksi jos toinen tekee aina kaikenlaisia hullutuksia rahoillaan ja jopa ihailee ja rakastaa näitä suuria hullutuksiaan ikään kuin arvokkaimpina hyveinä."
Ei mitään tekemistä minun kanssani. Jumalusko ei ole merkki hyvyydestä. Ei tarvitse kuin lukea päivän lehti ja huomata asian olevan päinvastainen :)