Tämän haluaisin tietää, jotta mitkä ovat fooruminkäyttäjien ensimmäiset muistot/tunnelmat kommunismiin liittyen? Lisäksi olisi mukava tietää kuinka käyttäjien nykyinen suhtautuminen kommunismiin on syntynyt ja kehittynyt?
Aloitanpa itse ensiksi kertomisen!
Ensin vähän perhetaustaa. Omassa perheessä oli kuusi jäsentä. Vanhemmat, sekä minun lisäkseni kolme nuorempaa sisarusta. Isä oli ammatiltaan sähköasentaja, äiti pätkätöitä tekevä kahvilatyöntekijä. Minkäänlaista poliittista kasvatusta tai suuntauksia ei omassa perheessä ollut suuntaan eikä toiseen.
Omat varhaisimmat muistoni kommunismiin liittyen ovat aivan varhaislapsuudesta. Muistan kun serkkupojan kanssa joskus alakouluikäisinä leikittiin pyssypeliä puupalikoiden kanssa, ja kuviteltiin ampuvamme kommunisteja!
En tiedä mistä silloin keksittiin että ne kuvitteelliset "viholliset" olivat komuja; lapsen mieli on ihmeellinen. Lisäksi aivan pikkupojasta on jäänyt mieleen sellaiset vasemmistosävelmät kuin Kansainvälinen ja Taistojen tiellä.
Tätini nimittäin oli vähän kallellaan tuonne vasempaan päin, ja hänen luonaan tuli noita säkeitä joskus vappuna tai muina lomapäivinä kuultua. En tiedä, oliko täti siihen aikaan vain sosialisti, vai peräti kommunismin kannattaja. Luultavasti vain sosialisti, koska nykyisin on vankka vasemmistolainen.
No, juttu jatkuu. Oma koulukasvatukseni oli politiikan osalta se perinteinen suomalainen. Opettajat jo ensimmäisistä luokista lähtien painottivat (usein rivien välistä) että kommunismi on se paha politiikan suuntaus, joka estää demokratiaa toimimasta. Niinhän siinä käy, että mitä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Näinhän se on monen kohdalla tässäkin asiassa.
Kuitenkin, niinhän siinä myös yleensä käy, että jossain vaiheessa teini-ikää alkaa monella sellainen "maailman parannus" -vaihe. Siinä yleensä kuvaan yleensä nousee vahvasti vasemmistolaisuus (en tiedä nouseeko enää nykynuorilla, kun Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto ei ole tukemassa anteliaasti vasemmistolaisia nuorisojärjestöjä).
No, anyway, siihen aikaan NL oli voimissaan, ja niin oli myös NL:n Suomen punaisille nuorille antama tuki. Sitten ei tarvittukaan kuin lukiosta yksi innokas "työmiehen puolestapuhuja", niin johan oli puolet meistä "maailmanparantajista" SOL:n jäseninä. Niin myös allekirjoittanut. Lähes kaksi vuotta liittoon kuuluin.
Alkuinnostuksen ja hienoisen "aikuistumisen" jälkeen meitä oli karkeasti kahdenlaisia opiskelijoita (ainakin omasta lukiosta) SOL:ssä. Oli niitä jotka kävivät kokouksissa milloin sattui, liehuttivat punalippuja, mölysivät työläisten oikeuksista, ja sitten lopulta kun kiinnostus loppui, erosivat opiskelijaliitosta. Sitten oli sellaisia, niin kuin minä, jotka alkoivat ihan oikeasti ottaa selvää sellaisista asioista kuin työväenaate ja kommunismi.
Voisin väittää, että olen lukenut/tiedän huomattavasti enemmän kyseisistä aihealueista tänäkin päivänä kuin esim. keskiverto väittelijät tälläkin foorumilla. Itselle, kuten monelle muullekin tuohon aikaan, kävi kuitenkin niin että mitä enemmän kommunismista ja vastaavista tuli opiskeltua, sitä huonommilta suuntauksilta ne vaikuttivat. Asiaan toki vaikutti myös se poliittinen ilmapiiri joka silloin vaikutti. Taistolaisuus oli hajoamassa, Neuvostoliitto ei ollut enää punaisen nuorisonkaan mielestä työläisen ihannemaa, tyytymättömyys vasemmiston keskuudessa maan johtoa kohtaan väheni koko ajan, koska -80 -luvun talouskasvu paransi kaikkien elinoloja. Lisäksi nuorisonkin keskuudessa nousi jo vahvana realistiset näkemykset politiikan ja talouden toiminnasta; hoksattiin että vallankumousten aika oli jo jäänyt sinne 1920-luvulle. Lopulta itsekin erosin SOL:stä samana päivänä erään nätin näköisen tytön kanssa (tulevan vaimoni). Oltiin silloin molemmat tultu siihen tulokseen että vasemmistossa ja muutenkin poliittisessa ilmapiirissä puhaltavat muut tuulet kuin tunkkainen käry Neuvostoliiton suunnalta.
Suunnilleen tasan kuusi vuotta myöhemmin rakas itänaapurimme sitten romahti.
Nykyisin olen politiikan suhteen aika "kaikkiruokainen". Äänestän vaaleissa aina ehdokasta, en puoluetta. On tullut tähän päivään mennessä erinäisissä vaaleissa kirjoiteltua lappuihin numeroita varmaan poliittisen väripaletin matkalta (vasemmistoliitosta kokoomukseen). Äärisuuntauksia en enää ikinä äänestä; kommunistit/äärioikeisto, koska heidän tapansa hoitaa asioita on kaukana oikeasta ja hyväksyttävästä. Itseä inhottaa suunnattomasti varsinkin äärisuuntausten tavat vääristellä tosiasioita. Ymmärrän hyvin tämänkin palstan kommunistien aivoituksia, mutta heidän tavoitteitaan en missään nimessä enää allekirjoita. Toisaalta, täyttä kapitalismiakaan en tietenkään hyväksy, koska se on yhtä pahaksi kansalle.
Nykyinen, vallalla oleva sekatalouden ja parlamentarismin aika on paras vaihtoehto, uskokaa pois!
Aloitanpa itse ensiksi kertomisen!
Ensin vähän perhetaustaa. Omassa perheessä oli kuusi jäsentä. Vanhemmat, sekä minun lisäkseni kolme nuorempaa sisarusta. Isä oli ammatiltaan sähköasentaja, äiti pätkätöitä tekevä kahvilatyöntekijä. Minkäänlaista poliittista kasvatusta tai suuntauksia ei omassa perheessä ollut suuntaan eikä toiseen.
Omat varhaisimmat muistoni kommunismiin liittyen ovat aivan varhaislapsuudesta. Muistan kun serkkupojan kanssa joskus alakouluikäisinä leikittiin pyssypeliä puupalikoiden kanssa, ja kuviteltiin ampuvamme kommunisteja!
En tiedä mistä silloin keksittiin että ne kuvitteelliset "viholliset" olivat komuja; lapsen mieli on ihmeellinen. Lisäksi aivan pikkupojasta on jäänyt mieleen sellaiset vasemmistosävelmät kuin Kansainvälinen ja Taistojen tiellä.
Tätini nimittäin oli vähän kallellaan tuonne vasempaan päin, ja hänen luonaan tuli noita säkeitä joskus vappuna tai muina lomapäivinä kuultua. En tiedä, oliko täti siihen aikaan vain sosialisti, vai peräti kommunismin kannattaja. Luultavasti vain sosialisti, koska nykyisin on vankka vasemmistolainen.
No, juttu jatkuu. Oma koulukasvatukseni oli politiikan osalta se perinteinen suomalainen. Opettajat jo ensimmäisistä luokista lähtien painottivat (usein rivien välistä) että kommunismi on se paha politiikan suuntaus, joka estää demokratiaa toimimasta. Niinhän siinä käy, että mitä nuorena oppii, sen vanhana taitaa. Näinhän se on monen kohdalla tässäkin asiassa.
Kuitenkin, niinhän siinä myös yleensä käy, että jossain vaiheessa teini-ikää alkaa monella sellainen "maailman parannus" -vaihe. Siinä yleensä kuvaan yleensä nousee vahvasti vasemmistolaisuus (en tiedä nouseeko enää nykynuorilla, kun Suuri ja Mahtava Neuvostoliitto ei ole tukemassa anteliaasti vasemmistolaisia nuorisojärjestöjä).
No, anyway, siihen aikaan NL oli voimissaan, ja niin oli myös NL:n Suomen punaisille nuorille antama tuki. Sitten ei tarvittukaan kuin lukiosta yksi innokas "työmiehen puolestapuhuja", niin johan oli puolet meistä "maailmanparantajista" SOL:n jäseninä. Niin myös allekirjoittanut. Lähes kaksi vuotta liittoon kuuluin.
Alkuinnostuksen ja hienoisen "aikuistumisen" jälkeen meitä oli karkeasti kahdenlaisia opiskelijoita (ainakin omasta lukiosta) SOL:ssä. Oli niitä jotka kävivät kokouksissa milloin sattui, liehuttivat punalippuja, mölysivät työläisten oikeuksista, ja sitten lopulta kun kiinnostus loppui, erosivat opiskelijaliitosta. Sitten oli sellaisia, niin kuin minä, jotka alkoivat ihan oikeasti ottaa selvää sellaisista asioista kuin työväenaate ja kommunismi.
Voisin väittää, että olen lukenut/tiedän huomattavasti enemmän kyseisistä aihealueista tänäkin päivänä kuin esim. keskiverto väittelijät tälläkin foorumilla. Itselle, kuten monelle muullekin tuohon aikaan, kävi kuitenkin niin että mitä enemmän kommunismista ja vastaavista tuli opiskeltua, sitä huonommilta suuntauksilta ne vaikuttivat. Asiaan toki vaikutti myös se poliittinen ilmapiiri joka silloin vaikutti. Taistolaisuus oli hajoamassa, Neuvostoliitto ei ollut enää punaisen nuorisonkaan mielestä työläisen ihannemaa, tyytymättömyys vasemmiston keskuudessa maan johtoa kohtaan väheni koko ajan, koska -80 -luvun talouskasvu paransi kaikkien elinoloja. Lisäksi nuorisonkin keskuudessa nousi jo vahvana realistiset näkemykset politiikan ja talouden toiminnasta; hoksattiin että vallankumousten aika oli jo jäänyt sinne 1920-luvulle. Lopulta itsekin erosin SOL:stä samana päivänä erään nätin näköisen tytön kanssa (tulevan vaimoni). Oltiin silloin molemmat tultu siihen tulokseen että vasemmistossa ja muutenkin poliittisessa ilmapiirissä puhaltavat muut tuulet kuin tunkkainen käry Neuvostoliiton suunnalta.
Suunnilleen tasan kuusi vuotta myöhemmin rakas itänaapurimme sitten romahti.
Nykyisin olen politiikan suhteen aika "kaikkiruokainen". Äänestän vaaleissa aina ehdokasta, en puoluetta. On tullut tähän päivään mennessä erinäisissä vaaleissa kirjoiteltua lappuihin numeroita varmaan poliittisen väripaletin matkalta (vasemmistoliitosta kokoomukseen). Äärisuuntauksia en enää ikinä äänestä; kommunistit/äärioikeisto, koska heidän tapansa hoitaa asioita on kaukana oikeasta ja hyväksyttävästä. Itseä inhottaa suunnattomasti varsinkin äärisuuntausten tavat vääristellä tosiasioita. Ymmärrän hyvin tämänkin palstan kommunistien aivoituksia, mutta heidän tavoitteitaan en missään nimessä enää allekirjoita. Toisaalta, täyttä kapitalismiakaan en tietenkään hyväksy, koska se on yhtä pahaksi kansalle.
Nykyinen, vallalla oleva sekatalouden ja parlamentarismin aika on paras vaihtoehto, uskokaa pois!
Vastaukset 8
Vanhimmat
kun oltiin kakaroita niin aina oltiin sodassa brittejä tai ausseja tai jenkkejä sitten toisaalta joko saksalaisia tai japseja. ja kun lapsilauma leikkii niin suomettumisen aikaan löytyi aina joku naapuri kun kyttäsi kakaroita ja ihetteli ääneen, että miksi kukaan ei ollut sankarillinen puna-armeijalainen. vanhemmat joutui sitten nielemään hommat ja ehkä vähän häpeämäänkin kun joku maanpetturi huusi ääneen, että "neuvostoliitto, neuvostoliitto"
mutta vanhemmat oli hyviä; muistan kun jo kymmenvuotiaina lapsille ostettiin koottovia; messersmithejä, spittfireja ja hurricaneja ja ties mitä b-52:sia. lapsille ostettiin muovisia sotaukkoja; oli brittejä, oli skotlannin ylämaan taistelijoita, oli afrikakorpsia ja oli normisaksmanneja, oli japsia, oli jenkkiä ja aussia. oli brittikommandoa ja oli valtavia armeijoita hiekkalaatikolla. sankarit tappaa toisiaan.
yksi mitä ei ollut; puna-armeijaa. edes suomettumisen pahimpina aikoina ei suomessa venäläisten armeijaa hyväksytty. jopa suomettumisen aikana kansalla oli ryhti vaikka se valtiovallalta puuttuikin.
..lankean toistoon.Muuten en.
Pulahdit veteen polkupyöräreissulla. Ajoit pitkän matkan. Minäkin ajoin pitkän matkan,junalla. Ajoin Lahdesta Tikkurilaan,siis ensimmäistä kertaa uutta rataa.
Kehoitan kaikkia luontomatkailijoita ajamaan saman reitin ja katsomaan miten Lahdesta lähtien vuori on suistettu rotkoon.
Kävit Lahdessa toteamassa,ettei lamaa ole. Minusta Uusikylä ei ole enää uusikylä.
Kaupeahan ei enää ole.Nastolassakin menee huonosti.Kun Lahteen tullaan Ruolan talojen sivu - HERRANÄHKÖÖN- sukumme matriarkka,Jenny-mummo asui 22 vuotta siinä rinteessä ja sittemmin kaupungintalon korttelissa.
Arvaa miksi meidän sukumme matriarkka eili
ensin Ruolan tornitaloissa ja sitten muuten? Minä olin aina mummon poika.
Hallituksen ministereistä parhaiten pärjää ministeri Jan Vapaavuori,hän söi Sipoon ja Sipoon jälkeen hallitus ei olekaan syönyt mitään.Sisäministeri Holmlundin olisi pitänyt syödä hallitusohjelman mukaan Thai-huorapaikat maasta. Ministeri Holmlund on legentaarisen Ilmari Holmlundin tytär keskeltä Poria. Jos ministeri Holmlundin kotipaikan ympärille tehdään harpilla 300 metrin piiri,niin sen sisällä oli ennen rytikön valitsemista kolme huorapaikkaa.,nyt niitä on seitsemän.
Mieliporvarini on vanhempi Matomäki,jostakin helvetin syystä pidän Vapaavuoresta.Kuka meistä ei pitäisi Helsingin kaupunginjohtajista.
Sanoppa sattuiko Vapaavuoren valtaama Sipoo sinun tontillesi?
Ja sitten toiseksi. Lähes kaikki ymmärtävät sinua.Sinun kanssasi on mukava puhua paskaa. Nyt vaan on käynyt niin,että palstalle on ilmaantunut ihan vakavasti otettava porvarillinen kirjoittaja,ymmärtänet etttä mieluummin keskustelen hänen kanssaan kuin ummikon.
Myöhempi henkilöhistoriasi osoittaa sinun leikkineen. Tottahan toinen maailmansota ratkesi El Alamainissa Afrikassa. Sen rinnalla Stalingrad,Kursk ja Berliini ei ollut mitään. Tottakai panssarisi olivat Pattonin.
Minäkin luin pentuna Korkeajänityksiä ja Jerry Cottonia. Korkeajännitystä lukiessani ajattelin, saksalaisia on tapettu sen sivuilla enemmän kuin heitä onkaan. Minusta saattoi tulla jo lapsena ylikriittinen,ylikriittisyydesrtä on ollut se avu,etten puhu vakavalla naamalla paskaa vanhanakaan.
Noin on. Vasemmistolaiseen liikkeeseen tullaan kavereiden vetämänä tai että siellä on paremmat bileet.
Sillä tavalla puolueeseen tultiin.
Te tulitte liikkeeseen valkkarin ja tyttöjen trumpettihousujen takia.Teille vasemmistolaisuus oli yleisvasemmistolaisuutta,teitä isänmurhaajia me ainoastaan siesimme. Teidän retkenne vasemmistolaisuuteen päättyi ensimmäisen kännin jälkeiseen aamuun,kun äiti haki pois ja isä maksoi sakot.
Menin tehtaaseen 19 vuotiaana,minulla oli akka ja kaksi lasta. Olisin käynyt koulua mutta en voinut,minut heitettiin ulos koulusta.Kuorin ropseja ja pylväspuuta,minulle ei annettu lupaa tenttiä kuin aluksi,sen aikaiseen yhteiskunnalliseen habitukseen ei sopinut 17 vuotias mies jolla on 15:a vuotias akka ja lapsi.
Noihin aikoihin tehtaat eivät olleet herkkua. Telakoilla ammattitaito piti varastaa levysepiltä. Olin hyvä varastamaan,olin myös hyvä luomaan työnohjausjärjestelmää sitten kun sen aika tuli.
Savuava,haiseva,tappava tehdas teki minusta kommunistin. 70-luvun radikalismi ei viehättänyt minua,se toki antoi emmeitä mutta en koskaan ymmärtänyt,miksi vallankumous olisi pitänyt aloittaa teatterista ja korkeakouluista. Meillä työläisnuorilla oli vittumaisempaa tehtaissa.
Useimmin vasemmistolaiseen liikkeeseen tullaan koetun henkilökohtaisen vääryyden kautta. Se voi olla maksamatta jätetty kesälomapalkka tai mitä tahansa. Joillekin käy sitten niin,että he ymmärtävät vääryyttä ja epäoikeudenmukaisuutta tuottavat rakenteet.
Minun isäni oli Skogilainen sosialidemokraatti,maailman paras ammattimies ja hän ei koskaan ymmärtänyt solidaarisuuden ajatusta. Tehtaassa oli toisin,teimme tasa-arvon eteen sen minkä voimme. Tällä iällä teen työnä sen minkä isänikin - ellen tee,minun poikani tekevät,elleivät minun poikani tee,minun pojanpoikani tekevät.
Yksinkertaisesti. Sinun asiasi on pelkkä valistuskysymys.
Sinun asiasi oli valinnanvaikeus. Kuuletko puheessasi onton kaiun? Me saimme läksiäislahjaksi 50 metriä etumatkaa,haulikonkantaman.Meitä oli monta,meitä ei kannettu reppuselässä. Kun ukon ja akan valoisa aika meni leivänhankkimiseen pennuille,niin mitä pimeänä aikana tehtiin.Tehtiin lapsia,jostakin helvetin syystä me olemme komea suku.
Miksi sinulle ei käynyt niin tai miksi sinulle ei koskaan käy niin? Se on valistuskysymys, se on pelkästään valistuskysymys.Olen pahoillani.
ensiksikin, puhut luultavasti 100 % paskaa
toiseksi, osoittaa suorastaan ilmiömäistä älykääpiömäisyyttä jos 17 vuotiaana hankkii 15 kesäisen pikkutytön kanssa lapsen, ja toisen lapsen vielä heti perään.
jäänyt kosketukseni vasemmistoradikalismiin oli, kun aloin käymään
vasemmisto-opiskelijoiden kokouksissa.
Nimittäin 70-luvulla maalta tullut nuori opiskelijapoika eli jatkuvassa
pillun puutteessa.
Tilanne muutui radikaalisti päästessäni yhteyteen vasemmistolaisten
opiskelijapiirien kanssa.
Olen edelleen yhdessä sen pikkutytön kanssa.Meidän lapsenlapsiemme mielestä emme ole älykääpiöitä. Minä en tullut isäksi 17 vuotiaana,tulin isäksi 16 vuotiaana.
Tottahelvetissä sanoin että käy pois alta,se tulee nyt.Hän ei joko ehtinyt tai halunnut. Onko sinulle koskaan tapahtunut niin,ettei hän olisi halunnut pois alta?
Voin vakuuttaa sillä olevan itsetuntoa nostava vaikutus. Eikö olekin mukavaa,että sinäkin sait sen edes kuulla.
Jaossa oli 70 luvulla. Länsimaissa 7 lasta sadasta on ns. käenpoikia. Kysykääpä porvariparat - öhöm,vaikka tädeiltänne - miten he nuoruuttaan viettivät.Kysykää tädeiltänne,kenellä oli parhaat bileet. Itse olen toki ennemminkin 60-lukulainen mutta mistä sen tietää,voit olla vaikka pikkuveljeni poika.