Löytyi tällainen raskauskertomus:
Äiti itsekäs
Naisen silmien edessä siintävät nousujohteinen ura, ihanat harrastukset ja viininhuuruiset seikkailut. Sitten nainen tekee raskaustestin ja joutuu paniikkiin.
Niina Rapo
ISTUN VESSANPÖNTÖLLÄ ja tuijotan puikkoa epäuskoisena. Kaksi viivaa. Vahinkovauva. Yllätysvauva. Ja miesystäväni tuttuun tapaansa myöhässä tapaamisesta. Jos tekee testin yksin, tietääkö se yksinäisyyttä koko projektin ajaksi?
Paniikki iskee vasta miehen saapuessa. Hänelle raskauteni on varsin ok. Niin, kyllähän minäkin isäksi voisin ryhtyä.
Tätä kaikki oli siis tarkoittanut. Kenenkään jutut eivät olleet naurattaneet pitkään aikaan, mieli oli harhaillut. Viina ja seura eivät maistuneet, kuljin udussa maha turvonneena. Olin tuntenut itseni ulkopuoliseksi erakoksi.
Viinin naukkailu? Kiellettyä. Se ratkaisee kaiken. Tästä ei tule yhtikäs mitään.
Olen saanut olla sekä hyvä jätkä että nauttia huomiosta naisena ja kaikkea siltä väliltä, mutta nyt biologia laittaa minut raameihin, joissa en voi toimia. Minun piti saada ihana työpaikka, harrastaa, matkustaa, katsella miehiä ja sääliä räkänokkakakaraperheitä.
Suhde on ohi, jos teet abortin, ilmoittaa mies. Kiristystä. Soitan lääkärille ja kerron tilanteestani.
Mikä siinä nyt sitten niin mietityttää, siellä kysytään. Mikäkö tässä nyt niin mietityttää? Ei mikään muu kuin että koko elämäni muuttuu!
OLEN JUOMATTA juhlissa, eli kuin alasti pakkasessa, kun karmea mahakipu alkaa. Tuleeko se ulos? Olenko helpottunut? Vai onko pieneen alkuun voinut näin nopeasti syntyä jonkinmoinen yhteys?
Selviän säikähdyksellä. Varaan ajan neuvolaan, en raskauden keskeytykseen. Päätöksessäni on mukana miesystäväni sanoja ja muuta sosiaalista painetta. En voi mennä raskaudenkeskeytykseen 28-vuotiaana, parisuhteessa elävänä terveenä naisena.
En löydä tunnetta oikeasta päätöksestä. Jään odottelemaan, mutta entä jos sitä ei tule koskaan?
Ystävät ja mies ovat kuin toiselta planeetalta. Pääni on vaihdettu uuteen. Näinkö karmeaa tämä todella on?
Ihmetellään, että onko minulla negatiivisiakin tuntemuksia? Juonko todella lasin viiniä joka toinen viikko? Näin puhuvat ihmiset, joiden arvostelukykyyn olen joskus voinut luottaa.
Ja kuinka oudosti jotkut tuttavistani käyttäytyvät. He pälyilevät oudosti keskivartaloani ja tuskin uskaltavat lähestyä. Oman elämänsä pahimmat sekoittajat ovat yhtäkkiä raskausaikani käytöstä seuraavia pahimpia hurskastelijoita.
Sosiaalinen elämäni alkaa taas sujua. Kaverini haluavat auttaa: ajattele, sitten se on ainakin tehty, yksi stressi vähemmän. Lisää vastaavanlaisia kommentteja!
Ihanaa, teille on tulossa vauva, minulle sanotaan. Samalla näen katseessa hätää, joka kertoo aikeista tuplata pilleriannos, ettei vain itselle kävisi näin.
Äkkiä haluan, että kaikki alkaisivat lapsenhankintaan. Kun kukaan ei kiinnostu, toivon salaa, että heille tulisi myöhemmin pahoja lastenhankintaongelmia.
Samoihin aikoihin ikäiseni, säännöllisessä työsuhteessa ja omistusasunnossa elävä ystäväni kertoo abortistaan. Olen typertynyt. Minä, juuri opiskeluni päättänyt ja varaton teen lapsen. En voi sanoa hänelle muuta kuin että minun ratkaisuni on rohkea, hänen vastakkainen. Nynny mikä nynny.
MIES ON VIITENÄ iltana peräkkäin pois kotoa. Poissa siis hänen asunnostaan, johon jouduin muuttamaan tämän iloisen perhetapahtuman johdosta.
Neljäs ilta vielä menee. Kun tulen viidentenä iltana kotiin, hän laittaa viestiä naapuriravintolasta. Vedän ruuat pöydältä, revin suihkuverhon alas ja kiskon vaatekaapin oven paikoiltaan. Lapsellista tai ei, oli suoranainen pakko.
Päätän, että jos mieheni ei lapsen synnyttyä tule ajoissa kotiin, vien lapsen kopassa ravintolaan isänsä syliin, eikä hävetä yhtään. Suunnittelen listaa, johon kirjaan kaikki oluet, jotka hän juo raskauteni aikana. Synnytyksen jälkeen yliviivaan ja juon niitä tuoppeja ja panen paljon paremmaksi.
Kuulen miehiltä ja luen jopa neuvolaoppaasta ”miehen vauvapaniikista, joka voi ajaa miehen tavallista useammin ulos oluelle”!
Jestas! Naisten paniikille ei tarjota muuta apua kuin järkevää suhtautumista ja ulkoilua, vaikka naisten hormonimäärä nousee raskauden aikana 10 000-kertaiselle tasolle.
NEUVOLATÄTINI ON kyllä herttainen. Hänen mielestään viinilasi silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Meluisaa musiikkiharrastustani hän kyllä miettisi sijassani. Kuulemma ahdistaa sikiötä.
Yhtenä neuvolakertanani erehdyn sanomaan, että kaikki on päin peetä. Täti aivan kauhuissaan. Miksi minulla ei ole erään tuttavani neuvolatätiä, joka määräsi viinilasillisen viikossa ja soiton ja laulun jatkuvan niin kauan kuin vain voimia riittää?!
Jätän pois myös kahvin. Minä, muka maailman itsekkäin tapaus.
Myöhemmin kun näen vauvan ultraäänikuvissa ja tunnen vauvan ensi liikkeet, minut valtaa suunnaton hellyys. Jaamme tuntemukset mieheni kanssa. Ensi tuoksahdus siitä ”yhteisprojektista”, jota minulle on uskoteltu! Juttelen mahalleni, tanssitan sitä, syön ja nukun hyvin.
Mutta ei se helppoa ole. Vähintään joka toinen ilta minut valtaa kateus niitä kohtaan, joiden ura on nousujohteinen, joilla viini valuu rentouttavana kurkusta ja jotka tanssivat yössä kuumina ja moniavioisina...
Minullakin pitää olla jotain. Näin jätän hellyyden hetket vauvaa kohtaan salaisiksi kahden ja kolmen kesken vietettäviksi pieniksi tapahtumiksi, jotka eivät kuulu muille. Heille kuuluvat äitiyden kauhun ja epätoivon kertomukset, vaikka heidän mielestään ihanin ja luonnollisin äiti olisi tietysti äiti, joka levittäisi utuista, kypsää iloa, autuutta ja viisautta.
Nyt ymmärrän yhtä harvoista äitiystävistäni. Hänen mielestään äitiyttä ei voi määrittää tarkemmin, kuin että se on ”sitä helvetillisintä ja sitä ihaninta”.
Siitä olen saanut näyttöä jo nyt.
Äiti itsekäs
Naisen silmien edessä siintävät nousujohteinen ura, ihanat harrastukset ja viininhuuruiset seikkailut. Sitten nainen tekee raskaustestin ja joutuu paniikkiin.
Niina Rapo
ISTUN VESSANPÖNTÖLLÄ ja tuijotan puikkoa epäuskoisena. Kaksi viivaa. Vahinkovauva. Yllätysvauva. Ja miesystäväni tuttuun tapaansa myöhässä tapaamisesta. Jos tekee testin yksin, tietääkö se yksinäisyyttä koko projektin ajaksi?
Paniikki iskee vasta miehen saapuessa. Hänelle raskauteni on varsin ok. Niin, kyllähän minäkin isäksi voisin ryhtyä.
Tätä kaikki oli siis tarkoittanut. Kenenkään jutut eivät olleet naurattaneet pitkään aikaan, mieli oli harhaillut. Viina ja seura eivät maistuneet, kuljin udussa maha turvonneena. Olin tuntenut itseni ulkopuoliseksi erakoksi.
Viinin naukkailu? Kiellettyä. Se ratkaisee kaiken. Tästä ei tule yhtikäs mitään.
Olen saanut olla sekä hyvä jätkä että nauttia huomiosta naisena ja kaikkea siltä väliltä, mutta nyt biologia laittaa minut raameihin, joissa en voi toimia. Minun piti saada ihana työpaikka, harrastaa, matkustaa, katsella miehiä ja sääliä räkänokkakakaraperheitä.
Suhde on ohi, jos teet abortin, ilmoittaa mies. Kiristystä. Soitan lääkärille ja kerron tilanteestani.
Mikä siinä nyt sitten niin mietityttää, siellä kysytään. Mikäkö tässä nyt niin mietityttää? Ei mikään muu kuin että koko elämäni muuttuu!
OLEN JUOMATTA juhlissa, eli kuin alasti pakkasessa, kun karmea mahakipu alkaa. Tuleeko se ulos? Olenko helpottunut? Vai onko pieneen alkuun voinut näin nopeasti syntyä jonkinmoinen yhteys?
Selviän säikähdyksellä. Varaan ajan neuvolaan, en raskauden keskeytykseen. Päätöksessäni on mukana miesystäväni sanoja ja muuta sosiaalista painetta. En voi mennä raskaudenkeskeytykseen 28-vuotiaana, parisuhteessa elävänä terveenä naisena.
En löydä tunnetta oikeasta päätöksestä. Jään odottelemaan, mutta entä jos sitä ei tule koskaan?
Ystävät ja mies ovat kuin toiselta planeetalta. Pääni on vaihdettu uuteen. Näinkö karmeaa tämä todella on?
Ihmetellään, että onko minulla negatiivisiakin tuntemuksia? Juonko todella lasin viiniä joka toinen viikko? Näin puhuvat ihmiset, joiden arvostelukykyyn olen joskus voinut luottaa.
Ja kuinka oudosti jotkut tuttavistani käyttäytyvät. He pälyilevät oudosti keskivartaloani ja tuskin uskaltavat lähestyä. Oman elämänsä pahimmat sekoittajat ovat yhtäkkiä raskausaikani käytöstä seuraavia pahimpia hurskastelijoita.
Sosiaalinen elämäni alkaa taas sujua. Kaverini haluavat auttaa: ajattele, sitten se on ainakin tehty, yksi stressi vähemmän. Lisää vastaavanlaisia kommentteja!
Ihanaa, teille on tulossa vauva, minulle sanotaan. Samalla näen katseessa hätää, joka kertoo aikeista tuplata pilleriannos, ettei vain itselle kävisi näin.
Äkkiä haluan, että kaikki alkaisivat lapsenhankintaan. Kun kukaan ei kiinnostu, toivon salaa, että heille tulisi myöhemmin pahoja lastenhankintaongelmia.
Samoihin aikoihin ikäiseni, säännöllisessä työsuhteessa ja omistusasunnossa elävä ystäväni kertoo abortistaan. Olen typertynyt. Minä, juuri opiskeluni päättänyt ja varaton teen lapsen. En voi sanoa hänelle muuta kuin että minun ratkaisuni on rohkea, hänen vastakkainen. Nynny mikä nynny.
MIES ON VIITENÄ iltana peräkkäin pois kotoa. Poissa siis hänen asunnostaan, johon jouduin muuttamaan tämän iloisen perhetapahtuman johdosta.
Neljäs ilta vielä menee. Kun tulen viidentenä iltana kotiin, hän laittaa viestiä naapuriravintolasta. Vedän ruuat pöydältä, revin suihkuverhon alas ja kiskon vaatekaapin oven paikoiltaan. Lapsellista tai ei, oli suoranainen pakko.
Päätän, että jos mieheni ei lapsen synnyttyä tule ajoissa kotiin, vien lapsen kopassa ravintolaan isänsä syliin, eikä hävetä yhtään. Suunnittelen listaa, johon kirjaan kaikki oluet, jotka hän juo raskauteni aikana. Synnytyksen jälkeen yliviivaan ja juon niitä tuoppeja ja panen paljon paremmaksi.
Kuulen miehiltä ja luen jopa neuvolaoppaasta ”miehen vauvapaniikista, joka voi ajaa miehen tavallista useammin ulos oluelle”!
Jestas! Naisten paniikille ei tarjota muuta apua kuin järkevää suhtautumista ja ulkoilua, vaikka naisten hormonimäärä nousee raskauden aikana 10 000-kertaiselle tasolle.
NEUVOLATÄTINI ON kyllä herttainen. Hänen mielestään viinilasi silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Meluisaa musiikkiharrastustani hän kyllä miettisi sijassani. Kuulemma ahdistaa sikiötä.
Yhtenä neuvolakertanani erehdyn sanomaan, että kaikki on päin peetä. Täti aivan kauhuissaan. Miksi minulla ei ole erään tuttavani neuvolatätiä, joka määräsi viinilasillisen viikossa ja soiton ja laulun jatkuvan niin kauan kuin vain voimia riittää?!
Jätän pois myös kahvin. Minä, muka maailman itsekkäin tapaus.
Myöhemmin kun näen vauvan ultraäänikuvissa ja tunnen vauvan ensi liikkeet, minut valtaa suunnaton hellyys. Jaamme tuntemukset mieheni kanssa. Ensi tuoksahdus siitä ”yhteisprojektista”, jota minulle on uskoteltu! Juttelen mahalleni, tanssitan sitä, syön ja nukun hyvin.
Mutta ei se helppoa ole. Vähintään joka toinen ilta minut valtaa kateus niitä kohtaan, joiden ura on nousujohteinen, joilla viini valuu rentouttavana kurkusta ja jotka tanssivat yössä kuumina ja moniavioisina...
Minullakin pitää olla jotain. Näin jätän hellyyden hetket vauvaa kohtaan salaisiksi kahden ja kolmen kesken vietettäviksi pieniksi tapahtumiksi, jotka eivät kuulu muille. Heille kuuluvat äitiyden kauhun ja epätoivon kertomukset, vaikka heidän mielestään ihanin ja luonnollisin äiti olisi tietysti äiti, joka levittäisi utuista, kypsää iloa, autuutta ja viisautta.
Nyt ymmärrän yhtä harvoista äitiystävistäni. Hänen mielestään äitiyttä ei voi määrittää tarkemmin, kuin että se on ”sitä helvetillisintä ja sitä ihaninta”.
Siitä olen saanut näyttöä jo nyt.
Vastaukset 21
Vanhimmat
Sitähän kautta me kaikki maailmaan tulemme eli aina tulee joku äidiksi ja isäksi. Ja vuosituhansia ovat naiset synnyttäneet luolissa, saunoissa ja milloin missäkin. Suurin osa lapsista on menehtynyt vauvaikäisinä.
Onkohan äitiydestä koskaan kuitenkaan saatu samanlaisia "traumoja" kuin nykyisinä helppoina aikoina?
"Naisen silmien edessä siintävät nousujohteinen ura, ihanat harrastukset ja viininhuuruiset seikkailut. "
... yleensä, jos mies haluaa tällaista, niin häntä syytetään egoismista ja itsekkyydestä parisuhteessa... vaikka ei lapsia olisikaan.
Jos tämmöiset asiat ovat oikeasti ykkösprioriteetilla, niin kannattaisi sitä sterilisaatiota harkita.
Yleensä tämmöisistä kirjoituksista tulee mieleen, että itsekäs ihminen pitää lasta vähän samanarvoisena kuin koiraa... halutaan pitää itsellä optio hankkia "oma lapsi" silloin kun se ei häiritse ketään, ja sen synnyttyä pistää se aina "päiväksi hyllylle" (lue hoitoon), ettei se häiritse uraa jne... ja sitten vain illalla yöksi nukkumaan jne... ja tarvittaessa, jos sattuu "lipsahtamaan", se voidaan sikiöasteella sitten lähdettää.
Ihan hyvä, että tuossa perheessä on mies ollut jämäkkänä. Minäkin eroaisin naisesta, joka haluaa tappaa minun jälkeläiseni mielipidettäni kuulematta.
...kun tulee isäksi, niin minultakin kyllä jäivät "ihanat harrastukset" ja "viininhuuruiset seikkailut"... ihan siitä syystä, että lapset tarvitsevat aikaa.
Nousujohteinen ura on toisaalta ollut tarpeen sen vuoksi, että on saanut kasvavan perheen elätetyksi - perustutkijana olisi työkuorman puolesta helpompi olla... vähemmän vastuita kuin nykyisessä hommassa, enemmän vapautta.
Harvoin nainen tajuaa, ettei (ainakaan vastuuntuntoisella miehellä) ole sen kummemmin aikaa muulle kuin työlle, jos meinaa osallistua kodin asioihin. (Kuten useimmat tuntemani isät tekevät - ystävistäni kukaan pienten lasten isä ei juuri kaljailtoihin osallistu, vaan häipyvät kotiin , lapsia hoidosta hakemaan jne hyvin vilkkaasti - olin juuri työmatkalla eräässä ruotsalaisessa kaupungissa ja kummasti kollegani, pienen lapsen isä, vain ilmoitti, että jätämme tyypillisen illallisen väliin, kun pitää olla lapsen kanssa kotona... jolloin sain tehtyä itse hotellilla töitä).
Jollakin perheessä on oltava nousujohteinen ura, jotta perhe pärjäisi taloudellisesti... toisaalta se ei naisella yhteen raskauteen ja äitiyslomaan varmaankaan kariudu (jos vie sitten lapsen hoitoon tai vaikkapa mies jää kotiin kodinhoidontuelle, kuten meidän tuttavapariskunnassamme)? (tai jos kariutuu, niin sitten voi miettiä, oliko tuo ihminen muutenkaan avainhenkilöitä organisaatiossaan?)
Naisia on korkeakouluissa enemmistö, naiset käyvät töissä. On tärkeää olla itsenäinen, menestyvä, hyvä äiti, tunnollinen työntekijä, hyvinkoulutettu, nuori, kaunis jne.
Näiden valtavien ristipaineiden vallitessa tuntisin varmaan juuri samoin, kuin tuon artikkelin kirjoittaja.
Mistä nämä odotukset ovat tulleet?
Mistä johtuu syyllisyys, jota suomalaiset naiset kokevat päivittäin? Hei eivät koskaan ole riittävän hyviä pärjätäkseen ja vastatakseen kaikkiin odotuksiin, jotka heihin kohdistuvat.
Vaihdetaanpa tuohon tekstiisi ("korkeakoulujen enemmistöä" lukuunottamatta) naisen tilalle mies, äidin tilalle isä, kauniin tilalle vaikkapa komea, niin saamme kuvauksen miesten paineista.
...on sanonut, että henkilökohtaisesti hän on kokenut esim. valinnastaan jäädä kotiin eniten painetta toisten naisten taholta... samoin vähättelyä.
Toisaalta sitten etenkin pienyrityksissä varmaan tulee ihan painetta yrityksen taholtakin, siksi pitäisikin työnantajan velvoitteita hellittää mahdollisimman paljon, ettei siellä nainen (tai isyyslomia käyttävä mies) syyllistyisi tarpeettomasti, vaan että yhteiskunta hoitaisi esim. verohelpotusten muodossa nuo tarvittavat satsaukset tuleviin kansalaisiin.
Valtionhallinnon organisaatioissa (ainakin yliopistoissa) ehkäpä on paineettominta työskennellä - tosin sitten nämä pätkätyöt täällä aiheuttavat yleensä painetta olla tekemättä jälkeläisiä monille... sekä miehille että naisille, ja se yleisin malli on se, että tuttavaperheiden naiset hakeutuvat turvalliseen "vakivirkaan" esim. sosiaalialalle (matala palkka mutta ei sitten paineita) ja sen jälkeen alkavat tekemään lapsia.
Sovinistien asettamista paineista ei kannata välittää - mutta yleensä yhteiskuntamme kärsii yhä enemmän siitä, että tuommoinen "menestymisen standardi" siitä ja tuosta materiaalisesta ja egoistisesta näkökulmasta pitäisi täyttää - jossa ei enää ole lapselle sijaa. Lasta ei enää käsitetä arvokkaana yksilönä, vaan "häiriötekijänä"... joka on kyllä tosi valitettava juttu.
Jos lapsen saantimahdollisuus aiheuttaa noin valtavat paineet, niin kyllä uskoisin sen sterilisaation olevan paljon helpomman vaihtoehdon, jopa naiselle. Hankkikoot sitten vaikka koiranpennun keski-iän hoivaviettinsä yllättäessä ne, jotka lasta riesana pitävät.
Yhteiskuntamme on vielä niin rooliodotusten vallassa, että miehelle vanhemmuuslomalle, varsinkin pitkälle jääminen on työnantajien asenteiden vuoksi mahdotonta.
Mies voi kokea menettävänsä "miehekkyytensä", jos hän jäisi lapsen kanssa kotiin.
Perinteisen miehen roolin täyttävä nainen on yhteiskunnassa arvostettu alfa-yksilö, joka käy armeijan,korjaa auton, menestyy miehisessä business-maailmassa. Lisäksi naisen on samaan aikaan täytettävä naisen ja vaimon rooli.
Perinteiseen naisen rooliin haluava mies, lapsia hoitava, kotia arvostava, siivoava ja tiskaava on valitettavasti vielä yhteiskunnan silmissä kummajainen. Miehelle paikan ottaminen kodissa on varmasti vielä erittäin vaikeaa. Näiden rooliodotusten muuttaminen on vielä alkutekijöissään, paitsi asenteiden, myös lainsäädännön osalta. Mies on kotona lainsuojaton, nainen saa yleensä aina huoltajuuden esim. erotilanteissa.
Myönnän, että miesten paineet ovat monella tavalla kovemmat kuin naisilla, mutta ihmettelen, miksi miehet alistuvat paineisiin? Miksi mies ei pyri niitä muuttamaan?
Vietät kaiken aikasi työsi parissa, nousujohteisessa sellaisessa joten miten sinä eroat siitä perusmiestyypistä joka ei osallistu lastensa elämään millään tavalla muutoin kuin tuomalla palkkapussin kotiin?
Helppohan se on miehen puhua, kun ainoa oma osallistuminen on taloudellinen, vaimon hoitaessa kaikki muut asiat. Miehen on helppo hankkia lapsia, kun oma osallistuminen on tuota luokkaa.
Monissa tuntemissani perheissä todellisuus on sitä että nainen hoitaa lapset ja arjen, kun mies toteuttaa itseään töissä. Tämmöisessä elämässä lapsille tulee käsitys miehen mallista sellaiseksi jossa mies käy töissä ja äiti hoitaa kodin ja lapset.Miehet usein haluavat kaiken itsekkäästi itselleen, jälkeläiset, vaimon, hyvän palkan ja etenevän uran. Saavat sen myös koska miehen ei tarvi tehdä mitään perheensä eteen kuin tuoda sen palkkapussin. nainen kun haluaa lapsia, hänet leimataan itsekkääksi jos hän haluaa elämäänsä jotain muutakin kuin lapset, vaikka lapset olisi se kaikkein tärkein osa hänen elämäänsä. Miehet eivät tätä käsitä koska saavat kaiken niin helpolla, tekemättä mitään lapsiensa hoidon hyväksi. Lapset tarvitsee isän, ei palkkapussia. Niukoissa oloissa voi olla enemmän rakkautta saatavilla kuin perheissä joilla raha ratkaisee.
Naista tämä askarruttaa niin paljon enemmän koska tietää mitä se käytännössä tulee olemaan. Se tulee olemaan sitä että nasen elämä muuttuu täysin, miehen ei niinkään, siksi on niin helppo ulkokultaisen nähdä nainen itsekkäänä jos lapsensaanti pistää mietityttämään. Miehen elämää lapsen saanti ei paljoa hetkauta, omat menot saa jatkua kuten ennenkin.
...vedät helposti johtopäätöksiä meidän elämästämme, tuntematta asiaa (feministinen tapa?)
Viime syksystä rouvani jatkaa täysipäiväisiä opiskelujaan (opetteli iltakursseilla kielen täällä puolentoista vuoden aikana, minä olin ne illat tietysti kotona lasten kanssa kuten yleensä olen illat). Kaksi vanhinta koulussa, nuorin käy hoidossa nyt, kun löysimme hyvän paikan.
Kun rouva aloitti käymään opiskelemassa, viime syksynä laskimme kotityöt, joista meillä tuntui tulevan aika tarkkaan 40 tuntia viikossa (sis. lasten kuskauksen jne).... ja jotka sitten jaoimme. Eli hänellä oli tähän asti kotona minua vastaava työviikko, nyt opiskellessaan minunkin työtaakkani kasvoi 20 h. viikossa, kuten hänenkin.
Minä tuon tosin edelleenkin koko palkkapussini kotiin, mutta koska olemme sitoutuneet elämänikäisesti rakastamaan toisiamme, pidän asiaa sinänsä investointina vaimooni ja perheeseeni, että hänelle tulee mielekäs ura ja virikkeellinen työelämäkin (hän on arvostanut suuresti mahdollisuutta olla kotona lasten kanssa).
...sinulla ei taida olla lapsia (tai miestä?), kun toteat, ettei miehen elämään lapsen saanti paljon hetkauta... kyllä minullakin jäivät tuon avauksen mukaiset "harrastukset" ja "viiniseikkailut" heti pois... ja lapseni tuntuvat edelleen tuntevan isänsä :-)
Ihmettelen vähän tyyliäsi vetää johtopäätöksiä toisten perhe-elämästä tietämättä asioista... mutta toisaalta tällä palstalla olen kyllä tottunut siihen, että feministit näkevät asiat hyvin yksisilmäisten lasien läpi, joten asia ei enää yllätä.
Taidat vaan puolustella nousujohteista uraasi. Naisella ei saisi olla nousujohteista uraa jos haluaa lapsia, mutta jos onkin mies niin sitä puolustellaan perheen elattamisella, vaikka siellä taustalla on oma halu. Lapsille kun läheisyys on tärkeämpää kuin asuminen hienoissa puitteissa. Tyypillistä miehille on että halutaan lapset ja oma ura ja hyvä elintaso samaan aikaan. Itsekeskeisyys ja oman edun tavottelu kun on niin syvässä ihmisessä että sitä on niin vaikea huomata itsessään, toisissa sen puolen näkee niin helposti.
1. rouva halusi olla kotona lasten ollessa pieniä (asia ei ollut minun asettamani ehto millään muotoa)
2. toisaalta toisen on pakko sellaisissa olosuhteissa tehdä töitä... muuten tahtoo olla, ettei ole Suomen oloissa (ja perheverotuksella) minkäänlaisia "puitteita" - Suomessa ei esim. yliassistentin palkalla perhe elänyt, joten muutimme ulkomaille - täällä elää paljon mukavammin.
Mun puolesta naisella saa olla nousujohteinen ura - tuttavapariskunnassamme mm. mies jäi kotiin kotihoidontuelle, nainen töissä. Eikä siinä mitään sen ihmeellisempää.
Mua jo mm. taannoin nimim. minna sanoi itsekkääksi, kun sanoin elättäväin viisi ihmistä palkallani - hänen mielestään ilmeisesti vähemmän itsekkäämpää on elättää pelkästään yksi ihminen yhden palkalla. Itsekkyyskin tuntuu olevan katsojan silmässä - feministin mielestä itsekkäitä tuntuvat olevan kaikki muut paitsi hän... sellainen kuva täällä on päässyt vähän syntymään... mutta, kuten sanoit, oman edun tavoittelu on niin syvässä ihmisessä, että sitä on vaikea huomata itsessään. Toisissa sen tahtoo nähdä hyvin helposti. Siitä asiasta olen kanssasi täysin samaa mieltä.
Nooo ehkä se johtopäätösten vetäminen muiden elämästä sai alkunsa siitä kun lueskelin nuita ylläällä olevia. Siellä joku sanoi että on itsekästä miettiä elämän muutosta lapsen tullessa ja kehotti tekemään steriloinnin jos ura on tärkeämpi ja samassa tuli selväksi että itsellään on ura ja lapset ja vaimo hoitaa kotona. Siitä johtui mieleen sanoa että yleensä mies helpommalla pääsee kun lapsia laitetaan. Minulla on kyllä kolme mukulaa ja mies.
Minä olisin mielelläni hoitanut kaikki kolme lastamme kotona, jos vaimo olisi suostunut yksin käymään työssä ("toteuttamassa itseään") ja huolehtimaan siitä palkkapussista. Se ratkaisu ei kuitenkaan hänelle sopinut. Ainoastaan opiskeluaikoina, kun 1. lapsemme oli pieni, keskeytin omat opintoni ja olin pojan kanssa kotona, kun vaimolla oli kiire jatkaa omia opintojaan.
Etkös sää sanonut että sterilisaatio olisi hyvä hankkia jos nousujohteinen ura on tavoitteena elämässä?
...vaan silloin, jos kokee lapset riesana, kuten tuossa avauksessa tuo naipponen oli aluksi kokenut. Onneksi mies toi siinä järjen äänen kuuluviin, ja nainenkin lopulta totesi, että
1. vauva on ihana (eikä lähdetettävä "tauti")
2. mies on rinnalla tukena.
Tuossa avauksessa todella oli mies paikallaan tuo mies, joka tunteellisesti epätasapainoisen naisen sai raiteilleen. Oli ilahduttavaa lukea, että suomesta löytyy tuollaisia vastuuntuntoisia ja vastuuta jakamaan kykeneviä miehiä.
Säälittävää että mies turvautuu kiristykseen tuollaisessa tilanteessa. Lapsen saaminen on niin suuri elämys ja elämänmuutos että ilman muuta se laittaa ajattelemaan asiaa monelta eri kantilta. Ymmärrän varsin hyvin, että kyseinen"naipponen?" koki tilanteen uhkaavaksi jos mies on noin vastuuton ettei osallistu edes arkeen vaan huitelee ties missä. Todennäköisesti sama tahti jatkuu myös lapsen syntymän jälkeen.
Eihän tuohon probleemaan ole muuta ratkaisua kuin naisen sterilointi mahdollisimman varhaisessa vaiheessa. Mies kun kuitenkin haluaa lisääntyä, joten miehen kohdalla vastaava toimenpide ei helpolla onnistu ilman pakkokeinoja.
http://www3.soneraplaza.fi/ellit/artikkeli/0,2208,2093_28315,00.html
ei olisi pitänyt koskaan lukea, jota ei olisi pitänyt kirjoittaa. Pitäisi olla joku laki, joka kieltäisi kirjallisuuden raiskaamisen! Kaikkea sitä kansien väliin laitetaan! Jestas....
Minusta kirja oli erittäin tärkeä ja koskettava, joka varmasti auttaa muita ihmisiä joilla on samankaltaisia kokemuksia.
avauksen nainen kirjoittaa:
"OLEN JUOMATTA juhlissa, eli kuin alasti pakkasessa, "
...on mielestäni hienoa, että neuvolasysteemi on selkeästi alkoholiongelmaisen (tai ainakin alkavan sellaisen) naisen suhteen tarkempikin ja kyselee, että miten hänellä menee... Alkoholiongelman eräs tunnusmerkkejä on se, että juomatta olemiseen pitää kiinnittää erityistä huomiota, tai että ihmistä vaivaa olla ilman alkoholijuomia syystä tai toisesta.
Silloin esim. raskaus saattoi tässä tapauksessa ehkäistä alkavan alkoholiongelman? Mene ja tiedä?