Kyssäri

onko tietoo Ludwig oy:n Plastiikkakirurgipalvelun lääkäreistä ja onko kokemuksia minkälaisia ovat?
12609
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 12

Vanhimmat

samanlaisia häikäilemättömiä bisnesketkuja ne on kuin kaikki muutkit kaupalliset ihmisten leikkelijät. ei ne välitä mistään muusta kuin rahasta. ne leikkaa silikonit vaikka puolikuolleelle mummolleenkin jos saavat siltä nyhdettyä rahat.

Äänestä
  • mitäs ne on tehnyt?

    Äänestä

  • lumikki kirjoitti:

    mitäs ne on tehnyt?

    En tiedä millaisia kokemuksia uhrilla on ja mistä, mutta olen saanut vähän samanlaisen vaikutelman yksityisistä silikoniklinikoista. Kävin viime syksynä muutamassa konsultaatiossa ja ihmettelen sitä leikkauksen agressiivista tyrkyttämistä ja kauheaa kiirettä saada nimi paperiin. Mulle ei edes tehty eikä pyydetty teettämään mitään terveystarkastusta ennen leikkausta. Joissakin paikoissa olisin nähnyt kirurgin ensimmäisen kerran vasta leikkaussalissa, eli leikkausta kauppasi ja siitä kertoi joku maallikko. Vastuullinen kirurgi antaisi potilaalle pitkän harkinta-ajan ja yrittäisi ensin selvittää onko leikkaukseen edes mitään todellista aihetta. Nyt tuntui siltä, että heti kun astuin ovesta sisään, minut yritettiin melkein suoraan repiä leikkauspöydälle. Aloin miettiä, että onko leikkauksessa oikeasti edes järkeä ja päädyinkin laittamaan ne 5000 euroa oman asuntoni maksamiseen.

    Äänestä

  • Marika kirjoitti:

    taitaa olla tuollainen käytäntö sillä ei suomessa taida 5000 eurolla saada silikoni rintoja ellei sitten " suruisan kuuluisassa" Westendin-klinigassa joka ei enään jatka toimintaansa lääkärin sekoilun takia

    Äänestä

Netistä löytyy tietoa Ludwigin lääkäreistä osoitteessa http://www.plastiikkakirurgipalvelu.net/

Itse olen käynyt kolme kertaa ko. yrityksen lääkärin vastaanotolla, sain todella asiallista palvelua ja vastaukset kaikkiin kysymyksiini. On tietysti makuasia millaisen lääkärin potilaaksi haluaa.

Äänestä
  • asioissa kävisin, ketä heistä suosittelisit?

    Äänestä

  • lumikki kirjoitti:

    asioissa kävisin, ketä heistä suosittelisit?

    Rintamäki tekee tietääkseni rintakirurgiaa. Voisit varmaan soittaa Ludwigiin ja kysellä kenen lääkärin puoleen kannattaisi tissiasioissa kääntyä. Ymmärtääkseni noilla lääkäreillä on vastaanottoja monissa kaupungeissa.

    Äänestä

  • kravis kirjoitti:

    olen muutes lukenut keskustelupalstalta tästä Rintamäestä,että on kuulemma symppis ja mukava tohtori

    Äänestä

  • lumikki kirjoitti:

    olen muutes lukenut keskustelupalstalta tästä Rintamäestä,että on kuulemma symppis ja mukava tohtori

    kannattaako mennä silpomaan tervettä vartaloa ja asentaa elimistöönsä myrkyllisiä muoviklönttejä? pilaat niillä oman ja vielä tulevien lastesikin terveyden. tiesitkö että naisen rinnat voi kehittyä 25-vuotiaaksi asti? ihan turhaan menee asunnon hinta asennukseeen jatkuviin uusintaleikkauksiin. luonnottomat muoviproteesit ja rumat leikkausarvet ei todellakaan kiihota normaaleja miehiä.

    Äänestä

  • kiihottavaa? kirjoitti:

    silikoneista voihan sitä plastiikakirurgille olla muutakin asiaa

    Äänestä

  • kiihottavaa? kirjoitti:

    kannattaako mennä silpomaan tervettä vartaloa ja asentaa elimistöönsä myrkyllisiä muoviklönttejä? pilaat niillä oman ja vielä tulevien lastesikin terveyden. tiesitkö että naisen rinnat voi kehittyä 25-vuotiaaksi asti? ihan turhaan menee asunnon hinta asennukseeen jatkuviin uusintaleikkauksiin. luonnottomat muoviproteesit ja rumat leikkausarvet ei todellakaan kiihota normaaleja miehiä.

    Menikö jauhot kurkkuun, kun pitää taas aloittaa yli-sanojen käyttö "myrkylliset muoviklöntit" tai "luonnottomat muoviproteesit"... Hohhoijaa.
    Et sinä enää noilla pysty kehenkään vaikuttamaan. Lähinnä kyllästyttää.

    Uskon, että sinulla voi olla vaikeukia kiihottua muusta kuin sen näppiksesi paukuttamisesta, mutta normaalille miehelle on aivan sama millaiset rinnat hänen rakastamallaan naisella on. Oli sitten luomua tai silikonia, isot tai pienet jne.

    Äänestä

  • jawn kirjoitti:

    Normaalille miehelle on tosiaankin aivan sama millaiset rinnat naisella on, mutta... silikonit eivät olekaan oikeat rinnat. Vaatii aikamoista mielikuvitusta pitää muovinpalasia seksikkäinä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Lumikki kirjoitti:

onko tietoo Ludwig oy:n Plastiikkakirurgipalvelun lääkäreistä ja onko kokemuksia minkälaisia ovat?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu