on yhtä kuin luustonrakennus kilpailu. Otankin Joe Vieteriin yhteyttä, että tästä edes kisat käydään röntgenkuvista. Salilla ei ole tarvinnut käydä kertaakaan elämässä. Näin löydetään todellinen voittaja.
Mr. Olympia kilpailu
Jake Bones
2117
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 2
Vanhimmat
lihasten mukaan.
lihasmassan mukana myös luusto muuttuu, eli salilla kyllä tarvitsisi silti käydä.
Mr. Olympia -tapauksessa on otettava huomioon myös kasvuhormonin käyttö (kasvattaa luita)
Toki se hieman voi esim rinnan kohdalla muuttaa muotoa. Silti säästytään turhalta rehmiseltä kun kuvataan vaan luusto ja mihin sillä on mahdollisuudet kehittyä. Siihen lisätään kuvitteellinen 5 vuoden roinareeni ja nähdään kenellä olisi paras keho. Kuka tahansa osaa pakolliset posetukset tehdä, posedone on pelkästään yleisöä varten.