Löytyi tällainen raskauskertomus. Laitoin jo Feministipalstalle, mutta olisi kiva kuulla uskonnonkin kannalta, mitä mieltä olette nykyajan asenteista, paineista ja vaikutuksista perheen perustamiseen:
Äiti itsekäs
Naisen silmien edessä siintävät nousujohteinen ura, ihanat harrastukset ja viininhuuruiset seikkailut. Sitten nainen tekee raskaustestin ja joutuu paniikkiin.
Niina Rapo
ISTUN VESSANPÖNTÖLLÄ ja tuijotan puikkoa epäuskoisena. Kaksi viivaa. Vahinkovauva. Yllätysvauva. Ja miesystäväni tuttuun tapaansa myöhässä tapaamisesta. Jos tekee testin yksin, tietääkö se yksinäisyyttä koko projektin ajaksi?
Paniikki iskee vasta miehen saapuessa. Hänelle raskauteni on varsin ok. Niin, kyllähän minäkin isäksi voisin ryhtyä.
Tätä kaikki oli siis tarkoittanut. Kenenkään jutut eivät olleet naurattaneet pitkään aikaan, mieli oli harhaillut. Viina ja seura eivät maistuneet, kuljin udussa maha turvonneena. Olin tuntenut itseni ulkopuoliseksi erakoksi.
Viinin naukkailu? Kiellettyä. Se ratkaisee kaiken. Tästä ei tule yhtikäs mitään.
Olen saanut olla sekä hyvä jätkä että nauttia huomiosta naisena ja kaikkea siltä väliltä, mutta nyt biologia laittaa minut raameihin, joissa en voi toimia. Minun piti saada ihana työpaikka, harrastaa, matkustaa, katsella miehiä ja sääliä räkänokkakakaraperheitä.
Suhde on ohi, jos teet abortin, ilmoittaa mies. Kiristystä. Soitan lääkärille ja kerron tilanteestani.
Mikä siinä nyt sitten niin mietityttää, siellä kysytään. Mikäkö tässä nyt niin mietityttää? Ei mikään muu kuin että koko elämäni muuttuu!
OLEN JUOMATTA juhlissa, eli kuin alasti pakkasessa, kun karmea mahakipu alkaa. Tuleeko se ulos? Olenko helpottunut? Vai onko pieneen alkuun voinut näin nopeasti syntyä jonkinmoinen yhteys?
Selviän säikähdyksellä. Varaan ajan neuvolaan, en raskauden keskeytykseen. Päätöksessäni on mukana miesystäväni sanoja ja muuta sosiaalista painetta. En voi mennä raskaudenkeskeytykseen 28-vuotiaana, parisuhteessa elävänä terveenä naisena.
En löydä tunnetta oikeasta päätöksestä. Jään odottelemaan, mutta entä jos sitä ei tule koskaan?
Ystävät ja mies ovat kuin toiselta planeetalta. Pääni on vaihdettu uuteen. Näinkö karmeaa tämä todella on?
Ihmetellään, että onko minulla negatiivisiakin tuntemuksia? Juonko todella lasin viiniä joka toinen viikko? Näin puhuvat ihmiset, joiden arvostelukykyyn olen joskus voinut luottaa.
Ja kuinka oudosti jotkut tuttavistani käyttäytyvät. He pälyilevät oudosti keskivartaloani ja tuskin uskaltavat lähestyä. Oman elämänsä pahimmat sekoittajat ovat yhtäkkiä raskausaikani käytöstä seuraavia pahimpia hurskastelijoita.
Sosiaalinen elämäni alkaa taas sujua. Kaverini haluavat auttaa: ajattele, sitten se on ainakin tehty, yksi stressi vähemmän. Lisää vastaavanlaisia kommentteja!
Ihanaa, teille on tulossa vauva, minulle sanotaan. Samalla näen katseessa hätää, joka kertoo aikeista tuplata pilleriannos, ettei vain itselle kävisi näin.
Äkkiä haluan, että kaikki alkaisivat lapsenhankintaan. Kun kukaan ei kiinnostu, toivon salaa, että heille tulisi myöhemmin pahoja lastenhankintaongelmia.
Samoihin aikoihin ikäiseni, säännöllisessä työsuhteessa ja omistusasunnossa elävä ystäväni kertoo abortistaan. Olen typertynyt. Minä, juuri opiskeluni päättänyt ja varaton teen lapsen. En voi sanoa hänelle muuta kuin että minun ratkaisuni on rohkea, hänen vastakkainen. Nynny mikä nynny.
MIES ON VIITENÄ iltana peräkkäin pois kotoa. Poissa siis hänen asunnostaan, johon jouduin muuttamaan tämän iloisen perhetapahtuman johdosta.
Neljäs ilta vielä menee. Kun tulen viidentenä iltana kotiin, hän laittaa viestiä naapuriravintolasta. Vedän ruuat pöydältä, revin suihkuverhon alas ja kiskon vaatekaapin oven paikoiltaan. Lapsellista tai ei, oli suoranainen pakko.
Päätän, että jos mieheni ei lapsen synnyttyä tule ajoissa kotiin, vien lapsen kopassa ravintolaan isänsä syliin, eikä hävetä yhtään. Suunnittelen listaa, johon kirjaan kaikki oluet, jotka hän juo raskauteni aikana. Synnytyksen jälkeen yliviivaan ja juon niitä tuoppeja ja panen paljon paremmaksi.
Kuulen miehiltä ja luen jopa neuvolaoppaasta ”miehen vauvapaniikista, joka voi ajaa miehen tavallista useammin ulos oluelle”!
Jestas! Naisten paniikille ei tarjota muuta apua kuin järkevää suhtautumista ja ulkoilua, vaikka naisten hormonimäärä nousee raskauden aikana 10 000-kertaiselle tasolle.
NEUVOLATÄTINI ON kyllä herttainen. Hänen mielestään viinilasi silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Meluisaa musiikkiharrastustani hän kyllä miettisi sijassani. Kuulemma ahdistaa sikiötä.
Yhtenä neuvolakertanani erehdyn sanomaan, että kaikki on päin peetä. Täti aivan kauhuissaan. Miksi minulla ei ole erään tuttavani neuvolatätiä, joka määräsi viinilasillisen viikossa ja soiton ja laulun jatkuvan niin kauan kuin vain voimia riittää?!
Jätän pois myös kahvin. Minä, muka maailman itsekkäin tapaus.
Myöhemmin kun näen vauvan ultraäänikuvissa ja tunnen vauvan ensi liikkeet, minut valtaa suunnaton hellyys. Jaamme tuntemukset mieheni kanssa. Ensi tuoksahdus siitä ”yhteisprojektista”, jota minulle on uskoteltu! Juttelen mahalleni, tanssitan sitä, syön ja nukun hyvin.
Mutta ei se helppoa ole. Vähintään joka toinen ilta minut valtaa kateus niitä kohtaan, joiden ura on nousujohteinen, joilla viini valuu rentouttavana kurkusta ja jotka tanssivat yössä kuumina ja moniavioisina...
Minullakin pitää olla jotain. Näin jätän hellyyden hetket vauvaa kohtaan salaisiksi kahden ja kolmen kesken vietettäviksi pieniksi tapahtumiksi, jotka eivät kuulu muille. Heille kuuluvat äitiyden kauhun ja epätoivon kertomukset, vaikka heidän mielestään ihanin ja luonnollisin äiti olisi tietysti äiti, joka levittäisi utuista, kypsää iloa, autuutta ja viisautta.
Nyt ymmärrän yhtä harvoista äitiystävistäni. Hänen mielestään äitiyttä ei voi määrittää tarkemmin, kuin että se on ”sitä helvetillisintä ja sitä ihaninta”.
Siitä olen saanut näyttöä jo nyt.
Äiti itsekäs
Naisen silmien edessä siintävät nousujohteinen ura, ihanat harrastukset ja viininhuuruiset seikkailut. Sitten nainen tekee raskaustestin ja joutuu paniikkiin.
Niina Rapo
ISTUN VESSANPÖNTÖLLÄ ja tuijotan puikkoa epäuskoisena. Kaksi viivaa. Vahinkovauva. Yllätysvauva. Ja miesystäväni tuttuun tapaansa myöhässä tapaamisesta. Jos tekee testin yksin, tietääkö se yksinäisyyttä koko projektin ajaksi?
Paniikki iskee vasta miehen saapuessa. Hänelle raskauteni on varsin ok. Niin, kyllähän minäkin isäksi voisin ryhtyä.
Tätä kaikki oli siis tarkoittanut. Kenenkään jutut eivät olleet naurattaneet pitkään aikaan, mieli oli harhaillut. Viina ja seura eivät maistuneet, kuljin udussa maha turvonneena. Olin tuntenut itseni ulkopuoliseksi erakoksi.
Viinin naukkailu? Kiellettyä. Se ratkaisee kaiken. Tästä ei tule yhtikäs mitään.
Olen saanut olla sekä hyvä jätkä että nauttia huomiosta naisena ja kaikkea siltä väliltä, mutta nyt biologia laittaa minut raameihin, joissa en voi toimia. Minun piti saada ihana työpaikka, harrastaa, matkustaa, katsella miehiä ja sääliä räkänokkakakaraperheitä.
Suhde on ohi, jos teet abortin, ilmoittaa mies. Kiristystä. Soitan lääkärille ja kerron tilanteestani.
Mikä siinä nyt sitten niin mietityttää, siellä kysytään. Mikäkö tässä nyt niin mietityttää? Ei mikään muu kuin että koko elämäni muuttuu!
OLEN JUOMATTA juhlissa, eli kuin alasti pakkasessa, kun karmea mahakipu alkaa. Tuleeko se ulos? Olenko helpottunut? Vai onko pieneen alkuun voinut näin nopeasti syntyä jonkinmoinen yhteys?
Selviän säikähdyksellä. Varaan ajan neuvolaan, en raskauden keskeytykseen. Päätöksessäni on mukana miesystäväni sanoja ja muuta sosiaalista painetta. En voi mennä raskaudenkeskeytykseen 28-vuotiaana, parisuhteessa elävänä terveenä naisena.
En löydä tunnetta oikeasta päätöksestä. Jään odottelemaan, mutta entä jos sitä ei tule koskaan?
Ystävät ja mies ovat kuin toiselta planeetalta. Pääni on vaihdettu uuteen. Näinkö karmeaa tämä todella on?
Ihmetellään, että onko minulla negatiivisiakin tuntemuksia? Juonko todella lasin viiniä joka toinen viikko? Näin puhuvat ihmiset, joiden arvostelukykyyn olen joskus voinut luottaa.
Ja kuinka oudosti jotkut tuttavistani käyttäytyvät. He pälyilevät oudosti keskivartaloani ja tuskin uskaltavat lähestyä. Oman elämänsä pahimmat sekoittajat ovat yhtäkkiä raskausaikani käytöstä seuraavia pahimpia hurskastelijoita.
Sosiaalinen elämäni alkaa taas sujua. Kaverini haluavat auttaa: ajattele, sitten se on ainakin tehty, yksi stressi vähemmän. Lisää vastaavanlaisia kommentteja!
Ihanaa, teille on tulossa vauva, minulle sanotaan. Samalla näen katseessa hätää, joka kertoo aikeista tuplata pilleriannos, ettei vain itselle kävisi näin.
Äkkiä haluan, että kaikki alkaisivat lapsenhankintaan. Kun kukaan ei kiinnostu, toivon salaa, että heille tulisi myöhemmin pahoja lastenhankintaongelmia.
Samoihin aikoihin ikäiseni, säännöllisessä työsuhteessa ja omistusasunnossa elävä ystäväni kertoo abortistaan. Olen typertynyt. Minä, juuri opiskeluni päättänyt ja varaton teen lapsen. En voi sanoa hänelle muuta kuin että minun ratkaisuni on rohkea, hänen vastakkainen. Nynny mikä nynny.
MIES ON VIITENÄ iltana peräkkäin pois kotoa. Poissa siis hänen asunnostaan, johon jouduin muuttamaan tämän iloisen perhetapahtuman johdosta.
Neljäs ilta vielä menee. Kun tulen viidentenä iltana kotiin, hän laittaa viestiä naapuriravintolasta. Vedän ruuat pöydältä, revin suihkuverhon alas ja kiskon vaatekaapin oven paikoiltaan. Lapsellista tai ei, oli suoranainen pakko.
Päätän, että jos mieheni ei lapsen synnyttyä tule ajoissa kotiin, vien lapsen kopassa ravintolaan isänsä syliin, eikä hävetä yhtään. Suunnittelen listaa, johon kirjaan kaikki oluet, jotka hän juo raskauteni aikana. Synnytyksen jälkeen yliviivaan ja juon niitä tuoppeja ja panen paljon paremmaksi.
Kuulen miehiltä ja luen jopa neuvolaoppaasta ”miehen vauvapaniikista, joka voi ajaa miehen tavallista useammin ulos oluelle”!
Jestas! Naisten paniikille ei tarjota muuta apua kuin järkevää suhtautumista ja ulkoilua, vaikka naisten hormonimäärä nousee raskauden aikana 10 000-kertaiselle tasolle.
NEUVOLATÄTINI ON kyllä herttainen. Hänen mielestään viinilasi silloin tällöin ei ole pahitteeksi. Meluisaa musiikkiharrastustani hän kyllä miettisi sijassani. Kuulemma ahdistaa sikiötä.
Yhtenä neuvolakertanani erehdyn sanomaan, että kaikki on päin peetä. Täti aivan kauhuissaan. Miksi minulla ei ole erään tuttavani neuvolatätiä, joka määräsi viinilasillisen viikossa ja soiton ja laulun jatkuvan niin kauan kuin vain voimia riittää?!
Jätän pois myös kahvin. Minä, muka maailman itsekkäin tapaus.
Myöhemmin kun näen vauvan ultraäänikuvissa ja tunnen vauvan ensi liikkeet, minut valtaa suunnaton hellyys. Jaamme tuntemukset mieheni kanssa. Ensi tuoksahdus siitä ”yhteisprojektista”, jota minulle on uskoteltu! Juttelen mahalleni, tanssitan sitä, syön ja nukun hyvin.
Mutta ei se helppoa ole. Vähintään joka toinen ilta minut valtaa kateus niitä kohtaan, joiden ura on nousujohteinen, joilla viini valuu rentouttavana kurkusta ja jotka tanssivat yössä kuumina ja moniavioisina...
Minullakin pitää olla jotain. Näin jätän hellyyden hetket vauvaa kohtaan salaisiksi kahden ja kolmen kesken vietettäviksi pieniksi tapahtumiksi, jotka eivät kuulu muille. Heille kuuluvat äitiyden kauhun ja epätoivon kertomukset, vaikka heidän mielestään ihanin ja luonnollisin äiti olisi tietysti äiti, joka levittäisi utuista, kypsää iloa, autuutta ja viisautta.
Nyt ymmärrän yhtä harvoista äitiystävistäni. Hänen mielestään äitiyttä ei voi määrittää tarkemmin, kuin että se on ”sitä helvetillisintä ja sitä ihaninta”.
Siitä olen saanut näyttöä jo nyt.
Vastaukset 25
Vanhimmat
Olisikohan paikallaan vähän positiivisenpi asenne. Tuollaisen kanssa kyllä masentuu entisestään.
Perhe on yhteiskunnan peruselementti. Siihen ei liity mitään ennen kokematonta. Raskaus on otettava vastaan iloisena elämää säilyttävänä tapahtuma.
Nimimerkki: Olenko sovinisti?
Äitiyteen, niin kuin isyyteenkin, kasvetaan. Hyvin usein vahinkovauvoista tulee vanhempiensa silmätikkuja, joista vanhemmat eivät ikinä luopuisi.
Itse tekisin silmää räpäyttämättä abortin, jos tuollainen tilanne kohdalle sattuisi!
Noita asioita on mahdoton varmasti tietää, ennen kuin omalle kohdalle sattuu. Aika härski luonne kyllä olet, jos oman lapsesi voisit murhata silmääsi räpäyttämättä!
Yksityisyrittäjänä ei paljon ole vaihtoehtoja, itseasiassa vain kaksi: rääkyjä ja konkurssi tai menestyvä ja hauska elämä.
Valitsen menestyvän ja hauskan elämän!
Olen itsekin yrittäjä ja ymmärrän kyllä mitä tarkoitat. Konkurssihan siitä luultavasti seuraisi. Se toinen vaihtoehto on kyllä oikeasti sellainen, että et ehkä menisikään konkurssiin. Elämän hauskuus on aivan toinen asia eikä liity tähän, tosin tehdyt valinnat kyllä vaikuttavat jonkin verran mielialaan.
Tuossa avauskirjoituksessa naisella oli hirvittävä hinku päästä bailaamaan ja juopottelemaan... onko juuri sellainen sitä hauskaa ja tavoiteltavaa elämää? Voihan se hetkellisesti ollakin, mutta kyllä sekin pidemmän päälle rankaksi pakkotyöksi muuttuu. Ihminen on pitkällisen kehityksen (evoluutio ;^)) muokkautunut sellaiseksi, että omien jälkeläisten hoivaaminen tuntuu useimmissa tilanteissa siltä tärkeimmältä tehtävältä.
Jaa... mitähän mahtaa olla se hauska elämä? Mieti asiaa vielä hiukan syvällisemmin ja pidemmällä tähtäimellä. Voit hyvinkin elää vielä 60 vuotta.
Ihan hyvä että et hanki lapsia koska joutuisit luopumaan arvokkaan pitämästäsi bailaamisesta.
Se mitä saisit bailaamisen tilalle on kyllä paljon parempaa ja antaa sulle paljon enemmän mutta kaikilla meillä on omat arvomme.
Ja onneksi arvoissa on se hyvä puoli että ne myöskin muuttuu jos elämän tilanne muuttuu.
Evoluutio on erinomainen keksintö.
Jokaiseen sukupolveen syntyy niitä jotka pitävät omien lapsien kasvattamista tärkeimpänä tavoitteenaan sekä myös niitä joille ura ja/tai huvitukset ovat tärkeämpiä.
Sukupolvesta kuolee melkoinen määrä menestyneitä ja hauskasti eläneitä yksilöitä ilman jälkeläisiä, jonkunmoinen geenitasapaino säilyy lapsiperheiden huonosta kilpailukyvystä huolimatta.
Olisi mukava nähdä muutaman sadan vuoden päästä, onko valkoista rotua jäljellä ollenkaan vai olemmeko 'menestyneet' ja 'huvitelleet' itsemme sukupuuttoon ?
Lapset hirvittävin sukupuolitauti mitä maailmasta löytyy. Lapsi vaikuttaa monella tavalla elämään:
* taloudellisesti: joudut ostamaan n. 20 vuoden ajan kaikkea lapselle vaipoista lähtien leluihin. Joudut varmaan hankkimaan suuremman kämpän.
* sosiaalinen: menetät kaiken sosiaalisuuden, koska lapsi pitää sinua kiinni kotona. Hyvästi illat kavereiden kanssa baarissa tai muualla tuulettumassa, koska moraalinvartijat leimaavat heti huonoksi alkoholistiäidiksi, jos tippaakaan alkoholipitoista nestettä kielen päälle tipahtaa. Myös sinä muutut superäidiksi. Päässäsi liikkuu vain aiheet vauva, vauva ja vauva. Et yksinkertaisesti pysty puhumaan mistään muusta. Kaverisi rupevat pikkuhiljaa jättämään sinut kaveripiirin ulkopuolelle, koska sinut tavatessaan aiheet eivät voi mennä hetkeksikään muihin aiheisiin kuin Vauva. Kerrot yksityiskohtaisesti mitä kaikkea pikkuvauva on tehnyt sitten viime näkemästäsi. Koska vauva on tärkein ja kulutat 90 % kaikista varoista siihen rääkyvään sinappitehtaaseen, sinulle ei jää yhtään varaa uusiin vaatteisiin tai mahdolliseen ehostukseen. Ruokavaliosi myös yksipuolistuu.
On muitakin efektejä, mutta ei nyt tuu mieleen :-/
Mutta kaikki tämän vain sen takia, että teini-iässä lapsesi haistattaa sinulle vitut ja myöhemmin lähtee kotoa ja jättää sinut yksin isoon asuntoon, johon sinulla ei välttämättä ole enää varaa. Tosin, joskus saatat joutua lapsenlapsiesi, joilla ei ole mitään kunnioitusta sinua kohtaan, vahdiksi ja joudut ostamaan kiittämättömille räkänokille lahjoja.
Jos kumi puhkeaa, niin aborttia kehiin !
===========
"Minua ei huolestuta mitä en ymmärrä Raamatusta, minua huolestuttaa se, mitä ymmärrän."
- - Mark Twain
[email protected]
Luonnonvalinta hoitaa loput suunilleen sadassa vuodessa. Sen jälkeen ei enää ole pailaajia:-)
Vanhoillislestadiolaiset perivät maan.
Luultavasti evoluutiolla on konstit siihenkin, jostain syystä luonto suosii monipuolisuutta.
Eivät sopulitkaan lisäänny kovin monena peräkkäisenä vuotena.
Eivät VL:t maata peri. Heidän suunnattoman syntitaakkansa takia vedenpaisumus valtaa pohjanmaan... Munakan mittausasemalla nousee jo ;^)
ettei kolmosetkaan sentään ole vallan harvinaisia Suomessakaan. Tätä ei raskaustesti näytä eli kysymyksessä voi hyvinkin olla kolminkertainen ilo.
Eivätkös olekin, Turust, merkillisiä nämä nuoret feministinaiset. Tekevät haastavan avauksen.
Siitä sedät oikein innostuvat, mutta alkua pitemmälle ei päästä, kun ovat jo häipyneet.
Luonnon valinta hoitaa pois tällaiset sinänsä mukavien neitokaisten sukukunnan. Vahinko!
Vaivun joskus teologiseen mietteliäisyyteen, miksi minun hartaasti odotettu lapseni otettiin pois (minulle tuli keskenmeno) ja miksi taas "mieluummin bailaan kun annan lapseni elää" -ihmiset pamahtelevat paksuksi.
Ehkäpä esikoisen sanoma useimmille naisille on "rauhoitu jo" ja minä en tätä sanomaa tarvinnut. En juo koskaan alkoholia enkä muutenkaan keksi, mitä harrastuksiani lapsi voisi häiritä kun ne muutenkin ovat semmoisia, että voin ottaa lapsiserkkuni niihin mukaan. Itse asiassa vauva voisi tehdä minusta jopa entistä menevämmän, sillä hän vapauttaisi minut sitovasta duuniaikataulusta pitkäksi aikaa.
En kylläkään ole yrittäjä.
Kysymys ei ole omasta tarinastani, en ole luojan kiitos koskaan ollut raskaana eikä minulle ole tehty aborttia.
Laitoin vain kertomuksen tänne kuvaamaan nykyajan ristipaineita, naisen täytyy olla menestynyt, koulutettu, kaunis, nuori ja hoikka saadakseen arvostusta.
Lapset eivät mahdu modernin nykynaisen elämään ja minustakin on sääli, että yhteiskunta on tällainen.
Haluatko sinä olla moderni nykynainen? Millainen on moderni nykynainen ja kuka sen on määritellyt?
Miksi et haluaisi olla oma itsesi? Ottaa elämäsi omaan haltuusi.
Nuo kuvailemasi paineet ovat tosiasia. Toinen kysymys on orjuuttaako ne sinua. Niiden ei tarvitse sitä tehdä, jos pääset selville itsestäsi ja alat arvostaa itseäsi, hyväksyt itsesi sellaisena kuin olet.
Tämä ei ollut sinun tarinasi, kuten kerroit. Tarina kuitenkin varmasti puhui monen puolesta.
Annat myös ymmärtää, ettei tällaisia ongelmia kohdallesi tulisi. Tekisit abortin, koska valitset mieluummin menestyksen ja hauskan elämän, kuin rääkyjän ja konkurssin. Aika loogisen tuntuinen valinta.
On aivan hyvä asia, jos tietää mitä elämällään haluaa tehdä.
Lapsen tekemiseen suhtaudutaan mielestäni usein perin kevytmielisesti. Se on aivan liian usein erilaisten menestystavoitteiden listalla, tosin ilmeisesti nykyään jo melkolailla häntäpäässä.
Jos tosissasi haluat luoda näyttävän uran tai rakentaa menestyvän firman, ei sinnä juurikaan tilaa lapselle ole. Silloin on aivan vastuullista suhtautumista se, ettei niitä hanki. Huolehdi kuitenkin ehkäisystä, ettei tarvitse abortoida. Kyllä se nimittäin jossakin tuntuu.
Niitäkin kuitenkin vielä on, jotka haluavat valita toisin. Haluavat hankkia lapsen, kenties useampiakin lapsia ja antaa heille aikansa "menestyksen ja hauskanpidon" kustannuksella. Jotkut naiset, koulutetutkin tekevät rohkean ratkaisun ja jäävät kotiin hoitamaan lapsiaan siksi lopulta ohikiitäväksi ajaksi, kuin lapset häntä tarvitsevat. Työura saa odottaa.
Tämä ei varmaankaan onnistu ilman hyvää parisuhdetta.
Kun sinä valitset (mahdollisesti) toisin, olet varmaan valmis antamaan hyväksyntäsi ja tukesi noille kanssasisarillesi, joiden varassa maan menestys oikeasti on pitkällä tähtäyksellä.
Kotiäitiähän taidetaan pitää lähinnä loisena ja luuserina, vaikka tekevätkin kansakunnan olemassaolon kannalta kenties kaikkein tärkeintä työtä.
Vai onko tämä kansakunnan olemassaolokaan niin tärkeää? Kai siitäkin voidaan olla ainakin kahta mieltä.
Ensinnäkin anteeksi ajattelemattomuuteni, en häipynyt paikalta, vaan en oikeasti huomannut, että kysyit jotain vastauksessasi;)
Elikkä, matalasti koulutetuilla naisillahan tuota uran ja perheen välillä valitsemista ei juuri tarvitse harkita, koska he yleensä voivat ongelmitta palata tehtäviinsä hyvin raskauden ja kotona olon jälkeen.
Myöskään kunnallisen alan naistyöntekijät eivät ole ongelma.
Suurena ongelmana ovat korkeakoulutetut naiset, jotka eivät pääse äitiysloman jälkeen enää koskaan samoihin työtehtäviin kuin ennen lomaa. Varsinkin yksityisellä sektorilla.
Myös monelle pienrittäjälle työntekijän äitiysloman kustannukset ovat liian kalliit maksettaviksi, siksi määräaikaiset työsuhteet, jolloin työntekijästä pääsee helposti eroon.
Hyväksyn ja kannatan tietenkin naisten kotonaoloa vauvan kanssa, onhan siitä lapsellekin hyötyä.
Mutta ymmärrätkö sinä esimerkiksi kauppatieteen maisteriksi tai diplomi-insinööriksi kouluttautuneen naisen ahdistusta, jonka koulutus menee hukkaan, kun työtehtävät eivät enää lasten teon jälkeen vastaakaan koulutusta ja pahimmassa tapauksessa seuraksena on potkut.
Naisia käsketään valitsemaan alansa paremmin ja kouluttautumaan "miesten töihin" saadakseen arvostusta ja kunnollista palkkaa, mutta ei kerrota, että tällöin lasten tekeminen saa jäädä haaveeksi tai siitä tulee taakka.
Naisten töistä ei makseta kunnollista palkkaa, koska ne eivät ole tuottavia, opettajan tai sairaanhoitajan työ on raskasta ja pienipalkkaista, eikä edes niin arvostettua, kuin juristin tai insinöörin. Kun naiset valittavat asemastaan, käsketään heidän syyttää itseään omista ammattivalinnoistaan. Tässä on ongelma!
Ongelman ydin lienee siinä, että tasa-arvo ei toteudu niin, että naiset naisina olisi tasa-arvoisia miesten kanssa, vaan naisilta vaaditaan muttumista miehiksi, että heitä arvostettaisiin.
Tuolla tiellä onkin edetty suorastaan pelottavan tehokkaasti. Nykynaisten maskuliinisuus on vahvasti lisääntymässä. Feminiinisyyttä halveksitaan ja se poljetaan jalkoihin.
Mielestäni osaan kuvitella korkeasti kouluttautuneen naisen ahdistusta, kun häneltä aletaan vaatia äitiyden edellyttämiä uhrauksia. Toisaalta, jos hän valitsee uran, hän saattaa silti joutua ahdistusten painamaksi menetetyn äitiyden vuoksi.
Valinta ei ole totisesti helppo, mutta se on tehtävä, koska lapselle ei ole tilaa, jos ura ei voi odottaa.
Äidillä ja isällä on molemmilla oma erityistehtävänsä lapsen psyykkisen kehityksen turvaajana. Päinvastoin kuin nykyisin uskotellaan, isä ei voi korvata äitiä eikä äiti isää. Kysymys ei ole mistään opituista rooleista, vaan evoluution luomasta tarkoituksenmukaisuudesta, jälkeläisten kehityksen turvaamiseksi.
Utopistinen ehdotus: Miksi ei alettaisi vaatia naisille tasa-arvoa naisina? Miksi emme voisi alkaa arvostaa feminiinisyyttä? Sitähän puuttuu myös miehiltä ja siinä piilee ihmisen todellinen voima.
En kyllä osaa olla kovin optimistinen, vaikka haluaisinkin.
Herää myös kysymys, että mitä seuraa siitä, että naiset enenevässä määrin "miehistyvät". Millainen mahdollisuus on solmia hyvä parisuhde, jos molemmat ovat psyykkisesti miehiä, mutta kuitenkin heteroita?
Luulen, että parisuhdeongelmat ovatkin vasta lisääntymässä ja sinkkuus tulevaisuuden elämänmuoto.
Varmuuden vuoksi sanon, etten syytä tästä kehityksestä naisia, vaan se on mitä suurimmassa määrin yhteinen ongelmavyyhti.
Kyllähän naiset ovat Suomen historiassa hoitaneet miesten tehtäviä kautta aikojen. Sota-aikana Suomi onnistui säilyttämään itsenäisyytensä toisin kuin muut Balttian maat siksi, että kaikki kykenevät miehet vapautuivat rintamalle, kun naiset ottivat miesten tehtävät siviilissä.
Kauempana historiassa emännät ovat huolehtineen valtavista tiloista yksin, komentaneet palvelusväkeä kun miehet ovat olleet retkillä ja sotimassa.
Nykyajan ongelma on se, että markkinatalos mittaa arvostuksen rahassa ja naisten töistä maksetaan huonoa palkkaa, siksi naisten on arvostusta saadakseen noustava kilpailemaan miehisille aloille.
Yksi mahdollisuus olisi yksityistää sairaalat, koulut jne. Ja rahoittaa ne vaikka vakuutuksilla.
Näin saataisiin veroja alas, ihmiset joutuisivat maksamaan hoidostaan ja koulutuksestaan, jolloin he ymmärtäisivät arvostaa sitä, mitä saavat ja saataisiin naisten alojen arvostus taas kohdalleen.
Ihminen kun on sellainen, ettei se osaa arvostaa sitä, minkä ilmaiseksi saa, tällä hetkellä terveydenhuoltoa ja koulutusta.
Tässä maailmassa tehdään paljon asioita, että saataisiin arvostusta, hmmm... Kuka tai mikä taho on se, joka määrää mikä on arvokasta? Markkinatko?
Eikö se olekin niin, että joku omassa päässä käskee tavoitella sitä tai tätä, että saataisiin arvostusta tai unelmien täyttymystä.
Herää vain kysymys onko tuo käskijä minä itse vai olenko toteuttamassa jonkun muun määrittämiä tarpeita. Pahoin pelkään, että tuo käskijä vaatii elämään muiden elämää oman sijasta.
Se on vaatimuksissaan sitäpaitsi kyltymätön, mikään ei riitä.
Senvuoksi onkin mielestäni erittäin tärkeätä jo alkumetreillä tiedostaa tämä: mitä MINÄ haluan ainutkertaiselta elämältäni.
Tuota pohdintaa ilmeisesti olet omalta kohdaltasi tekemässä, koska olet tällaisen kysymyksen keskusteluun tuonut. Ei oman jutun löytäminen ole ollenkaan helppoa, mutta kannattaa etsiä.
Toivotan sinulle viisautta ratkaisuihisi.
Äiti, vai tehdääkö neidistä Äiti?