Luulin jo -90 taitteessa, kun NL lakkasi olemasta, että nyt myös idän facismi tulee selvitystilaan ja kaikki kerrotaan.
Mutta mitä vielä?
Jotakin hiukan raotettiin, mutta viimeistään herra putin laittoin arkistot kiinni.
Ja tapatti ja tapattaa jokaisen, joka häntä tai hänen toimiaan uskaltaa arvostella.
Eli meillä on lähihistorian kannalta edelleen "suomettunut" tilanne.
Toinen vahvoista Eurooppalaisista diktatuureista on kaluttu luitamyöden.
Toisesta ei edelleenkään saa suoraa tietoa, ainakaan yksityiskohtaisesti.
Luultavasti juuri tähän salamyhkäisyyteen perustuukin muutamien usko yhä kommunismin "ilosanomaan".
Mutta mitä vielä?
Jotakin hiukan raotettiin, mutta viimeistään herra putin laittoin arkistot kiinni.
Ja tapatti ja tapattaa jokaisen, joka häntä tai hänen toimiaan uskaltaa arvostella.
Eli meillä on lähihistorian kannalta edelleen "suomettunut" tilanne.
Toinen vahvoista Eurooppalaisista diktatuureista on kaluttu luitamyöden.
Toisesta ei edelleenkään saa suoraa tietoa, ainakaan yksityiskohtaisesti.
Luultavasti juuri tähän salamyhkäisyyteen perustuukin muutamien usko yhä kommunismin "ilosanomaan".
Vastaukset 1
Vanhimmat
Kyllä kommunismin ruumiinavaus on tehty. Pöytäkirjat löytää se joka haluaa. Perusteoksia ovat Alexandr Solzhenitsynin "Vankileirien saaristo" ja Varlam Shalamovin "Kolyman kertomuksia". Erityisesti viimeksimainittu on hyytävää luettavaa; toivo ei pilkahdakaan.
Jos luonto ei vielä kestä täyttä tavaraa, voi aloittaa vaikka Solzhenitsynin "Ivan Denisovitshin päivällä" tai "Ensimmäisellä piirillä". Solzhenitsynin omaelämäkerrallinen "Puskipa vasikka tammeen" on erinomainen ajankuvaus. "Kommunismin musta kirja" pyrkii olemaan kokonaisesitys mutta se ei mielestäni ole aivan onnistunut; näkökulma on liiaksi ranskalainen.
Kommunismin arkkitehdeista on kirjoitettu useitakin opuksia ihan viime vuosina. Kannattaa etsiä elämäkerrat Maosta, kirjoittanut Jung Chang, Leninistä, kirjoittanut Robert Service, myös Solzhenitsynillä on teos "Lenin Zürichissä", ja Edvard Radzhinskin Stalin. Deutscherin Stalin-elämäkerta oli oikein oppikirjanakin yliopistossa, mutta se ei ole kummoinenkaan: se arvostelee stalinismia vain trotskilaisuuden näkökulmasta, ts. on melkein samaa mieltä.
Kotimaista tuotantoa edustavat vaikka takavuosien menestysteokset, Huuskosen "Laps Suomen" ja Arvo "Poika" Tuomisen"Kremlin kellot".
Ensimmäinen tieteellinen kommunismin kritiikki oli Milovan Djilasin "Uusi luokka", joka maksoi kirjoittajalle hänen uransa ja tulevaisuutensa. "Prahan kevään" arkkitehdin Alexandr Dubcekin muistelmateos "Viimeisenä kuolee toivo" ja nobelisti Saharovin "Muistelmat" kannattaa myös lukea. Dmitri Shostakovitshin kiistellyt "Muistelmat" on loistava.
Nämä kun lukaisee ja niiden vastapainoksi G.F. Aleksandrovin, M.R. Galaktionovin, V.S. Krutzhkovin. M.B. Mitinin, V.D. Motshatovin ja P.N. Pospelovin "Josef Vissarionovitsh Stalin - lyhyt elämäkerta" ja Suomi-Neuvostoliitto-seuran tietokirjan "Naapurimme Neuvostoliitto - vastauksia suomalaisten kysymyksiin" tietää neuvostomaasta sen kuin huonompi sosialistikin.