Olen ollut flunssainen 3viikkoa.. alkuun aivastelin, jossai vaiheessa nenä meni myös tukkoo.. jalkateriin ilmestyi ihmeellisiä punaisia isoja laikkuja (eivät ole lähteneet mihinkään, lähtevät pois kun hieroo mut tulee samantien takasin), sit reilu viikko sit alkoi kova siis todellakin kova yskä ja aivastelu jatkui. Välillä tuli nenästä vertakin. Monena aamuna huomasin klo 5 aikaan tulevan yskänkohtauksen, nyt niitä on kyl tullut pitkin öitä. Flunssan ajasta 2 viikkoa olen ollut maaseudulla ja nyt tämän viimoisen viikon kaupungissa. Edelleen aivastelu ja yskiminen jatkuu.. välillä tuntuu olevan parempi, mut sit taas kohta.... Nyt jo yskiminen/aivastelu sattuu.. rintaan sattuu etenkin yöunien jälkeen ja syvään hengitettäessä. Toiseen jalkaan (reiteen ja sääreen) on ilmaantunut nyt viimeisen viikon aikana 3 pientä sormenpään kokoista punaista länttiä, näyttäisivät verenpurkaumilta tai jotain. Jalkoihin on muutoinkin tullut mustelmia (en ole telonut niitä mihinkään).
Kuumetta ei ole ollut. Maaseudulla ollessani myös silmäni kutisivat ja oli aika tulehtuneen oloinen. Mutta nyt sillä jo pystyy olemaan ulkonakin niin ettei ole valoarkuutta. Toisaalta flunssa viittaisi allergisuuteen, mutta aivastelu kyllä alkoi jo kaupungissa ollessani.
En ole lääkärissä käynyt.
Osaako joku sanoa voisko kysessä olla allergiaa, astmaa tai onko kyse vain flunssasta? ja onko lihakset ottanut ottaneet vain itseensä yskimisestä, et tuntuu kipuna rinnan alla, etenkin vasemman?
Kyllä meni 3 viikon loma hienosti sairastellessa..

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.