Ovatko Kristinuskon totuusksuppiaat väärässä?

Tuhat erilaista uskonto totutta on kaupan,toisita joutuu maksamaan koko elämänsä ja toisia kaupataan periaatteella osta "Eksytysopas" niin pelastut!

Lisäksi on vielä YKSI "totuus" se on jotta Kristinusko on alusta alkaen ollut väärä jo n, 2000 vuotta, eikä sillä uskolla ole sen merkillisempää asemaa maaplaneetan historiassa ,kuin millä muulla uskolla tahansa.

Tällä palstalla on etupäässä tarkkailtu ja kilpailtu noiden tuhannen opin paremmuudesta.
Mutta nyt olisi aika tarkistaa Raamatun V.T.n. sanoman pohjalta onko Kristinusko perustettu minkään todellisen sanoman varaan ,vai onko Vanhan - ja Uuden testamentin sanoma lyöty yhteen väkivaltaisella ja sopimattomalla tavalla?

Tuo Testamentti sanakin on jälkijättöisesti keksitty!?

Jos tämä on "tutuus" niin silloin myöskään Jeesus Nasaretilainen ei koskaan palaa näkyväisellä ja eikä näkymättömällä tavalla.

Samoin Tempaus ennustuskauppiaiden opukset ovat olleet tarpeettomia sen jo tiedämmekin ja tulevaisuudessa ovat tarpeettomia harhansa vuoksi, joten ei toteudu 2011-2012 ennustus eikä jatkossakaan 2021-2028.

Joten tuhat , - vain yksi totuus ?
59325
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 59

Vanhimmat

>>> Joten tuhat , - vain yksi totuus ?>>>
Tietenkin (: tuhat ja yksi totuus):

Tuhat totuutta ja ainakin osa niistä on ollutkin täällä esillä,ja juuri minkäänlaista järkevää Raamattukeskustelua ei ole vuosiin/juuri koskaan tällä osastolla ollut havaittavissa ja mitä on ollutkin Raamatun V.T. sanoma on selitetty Kristinuskon synnyttämistä uskonopeista käsin ja silloin niiden sanomassa ei ole historialliselta kannalta katsottuna mitään järkeä.

Tuon V.T.n, järkevyyden hävittää Uuden Testamentin Kristus harha-, Kristitty luulee Vanhan Testamentin ennustavan ja kirjoittavan Jeesus Nasaretilaisesta ( Vuosituhantinen uskonto raditio sen sanoo niin) mutta nyky tutkimuksen tiedossa V.T. ei kerro Jeesus Nasaretilaisesta sanaakaan, ( tuon ovat minulle jo muutamat edesmenneet ihmiset kertoneet,-

Esim .TOTUUS joka on minulle kerrottu;
(lyhyseti ominsanoin) """Katsos valehtelevat hyvinkin, uskottelevat Raaamatun kertovan nykyajasta ja ennustavan siitä jotta kohta tapahtuu ,, on ei häse pidä paikkaansa nehän ovat tapahtuneet ,ei paljoakaan historiankirjoja siihen tarvita ,sairaana ollessa on ollut aikaa lueskella ja Raamatunkin olen katsellut muutaman kerran läpi ja jos et tiedä kerron tämän,ja tämän,,, Assurian kuningas ajelee palkatulla partaveitsellä käpykarvatkin,,,, sehän ON JO tapahtunut se selviää jo Raamatustakin ja,,- lukeneet kouluakäyneet ihmiset kertovat jotain muuta ja olen minä papillekkin sanonut ( no mitä pappi) no ei se ymmärtänyt sanoivaan ettei se usko ole jokaisen vahvimpiapuolia, mitä en minä mihinkään valehteluun usko se saa pitää oppinsa ,,, .""" Kerroin tuntevani tuon Assurian kuninkaiden vallan kasvun ja tuhon ja siitä se hänen mielestään olisi ollut "TOTUUTTA" kohden mahdollisuus ponnistaa ellei olisi jo tiennyt!

Äänestä

Eihän Raamattu kirjana ole edes kristinuskon tuote. Senhän on koostanut ja kääntänyt sekä kustantanut kolmesataa-luvulla että markkinoinut neljäsataa-luvulla maailmalle Rooman edemennyt imperumi, tuo sotilas-, ja maailman-, mahti. Jonka johdossa on sotapäällikkönä ollut itse Keisari. Tuo samainen mahti loi myös yleisen uskonnon, universaalin uskonnon, johonka pohjautuu kaikki länsimaissa olevat niin katoliset ja ortodoksetkin uskonnot kuin melkein kaikki protestanttiset uskonnotkin.
Ja jota tulee näihin näitä vanhempiin uskontoihin, niinhän nekin ovat jonkun ihmisen taikka ihmisten aikaan saamia, kuten myös ne kirjalliset opinkappaleet ja kaikki kirjoitukset joita niissä pidetään "pyhinä", vaikkei maan päällä ole yhtäkään pyhää!

Kristinusko poikkeaa näistä kaikista omalaatuisuudellaan ja yksinkertaisuudellaan.
Kristus opettaa jotta kuinka paljon. Opiskele sinäkin ajoissa se kaikki jota jokainen ihminen tarvitsee oikeaan uskoonsa. Sillä, Kristus kertoo kuka on se korkein Pomo kaikkeudessa totuuden sanoin, pannen itsensä siitä vakuudeksi.

Äänestä
  • >>> Sillä, Kristus kertoo kuka on se korkein Pomo kaikkeudessa totuuden sanoin, pannen itsensä siitä vakuudeksi.>>>

    Kristus sanan merkitys on oikeasti so,Messias/ Voideltu.
    Tarkoitat kuitenkin Jeesus Nasaretilaista ( Voitelusanalla).

    Daavidista kirjoitetaan ; Herra sanoi minun herralleni,,

    Näin joku kirjoittaa Daavid kuninkaasta ja jo Kristinuskossa tuokin on väännetty muka kertomaan Jeesus Nasaretilaisesta, ( mieli kuvitusta) sanoo; totuuden etsintää tänä aamuna aamupalaksi.

    Psalmi 110.-

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    >>> Sillä, Kristus kertoo kuka on se korkein Pomo kaikkeudessa totuuden sanoin, pannen itsensä siitä vakuudeksi.>>>

    Kristus sanan merkitys on oikeasti so,Messias/ Voideltu.
    Tarkoitat kuitenkin Jeesus Nasaretilaista ( Voitelusanalla).

    Daavidista kirjoitetaan ; Herra sanoi minun herralleni,,

    Näin joku kirjoittaa Daavid kuninkaasta ja jo Kristinuskossa tuokin on väännetty muka kertomaan Jeesus Nasaretilaisesta, ( mieli kuvitusta) sanoo; totuuden etsintää tänä aamuna aamupalaksi.

    Psalmi 110.-

    En tarkoittanut juutalaisuudessa esiintyviä latituudeja, vaan kristinuskosta sanailin muutaman sanasen. Mutta taisi mennä sinun otsarajasi yli todella pahasti tälläkin kertaa. Outoa jotta ensin aloitat kykenemättä sitten olemaan vastaan tai puolesta sitä jota kirjoitat.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Muta mitä viimeinen viestisi tarkoittaa?

    >>> siitä, että sinäkin joko tottelet tai et, siis jatkat vanhaan malliinKirjoittanut: Tremoles / Tänään / klo 07:28 En tarkoittanut juutalaisuudessa esiintyviä latituudeja, vaan kristinuskosta sanailin muutaman sanasen. Mutta taisi mennä sinun otsarajasi yli todella pahasti tälläkin kertaa. Outoa jotta ensin aloitat kykenemättä sitten olemaan vastaan tai puolesta sitä jota kirjoitat. >>>

    Sitä, jotta sinä mallasit kristinuskon kuuluvan johonkin sellaisiin mittoihin johon se ei kuulu. Ja ettet sinä voi edes tietää, vaikka olisit joko vastaan tai puolesta, kuinka meidän lopulta käy UT:een sanomaan sovitettuna. Sillä joku toinen senkin päättää kuin sinä. Mutta oletko sinä sitä vastaan vai puolesta. Jäi vähän epäselväksi.

    Kaikkeahan ei voi tietää ja onko silloin vasta puolessa jos ei ole vastaan eikä puoleesta?
    En varsinaisesti mittaa lainkaan eikä minulla ole sellaista mittalaitetta jolla harhauskomuksia voi mitata ja vielä sellaisita joita kehitellään jatkuvasti .
    Yli 2 miljaardin ihmisen rahoituspanoksella on palkattu suuri joukko pitämään pystyssä ja kehittelemään uusia harhoja siihen ,turhaa on ihmisten lähteä opiskelemaan noiden harhaoppien sisältöä ja niiden oppirakenteiden mielensä mukaansa tempaavia hienouksia.
    Jos aikoo jotai oikesati tietää uskoista on pyrittävä ottamaan niistä selvää, minkään seurakunnan ,sen ainoan oikeaoppisen jäsen ei sitäkään saa vapaasti tehdä! Ja jos kuitenkin tekee on harhaoppinen ,kadotettu jne, ja voidaan jossain tapauksissa erottaa yhteisöstä.

    UT:een sanomaan sovitettuna mikään ei toteudu se on harhaa ollut jo sen historian ajan n,2000 vuotta! Ei edes Israelin nukyvaltiota ole siellä ilmoitettu sekin on sinne ovelasti oppirakennelmin sinne istutettu ja sokaistut ihmiset ovat herkkäuskoisuuttaan senkin uskoneet. Joten vastaan puolesta! Se vaan on niin kuka vertaa ja mistä lähtökohdasta katsoo; Kauneus on katsojan silmissä.

    Eli, et toivo ihmisille mitään hyvää tapahtuvaksi, koska se sotii sinun järkeilyjäsi vastaan. Annat myös rahan sokaista itsesi, joka on vaan pelkkää halpaa materiaa jolle on tähän maalliseen maailmaan kiintyneet sotaisat ihmiset antaneet arvon omien intressijen vuoksi. Uskonnoissa pyritään siihen ihan samaan. Nekin tuovat oman toivonsa ja uskonsa Kristuksen esittämän toivon ja uskon edelle. Yhdessä te kaikki saatte pahaa jälkeä aikaiseksi. UT:een ilosanoma on ihan yksinkertainen. Näin se kuuluu: Tehkää parannus sillä taivasten Valtakunta on lähellä. Nyt tuohon voi lisätä: Se on jo täällä, sillä se on ihmisten sydämissä, jossa sinä et soisi sen olevan. Israelin valtiolla ei ole asian kanssa ollenkaan yhteyttä. Kuten ei muillakaan valtioilla, instituutioilla, laitoksilla tai muilla saman kaltaisilla ihmisten rakennelmilla.
    Katso siis omin silmin tuota kaikkea... kaunista, eikun sitä jota sinä kauniina pidät.

    Roomalaiskatollisesta kirkosta-, kuinka uskonpuhdistus . Oliko usko jotenkin likaantunut?

    Tällä osastolla yritetään tehdä kirjoittajan mielipiteistä analyysiä siitä millainen kirjoittaja itse on. Olen sen monta kertaa sanonut se on turhaa,koska näkijän lahjoja ihmisellä ei oikeasti ole tuollaisiin asioihin ,vaan ne ovat siellä pääkopassa uskon muokkamin ajatuksin syntyneitä ja eivät osu arvausta enempää kohdalleen.>>>Eli, et toivo ihmisille mitään hyvää tapahtuvaksi, koska se sotii sinun järkeilyjäsi vastaan.>>>Mikä järkeily ja Mikä hyvä?

    >>> Näin se kuuluu: Tehkää parannus sillä taivasten Valtakunta on lähellä. Nyt tuohon voi lisätä: Se on jo täällä, sillä se on ihmisten sydämissä, jossa sinä et soisi sen olevan. Israelin valtiolla ei ole asian kanssa ollenkaan yhteyttä.>>>

    No protestanttisia ajatuksia on paljon ja ne poikkeavat kovasti toisistaan,mutta juuri heidän uskon rakenteisiin kuuluu tuo nyky Israel harha se on nimenomaan Protestanttien uskon oppia.( Kaikkienhan ei tietenkään tarvitse uskoa samoin,ja siitä riita ja tora jne,.

    Taivasten valtakunta "ihmisten sydämmissä" no jos asian näen toisin ei minun valheeksi katsomiani asioita tarvitse hyväksyä!( Muuten minkälaista Taivasten valtakuntaa ne ihmiset oikeasti odottavatkaan?)
    1000 vuotinen ei tullut Milleniuminakaan. Muttei se tullut 1000 vuotta aikaisemminkaan. Eikä Apostolien eläessä. Ketkä muuten sitä odottivat hartaimmin?
    (vastaan; Jeesuksen "totuuteen uskovat Pyhässä Hengessä ja Jeesus
    sydämessä.)
    "TOTUUSHAN ON" ei sitä Jeesusta tule koskaan! ( Se se on sitä aitoa protestanttisuutta! No olkoon UUSprotestanttisuutta usko on jäänyt vieläkin likaiseksi se tulee puhdistaa ,- Vai?

    Kristus oli aikansa protestantti. Siis jo ennen kuin yhtäkään nykyistä länsimaista uskontokuntaa oli edes olemassa. Sana protestantti juontuu sanasta protesti joka tarkoittaa vastustaa. Lutherilaisuus on vain yhdenlaista protesttantiutta. Ei se siis sinänsä ole perusta jonkin/jonkun vastustamiselle, vaan on pelkistetysti sen yksi nykyinen ilmenemismuoto. Muitakin on toki paljon.

    Kristus vastusti monia vakiintuneita käytäntöjä silloisessa maailmassa. Nyt varmaan tajuat taas vähän enemmän. Ainakin soisin niin.

    Erilaiset herätysliikkeet kauppaavat uutta israelin valtiota tai toisaalta jotakin hengellistä israelia jonkinlaiseksi perustaksi uskonnollisuudelleen, mutta eihän se ole vastustamista, vaan uudenlaisen asian esitelmöimistä. Jolle ei löydy edes perusteita vanhoista kirjoituksista.

    Ei taivasten Valtakuntaa tarvitse odottaa, kenenkään. Eikä ihmisen Pojan ilmestyminen ole sidottu maallisiin kalentereihin tai tiettyyn päivä-, /tunti-, aikaan
    ei edes aikavyöhykkeisiin. Joita taitaapi olla noin 24 kpl. kaikkinensa. ;)

    Totuus lienee Jeesuksen paluusta on se jota Raamattu kertoo, hän kuoli, ja meni tuonelaan ja tuli takaisin mennäkseen "korkeinpaan taivaaseen", elikä taivasten Valtakuntaan, joka voi olla myös jokaisen ihmisen sydämessä, kuten kaikki muutkin rakkaat ja erityisen läheiset asiat sekä ihmiset. Ikävää vain on, jotta niin harvalla ihmisellä se ja ne ovat siellä, sydämessä. Ja sitten kun ihminen kuolee, tulee hän lopulta kohtaamaan sen todellisen Totuuden, joita voi vaan olla yksi.
    Siis nähtäväksi, koettavaksi jää. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, uskoen että Totuus on myös täydellinen rakkaus.

    Onko se lepoa Jumalassa, jos pitää koko ajan vastustaa, ja syyttää juutalaisia, tai siis vastustaa juutalaisia.

    Sinne valtakuntaan minulla ei ainakaan ole haaveita, minä rakastan juutalaisia.

    Tämä teidän juutalaisvastustusprotestanttisuus on liian paljon tappanut juutalaisia, teillä on verenhimoinen ihmisuhrihaluinen jumala.

    >>> Erilaiset herätysliikkeet kauppaavat uutta israelin valtiota tai toisaalta jotakin hengellistä israelia jonkinlaiseksi perustaksi uskonnollisuudelleen, mutta eihän se ole vastustamista, vaan uudenlaisen asian esitelmöimistä. Jolle ei löydy edes perusteita vanhoista kirjoituksista.>>>

    Nimenomaan niitä teorioita ja väittämiä ei voi perustella Raamatun V.T.n, sanomalla . ( Siksipä sanonkin tuollaiset HERÄTYSLIIKKEET ovatkin oikeasti nukutusliikkeitä tai sitten eksytysliikkeitä.mutta jos niille sanoo takovat he Raamatulla päähän , varoittavat Pyhän Hengen pilkasta, oottko sinäkin RIENOOMAAN ruvenna kysyvät, solvaavat ja haukkuvat Jumalattomaksi.

    Mikäpä siinä jos valheesta saa/joutuu uskossaan kiinni niin siitä alkaa tuo hirvittävä sättiminen ,niin kuin muka Jumala kaipaisi tuollaisia puolustajia Ei -, vaan he suuttuvat koska sisäistettyä uskonkäsityksen harhauskoa on loukattu ja tuoharha on se Pyhä !

    TOTUUS; Jeesuksen paluusta on .Soattaapi tulla tai soattaapi olla kokonaan tulemattakin.

    Olen tuon viimeksi mainitun kannalla!

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Kyllä ne Mooses uskovatkin aina joltain nirrin otti ,joten ajattelinkin jotta nuo juutalaiset ovat maailman Jumalattomin kansa ,aina V.T.n, kirjoituksissa niillä oli kädet kyynärpäitä myöten alkuperäisasukkaiden veressä ja Jumala oli niin käskenyt tehdä, jotta voisi näyttää suuruutensa tappamalla noita huonolilla aseilla sotaan varustautuneita vähäväkisiä kansoja.

    No vähäväkisiäkö Heettiläiset,Egyptiläiset,Assuria ja Amalekialaisetkin he tappoivat montakertaa"viimeiseen mieheen"-,

    Voipi siellä tulla Ordotoksi juutalaisen kanssa aika pitkäksi,, nojoo varmaan MEEDIA antanut väärän kuvan T.V.ssä kun vain itkimuurilta ja muutaman mielenilmauksen olen havainnut.

    osastolle hourailemaan tai lääkäriin

    Jeesuksen paluu kuolleista ja tuonelasta tapahtui kirjoitusten mukaan noin 1980 vuotta sitten. Tuomas epäili jo silloin samoin kuten monet muutkin. Samat silloiset kirjoittavat tahot kertoivat siitä kuin tuosta paluustakin.

    Juu, ei kaikkeuden Korkein, Luojamme, taivaallinen Isä kaipaa puolustelijoita meistä ihmisistä. Ei Hän heikko tai kyvytön ole. Mutta näiden epä-, ja teko-, jumalien palvojat omine jumalineen ovat kyllä heikkoja ja heidän jumalansa ovat aivan yhtä heikkoja kuten he itsekkin ovat. Tuonhan tämäkin palsta todistaa.

    Äläkä vastusta heitä.

    Ja noin muuten vaan sinulle: Nämä sinun sairaan kahjun jutut alkavat olla jo aivan liikaa tällekkin palstalle. Voisitko esim, mennä asianmukaiseen hoitoon väittömästi
    , vihanhallintaan liittyvä terapia ja oikeat lääkkeet voisivat olla juuri isinulle sopivaa, sinun "juttusi" alkajaiseksi.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Kristus oli aikansa protestantti. Siis jo ennen kuin yhtäkään nykyistä länsimaista uskontokuntaa oli edes olemassa. Sana protestantti juontuu sanasta protesti joka tarkoittaa vastustaa. Lutherilaisuus on vain yhdenlaista protesttantiutta. Ei se siis sinänsä ole perusta jonkin/jonkun vastustamiselle, vaan on pelkistetysti sen yksi nykyinen ilmenemismuoto. Muitakin on toki paljon.

    Kristus vastusti monia vakiintuneita käytäntöjä silloisessa maailmassa. Nyt varmaan tajuat taas vähän enemmän. Ainakin soisin niin.

    Erilaiset herätysliikkeet kauppaavat uutta israelin valtiota tai toisaalta jotakin hengellistä israelia jonkinlaiseksi perustaksi uskonnollisuudelleen, mutta eihän se ole vastustamista, vaan uudenlaisen asian esitelmöimistä. Jolle ei löydy edes perusteita vanhoista kirjoituksista.

    Ei taivasten Valtakuntaa tarvitse odottaa, kenenkään. Eikä ihmisen Pojan ilmestyminen ole sidottu maallisiin kalentereihin tai tiettyyn päivä-, /tunti-, aikaan
    ei edes aikavyöhykkeisiin. Joita taitaapi olla noin 24 kpl. kaikkinensa. ;)

    Totuus lienee Jeesuksen paluusta on se jota Raamattu kertoo, hän kuoli, ja meni tuonelaan ja tuli takaisin mennäkseen "korkeinpaan taivaaseen", elikä taivasten Valtakuntaan, joka voi olla myös jokaisen ihmisen sydämessä, kuten kaikki muutkin rakkaat ja erityisen läheiset asiat sekä ihmiset. Ikävää vain on, jotta niin harvalla ihmisellä se ja ne ovat siellä, sydämessä. Ja sitten kun ihminen kuolee, tulee hän lopulta kohtaamaan sen todellisen Totuuden, joita voi vaan olla yksi.
    Siis nähtäväksi, koettavaksi jää. Toivossa on kuitenkin hyvä elää, uskoen että Totuus on myös täydellinen rakkaus.

    Raamatusta kyllä löytyy tietoa hengellisestä Israelista. Esimerkkinä seuraavat.

    Jumalan Israel- ilmaus esiintyy Raamatussa vain kerran, ja se tarkoittaa hengellistä Israelia eikä Jaakobin – jonka nimi muutettiin Israeliksi – lihallisia jälkeläisiä (1Mo 32:22–28).

    Raamatussa puhutaan ”Israelista lihallisessa suhteessa” (1Ko 10:18) ja hengellisestä Israelista, johon kuuluvien ei tarvitse välttämättä polveutua Abrahamista (Mt 3:9).

    Kun apostoli Paavali käyttää ilmausta ”Jumalan Israel”, hän osoittaa, että sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku Abrahamin ympärileikattu jälkeläinen vai ei (Ga 6:15, 16).

    Profeetta Hoosea ennusti, että kun Jumala ottaisi luonnollisen Israelin kansakunnan tilalle tämän hengellisen kansakunnan, johon kuuluisi myös pakanoita, hän sanoisi: ”Minä olen sanova niille, jotka eivät ole minun kansaani: ’Sinä olet minun kansani.’” (Ho 2:23; Ro 9:22–25.)

    Määräaikana Jumalan valtakunta otettiin pois luonnollisten juutalaisten muodostamalta kansakunnalta ja annettiin hengelliselle kansakunnalle, joka tuotti Valtakunnan hedelmää (Mt 21:43). Hengelliseen Israeliin otettiin tietenkin myös luonnollisia juutalaisia. Apostolit ja muut vuoden 33 helluntaina pyhän hengen saaneet (n. 120), ne joita tuli tuona päivänä lisää (n. 3000), ja ne jotka nostivat luvun myöhemmin 5000:een, olivat kaikki juutalaisia ja käännynnäisiä (Ap 1:13–15; 2:41; 4:4). Mutta silti tuosta hylätystä kansakunnasta pelastui ”vain jäännös”, niin kuin Jesaja oli sanonut (Jes 10:21, 22; Ro 9:27).

    Äänestä

  • vaihtoehtoista ajattelua kirjoitti:

    tarkoittaa Jumalaan uskovia juutalaisia ja heihin liittyneitä.
    Ei Jeesususkoisia ollenkaan.

    Juutalaisista osa on ateisteja ja tai kääntyneitä muihin uskontoihin, kuten kristinuskoon.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Kyllä ne Mooses uskovatkin aina joltain nirrin otti ,joten ajattelinkin jotta nuo juutalaiset ovat maailman Jumalattomin kansa ,aina V.T.n, kirjoituksissa niillä oli kädet kyynärpäitä myöten alkuperäisasukkaiden veressä ja Jumala oli niin käskenyt tehdä, jotta voisi näyttää suuruutensa tappamalla noita huonolilla aseilla sotaan varustautuneita vähäväkisiä kansoja.

    No vähäväkisiäkö Heettiläiset,Egyptiläiset,Assuria ja Amalekialaisetkin he tappoivat montakertaa"viimeiseen mieheen"-,

    Voipi siellä tulla Ordotoksi juutalaisen kanssa aika pitkäksi,, nojoo varmaan MEEDIA antanut väärän kuvan T.V.ssä kun vain itkimuurilta ja muutaman mielenilmauksen olen havainnut.

    muinaisuudessa, mutta eivät ne hyökkääjät aina ole olleet juutalaisia.

    Kristityn mielestä juutalaiset eivät sais puolustautuakaan, sehän on selvä.

    Mistä sinä tiedät tuon muiden kansojen vähäväkisyyden, tarkoitushakuinen väite sinulla.

    Äänestä

  • sinne puupäiden kirjoitti:

    osastolle hourailemaan tai lääkäriin

    mitä rotua vastaan minä lietson vihaa, vai oletko samaa mieltä kuin eräs toinen, että kristityt ovat rotu ?

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Äläkä vastusta heitä.

    Ja noin muuten vaan sinulle: Nämä sinun sairaan kahjun jutut alkavat olla jo aivan liikaa tällekkin palstalle. Voisitko esim, mennä asianmukaiseen hoitoon väittömästi
    , vihanhallintaan liittyvä terapia ja oikeat lääkkeet voisivat olla juuri isinulle sopivaa, sinun "juttusi" alkajaiseksi.

    Koita vastata siihen mitä minä kirjoitan, ei mennä henkilöherjaukseen, koska siinä sinä nolaat ainoastaan itsesi.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Jeesuksen paluu kuolleista ja tuonelasta tapahtui kirjoitusten mukaan noin 1980 vuotta sitten. Tuomas epäili jo silloin samoin kuten monet muutkin. Samat silloiset kirjoittavat tahot kertoivat siitä kuin tuosta paluustakin.

    Juu, ei kaikkeuden Korkein, Luojamme, taivaallinen Isä kaipaa puolustelijoita meistä ihmisistä. Ei Hän heikko tai kyvytön ole. Mutta näiden epä-, ja teko-, jumalien palvojat omine jumalineen ovat kyllä heikkoja ja heidän jumalansa ovat aivan yhtä heikkoja kuten he itsekkin ovat. Tuonhan tämäkin palsta todistaa.

    kuinka se Jeesus pystyi nousemaan ylös, kun ei sillä ollut enää vertakaan.

    Sydän ei voi lyödä, jos verta ei ole, aivot ei voi toimia jos verta ei ole.
    Sielukin oli laskettu maahan, koska se on kuuleman mukaan veressä.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    muinaisuudessa, mutta eivät ne hyökkääjät aina ole olleet juutalaisia.

    Kristityn mielestä juutalaiset eivät sais puolustautuakaan, sehän on selvä.

    Mistä sinä tiedät tuon muiden kansojen vähäväkisyyden, tarkoitushakuinen väite sinulla.

    juutalaiset eivät niitä "veroja" vapaaehtoisesti suostuneet maksamaan ja alistumaan Esim. Assurian vallanalle niin koko Israelin he tuhosivat.

    "Kristityn mielestä juutalaiset eivät sais puolustautuakaan, sehän on selvä."
    Juutalaisethan on pääsääntöisesti pakolaismuuttajia ja aikaisemmin asuneilta palestiinalaisilta on viety maat ja hallinto on juutalaisilla ja juutalaisilla on aseet niin kuka on kieltänyt puolustautumisen ja hyökköyksenja uusien siirtokuntien valtaamisen, nämä Kristitytkö jotka täällä kirjoittelevat-, mahdotonta .

    Voima on vaihdellut ja juutalaisetkin ovat käyneet sotaa keskenään ja liittoutuneet ulkopuoliseen apuun voittaakseen toisen, Isrealin ja Juudan valtioiden aikanakin. ( Ei heillä ole mitään erityisasemaa mihinkään maalueeseen , he itse ovat nuo väittämänsä keksineet.)

    että juutalaisilla on turvapaikka, krsitityt ovat osoittauneet tuhoavan pelottaviksi.

    Näin on hyvä ja se tekee ainakin minut hyvin iloiseksi.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    että juutalaisilla on turvapaikka, krsitityt ovat osoittauneet tuhoavan pelottaviksi.

    Näin on hyvä ja se tekee ainakin minut hyvin iloiseksi.

    Nehän ovat kuin tarjottimella pienellä alueella ,jos maailman mahtavat haluaisi heidät taas vähläukuiseksi tehdä sehän olisi helpompaa nyt.

    Mielestäni mahdollisuutta rahoittaa tuota aluetta on mahdoton ja siihen on vain yksi konsti (taas sitä "totuutta") Juutalaisten tulisi tunnustaa uskonsa olevan ja olleen uskontoa uskontojen joukossa hamasta menneisyyksistä saakka ja Kristittyjen tulisi myöntää olevansa juutalaisen uskon uudelleen sepittelemän uskomuksen pauloissa ja uskonto muiden uskomuksien joukossa ja Islamin uskoisten tulisi kans tunnustaa ,jotta heidän uskonsa on kehitelty noiden uskontojen jatkeeksi uskoksi uskojen lisäksi ja noiden kolmen tulisi sanoa ettei heillä ole sen suurempaa "totuutta" kerrottavana kuin kaikilla yhteensä tai millä näistä yksinään , harhoihin uskomisen määrä ei "totuutta" lisää.

    Joten sama mihin nuista uskoista olet syntynyt ja kasvanut sitä uskoa sinä aluksi olet.Harhat opitaan sen mukaan miten ne opetetaan.( Tuo tieto ei aluksi ehkä tee kovin iloiseksi mutta myöhemmin se antaa pohjan elämälle.)
    Usko tekee siihen uskovat sellaisiksi ,kuin nämä Raamattu osaston keskustelijat ovat , eri uskoissa keskustellaan hieman eri asioista ja rienataan uskossa viimmeisen päälle toisuskoista , tuon rienaamisen motiivi on omien käsitysten vahvistaminen ja toisenlaisen käsityksen haltijan ymmärryksen kyseenalaistaminen.(Oletpa tyhmä kun et tätäkään ymmärrä ,he sanovat.)

    Hienoa kun elämässä voi olla iloinen ja pienistäkin asioista tulee iloita.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Jeesuksen paluu kuolleista ja tuonelasta tapahtui kirjoitusten mukaan noin 1980 vuotta sitten. Tuomas epäili jo silloin samoin kuten monet muutkin. Samat silloiset kirjoittavat tahot kertoivat siitä kuin tuosta paluustakin.

    Juu, ei kaikkeuden Korkein, Luojamme, taivaallinen Isä kaipaa puolustelijoita meistä ihmisistä. Ei Hän heikko tai kyvytön ole. Mutta näiden epä-, ja teko-, jumalien palvojat omine jumalineen ovat kyllä heikkoja ja heidän jumalansa ovat aivan yhtä heikkoja kuten he itsekkin ovat. Tuonhan tämäkin palsta todistaa.

    Ja siksipä sanonkin jotta tuon "totuuden" selittämisyritys Jeesus Nasaretilaisessa on ihmiskunnan avuton yritys kertoa tätä ihmisen olemassaolon salaisuutta.
    Kristinusko ja muut uskonnot jäävät tuleville sukupolville varoittavaksi esimerkeiksi kuinka asiat voivat mennä jos niitä liikaa uskomuksien varaan rakennetaan. Ja arvaan uskontopsykopaattien valta vähenee hieman maailmassa ,vaikka se näyttää saavuttavan totaalisia piirteitä joissakin Muslimivaltioissa ,mutta sielläkin on ihmisiä jotka uskaltavat laittaa vastaväitteitä niiden funtamuslimien eteen, heillä on kuitenkin vielä kuljettava pitkä ja mutkainen tie ennenkuin uskonnon käsitteistä vapaudutaan,,.

    >>> Jeesuksen paluu kuolleista ja tuonelasta tapahtui kirjoitusten mukaan noin 1980 vuotta sitten. Tuomas epäili jo silloin samoin kuten monet muutkin. Samat silloiset kirjoittavat tahot kertoivat siitä kuin tuosta paluustakin.>>> Mutta näiden epä-, ja teko-, jumalien palvojat omine jumalineen ovat kyllä heikkoja ja heidän jumalansa ovat aivan yhtä heikkoja kuten he itsekkin ovat. Tuonhan tämäkin palsta todistaa>>>Ihan hyvää yksilöllistä ajattelua sinulta!

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Nehän ovat kuin tarjottimella pienellä alueella ,jos maailman mahtavat haluaisi heidät taas vähläukuiseksi tehdä sehän olisi helpompaa nyt.

    Mielestäni mahdollisuutta rahoittaa tuota aluetta on mahdoton ja siihen on vain yksi konsti (taas sitä "totuutta") Juutalaisten tulisi tunnustaa uskonsa olevan ja olleen uskontoa uskontojen joukossa hamasta menneisyyksistä saakka ja Kristittyjen tulisi myöntää olevansa juutalaisen uskon uudelleen sepittelemän uskomuksen pauloissa ja uskonto muiden uskomuksien joukossa ja Islamin uskoisten tulisi kans tunnustaa ,jotta heidän uskonsa on kehitelty noiden uskontojen jatkeeksi uskoksi uskojen lisäksi ja noiden kolmen tulisi sanoa ettei heillä ole sen suurempaa "totuutta" kerrottavana kuin kaikilla yhteensä tai millä näistä yksinään , harhoihin uskomisen määrä ei "totuutta" lisää.

    Joten sama mihin nuista uskoista olet syntynyt ja kasvanut sitä uskoa sinä aluksi olet.Harhat opitaan sen mukaan miten ne opetetaan.( Tuo tieto ei aluksi ehkä tee kovin iloiseksi mutta myöhemmin se antaa pohjan elämälle.)
    Usko tekee siihen uskovat sellaisiksi ,kuin nämä Raamattu osaston keskustelijat ovat , eri uskoissa keskustellaan hieman eri asioista ja rienataan uskossa viimmeisen päälle toisuskoista , tuon rienaamisen motiivi on omien käsitysten vahvistaminen ja toisenlaisen käsityksen haltijan ymmärryksen kyseenalaistaminen.(Oletpa tyhmä kun et tätäkään ymmärrä ,he sanovat.)

    Hienoa kun elämässä voi olla iloinen ja pienistäkin asioista tulee iloita.

    Pitäisikö maailman mahtavien haluta tuhota yksi kansa, noin voi ajatella vain todellinen hapatus , joka todellisuudessa on niin vihaa täynnä, ettei taatusti osaa iloita mistään.

    Ei Israelia niin vain tuhota, siinä käy myös yrittäjälle melko köpelösti, koska takaisin tulee aivan varmasti ja samalla hetkellä. Enää heitä ei viedä, kuin uhrikaritsaa teuraaksi ja hyvä niin.

    Israelissa, palestiinalaisalueella on rauhoittunut, sieltä raketit eivät lentele, eikä itsemurhapommittajat räjäyttele itseään, ihmiset käyvät kauppaa ja elävät normaalisti, jopa hyvin. Tänään uutisissa oli pätkä alueelta, kaupat ja liikkeet näyttivät ylellisemmiltä kuin täällä konsanaan.
    Joten se siitä riistosta, joskus vain on pakko panna asiat järjestykseen, ja jatkaa eteenpäin.
    Vaikka maailma kuinka ruikuttaisi, syytäen suustaan enimmäkseen omaa pahaa oloaan, jolle pitää löytää syyllinen ja juutalisethan ne aina.

    Löytää syyllinen jostain muualta kuin omasta itsestään, ei sitä syyllistä löydy myöskään fanaatikon kannattamasta uskosta,opista,-politiikasta vaan se syyllinen on noiden ulkopuolella ja pahakin on siellä !

    Onko se pommien räjäyttely palestiinalaisten tahto huvikseenko ne sitä ovat tehneet?
    Onko Palestiinalaiset alistettu palvelemaan Juutalaisia? maksavatko he veronsa heille käyvätkö kauppansa heidän kaupoissaan?

    Onko Palestiinalaisille luvattu oma valtio ja itsehallinto alueellaan odottavatko he nyt jotain tapahtuvaksi tuon pakolaisongelman ratkaiemiseksi?

    Mitä ja kummaa kaksi suurta pakolaisryhmittymää samalla pienellä alueella Juutalaiset ( joilla on juutalainen usko ) Palestiinalaiset taas ovat ( Islaminuskoisia).

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Koita vastata siihen mitä minä kirjoitan, ei mennä henkilöherjaukseen, koska siinä sinä nolaat ainoastaan itsesi.

    Olet sinä kyllä todella sekainen ja sairas persoona. Pysyppä sinä aiheessa! Vai katsotko olevasi jo niin paljon sääntöjen ja lakien yläpuolella ettei ne sinua koske.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    kuinka se Jeesus pystyi nousemaan ylös, kun ei sillä ollut enää vertakaan.

    Sydän ei voi lyödä, jos verta ei ole, aivot ei voi toimia jos verta ei ole.
    Sielukin oli laskettu maahan, koska se on kuuleman mukaan veressä.

    Kerro sinä ensin minulle. Miksi juuri sinun jumalallesi kaikki on mahdotonta.

    Äänestä

  • vaihtoehtoista ajattelua kirjoitti:

    Raamatusta kyllä löytyy tietoa hengellisestä Israelista. Esimerkkinä seuraavat.

    Jumalan Israel- ilmaus esiintyy Raamatussa vain kerran, ja se tarkoittaa hengellistä Israelia eikä Jaakobin – jonka nimi muutettiin Israeliksi – lihallisia jälkeläisiä (1Mo 32:22–28).

    Raamatussa puhutaan ”Israelista lihallisessa suhteessa” (1Ko 10:18) ja hengellisestä Israelista, johon kuuluvien ei tarvitse välttämättä polveutua Abrahamista (Mt 3:9).

    Kun apostoli Paavali käyttää ilmausta ”Jumalan Israel”, hän osoittaa, että sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku Abrahamin ympärileikattu jälkeläinen vai ei (Ga 6:15, 16).

    Profeetta Hoosea ennusti, että kun Jumala ottaisi luonnollisen Israelin kansakunnan tilalle tämän hengellisen kansakunnan, johon kuuluisi myös pakanoita, hän sanoisi: ”Minä olen sanova niille, jotka eivät ole minun kansaani: ’Sinä olet minun kansani.’” (Ho 2:23; Ro 9:22–25.)

    Määräaikana Jumalan valtakunta otettiin pois luonnollisten juutalaisten muodostamalta kansakunnalta ja annettiin hengelliselle kansakunnalle, joka tuotti Valtakunnan hedelmää (Mt 21:43). Hengelliseen Israeliin otettiin tietenkin myös luonnollisia juutalaisia. Apostolit ja muut vuoden 33 helluntaina pyhän hengen saaneet (n. 120), ne joita tuli tuona päivänä lisää (n. 3000), ja ne jotka nostivat luvun myöhemmin 5000:een, olivat kaikki juutalaisia ja käännynnäisiä (Ap 1:13–15; 2:41; 4:4). Mutta silti tuosta hylätystä kansakunnasta pelastui ”vain jäännös”, niin kuin Jesaja oli sanonut (Jes 10:21, 22; Ro 9:27).

    n, 2700 vuotta sitten tapahtuneista asioista , ja viittaa Assurian-ja Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palanneisiin .

    Heitä oli vähemmän kuin Suomeen muutti Karjalan menetetyiltä alueilta Suomalaisia viimeisten sotiemme seurauksena.

    Uskonnossa on vain mahdollisuus vääristää nuo asiat millaisiksi tahtoo.
    Kärpäsestä on tullut aikain saatossa härkänen ja valheesta emävalhe!

    Karjalan pakolaisia oli yli 2 X enemmän kuin noita Assurian ja Babylonian pakolaosia.

    Ja nyky Israelista Raamattu ei tiedä mitään ,jos olet toistamieltä pistä jaetta niin aloitetaan se kauan kaivatti Raamatun tutkiminen keskustelujen merkeissä ,jonka ovat vuosiksi näilläkin osastolla estäneet "Pyhän Henen" eksytetyt!

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Olet sinä kyllä todella sekainen ja sairas persoona. Pysyppä sinä aiheessa! Vai katsotko olevasi jo niin paljon sääntöjen ja lakien yläpuolella ettei ne sinua koske.

    toisianne tähänkin aloitukseen?

    (No jaa voin olla väärässäkin saatat sanoa asian niinkuin se on.)

    Äänestä

  • vaihtoehtoista ajattelua kirjoitti:

    Raamatusta kyllä löytyy tietoa hengellisestä Israelista. Esimerkkinä seuraavat.

    Jumalan Israel- ilmaus esiintyy Raamatussa vain kerran, ja se tarkoittaa hengellistä Israelia eikä Jaakobin – jonka nimi muutettiin Israeliksi – lihallisia jälkeläisiä (1Mo 32:22–28).

    Raamatussa puhutaan ”Israelista lihallisessa suhteessa” (1Ko 10:18) ja hengellisestä Israelista, johon kuuluvien ei tarvitse välttämättä polveutua Abrahamista (Mt 3:9).

    Kun apostoli Paavali käyttää ilmausta ”Jumalan Israel”, hän osoittaa, että sillä ei ole mitään tekemistä sen kanssa, onko joku Abrahamin ympärileikattu jälkeläinen vai ei (Ga 6:15, 16).

    Profeetta Hoosea ennusti, että kun Jumala ottaisi luonnollisen Israelin kansakunnan tilalle tämän hengellisen kansakunnan, johon kuuluisi myös pakanoita, hän sanoisi: ”Minä olen sanova niille, jotka eivät ole minun kansaani: ’Sinä olet minun kansani.’” (Ho 2:23; Ro 9:22–25.)

    Määräaikana Jumalan valtakunta otettiin pois luonnollisten juutalaisten muodostamalta kansakunnalta ja annettiin hengelliselle kansakunnalle, joka tuotti Valtakunnan hedelmää (Mt 21:43). Hengelliseen Israeliin otettiin tietenkin myös luonnollisia juutalaisia. Apostolit ja muut vuoden 33 helluntaina pyhän hengen saaneet (n. 120), ne joita tuli tuona päivänä lisää (n. 3000), ja ne jotka nostivat luvun myöhemmin 5000:een, olivat kaikki juutalaisia ja käännynnäisiä (Ap 1:13–15; 2:41; 4:4). Mutta silti tuosta hylätystä kansakunnasta pelastui ”vain jäännös”, niin kuin Jesaja oli sanonut (Jes 10:21, 22; Ro 9:27).

    Huomioi. Raamatussa on myös yksi sellainen kirja joka on kirjoitettu nuiden kaikkien muiden kirjojen ja kirjoituksien jälkeen, joihinka viittasit. Ja tuossa kirjassa, ynnä Kristuksen kaikki kertoma tuosta samasta aiheesta, asia selitetään kyllä jokseenkin toisin, käyttäen kuitenkin tiettyjä nimiä ja termejä jotka ovat vain kiertoilmaisujen osia. Oleellista on että siellä ensin kerrotaan, ja sitten myös selitetään sama asia. Uppoudu siihen vähäksi aikaa.

    Yksi lausahdus sieltä nousee silmiin pistävästi kaiken päälle, ja se on: Uudeksi minä teen kaiken. Ja tuon lupauksen antaa kaikkeuden Korkein, Luojamme, taivaallinen Isä itse. Eikä nuissa jakeissa, joita Johannes kirjoittti kuulemansa mukaan, aseteta ihmisiä ollenkaan joko juutalaisiin taikka joihinkin muihin. Vaan heihin jotka ovat olleet uskollisia ja kuuliaisia kuolemaansa saakka ja heihin jotka sitä eivät ole olleet. Ja luonnollisesti tuo uskollisuus ja kuuliaisuuskin tietenkin on osoitettava justiinsa taivaalliselle Isälle, eikä kellekkään muulle. Ei siis erottelua
    joidenkin kansojen kesken ollenkaan, enää siis. Toisin sanoen. Ei pidä sekoitttaa retoriikkaa ja symboliikkaa puhtaaseen faktaan. Aika tulee kyllä näyttämään lopulta itse kullekkin, jotta kuinka ne asian tolat todella oikeasti ovat. Kärsivällisesti on vaan jokaisen odotettava, toivoen samalla parasta, uskoen Isää taivaissa ja rakastaen lähimmäisiään kuin itseään.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    toisianne tähänkin aloitukseen?

    (No jaa voin olla väärässäkin saatat sanoa asian niinkuin se on.)

    Jotkut tuovat rotuvihaa jo tännekkin. Yritän vaan hillitä sitä.

    Väärässä me kaikki aina aika-ajoin taikka joskus ollaan. Ainakin me ihmiset. :)

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Ja siksipä sanonkin jotta tuon "totuuden" selittämisyritys Jeesus Nasaretilaisessa on ihmiskunnan avuton yritys kertoa tätä ihmisen olemassaolon salaisuutta.
    Kristinusko ja muut uskonnot jäävät tuleville sukupolville varoittavaksi esimerkeiksi kuinka asiat voivat mennä jos niitä liikaa uskomuksien varaan rakennetaan. Ja arvaan uskontopsykopaattien valta vähenee hieman maailmassa ,vaikka se näyttää saavuttavan totaalisia piirteitä joissakin Muslimivaltioissa ,mutta sielläkin on ihmisiä jotka uskaltavat laittaa vastaväitteitä niiden funtamuslimien eteen, heillä on kuitenkin vielä kuljettava pitkä ja mutkainen tie ennenkuin uskonnon käsitteistä vapaudutaan,,.

    >>> Jeesuksen paluu kuolleista ja tuonelasta tapahtui kirjoitusten mukaan noin 1980 vuotta sitten. Tuomas epäili jo silloin samoin kuten monet muutkin. Samat silloiset kirjoittavat tahot kertoivat siitä kuin tuosta paluustakin.>>> Mutta näiden epä-, ja teko-, jumalien palvojat omine jumalineen ovat kyllä heikkoja ja heidän jumalansa ovat aivan yhtä heikkoja kuten he itsekkin ovat. Tuonhan tämäkin palsta todistaa>>>Ihan hyvää yksilöllistä ajattelua sinulta!

    Olemassa olo on kyllä todellista. Ja sitä pitää selitttää, kaikki vaan eivät siihen kykene. Heikkoudetkin pitää hyväksyä, siis myös ne omat. Kun oppii tai alkaa rakastamaan lähimmäisiään, niin on helponpi hyväksyä kaikki ja kaikkien omaavat heikkoudet. Mutta vihaan täytyy suhtautua todella vakavasti, hyväksymättä sitä.

    Asiastasi kommentti.
    Uskonnottomuus ei kuitenkaan ole vastaus johonkin globaaliin ongelmaan tai sotien
    ja vihanpidon poistamisiin.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    kuinka se Jeesus pystyi nousemaan ylös, kun ei sillä ollut enää vertakaan.

    Sydän ei voi lyödä, jos verta ei ole, aivot ei voi toimia jos verta ei ole.
    Sielukin oli laskettu maahan, koska se on kuuleman mukaan veressä.

    Joihin ei löydy vastausta.

    Todellakin monta päivää kuolleena ollut ei enää voi herätä henkiin.

    Koomassa ta voi herätä pitkänkin ajankuluttua.

    Uskonto kertomukset jatkuvat uusien uskonsuuntien jatko kertomuksina jonne tulee jatkuvasti liläaineksia.
    Kristinuskoon 1800 luvulla on alkanut oikein valtava uskonbuumi,silloin on syntyneet nuo useimmat liikkeet jotka ovat vaikuttaneet suomenkin nykyiseen uskon keskusteluun voimakkaasti!
    Mutta kuitenkin vieläkin ratkaisevampaa on ollut 1500 luvun protestanttisuuden esiinmarssi Saksasta -Ruotsi-Suomeen ja oikeitakin uskonsotia vallantavoitteluineen on siihen sisältynyt!

    >>> kuinka se Jeesus pystyi nousemaan ylös, kun ei sillä ollut enää vertakaan. >>> Uskonnossa tuo asia on mahdollista , lääketieteessä ei, uskonnossa asiaa on selitetty "Totuutena " kohta 2000 vuotta eikä vieläkään erehdystä kaikki pysty myöntämään.

    Tulisikkin alkaa keskustella miten ja kuinka noin paljon Juutalaiset ovat erehtyneet?
    Vai tahallaanko Jerusalemin tuhon 70 ajast aikaa jälkeen ovat kehitelleet tuollaisen opin jonka Rooman kirkko kaappasi itselleen.

    Katsoskun Esim. Paavali oli samanlainen sanomansa jauhaja ,kuin tämä Teuvo Suni ei sanoman sisältö niinkään vaan se mitä heistä kumpikin esitti/ää on "TOTUUTTA" ja ehdotonta sellaista jonka totuuden ylitse käypää ei löydy mistään ja molemmat Jumalan Ja Pyhän Hengen sanomaa levittää ,jo valmiiksi Jumal uskossa olevalle ei enää suuremman auktoriteetin sanomaa kukaan voi levittää.
    Mutta mielestäni molemmat sekä Paavali jotta Teuvo ovat erehtyneet uskonsa kiemuroissa ja heillä ei sen kummempaa totuutta oikeasti ole kerrottavanaan.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Jotkut tuovat rotuvihaa jo tännekkin. Yritän vaan hillitä sitä.

    Väärässä me kaikki aina aika-ajoin taikka joskus ollaan. Ainakin me ihmiset. :)

    Erilaisuutta tulee sietää jos sitä ei noin luonnollisesti voi hyväksyä, erilaisuus tulee kohdata elämässä jotta oppisi siihen suhtautumaan luonnollisesti, ennakkoasenteet syntyvät helposti.

    Väärässäpä joka päivä ,,.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Löytää syyllinen jostain muualta kuin omasta itsestään, ei sitä syyllistä löydy myöskään fanaatikon kannattamasta uskosta,opista,-politiikasta vaan se syyllinen on noiden ulkopuolella ja pahakin on siellä !

    Onko se pommien räjäyttely palestiinalaisten tahto huvikseenko ne sitä ovat tehneet?
    Onko Palestiinalaiset alistettu palvelemaan Juutalaisia? maksavatko he veronsa heille käyvätkö kauppansa heidän kaupoissaan?

    Onko Palestiinalaisille luvattu oma valtio ja itsehallinto alueellaan odottavatko he nyt jotain tapahtuvaksi tuon pakolaisongelman ratkaiemiseksi?

    Mitä ja kummaa kaksi suurta pakolaisryhmittymää samalla pienellä alueella Juutalaiset ( joilla on juutalainen usko ) Palestiinalaiset taas ovat ( Islaminuskoisia).

    asioista selvää, jos olet noin tietämätön. Tosin minunkin tiedoissani on aukkoja hyvinkin paljon, mutta aina voi kehittyä, toivottavasti.

    Syyttäminen ja tuomitseminen johtuu usein tietämättömyydestä, ei ole haluakaan ottaa selvää mistä on kysymys.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Erilaisuutta tulee sietää jos sitä ei noin luonnollisesti voi hyväksyä, erilaisuus tulee kohdata elämässä jotta oppisi siihen suhtautumaan luonnollisesti, ennakkoasenteet syntyvät helposti.

    Väärässäpä joka päivä ,,.

    Kylllä se niin on jotta jokaisen ihmisen tulee sietää kaikkea eriskummallista ja luonnotonta sekä kunnotonta! Muttei kuitenkaan hyväksyä näiden tekosia, siis niitä brutaaleja, primitiivisiä ja perverssejä tekoja, joita nuo jotkut edellä mainitut saavat aikaiseksi. Ongelmat ja niiden tuottajat täytyy toisin sanoen tunnistaa kaikissa olosuhteissa ja tilanteissa riittävän ajoissa, ryhtyen myös niihin kaikkiin tarvittaviin toimenpiteisiin, joita tarvitaan ko. ongelmien poistamiseen tai neutraloimiseen.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    asioista selvää, jos olet noin tietämätön. Tosin minunkin tiedoissani on aukkoja hyvinkin paljon, mutta aina voi kehittyä, toivottavasti.

    Syyttäminen ja tuomitseminen johtuu usein tietämättömyydestä, ei ole haluakaan ottaa selvää mistä on kysymys.

    >>> En oikein ymmärrä mitä tarkoitat, mikä pakolaisongelma?>>>
    En minäkään,>>> Palestiinalaisia asuu eri puolella Israelia, Gaza on yksi alue.>>>

    Sisällisotako se Gasaan hyökkäys sinun mielestä oli? (Hanukan aikoihin!)

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Olemassa olo on kyllä todellista. Ja sitä pitää selitttää, kaikki vaan eivät siihen kykene. Heikkoudetkin pitää hyväksyä, siis myös ne omat. Kun oppii tai alkaa rakastamaan lähimmäisiään, niin on helponpi hyväksyä kaikki ja kaikkien omaavat heikkoudet. Mutta vihaan täytyy suhtautua todella vakavasti, hyväksymättä sitä.

    Asiastasi kommentti.
    Uskonnottomuus ei kuitenkaan ole vastaus johonkin globaaliin ongelmaan tai sotien
    ja vihanpidon poistamisiin.

    Suurten uskontojen tulisi myöntää ne karmeat virheensä.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Suurten uskontojen tulisi myöntää ne karmeat virheensä.

    Suuret uskonnot ovat niin pieniä, ettei niiltä kannata odottaa edes kahvia ja pullaa.
    Tunnustukset johtavat vain uusiin tunnustuksiin ja sekös vasta puisevaa onkin. ;)
    Muuten. Näkeehän heidän tekosensa ilman tunnustuksiakin. Verivanat johtavat aina tekojöiden jäljille. Ja uhrikukkulat näkyvät kauas. Ikävää, kirjoittaa tälläistä totuutta.
    Mutta minkäs teet, totuus on niin arvokasta. Tosin, Luojamme, taivaallinen Isähän on sitten se kaikein suurin ja mystisin totuus lopullisessa muodossa. Jonka joudumme itse kukin aikanaan myös aivan itse kohtaamaan, eikä kukaan ole silloin enää kädestä kiinne pitämässä. Saas nähdä, jota silloin saa, sapiskaa vai jotakin muuta. :) Ja tuo kyllä koskee siis aivan kaikkia, myös paskan jauhajia ja totuuden kiertäjiä sekä kieltäjiä, eksyttäjistä puhumattakaan.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    >>> En oikein ymmärrä mitä tarkoitat, mikä pakolaisongelma?>>>
    En minäkään,>>> Palestiinalaisia asuu eri puolella Israelia, Gaza on yksi alue.>>>

    Sisällisotako se Gasaan hyökkäys sinun mielestä oli? (Hanukan aikoihin!)

    Gaza mielestäsi pakolaisleiri ?

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Gaza mielestäsi pakolaisleiri ?

    Saatta se Gazakin olla kun siellä on väkiluku yli kolminkertaistunut lyhyessä ajassa.
    Gazassa en ole käynyt ja tuskin tulen käymään Israelissakaan ,joten toisenkäden tiedon varassa noista asioista pysyy.

    No miten on mielestäsi? ( kysymys ei kuulu aiheeseeni!)

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Saatta se Gazakin olla kun siellä on väkiluku yli kolminkertaistunut lyhyessä ajassa.
    Gazassa en ole käynyt ja tuskin tulen käymään Israelissakaan ,joten toisenkäden tiedon varassa noista asioista pysyy.

    No miten on mielestäsi? ( kysymys ei kuulu aiheeseeni!)

    että juutalaiset ovat ostaneet rahalla, aikoinaan muuttaessaan Israeliin, tuon maan suurimmaksi osaksi. Pala palalta.

    Osittain he ovat maksaneet, jopa kahteen kertaan.

    Kun juutalaisia paluumuutti suurin joukoin arabimaista 1948- jäkeen, he jättivät omistamansa maa-alueet sinne, ilman mitään korvausta ja muutakaan omaisuutta he eivät saaneet ottaa mukaan.

    Palestiina on maantieteellinen alue, siihen kuuluu Israelin valtio, Palestiinalaishallinnon alueet, sekä osia Jordaniasta, Libanonista, ja Syyriasta.
    Palestiina ei ole koskaan ollut itsenäinen valtio.

    Alueen on valloittanut kuka milloinkin, kuten roomalaiset esim. Ristiretkiin osallistuneet maat valloittivat sen aikoinaan muslimeilta, ja pitivät hallussaan 200-vuotta.
    Kukaan ei kuitenkaan ole saanut maata kasvamaan ja kukoistamaan, kuin juutalaiset. Ei onnistunut kristityiltä.
    Jotain erikoistahan siinä täytyy olla.

    Kun kerrot kuinka maa kukoistaa!

    Huom! Suomen maa kukoistaa vaikka kansamme ei laittaisi rikkaa ristiin,mutta vauraus tähänkin maahan saadaan työhön uhrautuvan kansan avulla ja sellaine
    kansa Suomalaiset ovat!

    Ja Suomalainenkin maksaa asuntonsa ainakin kahteen kertaan.

    Aseilla ko ne kauppakirjat tehtiin?

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    n, 2700 vuotta sitten tapahtuneista asioista , ja viittaa Assurian-ja Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palanneisiin .

    Heitä oli vähemmän kuin Suomeen muutti Karjalan menetetyiltä alueilta Suomalaisia viimeisten sotiemme seurauksena.

    Uskonnossa on vain mahdollisuus vääristää nuo asiat millaisiksi tahtoo.
    Kärpäsestä on tullut aikain saatossa härkänen ja valheesta emävalhe!

    Karjalan pakolaisia oli yli 2 X enemmän kuin noita Assurian ja Babylonian pakolaosia.

    Ja nyky Israelista Raamattu ei tiedä mitään ,jos olet toistamieltä pistä jaetta niin aloitetaan se kauan kaivatti Raamatun tutkiminen keskustelujen merkeissä ,jonka ovat vuosiksi näilläkin osastolla estäneet "Pyhän Henen" eksytetyt!

    oikeassa että viitataan Assurian ja Babylonin pakkosiirtolaisuudesta Juudeaan palanneisiin, mutta Jesajan 10:20-23:n profetia täyttyi myös ensimmäisellä vuosisadalla, kuten käy ilmi Roomalaiskirjeen 9:27, 28:sta (vrt. Jesaja 1:9; Roomalaisille 9:29). Paavali selittää, että ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisten ”jäännös”’palasi’ hengellisessä mielessä Jumalan luo, koska pieni määrä uskollisia juutalaisia alkoi seurata Jeesusta Kristusta ja palvoa Jumalaa ”hengessä ja totuudessa” (Johannes 4:24).

    Miksi nyky Israelista Raamatun pitäisi tietääkään mitään, koska lihallinen Israelhan ei ole enää Jumalan luvattu kansa. Sen erikoisedun he menettivät surmatessaan Jeesuksen. Tilalle astui silloin hengellinen Israel.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Huomioi. Raamatussa on myös yksi sellainen kirja joka on kirjoitettu nuiden kaikkien muiden kirjojen ja kirjoituksien jälkeen, joihinka viittasit. Ja tuossa kirjassa, ynnä Kristuksen kaikki kertoma tuosta samasta aiheesta, asia selitetään kyllä jokseenkin toisin, käyttäen kuitenkin tiettyjä nimiä ja termejä jotka ovat vain kiertoilmaisujen osia. Oleellista on että siellä ensin kerrotaan, ja sitten myös selitetään sama asia. Uppoudu siihen vähäksi aikaa.

    Yksi lausahdus sieltä nousee silmiin pistävästi kaiken päälle, ja se on: Uudeksi minä teen kaiken. Ja tuon lupauksen antaa kaikkeuden Korkein, Luojamme, taivaallinen Isä itse. Eikä nuissa jakeissa, joita Johannes kirjoittti kuulemansa mukaan, aseteta ihmisiä ollenkaan joko juutalaisiin taikka joihinkin muihin. Vaan heihin jotka ovat olleet uskollisia ja kuuliaisia kuolemaansa saakka ja heihin jotka sitä eivät ole olleet. Ja luonnollisesti tuo uskollisuus ja kuuliaisuuskin tietenkin on osoitettava justiinsa taivaalliselle Isälle, eikä kellekkään muulle. Ei siis erottelua
    joidenkin kansojen kesken ollenkaan, enää siis. Toisin sanoen. Ei pidä sekoitttaa retoriikkaa ja symboliikkaa puhtaaseen faktaan. Aika tulee kyllä näyttämään lopulta itse kullekkin, jotta kuinka ne asian tolat todella oikeasti ovat. Kärsivällisesti on vaan jokaisen odotettava, toivoen samalla parasta, uskoen Isää taivaissa ja rakastaen lähimmäisiään kuin itseään.

    tässä juuri yritinkin noilla esimerkeillä tuoda julki, ettei Jumalalla Raamatun mukaan ole enää lihallista erikoiskansaa niin kuin oli ennen. Israelilaiset menettivät sen edun surmatessaan Jeesuksen. Hengellinen Israel kootaan kaikista kansakunnista, mukaanlukien se lihallisten juutalaisten "jäännös", joka hyväksyi Jeesuksen Kristuksen Messiaana. Ihan niin kuin sanoit, ei enää erottelua eri kansojen kesken. Samoilla linjoilla ollaan( ilmeisesti).

    Äänestä

  • vaihtoehtoista ajattelua kirjoitti:

    oikeassa että viitataan Assurian ja Babylonin pakkosiirtolaisuudesta Juudeaan palanneisiin, mutta Jesajan 10:20-23:n profetia täyttyi myös ensimmäisellä vuosisadalla, kuten käy ilmi Roomalaiskirjeen 9:27, 28:sta (vrt. Jesaja 1:9; Roomalaisille 9:29). Paavali selittää, että ensimmäisellä vuosisadalla juutalaisten ”jäännös”’palasi’ hengellisessä mielessä Jumalan luo, koska pieni määrä uskollisia juutalaisia alkoi seurata Jeesusta Kristusta ja palvoa Jumalaa ”hengessä ja totuudessa” (Johannes 4:24).

    Miksi nyky Israelista Raamatun pitäisi tietääkään mitään, koska lihallinen Israelhan ei ole enää Jumalan luvattu kansa. Sen erikoisedun he menettivät surmatessaan Jeesuksen. Tilalle astui silloin hengellinen Israel.

    Raamattu nyky Israelista, ainakin minun mielestäni.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    n, 2700 vuotta sitten tapahtuneista asioista , ja viittaa Assurian-ja Babylonian pakkosiirtolaisuudesta palanneisiin .

    Heitä oli vähemmän kuin Suomeen muutti Karjalan menetetyiltä alueilta Suomalaisia viimeisten sotiemme seurauksena.

    Uskonnossa on vain mahdollisuus vääristää nuo asiat millaisiksi tahtoo.
    Kärpäsestä on tullut aikain saatossa härkänen ja valheesta emävalhe!

    Karjalan pakolaisia oli yli 2 X enemmän kuin noita Assurian ja Babylonian pakolaosia.

    Ja nyky Israelista Raamattu ei tiedä mitään ,jos olet toistamieltä pistä jaetta niin aloitetaan se kauan kaivatti Raamatun tutkiminen keskustelujen merkeissä ,jonka ovat vuosiksi näilläkin osastolla estäneet "Pyhän Henen" eksytetyt!

    Lue viestini alempana.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Lue viestini alempana.

    ei kun yläpuolella, tuli hiukan sekaannusta, ensimmäinen meni väärään, oli sinulle tarkoitettu.

    Äänestä

  • Diana-ad-rem kirjoitti:

    Raamattu nyky Israelista, ainakin minun mielestäni.

    mihin saakka tuo yllä oleva teksti näkyy sinulle, koska minulle se näkyy vain puoleen väliin.
    Paina " vastaa tähän viestiin," niin silloin ainakin näet sen kokonaan.

    Anteeksi puuttuvat kirjaimet, en aina jaksa tarkistaa ja korjata, vaikka koko ajan yritän parantaa tapojani. :)

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Kun kerrot kuinka maa kukoistaa!

    Huom! Suomen maa kukoistaa vaikka kansamme ei laittaisi rikkaa ristiin,mutta vauraus tähänkin maahan saadaan työhön uhrautuvan kansan avulla ja sellaine
    kansa Suomalaiset ovat!

    Ja Suomalainenkin maksaa asuntonsa ainakin kahteen kertaan.

    Aseilla ko ne kauppakirjat tehtiin?

    Israelissa useammankin kerran, sinne on istutettu paljon paljon puita, viinitarhoja, ja muita hedelmätarhoja, jopa erämaahan.
    Negevin autiomaa on muuttunut hedelmalliseksi, sinne on istutetu miljoonia puita, siellä on suuria tukkimetsiä ja valtavia hedelmätarhoja.
    Alueet, joita ensimmäiset siirtolaiset ostivat, olivat kuivia erämaa-alueita, suota ja muuten kelvotonta joutomaata, mutta nyt kukoistaa.

    ON toki paljon epäkohtia myös, koska niin paljon ihmisiä on muuttanut hyvin erilaisista maista, omine, toisistaan poikkeavine tapoineen.
    Se on hiukan kuin kansojen yhteensulautumisprosessi, joka on keskeneräinen kaikine lieveilmiöineen.

    En ole moittinut suomalaisia ja Israelissa suomalaisiin suhtaudutaan ihan mukavasti, koska meilläkin on ollut iso vihollinen naapurina, veli venäläinen ja varmaan myös siitä syystä, että suomalaiset eivät luovuttaneet juutalaisia kovinkaan paljon natseille. Kiitos Mannerheimin.

    Ei ole aseilla tehty maakauppoja, ihan alkuaikoina arabit ottivat juutalaiset vastaan ihan ystävällisesti.
    Toivottivat jopa tervetulleeksi kotiin.
    Kyllä Koraani myöntaa Israelin olevan juutalaisten maa.

    Äänestä

  • Tremoles kirjoitti:

    Suuret uskonnot ovat niin pieniä, ettei niiltä kannata odottaa edes kahvia ja pullaa.
    Tunnustukset johtavat vain uusiin tunnustuksiin ja sekös vasta puisevaa onkin. ;)
    Muuten. Näkeehän heidän tekosensa ilman tunnustuksiakin. Verivanat johtavat aina tekojöiden jäljille. Ja uhrikukkulat näkyvät kauas. Ikävää, kirjoittaa tälläistä totuutta.
    Mutta minkäs teet, totuus on niin arvokasta. Tosin, Luojamme, taivaallinen Isähän on sitten se kaikein suurin ja mystisin totuus lopullisessa muodossa. Jonka joudumme itse kukin aikanaan myös aivan itse kohtaamaan, eikä kukaan ole silloin enää kädestä kiinne pitämässä. Saas nähdä, jota silloin saa, sapiskaa vai jotakin muuta. :) Ja tuo kyllä koskee siis aivan kaikkia, myös paskan jauhajia ja totuuden kiertäjiä sekä kieltäjiä, eksyttäjistä puhumattakaan.

    """niinpä, karmeeta koruilua valheilla"""

    >>> Mutta minkäs teet, totuus on niin arvokasta. Tosin, Luojamme, taivaallinen Isähän on sitten se kaikein suurin ja mystisin totuus lopullisessa muodossa. Jonka joudumme itse kukin aikanaan myös aivan itse kohtaamaan, eikä kukaan ole silloin enää kädestä kiinne pitämässä. Saas nähdä, jota silloin saa, sapiskaa vai jotakin muuta. :) Ja tuo kyllä koskee siis aivan kaikkia, myös paskan jauhajia ja totuuden kiertäjiä sekä kieltäjiä, eksyttäjistä puhumattakaan. >>>

    Sanoisin tuohon vain; Kaikkein suurin mystinen "totuus" lopullisessa muodossa jää meille arvoitukseksi!
    Kysymyksenä onko sen ratkaiseminen meille ihmisille tarpeenkaan,miksi ei riitä jotta pysytään siinä mitä on ja mistä olemme saaneet selvän ?

    Eikä alettaisi kehitellä tarustoja "Totuuden " nimissä , jos ei tiedä niin ei mahdollisesti vielä tiedä tai ei tule tietämäänkään , mutta siitä huolimatta valhe ei totuudeksi muutu vaikka siihen uskoisikkin.

    Äänestä

Missään en ole tavannut vakuuteltavan ,kuinka ehdoton totuus on tiedossa ,mitä olen Saulus Tarsolaisesta lukenut, jo ennen Jeesus uskoa hänellä oli niin ehdoton totuus olemassa jotta hän jopa anoi lupaa lähteä kiinniottamaan noita Nasaretilaisen lahkon harhasaarnaajia ja sitähän tekikin. Tuolla samaisella asialla hän oli Damaskon tiellä kun "Kohtauksensa " sai ja Saulus ei sen jälkeen ollut entisellään, vaanhän muutti nimensäkkin "Paavoksi" ( noin vähän Suomalaisemmin sanottu "Yakov" on Jaska!)
Mutta Paavali ei tuossa kohtauksessaan kadottanut persoonallista peräänantamattomuuttaan ja ehkä noin yhden asian miehen rooliansakkaan, ( ennen se oli kiinni ja tuomittavaksi Jerusalemiin nuo Jumalanpilkkaajat ja nirri pois jos eivät siitä luovu.)
Nyt Saulus Tarsolsisella oli niksahtanut "Paavo" rooli henkilön hän puki päälleen ja alkoi saarnata uudenlaista sanomaa ja kenenkään en ole tavannut korostavan sanomansa olevan niin TOSI niin TOTTA ja niin TOTUUS kuin hänestä kirjoitetussa Uuden testamentin kirjakokoelmasta saamme lukea,,.

Kysymys on; Onko Paavalin totuus ,totuus ja vain TOTUUS ?

Äänestä
  • Vastaus kysymykseen;"Kysymys on; Onko Paavalin totuus ,totuus ja vain TOTUUS ?"

    On on tai Ei ei ! se on selvin vastaus ja se on ei ei.

    Äänestä

  • tuhat ja yksi kirjoitti:

    Vastaus kysymykseen;"Kysymys on; Onko Paavalin totuus ,totuus ja vain TOTUUS ?"

    On on tai Ei ei ! se on selvin vastaus ja se on ei ei.

    Ovatko he todellakin joutuneet uskossaan eksytetyiksi?

    Eikö Raamattu ennustakkaan nykyaikaa?

    Kuka Jeesus Nasaretilainen oli?
    Siinäkin on vaihtoehtoja valinnanvaraksi asti uskossa keksittyjä.
    Ei ole pakko vastata olen miettinyt useita vastauksia kuhunkin kysymykseen ,mutta tietenkin vastauksista on valittava se jonka katsoo olevan oikea, kaikkea vaan ei tiedä ja aina on vaara olla täydellisestikkin väärässä se erehtyminen on ihmisen osa . Jokapäivä joutuu olemaan useasti väärässä!

    Vain uskossa hurahtaneet luulevat omaavansa ehdotonta"totuutta" ja sitäkään eivät meinaa huomata jotta heidän kaltaisiaan on muissakin uskonnoissa ja siellä uskotaan hieman toisin ,ja vain Kristinuskossa on Jeesus Nasaretilaisella se korkein asema .

    Ihmistäkö Kristityt Jumalanaan palvelee? Eikö Jeesus ollut Ihminen?

    Mitä se Raamattu sanoikaan?

    Äänestä

  • Ja se pitää todeta että ns. kristitty maailma on sekaisin uskonkiistoineen. Sama koskee päosin muitakin uskontoja.
    Uskonto, ihmisen kehittämä johtamisen ja alistamisem väline, toimii juuri niin kuin pitääkin.
    Ja mitä Jeesuksen paluuseen, ei palaa eikä palannut sen sukupolven aikana niin kuin lupasi. Kun ei palannut, on hörhöt vääntäneet senkin asian mukamas tarkoittamaan jotain muuta sukupolvea. Ja aina se jokumuu sukupolvi on olut juuri sillä hetkellä oleva. Naurettavaa, ja siihen hihhulit uskoo vieläkin. Palaakohan joulupukki ensi jouluna? Todennäköisempää kuin tuo toinen paluu.

    Äänestä

  • tuossa koko ketjun ;) kirjoitti:

    Ja se pitää todeta että ns. kristitty maailma on sekaisin uskonkiistoineen. Sama koskee päosin muitakin uskontoja.
    Uskonto, ihmisen kehittämä johtamisen ja alistamisem väline, toimii juuri niin kuin pitääkin.
    Ja mitä Jeesuksen paluuseen, ei palaa eikä palannut sen sukupolven aikana niin kuin lupasi. Kun ei palannut, on hörhöt vääntäneet senkin asian mukamas tarkoittamaan jotain muuta sukupolvea. Ja aina se jokumuu sukupolvi on olut juuri sillä hetkellä oleva. Naurettavaa, ja siihen hihhulit uskoo vieläkin. Palaakohan joulupukki ensi jouluna? Todennäköisempää kuin tuo toinen paluu.

    Ei minun tarvitsekkaan olla muita riitapukareita parempi ja huomion kipeys on tyydytetty jo.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

tuhat ja yksi kirjoitti:

Tuhat erilaista uskonto totutta on kaupan,toisita joutuu maksamaan koko elämänsä ja toisia kaupataan periaatteella osta "Eksytysopas" niin pelastut!

Lisäksi on vielä YKSI "totuus" se on jotta Kristinusko on alusta alkaen ollut väärä jo n, 2000 vuotta, eikä sillä uskolla ole sen merkillisempää asemaa maaplaneetan historiassa ,kuin millä muulla uskolla tahansa.

Tällä palstalla on etupäässä tarkkailtu ja kilpailtu noiden tuhannen opin paremmuudesta.
Mutta nyt olisi aika tarkistaa Raamatun V.T.n. sanoman pohjalta onko Kristinusko perustettu minkään todellisen sanoman varaan ,vai onko Vanhan - ja Uuden testamentin sanoma lyöty yhteen väkivaltaisella ja sopimattomalla tavalla?

Tuo Testamentti sanakin on jälkijättöisesti keksitty!?

Jos tämä on "tutuus" niin silloin myöskään Jeesus Nasaretilainen ei koskaan palaa näkyväisellä ja eikä näkymättömällä tavalla.

Samoin Tempaus ennustuskauppiaiden opukset ovat olleet tarpeettomia sen jo tiedämmekin ja tulevaisuudessa ovat tarpeettomia harhansa vuoksi, joten ei toteudu 2011-2012 ennustus eikä jatkossakaan 2021-2028.

Joten tuhat , - vain yksi totuus ?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu