suomalaiset

http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=18891

Ilmiö tuttu myös autoverossa. Joillekin valittaminen lienee niin kivaa.
11235
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 11

Vanhimmat

"...Melko usein kitisemisen syynä on tuo suomalainen kansantauti nimeltä kateus."

Mikään muu kuin kateus ei voi selittää taloudellisesti näin järjettömän veron jatkoa, kuin autovero on. Tästä me kaikki olemme samaa mieltä.

Äänestä
  • Auto on ikävimpiä kuviteltavissa olevia ympäristöhaittoja ja siten itsestään
    selvä verokohde. Parkkipaikat ja niillä lojuvat rumilukset pilaavat elinympäristön vaikka rumiluksilla ei ajettaisikaan. Kun ajetaan, tulee lisäksi meluhaittoja ja saasteita. Pthyi!!

    Jos työtä, leipää ja asuntoja verotetaan, niin ehdottomasti on verotettava myös ympärstön pilaavia rumiluksia ja reippaasti nykyistä enemmän, koska lama lisää valtion rahantarvetta.

    Äänestä

  • verottaa kirjoitti:

    Auto on ikävimpiä kuviteltavissa olevia ympäristöhaittoja ja siten itsestään

    "Auto on ikävimpiä kuviteltavissa olevia ympäristöhaittoja ja siten itsestään

    Jos työtä, leipää ja asuntoja verotetaan, niin ehdottomasti on verotettava myös ympärstön pilaavia rumiluksia ja reippaasti nykyistä enemmän, koska lama lisää valtion rahantarvetta."

    Hyvin on näköjään propaganda kateelliseen yksilöön tehonnut. Ei muuta kuin lisää veroja vaan edellisten lisäksi. Verotetaan Suomi konkurssiin!

    Äänestä

  • fgfgfgfgf kirjoitti:

    Sääliä se on eikä kateutta.

    Äänestä

  • verottaa kirjoitti:

    Auto on ikävimpiä kuviteltavissa olevia ympäristöhaittoja ja siten itsestään
    selvä verokohde. Parkkipaikat ja niillä lojuvat rumilukset pilaavat elinympäristön vaikka rumiluksilla ei ajettaisikaan. Kun ajetaan, tulee lisäksi meluhaittoja ja saasteita. Pthyi!!

    Jos työtä, leipää ja asuntoja verotetaan, niin ehdottomasti on verotettava myös ympärstön pilaavia rumiluksia ja reippaasti nykyistä enemmän, koska lama lisää valtion rahantarvetta.

    "...Jos työtä, leipää ja asuntoja verotetaan, niin ehdottomasti on verotettava myös ympärstön pilaavia rumiluksia ja reippaasti nykyistä enemmän, koska lama lisää valtion rahantarvetta."

    Kylmä totuus, joka viherpiipertäjiltä unohtuu, on että ilman henkilöautoja ei olisi työtä, ruokaa eikä asuntoja. Se unohtuu, koska isi maksaa tai jos isi ei maksa niin Suomessa valitettavasti sossu maksaa.

    Äänestä

  • verottaa kirjoitti:

    Auto on ikävimpiä kuviteltavissa olevia ympäristöhaittoja ja siten itsestään
    selvä verokohde. Parkkipaikat ja niillä lojuvat rumilukset pilaavat elinympäristön vaikka rumiluksilla ei ajettaisikaan. Kun ajetaan, tulee lisäksi meluhaittoja ja saasteita. Pthyi!!

    Jos työtä, leipää ja asuntoja verotetaan, niin ehdottomasti on verotettava myös ympärstön pilaavia rumiluksia ja reippaasti nykyistä enemmän, koska lama lisää valtion rahantarvetta.

    En ymmärrä viherpiiperöiden tekniikka kammoa. Ei se elämä kuulkaas ollu mitään herkkua ennen teollistumista.

    Polttoainevero on aivan erinomainen ympäristövero ja minusta autoilun verotusta pitäisi siirtää entisesestään enemmän autoverosta polttoaineveroon.

    Äänestä

  • oikea suunta kirjoitti:

    "minusta autoilun verotusta pitäisi siirtää entisesestään enemmän autoverosta polttoaineveroon."

    Polttoaine on liikkumisen perusedellytys. Autovero taas ohjaa sitä, millaisella kalustolla liikutaan. Autovero antaa mahdollisuuden kohtuuhintaiseen liikkumiseen.

    Auton ostoon liittyvä vero kohdistuu oikeudenmukaisimmin, koska tavallisen käyttöauton vero on vähäinen. Uudenkin auton saa alle 2.000 euron verolla ja kun se jaetaan auton käyttöajalle, on kuukausikustannus alle 10 euroa.

    Polttoainevero on jo nykyään 15.000 km:n vuosiajolla autoveroon nähden nelinkertainen ja käyttömaksukin on usein autoveroa suurempi.

    Halvimpien autojen autovero on nykyään kohdallaan, mutta kalliimpien vero voidaan huoletta tuplata.

    Äänestä

  • eri mieltä kirjoitti:

    "Polttoaine on liikkumisen perusedellytys. Autovero taas ohjaa sitä, millaisella kalustolla liikutaan. Autovero antaa mahdollisuuden kohtuuhintaiseen liikkumiseen."

    Ajoneuvovero on (vielä!) kohtuuden rajoissa, mutta autoverosta taas on kohtuus kaukana. Tiedät varmasti, mitä eroa em. veroilla on kun noin asiantuntevasti kommentoit. Liitettäisiin ensi alkuun ajoneuvo- ja autoverot kokonaan polttoaineveroon, silloin autoilun verotus perustuisi oikeasti kulutukseen. Mitä enemmän ajat, sitä enemmän maksat. Liian yksinkertaista?

    "Auton ostoon liittyvä vero kohdistuu oikeudenmukaisimmin, koska tavallisen käyttöauton vero on vähäinen. Uudenkin auton saa alle 2.000 euron verolla ja kun se jaetaan auton käyttöajalle, on kuukausikustannus alle 10 euroa."

    Kuinkahan pitkä mahtaa olla tämä käyttöaika? Toiset vaihtavat autoa usein, toiset hiukan harvemmin. Tavallisen(kaan) käyttöauton autovero ei TODELLAKAAN ole vähäinen. AUTOVERO POIS ja autoilulta kerättävät verot kokonaan polttoaineeseen tai vielä parempi - kokonaan pois. Liikenteen verottaminen on hölmöläisten hommaa ja tappiollista kansantaloudelle. Kuinka moni onkaan asiassa samaa mieltä..?

    "Halvimpien autojen autovero on nykyään kohdallaan, mutta kalliimpien vero voidaan huoletta tuplata."

    Autovero ei missään suhteessa ole "kohdallaan". Ja taas ollaan huutamassa lisää veroja! Esim. Pohjois-Korea voisi olla oikea paikka kaltaisellesi henkilölle.

    Äänestä

  • Ei ikinä SUOMI-autoa! kirjoitti:

    taas :C Viestin informaatioarvo siis 0.

    Pakko nyt kuitenkin senverran oikaista että kyllä se autovero maksetaan auton koko käyttöajalta, ei sen ensimmäisen ostajan käyttöajalta.

    Äänestä

  • löytyi kirjoitti:

    taas :C Viestin informaatioarvo siis 0.

    Pakko nyt kuitenkin senverran oikaista että kyllä se autovero maksetaan auton koko käyttöajalta, ei sen ensimmäisen ostajan käyttöajalta.

    "autovero maksetaan auton koko käyttöajalta, ei sen ensimmäisen ostajan käyttöajalta."

    Jep.

    Autoveron vaikutus käytetyssä autossa on suorassa suhteessa auton arvon menetykseen. Alussa arvo alenee enemmän ja veroakin tulee sen mukana maksettua enemmän. Näinhän se juuri pitää mennäkin. Uudella ajo kuuluukin olla paljon kalliimpaa kuin samanlaisella vanhalla ajo.

    Autovero toimii tässäkin suhteessa loogisesti, kun taas tuleva käyttömaksu ja polttoainevero on auton iästä riippumatta aina sama.

    Äänestä

Motiivi tehdä autoverovalitus oli minulla ainakin puhtaasti taloudellinen.Autoverovalittaminen on taloudellisesti kannattavaa...

Äänestä

Kommentoi aloitusta

valittajakansaa kirjoitti:

http://keskustelut.iltasanomat.fi/thread.jspa?threadID=18891

Ilmiö tuttu myös autoverossa. Joillekin valittaminen lienee niin kivaa.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu