Ajankohtaista ja tärkeää
Sionismi ja Israelin kohtalo
Eikö ole hämmästyttävää kuinka usein Herra käyttää laulua välittääkseen meille sanoman? 5. Mooseksen kirjan luvussa 32 kerrotaan, että Jumala käski Moosesta tämän elämän viimeisenä päivänä kirjoittamaan muistiin erään laulun sanat. Ne olivat ikuiset sanat, joita ei tulisi koskaan unohtaa – ikuinen todistus Israelille.
Tämä ”Mooseksen laulu” kirjoitettiin siirtymävaiheessa. Johtajuus oli siirtymässä Joosualle, ja 40 vuoden Jumalan suojeleman erämaakauden jälkeen Israel oli valmistautumassa saapumaan Luvattuun maahan. Heillä oli edessään päämäärä – ja he olivat täynnä pelkoa ja epävarmuutta.
Tässä tilanteessa Jumala antoi heille laulun, joka ilmaisi Israelille sen lopullisen päämäärän ja josta se sai ammentaa voimaa ja toivoa. Se myös kertoi Israelin tilapäisistä epäonnistumisista, sen kapinasta, sen kärsimyksestä ja lopulta sen paluusta – ei pelkästään maahan vaan myös Jumalansa luo. Jumalan armon kautta se kokee pelastuksen. Tätä laulua ei kirjoitettu vain ikuiseksi kuvaukseksi Israelin päämäärästä vaan myös Jumalan suunnitelmasta koko ihmiskunnalle.
Ilmestyskirjassa (15:3) luemme: ”Ja he veisasivat Mooseksen, Jumalan palvelijan, virttä ja Karitsan virttä.” Miten ihana vahvistus Jumalan lupauksesta, ettei Mooseksen laulua koskaan unohdettaisi. Laulu annettiin ”kaikille”, koko Israelin perheelle. Me olemme osa tuota perhettä, olemme osallisia Israelin kansalaisuudesta, Efesolaiskirjeen 2:11-16 mukaisesti. Siksi meidän on kuultava ja otettava vastaan tuo laulu.
Aivan kuten heprealaisilla oli pelkoja, epäilyksiä ja kysymyksiä heidän valmistautuessaan astumaan Luvattuun maahan (5. Moos. 32), Israelilla on nytkin vastassaan samat pelot, epäilykset ja kysymykset. Maa kohtaa ongelmia sisältäpäin ja ulkoapäin. Tuossa tilanteessa hyvää on se, että ainoa suunta johon voi kiinnittää katseensa on ylöspäin! Mooseksen laulu antaa selvästi ymmärtää, että Jumalan käsi varjelee Hänen kansaansa ikuisesti.
On kansoja, jotka vihaavat Israelia ja jotka pyrkivät tuhomaan Israelin maan ja sen ihmiset. Mutta Jumala puhuu jopa tällaisten kansojen kohtalosta Mooseksen laulussa: ”Jos he viisaita olisivat, niin he käsittäisivät tämän, he ymmärtäisivät, mikä heidän loppunsa on” (5. Moos. 32:29). Jooel 3: 1-2 kertoo: ”Sillä katso, niinä päivinä ja siihen aikaan, kun minä käännän Juudan ja Jerusalemin kohtalon, minä kokoan kaikki pakanakansat, vien ne alas Joosafatin laaksoon ja käyn siellä oikeutta niitten kanssa kansani ja perintöosani, Israelin, tähden. Sillä ne ovat hajottaneet sen pakanakansain sekaan, ovat jakaneet minun maani.” Pidän kohdasta ”kansani tähden”. Näillä sanoilla Herra selvääkin selvemmin ilmaisee sen, kenen puolella Hän on! Lisäksi: Herra ei kutsu sitä ”heidän maakseen”, Hän kutsuu sitä ”Hänen maakseen”. Se on minulle kehotus sitoutua lujemmin siihen minkä kannan otan maan jakamiseen.
Profeetta Jesajalle annettiin messiaanista aikaa kuvaava ilmestys. Luvussa 60 profeetta sanoi, että tulisi aika, jolloin ”sinun kansassasi ovat kaikki vanhurskaita, he saavat periä maan iankaikkisesti, he, minun istutukseni vesa.” Sitten Herra ilmoittaa: ”Minä, Herra, sen aikanansa nopeasti täytän.”
Puhuessaan ”Herran päivästä” apostoli Pietari julisti: ”millaisia tuleekaan teidän olla pyhässä vaelluksessa ja jumalisuudessa, teidän, jotka odotatte ja joudutatte Jumalan päivän tulemista” (2. Piet. 3:11-12).
Tämän kuorman ja kutsumuksen Jumalan kansan puolesta seurakunta on surkeasti laiminlyönyt. Oletko rukoillut, että Jumala jouduttaisi koko Israelin pelastuksen päivää, että Hän jouduttaisi Herramme tulemuksen päivää, että Hän jouduttaisi kaiken ennalleen asettamisen päivää? Samoin kuin Jumala lyhensi Israelin orjuuden päiviä Egyptissä, Hän tulee tekemään tänä päivänä, ja Hän odottaa lastensa korottavan äänensä ja rukoilevan: ”Isä, lähetä pelastus koko Israelille!”
(Tämä on tiivistelmä Gary Bachmanin puheesta ”Sionismi ja Israelin kohtalo” kansainvälisessä kristillisessä raamatullisen sionismin kongressissa helmikuussa 2001.)

Vastaukset 9
Vanhimmat
Mitä meille jokin Israelin kohtalo kuuluu. Lähesty kotimaisia leipäjonoja, jotka kokoajan pitenee..
merkityksen kaikille kansoille ja osaat toimia myös oikein, se vaikuttaa myös Suomen leipäjonojen pituuteen!
1 Mooseksen kirja 12:3
”Ja minä siunaan niitä, jotka sinua siunaavat, ja kiroan ne, jotka sinua kiroavat, ja sinussa tulevat siunatuiksi kaikki sukukunnat maan päällä.”
OBADJA
10. Väkivallan tähden veljeäsi Jaakobia kohtaan peittää sinut häpeä, ja sinut hävitetään ikiajoiksi.
11. Sinä päivänä, jona sinäkin olit läsnä, päivänä, jona vieraat veivät pois hänen rikkautensa, jona muukalaiset tunkeutuivat sisään hänen porteistaan ja heittivät Jerusalemista arpaa, olit myöskin sinä niinkuin yksi heistä.
12. Mutta älä katso iloiten veljesi päivää, hänen onnettomuutensa päivää; älä ilku juutalaisia heidän turmionsa päivänä äläkä suullasi suurentele ahdistuksen päivänä.
13. Älä tunkeudu sisään minun kansani portista heidän hätäpäivänänsä. Älä katso iloiten, myös sinä, hänen onnettomuuttansa hänen hätäpäivänänsä. Älä ojenna kättäsi hänen rikkauteensa hänen hätäpäivänänsä.
14. Älä seiso tienhaarassa hävittämässä hänen pelastuneitansa. Älä luovuta hänen pakoonpäässeitänsä ahdistuksen päivänä.
15. Sillä lähellä on Herran päivä kaikkia pakanakansoja: Niinkuin sinä olet tehnyt, niin sinulle tehdään; kosto sinun teostasi kohtaa sinun omaa päätäsi.
2 Mooseksen kirja 19:5-6
”Jos te nyt kuulette minun ääntäni ja pidätte minun liittoni, niin te olette minun omaisuuteni ennen kaikkia muita kansoja; sillä koko maa on minun. Ja te olette minulle pappisvaltakunta ja pyhä kansa. Sano nämä sanat israelilaisille.”
Voi kun te kiihkouskovaiset pystyisitte käsittämään, että Raamatun jakeiden argumenttioksentaminen ihmisten päälle karkoittaa heidät, jotka parannusta tarvitsevat. Voi te farisealaiset, jotka kirjanoppineina luettelette jakeita ja rintoihinne lyövät oikeassaolonne huumeessa. Te ette tule taivasten valtakuntaa näkemään. Ensimmäiset, joita luulette olevanne, tulevat viimeisiksi ja viimeiset ensimmäisiksi. Oletteko antaneet toisen ihokkaanne niille, jotka tarvitsevat?
Minulla ei ainakaan ole yhtään!
Kelpaisiko iso kasa reikäsiä sukkia?
Minne lähetän tai toimitan?
Kerropa!
Haluttas tietää ja tuo kirjanoppinut kans!
Mistä kiihkosta puhut, voisitko tarkempaa analysoida?
Olen kuullut nuo asiat monta kertaa, mutta en kyllä koskaan ole kuullut niiden todellista merkitystä.
Ne on kuin jonkinlaiset mantrat, jotka heitetään tietyssä tilanteessa, jossa ns. ramatun sanoja on esille, vai?
tätä porukkaa?
Palestiinan kansallinen sopimuskirja
Sopimuksen artiklat
1. Palestiina on Palestiinan arabien kotimaa. Se on erottamaton osa arabien kotimaata, ja palestiinalaiset erottamaton osa arabikansaa.
2. Palestiina on jakamaton alueellinen yksikkö niine rajoineen, jotka sillä oli brittiläisen mandaatin aikana.
3. Palestiinan kansalla on laillinen oikeus kotimaahansa sekä oikeus päättää kohtalostaan maansa vapauttamisen jälkeen omien toiveittensa ja kokonaan oman tahtonsa mukaan.
4. Palestiinalainen identiteetti on aito, oleellinen ja periytyvä ominaisuus; se siirtyy vanhemmilta lapsille. Sionistimiehitys ja Palestiinan arabikansan hajotus, mikä seurasi heitä suurten onnettomuuksien jälkeen, ei ole kadottanut heidän palestiinalaista identiteettiään eikä heidän palestiinalaisyhteisön jäsenyyttään, eikä ole mitätöinyt niitä.
5. Palestiinalaiset ovat arabikansalaisia, jotka vuoteen 1947 asti pysyvästi asuivat Palesiinassa, riippumatta siitä, häädettiinkö heidät sitten vai jäivätkö he sinne. Jokainen sen jälkeen Palestiinassa tai sen ulkopuolella palestiinalaisesta isästä syntynyt on myös palestiinalainen.
6. Juutalaiset, jotka olivat pysyvästi asuneet Palestiinassa sionistien maahantunkeutumisen alkuun asti, katsotaan palestiinalaisiksi.
7. Palestiinalaisen yhteisön olemassaolo ja sen aineelliset, hengelliset ja historialliset yhtymäkohdat Palestiinaan ovat kiistämättömiä tosiasioita. On kansallinen velvollisuus kasvattaa palestiinalaisyksiköt arabivallankumouksen hengessä. Kaikki tiedotus- ja opetuskeinot tulee käyttää perehdyttämään palestiinalainen maahansa mahdollisimman syvällisesti sekä henkisesti että aineellisesti. Hänen täytyy olla valmis aseelliseen taisteluun sekä uhraamaan hyvinvointinsa ja elämänsä voittaakseen kotimaansa takaisin ja vapauttaakseen sen.
8. Tämä historian kausi, jota Palestiinan kansa elää, on kansallisen kamppailun kausi Palestiinan vapauttamiseksi. Näin ollen Palestiinan kansallisten voimien keskinäiset ristiriidat ovat toisarvoisia ja ne pitäisi lopettaa perusristiriitojen vuoksi, jotka vallitsevat toisella puolen sionismin ja imperialismin ja toisella puolen Palestiinan arabikansan välillä. Tällä perusteella muodostavat palestiinalaisjoukot, riippumatta siitä, asuvatko he kansallisessa kotimaassa vai diasporassa, - sekä organisaatiot että yksiköt - yhden kansallisen rintaman, joka työskentelee Palestiinan takaisin voittamiseksi aseellisen taistelun avulla.
9. Aseellinen taistelu on ainoa tapa vapauttaa Palestiina. Täten se on kokonaisvaltainen strategia eikä vain taktinen vaihe. Palestiinan arabit pitävät kiinni ehdottomasta päättäväisyydestä ja horjumattomasta lujuudesta jatkaa aseistettua taisteluaan ja työtään aseistetun kansanvallankumouksen hyväksi vapauttaakseen maansa ja palatakseen sinne. He vaativat myös oikeutta elää normaalia elämää Palestiinassa sekä oikeutta itsehallintoon ja loukkaamattomuuteen.
10. Kommandotoiminta muodostaa palestiinalaisten vapaussodan ytimen. Tämä edellyttää sen porrastamista ja kokonaisvaltaisuutta ja kaikkien Palestiinan kansallisten ja kasvatuksellisten ponnistelujen liikkeellepanoa ja organisoimista ja niiden osallistumista aseistettuun Palestiinan vallankumoukseen. Se edellyttää myös kansallisen kamppailun yhdistämistä eri palestiinalaisjoukoissa ja myös Palestiinan kansan ja arabijoukkojen välillä, jotta varmistettaisiin vallankumouksen jatkuvuus, asteittaisuus ja voitto.
11. Palestiinalaisilla on kolme mottoa: kansallinen yhtenäisyys, kansallinen liikekannallepano ja vapauttaminen.
12. Palestiinan kansa uskoo arabien yhtenäisyyteen. Voidakseen omalta osaltaan edesauttaa tämän tavoitteen saavuttamisessa heidän pitää kuitenkin kamppailunsa tässä vaiheessa suojella palestiinalaista identiteettiään sekä kehittää tuon identiteetin tiedostamista ja vastustaa kaikkia suunnitelmia, jotka voivat hajottaa tai heikentää sitä.
13. Arabien yhtenäisyys ja Palestiinan vapautus ovat toisiaan täydentäviä tavoitteita, joista toisen saavuttaminen helpottaa toisen saavuttamista. Täten arabien yhtenäisyys johtaa Palestiinan vapauttamiseen ja Palestiinan vapauttaminen johtaa arabien yhtenäisyyteen. Toisen tavoitteen hyväksi tehty työ kulkee rinnakkain toisen eteen tehdyn työn kanssa.
14. Arabikansan kohtalo ja arabien olemassaolo tosin sinänsä riippuu Palestiinan tapauksen kohtalosta. Keskinäisestä riippuvuudesta syntyy arabikansan pyrkimys ja kamppailu Palestiinan vapauttamiseksi. Palestiinan kansalla on kärkijoukkorooli tämän pyhän kansallisen tavoitteen toteuttamisessa.
15. Arabien näkökulmasta Palestiinan vapauttaminen on kansallinen velvollisuus ja se pyrkii torjumaan sionisti - ja imperialistihyökkäykset arabikotimaahan ja tähtää sionismin poistamiseen Palestiinasta. Ehdoton vastuu tästä on arabeilla - kansoilla ja hallituksilla, Palestiinan arabikansan toimiessa kärkijoukkona. Siispä arabien tulee panna liikkeelle kaikki sotilaalliset, inhimilliset, moraaliset ja henkiset voimavaransa ottaakseen aktiivisesti osaa Palestiinan vapauttamiseen palestiinalaisten kanssa. Sen tulee varsinkin aseistetussa Palestiinan vallankumouksessa tarjota ja varustaa palestiinalaisille kaikki mahdollinen apu ja aineellinen ja inhimillinen tuki sekä pitää saatavilla kaikki keinot ja mahdollisuudet, joiden avulla palestiinalaiset voivat jatkaa pääosaansa aseellisessa vallankumouksessa, kunnes he vapauttavat kotimaansa.
16. Palestiinan vapauttaminen hengellisestä näkökulmasta katsottuna antaa Pyhälle maalle turvallisen ja rauhallisen ilmapiirin, mikä vuorostaan suojelee maan uskonnollisia pyhäkköjä ja takaa jumalanpalveluksen vapauden ja pääsyn kaikkiin paikkoihin rotuun, väriin, kieleen tai uskontoon katsomatta. Siispä Palestiinan kansa toivoo koko maailman hengellisiltä voimilta tukea.
17. Palestiinan vapauttaminen inhimillisestä näkökulmasta palauttaa palestiinalaiselle yksilölle hänen ihmisarvonsa, ylpeytensä ja vapautensa. Siispä Palestiinan arabikansa toivoo tukea kaikilta, jotka uskovat ihmisarvoon ja ihmisen vapauteen tässä maailmassa.
18. Palestiinan vapauttaminen kansainvälisestä näkökulmasta on puolustustoimenpide, jonka itsepuolustuksen tarve tekee välttämättömäksi. Siispä Palestiinan kansa, joka haluaa ystävyyttä kansojen välille, toivoo kaikilta vapautta, oikeutta ja rauhaa rakastaviita valtioilta tukea voidakseen palauttaa lailliset oikeutensa Palestiinaan, rauhan ja turvallisuuden maahan, ja kansalle kansallisen itsehallinnon ja vapauden.
19. Palestiinan jakaminen v. 1947 ja Israelin valtion perustaminen ovat täysin laittomia tekoja riippumatta ajan kulumisesta, koska ne olivat palestiinalaisten tahdon vastaisia ja heidän luonnollisten oikeuksiensa vastaisia eivätkä yhtenäisiä YK:n perustuskirjan periaatteiden kanssa, varsinkin itsemääräämisoikeus.
20. Balfourin julistus, Palestiinan mandaatti ja kaikki, mitä niille on perustettu, mitätöidään. Vaatimukset, jotka on perustettu juutalaisten historiallisille tai uskonnollisille siteille Palestiinaan, ovat paikkansa pitämättömiä historian faktojen sekä valtionmuodostuksen käsityksen kanssa. Juutalaisuus uskontona ei ole riippumaton kansallisuus. Juutalaiset eivät myöskään muodosta yhtä kansakuntaa, jolla on oma identiteettinsä, vaan he ovat niiden valtioiden kansalaisia, joihin he kuuluvat.
21. Arabipalestiinalaiset ilmaisten itsensä aseistetulla Palestiinan vallankumouksella vastustavat kaikkia ratkaisuja, jotka ovat Palestiinan täydellisen vapauttamisen korvikkeita sekä vastustavat kaikkia suunnitelmia, jotka tähtäävät palestiinalaisten ongelman hajottamiseen tai sen kansainvälistämiseen.
22. Sionismi on poliittinen liike, joka organisaatiollisesti on yhteydessä kansainväliseen imperialismiin ja joka on vihamielinen kaikkea vapauttamistoimintaa ja kaikkia maailman edistyksellisiä liikkeitä kohtaan. Se on rasistinen ja fanaattinen luonteeltaan, aggressiivinen, ekspansionistinen ja kolonialistinen tavoitteiltaan ja fasistinen menettelytavoiltaan. Israel on sionistisen liikkeen työkalu, ja imperialismin maantieteellinen tukikohta strategisesti juuri arabien kotimaan keskellä, jossa se voi vastustaa arabikansan toiveita vapautuksesta, yhtenäisyydestä ja edistyksestä. Israel on jatkuva uhka rauhalle Lähi-idässä ja koko maailmassa. Koska Palestiinan vapauttaminen tuhoaa sionismin ja imperialismin läsnäolon ja edesauttaa rauhan syntymistä Lähi-idässä, Palestiinan kansa toivoo tukea kaikilta edistyksellisiltä ja rauhanomaisilta voimilta pyytäen kaikkia huolimatta niiden yhteyksistä tai uskomuksista tarjoamaan Palestiinan kansalle kaikkea apua ja tukea heidän oikeutetussa taistelussaan kotimaansa vapauttamiseksi.
23. Turvallisuuden ja rauhan vaateet, kuten myös oikeuksien ja oikeudenmukaisuuden vaateet edellyttävät, että kaikki valtiot pitävät sionismia laittomana liikkeenä, julistavat sen olemassaolon laittomaksi ja kieltävät sitä toimimasta voidakseen säilyttää ystävälliset suhteet kansojen välillä ja suojellakseen kansalaisten uskollisuutta kotimailleen.
24. Palestiinan kansa uskoo oikeuteen, vapauteen, loukkaamattomuuteen, itsehallintoon, ihmisarvoon ja siihen, että kaikilla kansoilla on oikeus näihin asioihin.
25. Tämän perustuskirjan tavoitteiden ja periaatteiden toteuttamiseksi PLO suorittaa osansa Palestiinan vapautuksessa organisaationsa perustuslain mukaisesti.
26. PLO, Palestiinan vallankumouksellisten voimien edustaja, on vastuussa palestiinalaisesta arabikansanliikkeestä - sen taistellessa saadakseen takaisin kotimaansa, vapauttaakseen sen, palatakseen sinne ja hallitakseen sitä - kaikilla sotilaallisilla, poliittisilla ja taloudellisilla osa-alueilla sekä myös kaikessa, mitä Palestiinan tapaus vaatii arabien keskeisillä ja kansainvälisillä tasoilla.
27. PLO on yhteistyössä kaikkien arabivaltioiden kanssa, kunkin kanssa sen mahdollisuuksien mukaan omaksuen puolueettoman politiikan niiden joukossa vapaussodan vaatimusten valossa; ja tällä perustalla se ei tule puuttumaan minkään arabivaltion sisäisiin asioihin.
28. Palestiinan arabikansa pitää kiinni kansallisen vallankumouksensa aitoudesta ja riippumattomuudesta ja vastustaa kaikkia asioihin puuttumisen, holhouksen ja alistamisen muotoja.
29. Palestiinan kansalla on alkuperäinen, aito ja laillinen oikeus vapauttaa ja jälleenrakentaa kotimaansa. Palestiinan kansa valitsee asenteensa kaikkia valtioita ja voimia kohtaan sen perusteella, miten nämä suhtautuvat Palestiinan kysymykseen ja missä määrin ne tarjoavat tukea Palestiinan vallankumoukselle Palestiinan kansan tavoitteiden täyttämiseksi.
30. Sotilaat ja vapaustaisteluun aseistautuneet muodostavat sen kansanarmeijan ytimen, joka tulee olemaan Palestiinan arabien voittoja puolustava voima.
31. Organisaatiolla on lippu, uskollisuusvala ja kansallislaulu Kaikesta tästä päätetään erityissäännön mukaisesti.
32. Säännöt, jotka tunnetaan PLO:n perustuslakina, liitetään tähän perustuskirjaan. Niiden mukaan perustetaan organisaatio, sen elimet ja laitokset; niissä määritellään edellämainittujen oikeus - ja velvollisuusvaatimukset perustuskirjan alaisena.
33. Tämä perustuskirja ei ole muutettavissa paitsi (äänestämällä PLO:n kansallisen kongressin 2/3 enemmistöllä erikoisistunnossa, joka on kokoonkutsuttu tätä tarkoitusta varten.
Vertausta kun et ymmärä niin selitän. Ota sukkasi. Pese ne. Parsi ne hyvin ja vie Pelastusarmeijan keräykseen. Silloin olet antanut edes jollain tavoin oman ihokkaasi.
Kirjanoppinut on niin kuin uskontotunnilta ehkä saatat muistaa Uudessa Testamentissa käytetty ilmaus. Yksinkertaisesti kirjanoppinut on sellainen henkilö, joka aina lyö sinua ja minua mielestään sopivalla Raamatunjakeella päähän mainiten myös jakeen numeron (esim. Joh.20:2). Sen jälkeen hän ylväästi nokkaansa nostaen poistuu meidän syntisten parista, kun on omasta mielestään tehtävänsä tehnyt. Kirjanoppineidenkin suuri esikuva on Jeesus, joka ei heidän seurassaan aikanaan viihtynyt.
Älä kysy, miksi näin on. Kirjanoppineen sielunelämä on samanlaista kuin tiukan stalistisen kommunistin. Ehkäpä siinä paras selitys.
Kiihko on valmiutta vaikka tappaa vääräuskoinen. Se taas on tyypillistä sekä kirjanoppineille että stalinistikommunisteille.
Mantra-hokema on hyvin havaittu. Kirjanoppinut toistaa mantraansa ja kommunisti puhuu tieteellisestä maailmankatsomuksesta Marksismi-Leninismistä. Yhtä pölhöjä kumpikin, mutta peräti vaarallisia meille muille siis hengenvaarallisia.
Mitäpä noihin palestiinalaisten asioihin sanoisi. Ainakin sen, että täältäkäsin katsoen kummallakin osapuolella on omat kiihkoilijansa. Israelin valtion laeista voisi koota vastaavanlaisen kokoelman puhumattakaan eri äärijuutalaisten järjestöjen ja puolueiden kannanotoista.
Ei ole minulla ratkaisua siihen vuosikymmeniä kestäneeseen konfliktiin. Enpä voi auttaa. Olenpa niin avuton ja yksinkertainen maallikkouskovainen. Ei ole minulla selkeää käsitystä kuka on oikeassa ja ansaitsee jäädä henkiin ja kuka on väärässä ja ansaitsee tulla juurituksi sukukuntineen maan päältä.