Viime aikoina julkisuudessa on kirjoiteltu siitä, miten islamilaiset saattavat sulkea perheensä ulkopuolelle sellaisen, joka poikkeaa liikaa uskonnon asettamista raameista. No, kyllä se onnistuu myös luterilaisissa piireissä. Kas näin se käy:
Olin ihan tavallinen poika, viides mukula kuuden sarjassa. Lapsuus lienee ollut aika tavallinen. Elettiin isovanhempien kanssa itäsuomalaisessa pikkulylässä. "opin" alusta lähtien, että Jumala on hyvä, mutta että hän rankaisee, jos teen pahaa". Opin juurta jaksain raamatun perimmäiset opit ja tietysti uskoin; kertoihan niistä ne suurimmat auktoriteetit jotka tunsi: äiti ja mummo. Isä ei paljo suomalaiseen tapaan puhunut. Välillä puhui vain "remeli".
Jossakin vaiheessa tajusin, että olen erilainen kuin muut. Näin unta jo alakouluikäisenä, että suutelen naapurin poikaa. Olin kauhuissani. "Tiesin", että tämän takia joudun helvettiin. Itkin ja rukoilin taivaan isältä parannusta, mutta mitään ei tapahtunut. Yhä enemmän ja enemmän aloin katsella muita poikia sillä silmällä.
Miljoonan ari vaiheen jälkeen hyväksyin tosiasian: olen homo ja sillä siisti. Olen sen jälkeen seurustellut. Asunutkin miehen kanssa ja ollut onnellinen. Minulla on 5 sisarusta. Kukaan heistä ei KOSKAAN käy luonani kylässä. Kukaan heistä ei KOSKAAN kutsu minua ystäväni kanssa kylään. Silloin, kun olemme tekemisissä, minua tituleerataan "rakkaana veljenä". Tämä saa minut voimaan pahoin. Olen rakas veli vain silloin, kun, kuten he haluavat.Saan kutsun keämökille: "sinä mahdut tänne"", vaikka kaikki tietävät, että en tulisi yksin. Kukaan ei kysy mitä minulle kuuluu. Kukaan ei halua tietää.
En varmasti ole ainoa suomalainen, joka on suljettu perheensä ulkopuolellelle samalla tavalla. Halusin vain kertoa, että eivät pelkästään islamilaiset tämmöistä koe. Yhtä perseestä on tämä luterilainenkin taikausko!
Terveisin: Ilkka
Olin ihan tavallinen poika, viides mukula kuuden sarjassa. Lapsuus lienee ollut aika tavallinen. Elettiin isovanhempien kanssa itäsuomalaisessa pikkulylässä. "opin" alusta lähtien, että Jumala on hyvä, mutta että hän rankaisee, jos teen pahaa". Opin juurta jaksain raamatun perimmäiset opit ja tietysti uskoin; kertoihan niistä ne suurimmat auktoriteetit jotka tunsi: äiti ja mummo. Isä ei paljo suomalaiseen tapaan puhunut. Välillä puhui vain "remeli".
Jossakin vaiheessa tajusin, että olen erilainen kuin muut. Näin unta jo alakouluikäisenä, että suutelen naapurin poikaa. Olin kauhuissani. "Tiesin", että tämän takia joudun helvettiin. Itkin ja rukoilin taivaan isältä parannusta, mutta mitään ei tapahtunut. Yhä enemmän ja enemmän aloin katsella muita poikia sillä silmällä.
Miljoonan ari vaiheen jälkeen hyväksyin tosiasian: olen homo ja sillä siisti. Olen sen jälkeen seurustellut. Asunutkin miehen kanssa ja ollut onnellinen. Minulla on 5 sisarusta. Kukaan heistä ei KOSKAAN käy luonani kylässä. Kukaan heistä ei KOSKAAN kutsu minua ystäväni kanssa kylään. Silloin, kun olemme tekemisissä, minua tituleerataan "rakkaana veljenä". Tämä saa minut voimaan pahoin. Olen rakas veli vain silloin, kun, kuten he haluavat.Saan kutsun keämökille: "sinä mahdut tänne"", vaikka kaikki tietävät, että en tulisi yksin. Kukaan ei kysy mitä minulle kuuluu. Kukaan ei halua tietää.
En varmasti ole ainoa suomalainen, joka on suljettu perheensä ulkopuolellelle samalla tavalla. Halusin vain kertoa, että eivät pelkästään islamilaiset tämmöistä koe. Yhtä perseestä on tämä luterilainenkin taikausko!
Terveisin: Ilkka
Vastaukset 1
Vanhimmat
Panipa todella ajattelemaan asioita.