Katselitteko dokumentin

joka tuli viikonloppuna? Kamalaa katsottavaa. Ja väittivät vielä pesevänsä suutansa. Enpä usko. Hampaat oli niin syöpyneitä, mustia, mätäisiä.
Haluaisin kuulla varsinkin ammattilaiselta, että millä ihmeen konstilla suunsa saa tuon näköiseksi?? Ja oletteko törmänneet suomalaisilla tuollaisiin purukalustoihin?
6380
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Kyllä vain, mutta onhan nämä kohtuullisen harvinaisia ongelmia nyky-Suomessa kuten varmasti Briteissäkin.
On muistettava ettei ole vain yhtä ongelman aiheuttajaa. Pikkuhiljaa ongelmat kasautuvat ja seuraa ns. lumipalloefekti. Eli tietyssä vaiheessa tilanne alkaa ruokkia itse itseään.

Kyllä Suomessa 2000-luvulla yliopistokaupungissa, on alle kolmikymppisellekin tehty kokoproteeseja. Eikä siitä kovin montaa kymmentä vuotta ole, kun kohtuullisen yleinen rippilahja nuorelle oli kokoproteesit.

Äänestä

Kysyt miten suun saa moiseen kuntoon?

Vastaus: ei hakeuduta ajoissa hoitoon.

Edellinen vastaaja on täysin oikeassa siinä, että hammas- ja suusairauksien syyt ovat monitekijäiset. Kun alkaa mennä huonompaan suuntaan, pitäisi kiireesti tehdä jotain, eikä jäädä odottamaan, että menee itsestään ohi. Koska valitettavasti on niin, että nämä vaivat eivät parane itsestään. Alkava reikiintyminen voidaan kyllä pysäyttää ja periaatteessa hyvällä hoidolla karies voi pysähtyä missä vaiheessa tahansa, mutta ilman hoitoa vääjäämättä etenee. Jos nyt reikiintymisestä puhutaan, niin reikä suurenee, suurenee lopulta niin, että lohkeaa isosti. Ennemmin tai myöhemmin bakteerit saavuttavat hampaa hermo-ontelon ja aiheuttavat hammassäryn. Särky loppuu aikanaan, suvantovaihe yleensä seuraa silloin, kun bakteerit ovat tuhonneet hermot ja verisuonet. Bakteereiden määrä hampaassa lisääntyy jatkuvasti ja ne kulkeutuvat juurta pitkin leukaluuhun, johon muodostuu märkäpesäke. Seuraavat oireet tulevat usein tässä vaiheessa. Voivat olla pitkään oireettomiakin. Mutta tätä kautta bakteerit pääsevät verenkiertoon. Jos bakteereiden määrä taas kasvaa, saattaa tulla etenevä tulehdus turvotuksineen ja märkäpaiseineen. Joskus taas tulehdus kroonistuu, voi oireilla fislelillä eli työntämällä märkää luun ja ikenen läpi suuhun.
Ei kuulosta kovin herkulliselta, mutta voin vakuuttaa, että ei ole kovin harvinaistakaan.
Jos reiät hoidettaisiin ajoissa, silloin kun vielä selvitään pelkällä paikalla ja tehostelulla ehkäisevällä hoidolla, voitaisiin monelta murheelta säästyä.

Dokumentin tapaukset olivat aika pahoja meikäläisenkin mittapuun mukaan. Vastaavia tulee terveyskeskuspuolella vastaan tämän tästä, yksityisellä nykyään harvemmin (koska ovat siirtyneet enempi terveyskeskuspuolelle hoitotakuun myötä).

Miksi sitten joku päästää suunsa niin huonoon kuntoon? Tietämättömyys, ymmärtämättömyys, asenteet ja arvostus suun terveyttä kohtaan, hoitopelko, taloudelliset syyt... lopulta häpeäkin voi käydä ylivoimaiseksi...

Valitettavasti näillä henkilöillä on usein todellinen noidankehä. Syitä vältellä hoitoa on yhtä paljon kuin hoidon tarvettakin. Se on surullista, sillä nykyhammaslääketieteen keinot ovat monet ja korkeatasoista hoitoa (enkä tarkoita nyt mitään implantteja) on mahdollista saada.

Äänestä
  • Täällä Australiassa hammashoito ei kuulu ilmaisen hoidon piiriin, ja yksityiset hoidot ovat kalliita. Kävin eilen tarkastuksella ja puhdistuksessa, lasku $120. Ei se iso raha ole työssäkäyvälle vuosittainkaan, mutta työtön tuskii sellaisia summia tyhjästä nykäisemään. Niin, periaatteessa köyhimmät pääsevät ilmaiseksi joihinkin hoitoihin, mutta jonot ovat liian pitkät, että sillä olisi paljon merkitystä käytännössä.

    Nyt ovat alkaneet puhua, että hammashuolto tulisi kuulua Medicaren piiriin, ja kaikilla tulisi olla oikeus käyttää julkisia palveluja ilmaiseksi, kuten julkisia sairaaloitakin. Minusta vielä tärkeämpää olisi hammashoitovalistus, kuten oikean hampaiden harjaustekniikoiden neuvominen. Ehkäisy on parempi kuin paikkailu. Ai että kaikkiko tietävät, miten hoitaa hampaitaan? Ei näy tietävän.

    Äänestä

Mielenkiintoni heräsi ja haluaisin tietää mistä dokumentista oli kyse. jospa sen netin bittiavaruudesta vielä löytäisin

Äänestä

Johtuu:
-huonoista elämäntavoista: ruokailurytmit, mitä suuhun ja kuinka usein, paljon sokeria (karkki, mehuja ja limuja)
-huonosta suuhygieniasta: ei pestä hampaitaan. Suomessakin aikuinen ihminen voi pestä hampaansa vain kerran viikossa (enkä huijaa) hammasharjalla eli hammasvälit jää puhdistamatta.
-ei käy usein hammaslääkärissä, ed. käynnistä voi hyvin olla yli 10-vuotta.
-voi olla sairauksia ja lääkityksiä, jotka heikentää suunterveyttä
-potilaalla voi olla huonoja kokemuksia hammaslääkäristä, joten pelkää kovasta hakeutua hoitoon. Vanhemmat ovat voineet ruokkia pelkoa omilla peloillaan ja uskomuksillaan.
-vaikka olisikin tietoa, niin ei ole taitoa tai ymmärrystä, eikä arvosteta hyvää terveyttä, jotta pitäisi huolta itsestään.
-syy voi olla myös taloudellinen, vaikka ei hammashoito maltaita maksa.
-lopulta ihminen voi hävetä suutaan niin paljon ettei uskalla mennä hammaslääkäriin näytille.

Hammashoitohenkilöstö on nähnyt, vaikka mitä eli ei sen takia tulisi estyä menemästä hoitoon.

Äänestä
  • samaa mieltä kuin edelliset! Usein on vielä niin, että näillä ongelmaisilla on tuo koko ongelmapaketti eli mukana ovat kaikki edellä mainitut syyt! Siinä sitä on työsarkaa.

    Kyllä, hammashoitohenkilöstö on kaiken nähnyt. Häpeäminen on ymmärrettävää, mutta ei kannata päästää sitä niin suureksi, että ei sen vuoksi menisi hoitoon. Sitä paitsi, silloin tällöin ammatilliset haasteet eivät ole ihan pahaksikaan.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


brittien hampaista kirjoitti:

joka tuli viikonloppuna? Kamalaa katsottavaa. Ja väittivät vielä pesevänsä suutansa. Enpä usko. Hampaat oli niin syöpyneitä, mustia, mätäisiä.
Haluaisin kuulla varsinkin ammattilaiselta, että millä ihmeen konstilla suunsa saa tuon näköiseksi?? Ja oletteko törmänneet suomalaisilla tuollaisiin purukalustoihin?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu