On pakko purkailla tässä tuntojaan, kun ei tule uni taaskaan.
Kuoli yksi nainen, tuossa pari viikkoa sitten. Kutsun häntä vaikka nimellä Minna, joka ei ole hänen oikea nimi. Facebookissa oltiin joskus vaihdeltu kuulumisia. Ihan siis "netti" kaveria oltiin nykyisin. Minna oli muistanut minut ja pyysi kaverikseen tuonne facebookiin vuosi takaperin.
Nyt sitten huomasin Minnan kuolleen pari päivää sitten, se miten hän kuoli, on jotenkin niin hirveä, että en kehtaa siitä tässä kirjoitella edes. En toivoisi kenellekään semmoista kuolemaa.
Mutta enpä arvannut, mikä jysäys tämän naisen kuolema oli minulle? En ole koskaan kokenut tämmöistä, että oman ikäinen ihminen kuolee, johon on joskus ollut ihastunut.
Meillä oli pieni suhde yli 10 vuotta sitten. Opiskeltiin samassa paikassa. Muistan aina sen aamun, kun herättiin aamulla samasta "paikasta" luokkabileiden jälkeen. Minulla oli tukka sekaisin aamulla ja Minna se halaili tosi tosi pitkään, välillä katseli seinän kelloa ja taas halaili. Sitten se yritti oikoa sekaisia hiuksiani ja taas jatkoi halailua. Muistan kuin eilisen päivän Minnan kehon lämmön minua vasten halatessa :) Hän sanoi vielä, että .."Oon minä sinua aina joskus katellut tuolla koulussa"..
Tiemme erosi kummiskin koulun päätyttyä.
Öisin tässä valuu räkä poskelta ja silmät kosteena valuu kyynel, huoh! Hävettää jotenkin, kun iso mies nyyhkyttää yli 10v ihastuksen perään? Välillä tulee semmoisia tunteen puuskahduksia, esim. suihkussa käydessä ja kokoajan on tunne, kuin puukko olisi rinnassa. Raskas tunne. Yritän välillä ajatella jotain muuta, mutta ajatukset pyörii vain Minnassa ja varsinkin tuossa halauksessa.
En oikein keksi muuta syytä tähän, kun että mulla oli kait jotain tunteita vielä Minnaa kohtaa, joita en edes tajunnut enää olevankaan. Tämä tapaus nosti ne vain pintaan.
Että pitää ollakkin sitten kaiken maailman facebookit nykyään, ilman sitä olisi normaali olo.
Kuoli yksi nainen, tuossa pari viikkoa sitten. Kutsun häntä vaikka nimellä Minna, joka ei ole hänen oikea nimi. Facebookissa oltiin joskus vaihdeltu kuulumisia. Ihan siis "netti" kaveria oltiin nykyisin. Minna oli muistanut minut ja pyysi kaverikseen tuonne facebookiin vuosi takaperin.
Nyt sitten huomasin Minnan kuolleen pari päivää sitten, se miten hän kuoli, on jotenkin niin hirveä, että en kehtaa siitä tässä kirjoitella edes. En toivoisi kenellekään semmoista kuolemaa.
Mutta enpä arvannut, mikä jysäys tämän naisen kuolema oli minulle? En ole koskaan kokenut tämmöistä, että oman ikäinen ihminen kuolee, johon on joskus ollut ihastunut.
Meillä oli pieni suhde yli 10 vuotta sitten. Opiskeltiin samassa paikassa. Muistan aina sen aamun, kun herättiin aamulla samasta "paikasta" luokkabileiden jälkeen. Minulla oli tukka sekaisin aamulla ja Minna se halaili tosi tosi pitkään, välillä katseli seinän kelloa ja taas halaili. Sitten se yritti oikoa sekaisia hiuksiani ja taas jatkoi halailua. Muistan kuin eilisen päivän Minnan kehon lämmön minua vasten halatessa :) Hän sanoi vielä, että .."Oon minä sinua aina joskus katellut tuolla koulussa"..
Tiemme erosi kummiskin koulun päätyttyä.
Öisin tässä valuu räkä poskelta ja silmät kosteena valuu kyynel, huoh! Hävettää jotenkin, kun iso mies nyyhkyttää yli 10v ihastuksen perään? Välillä tulee semmoisia tunteen puuskahduksia, esim. suihkussa käydessä ja kokoajan on tunne, kuin puukko olisi rinnassa. Raskas tunne. Yritän välillä ajatella jotain muuta, mutta ajatukset pyörii vain Minnassa ja varsinkin tuossa halauksessa.
En oikein keksi muuta syytä tähän, kun että mulla oli kait jotain tunteita vielä Minnaa kohtaa, joita en edes tajunnut enää olevankaan. Tämä tapaus nosti ne vain pintaan.
Että pitää ollakkin sitten kaiken maailman facebookit nykyään, ilman sitä olisi normaali olo.
Vastaukset 5
Vanhimmat
netin vuoksi
Pari päivää se otti. Se on tuo facebookki semmoinen vielä, että siinä kun näkee sen ihmisen ja sen kirjoittamia viestejä voi lukea ym. Ihan kuin se olisi elossa. Oudolta tuntuu, epätodelliselta.
Eilen (28.8.09) äitini teki itsarin. Aika paska vuosi on ollut 2009! Itsareiden vuosi! Mikäpä tässä, onhan tässä vuotta vielä jäljellä. Tehkäämme kaikki vain itsarit! Ihan oikeasti alkaa vituttamaan tämmöinen meno!
Äitini oli aika yksinäinen ihminen ja masentunut. Ei vissiin kestänyt yksinäisyyttä? Olin koko lomani ajan äitini luona ja äitini oli oikein iloisen tuntuinen, mutta surkutteli jo yksinäisyyttä kun lomani alkoi loppumaan. Mutta minkäs sille tekee, siellä on oltava missä työt ovat. Varsinkin näinä aikoina on hyvä, että on edes se työ.
Hassulta silti tuntuu, etten ole edes kovin paljon itkenyt. Tähän kuolemiseen alkaa jo tottua.
Eilen, eli siis 20.8.09.
Voi olla että nyt tunnet/tiedät sisimmässäsi että äidilläsi on rauha ja hyvä olla.