Tunnettuja Vista päivitysongelmia?

Onko tietoa lähiaikojen automaatti updaten kautta ladatuista pieleen menevistä päivityksistä?
Kaverini soitti tänään paniikissa, että kone oli jämähtänyt asennusten määritys ja sammutusvaiheeseen eilen alkaneen päivityksen jälkeen. Tietojen mukaan SP2 on asentunut OK jo pari viikkoa sitten, eli kyseessä on jokin sen jälkeen tuleva päivitys.
Oireena on, että kone oli ruksuttanut n. 10h päivitysten määritystä (oletettavasti itse asennusvaihe OK), jonka jälkeen pakotettu sammutus (virrat pois) ja kone ei nouse enää pystyyn. Olisiko jotain vakavasti korruptoitutunut tuossa päivityksen aikana?
Onko vinkkejä recoveryyn? Ei kiinnosta lähteä jyräämään levyä ja laittamaan kaikkea uudelleen tyhjästä... joudun sen kuitenkin tuolle kaverilleni tekemään.
172964
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 17

Vanhimmat

Järjestelmän palautus päivitystä edeltävään aikaan ja sen jälkeen Windowsin lokin tarkistus jossa virheellinen päivitys todennäköisesti mainitaan.

Äänestä
  • Perehdyn asiaan tarkemmin vasta viikonloppuna, mutta kuuleman mukaan kone ei päivityksen jälkeen buuttaa ollenkaan vaan jää näyttämään "määritetään päivityksiä 3/3" ilmoitusta ikuisiksi ajoiksi. Tämä siis tapahtuu myös vikasietotilaan käynnistettäessä.
    Mietin vaan, että onko Vistan asennuksesta (Acer) ajettu recovery media niin fiksu, että se osaa pelkästään käynnistyä recovery medialta jonka jälkeen pystyy palauttamaan jonkin vanhan kovalevylle luodun palautuspisteen. Niitä itse otettuja ulkouselle medialle laitettuja varmuuskopioita kun tuskin on.
    Lisää ideoita otetaan vastaan...

    Äänestä

  • entä jos kirjoitti:

    Perehdyn asiaan tarkemmin vasta viikonloppuna, mutta kuuleman mukaan kone ei päivityksen jälkeen buuttaa ollenkaan vaan jää näyttämään "määritetään päivityksiä 3/3" ilmoitusta ikuisiksi ajoiksi. Tämä siis tapahtuu myös vikasietotilaan käynnistettäessä.
    Mietin vaan, että onko Vistan asennuksesta (Acer) ajettu recovery media niin fiksu, että se osaa pelkästään käynnistyä recovery medialta jonka jälkeen pystyy palauttamaan jonkin vanhan kovalevylle luodun palautuspisteen. Niitä itse otettuja ulkouselle medialle laitettuja varmuuskopioita kun tuskin on.
    Lisää ideoita otetaan vastaan...

    Vistan käynnistysvalikosta (F8 ennen Vistan latautumista) on mahdollista valita palautuspisteen käyttö, ilman mitään asennuksia.

    Äänestä

  • juhakorkeapudas kirjoitti:

    Vistan käynnistysvalikosta (F8 ennen Vistan latautumista) on mahdollista valita palautuspisteen käyttö, ilman mitään asennuksia.

    Tuhannet kiitokset! Toivottavasti toimii.
    Ketuttaa, kun OEM versioitten mukana ei tule nykyään mitään manuaaleja mistä vois tällaiset knoppitiedot tarkistaa.
    - nyt ei ehkä enää harmitaaaaaaa

    Äänestä

  • ...katsotaan kirjoitti:

    Tuhannet kiitokset! Toivottavasti toimii.
    Ketuttaa, kun OEM versioitten mukana ei tule nykyään mitään manuaaleja mistä vois tällaiset knoppitiedot tarkistaa.
    - nyt ei ehkä enää harmitaaaaaaa

    Aceriin saa kyllä tilattua palautuslevyt ilmaiseksi jos koneen takuu on voimassa.

    Äänestä

  • ei onnistu palautus,tulee vaan ilmoitus EI VOIDA PALAUTTAA ELI RECOVERY AINOO KEINO,AINASKI MULLA

    Äänestä

  • GHEDINA kirjoitti:

    ei onnistu palautus,tulee vaan ilmoitus EI VOIDA PALAUTTAA ELI RECOVERY AINOO KEINO,AINASKI MULLA

    Tere. Valitettavasti en fiksannut nimimerkkiä, mutta aloitin tämän ketjun päivitysongelmasta... Itse en vielä ole tehnyt mitään konkreettista, kun en ole päässyt kaverini koneen ääreen.
    Mutta, oliko sulla samankaltainen ongelma?
    Mikä päivitys meni pieleen?
    Mikä oli ratkaisu, eli pystyitkö buuttaamaan recovery medialta, asensitko kaiken uudelleen vai mitä?

    Äänestä

  • mikäsongelma? kirjoitti:

    http://keskustelu.afterdawn.com/t.cfm/f-122/paivitykset_jumittivat_tietokoneen-786027/

    Joo, mulla on ainakin ollut Sp2 jälkeen päivitysongelmia, ne ei lataudu kunnolla ja alkaa kesken vaillinaisen latauksen asentumaan jolloin epäonnistuvat, tai sitten lataus jää jumittamaan eikä etene, jolloin keskeytän latauksen. Nämä ongelmat tulee vaan horrostilasta 'noustessa', ei silloin kuin käynnistää koneen alusta asti. Sp1 korjasi lepotilaongelmia, Sp2 ilmeisesti aiheuttaa horrostilaongelmia.

    Äänestä

  • Pipertäjä kirjoitti:

    Mulla ei ole Vistan päivitykset onnistuneet 1.7. ajetun Service Pack 2.0 jälkeen, pl. Windows Defenderin päivitykset.

    Nämä siis jääneet päivittämättä:

    Windows Vista -tietoturvapäivitys (KB961371)
    Windows Vistan ActiveX:n Kill-bittien koottu tietoturvapäivitys (KB973346)
    Windows Vistan Internet Explorer 8:n koottu tietoturvapäivitys (KB972260)
    Windows Mail -roskapostisuodattimen päivitys [kesäkuu 2009] (KB905866)
    Windows Vistan Internet Explorer 8:n Yhteensopivuusnäkymän luettelon päivitys (KB972636)

    Ihme juttu, enkä tiedä mitä pitäisi tehdä.

    Äänestä

  • Pipertäjä kirjoitti:

    http://keskustelu.afterdawn.com/t.cfm/f-122/paivitykset_jumittivat_tietokoneen-786027/

    Joo, mulla on ainakin ollut Sp2 jälkeen päivitysongelmia, ne ei lataudu kunnolla ja alkaa kesken vaillinaisen latauksen asentumaan jolloin epäonnistuvat, tai sitten lataus jää jumittamaan eikä etene, jolloin keskeytän latauksen. Nämä ongelmat tulee vaan horrostilasta 'noustessa', ei silloin kuin käynnistää koneen alusta asti. Sp1 korjasi lepotilaongelmia, Sp2 ilmeisesti aiheuttaa horrostilaongelmia.

    Itselläni on läppäri Fujitsu Siemens Amilo alle 1v. Päivitysasennus jungannut jo pari päivää ja mikään ei tunnu auttavan ongelmassa. Kokeilin myös alt F10, mutta sehän ei toimi kuin Acerissa. Onko kellään lääkkeitä ongelmaan?
    Asennuslevyjä ei ole ja perusasetukset olivat koneessa valmiina asennettuina. Vikasietotilaan ei pääse ja ...
    Kiitoksia jo etukäteen...

    Äänestä

  • GHEDINA kirjoitti:

    ei onnistu palautus,tulee vaan ilmoitus EI VOIDA PALAUTTAA ELI RECOVERY AINOO KEINO,AINASKI MULLA

    Meillä on kolme konetta, joissa kahdessa Vista, yhdessä XP. Kummassakin Vista-koneessa tuli just tää ongelma. Toisessa recovery on kovalevyllä, josta sen saa päälle F11:llä. Aikani ihmeteltyäni sain palautettua koneen aikaisempaan pisteeseen ja kone toimii taas.

    Toinen taas ei mennyt yhtään mihinkään vikasietotilaan tai mihinkään muuhunkaan , vaan jatkoi vaihetta 3/3 ikuisesti. Kone tarvitsee recovery discin, joka kyllä löytyy. Tungin sen asemaan ja asensin Vistan uudestaan. Nyt ei ole toiminnassa enää mikään, ei netti, ei verkkokortti, ei yksikään ohjelma, ei mikään. Vanhat failit ja jopa vanha Vista löytyy kyllä kovalevyltä hakemistosta windows.old.

    Nyt pähkäilen, lähdenkö asentamaan aivan kaiken alusta, silläkin riskillä että mulla ei edes ole mitään verkkokortin asennusfaileja, vai yritänkö kuitenkin päästä vanhan Vista-asennuksen kautta palauttamaan koneen aikaisempaan tilaan. Jos se onnistuisi, ilman muuta tekisin sen, mutta toistaiseksi en ole päässyt yhtään minnekään, mikä vähänkään muistuttaisi palautuspistettä...

    KIITTI VAAN MICROSOFT!!! Mulla on ollut aikaisemminkin päivitysten kanssa ongelmia, mm. joidenkin pelien toimimisen kanssa, ja sitten yhteen koneeseen XP:n SP3 jumiuttaa kaiken. XP SP3 -päivitys on nyt kieltolistalla, ja tämän jälkeen on kaikki muutkin Windows-päivitykset.

    Seuraavat konepäivitykset tulevat olemaan Maccejä.

    Äänestä

  • Pipertäjä kirjoitti:

    http://keskustelu.afterdawn.com/t.cfm/f-122/paivitykset_jumittivat_tietokoneen-786027/

    Joo, mulla on ainakin ollut Sp2 jälkeen päivitysongelmia, ne ei lataudu kunnolla ja alkaa kesken vaillinaisen latauksen asentumaan jolloin epäonnistuvat, tai sitten lataus jää jumittamaan eikä etene, jolloin keskeytän latauksen. Nämä ongelmat tulee vaan horrostilasta 'noustessa', ei silloin kuin käynnistää koneen alusta asti. Sp1 korjasi lepotilaongelmia, Sp2 ilmeisesti aiheuttaa horrostilaongelmia.

    Kiva juttu hei, sanoi sesa, kun oli nyytit vedetty roudarin teipillä välilihaan kiinni....

    Microsoft!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    VAADIN KORVAUKSIA!!!!!!!!!!! Minulta meni lopputyö, unet, gigoja erilaisia filejä tän päivitysongelman takia..............

    Äänestä

Kiitos kaikille.
Olin paikan päällä ja kone tuli korjattua.
Alkuperäinen ongelma tosiaan taisi olla SP2:n jälkeinen elämä, automaattipäivitysten epäonnistuminen ja sitten puolittainen asennus ja kone resettikierteeseen.
Onneksi käynnistysvalikon kautta löytyi riittävän vanha palautuspiste.

Äänestä

Acer läppäri päivitti sp2:een toisella yrittämällä (iso päivitys).
Mutta nyt ei aero pelaa, olisko apuja!

Äänestä
  • 1. Klikkaa käynnistä, kirjoita hakukenttään "services.msc" paina Enter.
    2. Etsi teemat, laita palvelu automaattiseksi ja käynnistä se
    3. Paina OK.

    Paina oikeaa hiiripainiketta näytöllä, valitse mukauta
    Valitse teema ja sieltä windows vista

    Äänestä

  • admin kirjoitti:

    1. Klikkaa käynnistä, kirjoita hakukenttään "services.msc" paina Enter.
    2. Etsi teemat, laita palvelu automaattiseksi ja käynnistä se
    3. Paina OK.

    Paina oikeaa hiiripainiketta näytöllä, valitse mukauta
    Valitse teema ja sieltä windows vista

    Kävi vaan mielessä, että oletteko te asentaneet SP2 Microsoftin tarjoamana standalone installaation vai oletteko saaneet SP2 Windows Updatejen mukana. Kun noi aiemmin mainitut Windows updatet on allekirjoittaneella pitänyt asentaa ennen kuin SP2 suostuu edes kanavasta valumaan... Ja kone toimii aivan moitteetta =)

    Äänestä

  • zerbatsiii kirjoitti:

    Mulla on Updatesta asennettu sp2, mutta sillä ei ole tekemistä noiden päivityksien aikataulun kanssa.

    Nuo yllämainitut kb973346, kb961371 ja kb905866 olivat heinäkuun kk-päivitykset, julkaistiin 14.7. Kb972636 julkaistiin 21.7 ja Kb972260 28.7.

    Ja sp2 julkaistiin jo paljon noita aiemmin.
    Kyllä sp2 tulee koneelle ilmankin noita päivityksiä kunhan koneella on sp2:seen valmistava päivitys kb955430.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Harmittaaaaaa kirjoitti:

Onko tietoa lähiaikojen automaatti updaten kautta ladatuista pieleen menevistä päivityksistä?
Kaverini soitti tänään paniikissa, että kone oli jämähtänyt asennusten määritys ja sammutusvaiheeseen eilen alkaneen päivityksen jälkeen. Tietojen mukaan SP2 on asentunut OK jo pari viikkoa sitten, eli kyseessä on jokin sen jälkeen tuleva päivitys.
Oireena on, että kone oli ruksuttanut n. 10h päivitysten määritystä (oletettavasti itse asennusvaihe OK), jonka jälkeen pakotettu sammutus (virrat pois) ja kone ei nouse enää pystyyn. Olisiko jotain vakavasti korruptoitutunut tuossa päivityksen aikana?
Onko vinkkejä recoveryyn? Ei kiinnosta lähteä jyräämään levyä ja laittamaan kaikkea uudelleen tyhjästä... joudun sen kuitenkin tuolle kaverilleni tekemään.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu