Kun kuolet sinut laitetaan puupukuun/morsiuspuku,
sinut haudataan tai poltetaan,
siksi kumman olet halunnut tai sukusi haluaa.
Sitten kun sinut herätetään, kun on ylösnousemuksen aika, haudoista ensin nousevat, Kristukseen uskovat.
He menevät ikuiseen elämään.
Mutta jotka eivät usko, menevät IKUISEEN kuolemaan.
Me kaikki olemme ikuisuus olentoja.
Kun kuolet.
6
413
Vastaukset
- tiedät???
Mistäpä muka tuonkin teidät! Et ole käynyt katsomassa, mitä siellä kuoleman takana on, joten älä jauha soopaa.
Olet oikeassa. Jos ihminen on uskossa, silloin hän pääsee taivaaseen, mutta jos ei niin hän joutuu helvettiin eli kadotukseen.
- noinkaan
Vaan kaikki nouisevat kuolleista niin hyvät kuin pahatkin, uskovat kuin uskottomatkin. Uskovat tietenkin savat paikan lähempänä Jumalaa, ateistit kauempana. Helvettiin joutuu vain harva joka on todella rikkonut Jumalan luomakuntaa vastaan tai Pyhää Henkeä vastaan kieltämällä uskonsa joka hänellä on jo ollut Jumalaan. En tuossa tarkoita siis jotain tiettyä uskoa vaan yleensä uskoa Jumalaan.
Lähimmäksi Jumalaa pääsevät tietenkin ne jotka ovat tehneet Hänen tahtonsa. Joklaisella on sitten tavattavana oma helvettinsä siinä mielessä, että havaitsee kuinka pienellä ponnistuksella olisi päässyt vielä askeleen lähemmäksi Jumalaa.
Sanotaan että suurimmat hämmästyksen kohteet "Taivaassa" ovat: Olenko minä täällä, oletko SINÄ täällä, missä se ja se on!
Loppujen lopuksi kaikki saavat hyvän paikan. Se joka ei usko Jumalaan saa olla uskomatta ja se joka haluaa oppia lisää Jumalasta saa opetusta mielin määrin.
- kuolematon sielu
kärventää maallista tomumajaani olen jo kaukana.
Jääkää te uskovaiset vaan odottamaan pasuunoiden törähdyksiä ja jonkun karvanaaman tallustelua alas taivaasta.- arjuuna
Elämä kuoleman jälkeen on samaa kuin ennen kuolemaakin,sillä erotuksella vain, että,ennen kuolemaa olisit voinut elämääsi muuttaa, mutta kuoleman jälkeen et enään voi muuttaa mitään vaan elää se väliaika sellaisena.
Joudut jatkamaan siitä mihin jäit ed. elämässä
Kun kuolet uskoen pååseväsi taivaaseen, niin kuoleman jälkeen, elät tuossa samassa uskossa, kärsien ja odottaen taivaaseen pääsyä, kunnes tulee aika palata,
pienen lapsen hahmossa takaisin, ja tuo sama kärsimysten pyörä jatkuu - kokija
arjuuna kirjoitti:
Elämä kuoleman jälkeen on samaa kuin ennen kuolemaakin,sillä erotuksella vain, että,ennen kuolemaa olisit voinut elämääsi muuttaa, mutta kuoleman jälkeen et enään voi muuttaa mitään vaan elää se väliaika sellaisena.
Joudut jatkamaan siitä mihin jäit ed. elämässä
Kun kuolet uskoen pååseväsi taivaaseen, niin kuoleman jälkeen, elät tuossa samassa uskossa, kärsien ja odottaen taivaaseen pääsyä, kunnes tulee aika palata,
pienen lapsen hahmossa takaisin, ja tuo sama kärsimysten pyörä jatkuuEri poluista:
1. Vanha polku: kärsimyksen tie. Ajauduttiin yhä tiukempiin kärsimyksen tiloihin, kunnes kyllästyttiin kärsimyksiin (tässä kohdassa syntyi kirkastuminen) tai psyyke petti. Vanha polku oli epävarma, ja psyykkisiä raatoja tuli liikaa. Tosin mikään epäonnistuminen ei ole pysyvää.
2. Kulkemalla myönteistä ja toisia kunnioittavaa elämänkaarta jossain vaiheessa syntyy valaisu. Kun kuoleman portista sisään astuu, maallisen elämän aikana hankitut hyvät kyvyt täydellistyvät ja voi jatkaa täydellisempänä seuraavassa elämässä.
Huom. tämän elämän hyvät taipumukset vahvistuvat seuraavassa elämässä, siitä pitää huolen kehityksen ylläpitämiseen luotu mekanismi.
Prosessin vääjäämätön lopputulos on pääsy elämien kiertokulusta, jos ja kun jatkaa myönteisellä elämänkaarella. Polun loppuvaiheessa syntyy uhraus, uhraudutaan elämälle. Elämä elää silloin ihmisessä automaatiotasolla, "ihminen on kuin kukka kedolla joka ei kehrää eikä huolehdi huomisesta".
Silloin kaikuvat nämä ajatukset, jotka Jeesus oikeasti lausui ristillä: "Aurinkoni, miksi minulle näin suuren kunnian annoit !".
** Tämä on uusi polku jota ei ollut egyptiläisinä aikoina. **
-----------------------
Hiljaisuuden saavuttaminen, the state of presence, ensimmäinen läsnäolon tila ei ole mikään nirvana. Se on vasta alku pitkälle prosessille, joka jatkuu hiljaisuudessa ja kuin huomaamatta.
Myönteisyys on merkki siitä että jotain todella pysyvää on tapahtunut.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Vihreiden, SDP:n ja Vasemmistoliiton kannattajista selvästi alle puolet on miehiä
ja silti joku punafeministi valitti kokoomuksen naiskannattajien puutteesta, vaikka siellä on enemmän naisia kuin punavi772548On tiedossa, että venäjämieliset diggaavat diktatuurista venäjää
jossa ei esim. ole sanan- ja lehdistönvapautta. Mutta keitä nämä venäjän palvojat sitten ovat, ei heitä toki paljon ole492546Belfastissa käynnissä kunnon persuilu
Joku random mamu tekee rikoksen, niin sikäläiset naamiopersut kostavat tuhoamalla kantaävestön omaisuutta. Liekö siellä732412Ensin Henry Novak ja nyt sitten se Irlannin tapaus
jossa mustaihoinen afrikkalainen mieshenkilö puukottaa valkoihoista maassa makaavaa miestä useita kertoa pään alueelle.672200Islamovasemmistolaisuus - tälläista termiä käytetään
Termi tarkoittaa alunperin äärivasemmiston ja muslimifundamentalistien liittoa, jonka ytimessä oli antisemitismi. Isl331915Persujen kannatusromahdus tekee kesästä 2026 nautinnollisen
Satoi tai paistoi, niin Suomen kansalaisella on kuluvana kesänä syytä hymyyn. Niin upealta tuntuu persujen kannatusroma1051749Martina Aitolehti läpäisi Erikoisjoukot - Tilittää umpirehellisenä kuvauksista
Martina Aitolehti selvisi Erikoisjoukot koulutuksesta. Hän myös malttoi pääosin pitää mölyt mahassaan, vaikka saikin ko251234Riikka runnoo! sähkön hinta +25 %, bensan hina +16 %
Euron bensa! Tuo legendaarinen persujen vaalilupaus. Sannan hallitus pudotti sähköenergan alv:n 10 prosenttiin, Riikka r71054Rakastan sinua hiljaisuudessa
Rakastan sinua hiljaisuudessa. Olisit minun tai et, olen odottanut sinua vuosisatojen ajan. Ilman sinua sydämeni on yksi411045Eläköön kuningas, kuningas on kuollut
Heikki Nivala kaatui kuin mies. Kavaltaja käveli juuri edelliseen toukokuun kokoukseen hankkimansa puku päällä. Eläköön59965