hei
vertaistuen löytyminen on vaikeaa kun on jäännyt yksin,tahtoisin löytää edes yhden joka tahtoisi pitää yhteyttä myös minuun päin(arjessa) tuntuu että minut ja perheeni on jätetty aika yksin surun tielle kulkemaan suvun ja muutamien ystävien taholta,mietin tässä muutamana päivänä että mitä olen tehnyt kun minua näin rangaistaan,ystävyyssuhteiden luominen aikuisiällä on aika vaikeaa tietenkin itsekkin pitäisi olla aktiivinen mutta aina ei ole jaksanut työ ja lapset vieneet ajan tässä arjen tiimellyksessä,mistä te olette löytäneet sielunystävänne tähän hetkeen?sillä jokaiselle sellaisen soisin löytävä,ei nämä asiat aina ole näin pinnassa mutta se yksinäisyys vain nostaa päätään silloin tällöin ja nyt lomaaikaan erityisesti kun ollut aikaa pysähtyä miettimään.kaikkea hyvää teille jokaiselle ja voimia surun tietä kulkiessanne.
vertaistuen löytyminen on vaikeaa kun on jäännyt yksin,tahtoisin löytää edes yhden joka tahtoisi pitää yhteyttä myös minuun päin(arjessa) tuntuu että minut ja perheeni on jätetty aika yksin surun tielle kulkemaan suvun ja muutamien ystävien taholta,mietin tässä muutamana päivänä että mitä olen tehnyt kun minua näin rangaistaan,ystävyyssuhteiden luominen aikuisiällä on aika vaikeaa tietenkin itsekkin pitäisi olla aktiivinen mutta aina ei ole jaksanut työ ja lapset vieneet ajan tässä arjen tiimellyksessä,mistä te olette löytäneet sielunystävänne tähän hetkeen?sillä jokaiselle sellaisen soisin löytävä,ei nämä asiat aina ole näin pinnassa mutta se yksinäisyys vain nostaa päätään silloin tällöin ja nyt lomaaikaan erityisesti kun ollut aikaa pysähtyä miettimään.kaikkea hyvää teille jokaiselle ja voimia surun tietä kulkiessanne.
Vastaukset 1
Vanhimmat
minunkin kulkea suuren suruni kanssa.
Ei ymmärtäjää löydy edes omista lapsista, heidä sanansa tuntuu sanan helinältä, toivottaessaan jaksamista.
Koita jotenkin jaksaa, ilmeisesti olet vielä nuori, silloin se kuitenkin joskus helpottaa, ja aurinko alkaa paistamaan "risukassankin".
Aikoinaan kun äitini kuoli äkkiä, suruni kesti noin viisi vuotta, sitten pikkuhiljaa alkoi uskomaan ettei häntä enään ole, muualla kuin minun muistoissani. Suru muuttuu ajankuluessa armollisemmaksi, pikkuhiljaa lievittyy. Elämä jatkuu, niin on tarkoitettu.