Kalankuva?

Silmiini on pistellyt tuossa viime aikoina joidenkin autojen takaluukussa mallimerkintöjen yhteydessä oleva kalankuva. Kuva on samaa materiaalia kuin itse mallimerkinnätkin mutta mitä ilmeisemmin jälkeenpäin siihen asennettu.

Juteltuani asiasta erään kaverini kanssa hän sanoi että se on joku jehovantodistajien tunnus. Lisää kuulemma auton vaihtoarvoa kun on autoa on pidetty säntillisesti, niinkuin uskonnonllisen elämäntavan omaavilla on tapana suhtautua asioihin.

Kuitenkin eräs ystäväni, joka on jehovantodistaja tyrmäsi väitteen. Sanoi ettei heillä ole mitään tunnuksia, kuulemma ristikin on jostain syystä pannassa...

Jos tämän lukee vaikkapa joku, jolla tuo kyseinen kalankuva on autossaan tai on sellaisen jostain syystä siihen asentanut, olisi mielenkiintoista kuulla. Maailmassa niin monta ihmeellistä asiaa...:)
7627272
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 76

Vanhimmat

Olen kuullut tuollaisen kalankuvan todistavan auton haltijan uskonnollisesta vakaumuksesta, mutta juuri jehovalaisiin en ole sitä osannut yhdistää. Luullakseni se on jonkinlainen kristillinen symboli yleisemmällä tasolla eikä varsinaisesti minkään lahkon tms. tunnus. Varmempaa tietoa minulla ei ole.

Äänestä

kristinuskon tunnus. Muistaakseni se kehitettiin ajalla, jolloin kristinusko ei ollut oikein kovassa "suosiossa".

Äänestä
  • Playboy-tunnus, automaattivaihteisissa autoissa.

    Vaihteisto muuten hajoaa kun nostaa kaasun nopeesti 75km/h:n nopeudesta, varsinkin jos sattuu painamaan jarrua samaan aikaa, tai käsikaasua.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Playboy-tunnus, automaattivaihteisissa autoissa.

    Vaihteisto muuten hajoaa kun nostaa kaasun nopeesti 75km/h:n nopeudesta, varsinkin jos sattuu painamaan jarrua samaan aikaa, tai käsikaasua.

    Otappa laasonen mätä silli ja työnnä se jalallas hanuriis(ei sillä jalalla jolla painat välikaasujarrua), sit otat muovipussin ja lasket siihen suolistokaasua, ja kaasuta kunnolla, mielummin yli 7,5 sek ja älä nostaa jalkaa vaan kaasuta. Sit työnnä pääs sinne pussiin ja nuuhkaise. Ehken se pää siitä selviää. Sit mene opettelemaan mitä tarkoittaa välikaasu ja miten sitä käytetään, sillä nimittäin taitamaton kuski rikkoo synkronoimattoman manuaalivaihteiston.

    Äänestä

  • laasos-fani kirjoitti:

    Älä viiisastele Poju.

    Kerrankin joku antoi Laasosen tasolle sopivan vastauksen...

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Kerrankin joku antoi Laasosen tasolle sopivan vastauksen...

    Opettele kirjoittamaan suomea.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Opettele kirjoittamaan suomea.

    Mitä tarkoitat, Surkimus-Laasonen? Kuka ei osaa Suomea (huom: Suomea kirjoitetaan isolla S-kirjaimella)? Siis Suomeksi (ei sanatarkkaan):
    Kerrankin Laasoselle tasoltaan oikeanlainen vastaus.

    Älä ala viisastelemaan vellihousu.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Älä ala viisastelemaan vellihousu.

    En ala, ei sun kanssa kannata tuhlata ruutia! Sähän olet tän saitin Superman (etkä sitten näköjään muuta)!!!

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Älä ala viisastelemaan vellihousu.

    Laasonen, sä olet Mies mun makuun! Mistä päin sä olet :)

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    En ala, ei sun kanssa kannata tuhlata ruutia! Sähän olet tän saitin Superman (etkä sitten näköjään muuta)!!!

    Menehän vellihousu takaisin koulunpenkille. Olet kyykyssä luuseri.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Menehän vellihousu takaisin koulunpenkille. Olet kyykyssä luuseri.

    Miten nii vellihousu? Jos on vellit housussa, ei kannata enää mennä kyykkyyn, ku housut on likaset kuiteskii! Koulunpenkille vois vaihteeks mennäkin. On aikaa siitä kun viimeksi siellä tuli istuttua. Luuseri? Sopis paremmin "Luuseri-Laasonen", melkeen kuin "Paukku-Pete"...

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Menehän vellihousu takaisin koulunpenkille. Olet kyykyssä luuseri.

    Ooohh, Laasonen, sä olet niin macho, niin iihannaaaaa!!!

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Opettele kirjoittamaan suomea.

    otsikon kirja; löytyy Akatemisestä Kirja Kaupasta, kautta suomen maan. Sen kirjotti yx, Venäjäläinen.

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Miten nii vellihousu? Jos on vellit housussa, ei kannata enää mennä kyykkyyn, ku housut on likaset kuiteskii! Koulunpenkille vois vaihteeks mennäkin. On aikaa siitä kun viimeksi siellä tuli istuttua. Luuseri? Sopis paremmin "Luuseri-Laasonen", melkeen kuin "Paukku-Pete"...

    Sinuna en menisi viisastelemaan, sillä syväkyykyssä olet ja et sieltä mihinkään pääse.

    Joko äiti laittoi aamiaista pikku nipa-vellihousulle? Taidat olla oikea maanvaiva, mutta mitäpä muuta vasurin pojat ovatkaan.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Sinuna en menisi viisastelemaan, sillä syväkyykyssä olet ja et sieltä mihinkään pääse.

    Joko äiti laittoi aamiaista pikku nipa-vellihousulle? Taidat olla oikea maanvaiva, mutta mitäpä muuta vasurin pojat ovatkaan.

    Oi Laasonen, sä saat mut ihan lämpenemään!!!
    Ooo, sä olet mies, kun uskallat panna pikkupojat ojennukseen. Mä haluun sut, Laasonen!

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Sinuna en menisi viisastelemaan, sillä syväkyykyssä olet ja et sieltä mihinkään pääse.

    Joko äiti laittoi aamiaista pikku nipa-vellihousulle? Taidat olla oikea maanvaiva, mutta mitäpä muuta vasurin pojat ovatkaan.

    Muista panna kurahousut jalkaan ennen ulos menoa. Siellä on märkää kun lumi sulaa äitis ei tykkää jos kuraat vaatteet. Mutta muista ottaa sitten ne pois ennen kuin pissit, ettei kastu Reppana-Laasosen housut sisältäkin...
    Kyl sä vaan oot maar nii kova jätkä, et uskallat paskooki laskematta housui!

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Mitä tarkoitat, Surkimus-Laasonen? Kuka ei osaa Suomea (huom: Suomea kirjoitetaan isolla S-kirjaimella)? Siis Suomeksi (ei sanatarkkaan):
    Kerrankin Laasoselle tasoltaan oikeanlainen vastaus.

    Älä ala opettaa, jos et itsekään osaa. Suomi kirjoitetaan pienellä, jos on kyse kielestä, eikä maasta.

    Äänestä

  • Silja kirjoitti:

    Laasonen, sä olet Mies mun makuun! Mistä päin sä olet :)

    Olen työtön ylioppilas Espoosta. Kiva kun tykkäät mun kaltaisesta urhosta, mistä sä Silja oot?

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Olen työtön ylioppilas Espoosta. Kiva kun tykkäät mun kaltaisesta urhosta, mistä sä Silja oot?

    Oon opiskelija ja asun Närpiössä. Espoo on hieno paikka, olen (kai) käyny. Onks siellä se Maximarket tai sellanen? Mummo asuu siinä lähellä.

    Äänestä

  • Silja kirjoitti:

    Oon opiskelija ja asun Närpiössä. Espoo on hieno paikka, olen (kai) käyny. Onks siellä se Maximarket tai sellanen? Mummo asuu siinä lähellä.

    Nipa osaa feikata. Menit feikkiin Silja, onnittelut.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Nipa osaa feikata. Menit feikkiin Silja, onnittelut.

    Mitä tarkoitat Laasonen? Nyt en tajuu? Kuka feikkaa ja ketä???

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Mitä tarkoitat Laasonen? Nyt en tajuu? Kuka feikkaa ja ketä???

    Menkää lapsukaiset vaikka tuonne "Nuoret" palstalle jatkamaan peliänne ja jättäkää nämä palstat aikuisille.

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Mitä tarkoitat Laasonen? Nyt en tajuu? Kuka feikkaa ja ketä???

    Menikö liian vaikeaksi Nipa? Jospa menisit takaisin kavereidesi kanssa rakentamaan lumilinnaa, vellihousu.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Menikö liian vaikeaksi Nipa? Jospa menisit takaisin kavereidesi kanssa rakentamaan lumilinnaa, vellihousu.

    Mikä ihmeen vaihde sulla on hurahtanut päälle vai ooks jotenkin muuten hurahtanut? Vai onks kevät sulle liian rankkaa aikaa? Älä halkee näppäryytees, Luuserilaasonen...

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Mikä ihmeen vaihde sulla on hurahtanut päälle vai ooks jotenkin muuten hurahtanut? Vai onks kevät sulle liian rankkaa aikaa? Älä halkee näppäryytees, Luuserilaasonen...

    Kyykyssä olet ja pysyt. Tyydy kohtaloosi vasurin poju.

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Kyykyssä olet ja pysyt. Tyydy kohtaloosi vasurin poju.

    Kolme outoo sanaa tossa sun jutussa:
    - kyykyssä?
    - vasuri?
    - poju?
    Voitkos selventää, jos kirjoitustaidot riittää pidempään kuin kahteen lauseeseen? Älä kuiteskaa väsytä ittees, ettei mee tiputuksen puolelle...

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Kolme outoo sanaa tossa sun jutussa:
    - kyykyssä?
    - vasuri?
    - poju?
    Voitkos selventää, jos kirjoitustaidot riittää pidempään kuin kahteen lauseeseen? Älä kuiteskaa väsytä ittees, ettei mee tiputuksen puolelle...

    Ok Laasonen, tuli siis pyydettyä sulta liian vaativaa juttua. Unohda koko juttu, koitan ens kerralla pysyä sun tasollas lausepituuksissa...

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Ok Laasonen, tuli siis pyydettyä sulta liian vaativaa juttua. Unohda koko juttu, koitan ens kerralla pysyä sun tasollas lausepituuksissa...

    Idiootti, olisi isäsi saanut roiskia sinut seinälle. Olet HARVINAISEN tyhmä ihminen ja toivon, että tajuat sen nyt.
    Itseasiassa sinunlaisia ihmisiä löytyy parhaiten mielisairaaloiden seinien sisäpuolelta.

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Ok Laasonen, tuli siis pyydettyä sulta liian vaativaa juttua. Unohda koko juttu, koitan ens kerralla pysyä sun tasollas lausepituuksissa...

    Sait jopa kokonaista kolme lausetta aikaan mutta et kyennyt vastaamaan ensimmäiseenkään kysymykseen. Nauti olostasi pehmeässä pyöreässä huoneessa. Mutta älä ylitä kiivetä aidan yli, se piikkilanka voi satuttaa. Ja muista ottaa iltalääke. Good nigth, Mr Laasonen...
    Ps. Älä suotta enää vastaa, enää en tuhlaa ruutia suhun. Olet surkimus ja oppimaton luuseri, vaihda vaippa ennen kuin valuu läpi...

    Äänestä

  • Nipa kirjoitti:

    Ok Laasonen, tuli siis pyydettyä sulta liian vaativaa juttua. Unohda koko juttu, koitan ens kerralla pysyä sun tasollas lausepituuksissa...

    Sinä et sitten helpolla luovuta? Olet kyykyssä ja sieltä on paha nousta takaisin pystyyn. Nauti olostasi, kyllä valkotakkiset miehet tuommoisen syväkyykkijän kadulta korjaa, kadullahan sinä asustelet?

    Äänestä

  • suosiossa? onko se nyt suosiossa?
    (kyl ymmärsin asiasi olen joskus lukenut niistä vainoista)

    Äänestä

  • Laasonen kirjoitti:

    Playboy-tunnus, automaattivaihteisissa autoissa.

    Vaihteisto muuten hajoaa kun nostaa kaasun nopeesti 75km/h:n nopeudesta, varsinkin jos sattuu painamaan jarrua samaan aikaa, tai käsikaasua.

    Mitä iniset poju? Vituttaako häviösi? Mistä kaltaisiasi nettiraatoja oikein sikiää? :-D

    Äänestä

  • VOI vittu sentään! Ketään ei kiinnosta, eikä kukaan halua kuulla, oletko kuullut, että kala on kristinuskon merkki.

    Äänestä

  • EIKÄ kirjoitti:

    VOI vittu sentään! Ketään ei kiinnosta, eikä kukaan halua kuulla, oletko kuullut, että kala on kristinuskon merkki.

    ...juoda niin paljoa tai istua öitä läpeensä tietokoneen ääressä. Tulee vaan paha olo;)

    Aika montaakin on jo näemmä kiinnostanut, tähän asti viime maanantaista lähtien melkein 12000:a ihmistä!

    Ja tuleepahan nyt kerralla kaikille selväksi, minkä takia niitä kalankuvia sinne auton perään liimaillaan.

    Äänestä

Kyseessä on ainakin helluntailaisten suosima merkki, voi olla että muutkin vapaiden suuntien edustajat käyttävät sitä.

Kertoo lähinnä siitä, että ei ole maalliset huolet, kuten auton huolto paljon painanut ;-)

Äänestä
  • Kala on yleisesti kaikkien kristittyjen tunnusmerkki ei mihinkään vapaaseen suuntaan tai seurakuntaan keskeytynyt. Kala oli kristinuskon sympolina kristittyjenvainon aikoina

    Äänestä

Kalankuva auton perässä on yleiskristillinen tunnus. Sitä käyttää yhtälailla luterilaiset tosikristityt kuin helluntailaiset. Jehovat ja mormonit ei kuulu joukkoon, koska eivät tunnusta Jeesuksen roolia kristinuskon perustana.
Peruja alkukristilliseltä ajalta.
Ei vaikuta auton vaihtoarvoon, ei auton pitoon eikä valitettavasti aina ajotyylinkään. Ei löydy kaikkien kristittyjen autoista. Ei sen kummempi juttu kuin vaikka karavaanareiden autoihinsa ja vaunuihinsa liimailema merkki.
Kalan pitäisi kertoa kuskin vakaumuksesta, mutta jos merkin tuntemus on näinkin huono, voi vaihtoautossa olevaa kalaa joku luulla vaikka pilkkikerhon tunnukseksi ilman kummempaa vakaumusta...

Äänestä
  • Juu, ihan niinkuin edellä todettiin, ja kerrottakoon vielä että IKTYS = kreikaksi kala, mutta viittaa myös lauseen "IESOUS KHRISTOS THEOU HYIOS SOTER = Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja" alkukirjaimiin.

    Onko jotain muuta mitä haluat autoista tietää, Aappoo-setä kertoo.

    Äänestä

  • aappoo kirjoitti:

    Juu, ihan niinkuin edellä todettiin, ja kerrottakoon vielä että IKTYS = kreikaksi kala, mutta viittaa myös lauseen "IESOUS KHRISTOS THEOU HYIOS SOTER = Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja" alkukirjaimiin.

    Onko jotain muuta mitä haluat autoista tietää, Aappoo-setä kertoo.

    ...kannattaisi kyllä enempi katsella niitä Dinitrol-merkkejä tai jotain vastaavaa, ne suojaa ruosteelta paremmin kuin Jeesus, muissa asioissa voi varmaan Hänenkin puoleensa kääntyä.

    Äänestä

  • aappoo kirjoitti:

    Juu, ihan niinkuin edellä todettiin, ja kerrottakoon vielä että IKTYS = kreikaksi kala, mutta viittaa myös lauseen "IESOUS KHRISTOS THEOU HYIOS SOTER = Jeesus Kristus, Jumalan Poika, Vapahtaja" alkukirjaimiin.

    Onko jotain muuta mitä haluat autoista tietää, Aappoo-setä kertoo.

    Uskon kyllä henkilökohtaisesti että Hänen puoleensa voi ihminen huolineen kääntyä, mutta tässä tapauksessa ehkä kuitenkin luottaisin enemmän Dinitrol- tai vastaavaan merkkiin kuin tuohon fisuun.

    Äänestä

  • Aappoo kirjoitti:

    Uskon kyllä henkilökohtaisesti että Hänen puoleensa voi ihminen huolineen kääntyä, mutta tässä tapauksessa ehkä kuitenkin luottaisin enemmän Dinitrol- tai vastaavaan merkkiin kuin tuohon fisuun.

    pyh

    Äänestä

  • Kun pitäs tehhä kaverille jekkua ja liimata yöllä sen autoon semmonen.

    Äänestä

  • ahma™ kirjoitti:

    Kun pitäs tehhä kaverille jekkua ja liimata yöllä sen autoon semmonen.

    Kalankuvan saa todisteita vastaan, jos omistaa neljä tai enemmän jälkikasvua :)

    Äänestä

  • Kax lasta kirjoitti:

    Kalankuvan saa todisteita vastaan, jos omistaa neljä tai enemmän jälkikasvua :)

    Pyh ja pah :D

    Äänestä

helskutti eikö kukaan ymmärrä että se merkki kertoo lappuliisoille torikauppiaan pysäköinti oikeudesta torin välittömään läheisyyteen koska se siellä on silakkaa myymässä!
kyllä kaikkien pitäisi sen verran tietää?

toinen mahdollinen selitys on se että nuoriso varoittaa siitä mitä on teini civikin takapenkillä "hommailtu" viime viikonloppuna... (kalankuva kertoo auton takapenkillä olevasta silakan hajusta)

Äänestä

En jaksanu lukee tota ketjua, jossa kumminkin on juupas-eipäs-väittelyä. Näin olen minä sen kalamerkin ymmärtänyt: Sehän on uskovaisten (kristittyjen) merkki. Tollasta kalankuvaahan kristityt piirteli hiekkaan sillon joskus jonkun vainon aikaan. Taisin nukkuu uskonnontunnit, joten tosta on hatara mielikuva, mutta sen tiedän, että toi kala on uskisten symboli. Ei se kuitenkaan taida pelkkiin jehoviin liittyä. Naapurin perheellä oli autonsa takamuksessa kala, he olivat "ihan tavallisia" uskovaisia.

Kaverini kuitenkin väitti, että se kala kuvastaa "kalastusta", eli tyttöjen metsästystä. Ehkä joku amisviiksi on käsittänyt asian väärin ja tunkenut "hauskan kuvan" autoonsa ja saanut sitten selitellä. No joo, tää mun kaveri on muutenkin aika yksinkertanen, joten en ihmettele, vaikka joku olisikin kusettanu sitä.

Katso kuitenkin "kala-auton" kuskia, siitä voit päätellä, onko se uskovainen vai "kalastaja".

Äänestä
  • Oikein ymmärsit. Lue tuon Paavon kommentti, se taitaa olla lähinnä totuutta ja järkevä vastaus. Nuo muutamat tutut hurut taas yrittää tehdä tästäkin jutusta keskinäisen kädenväännön. Tarkoitan noita Nipaa ja Laasosta, surkeita pentuja aikuisten palstalla!

    Äänestä

  • On se kumma kun "kristillisessä" maassa sotketaan vielä nykyäänkin Jehovantodistajat kristittyihin. Kalan kuva on kansainvälinen kristittyjen tunnus.

    TIEDOKSI:
    Jehovantodistajat eivät usko:
    - ristiin, vaan paaluun (1Kor. 1:18)
    - että Jeesus on Jumala (Isä, Poika ja Pyhä Henki)
    - eivät vietä joulua eikä mitään kristillisyydessä

    Jehovantodistajat ja mormoonit eivät siis koskaan risti kielteisyydessää käytä kalan kuvaa.

    Ps.
    Kalan kuva voi ohjata myös väärin autokaupoissa luottamuksen herättämisenä, vaikka myyjää ei millään tavalla ohjaa kristilliset arvot - esim. edellisen omistajan laittama.

    Äänestä

  • Kala itsellä autossa kirjoitti:

    On se kumma kun "kristillisessä" maassa sotketaan vielä nykyäänkin Jehovantodistajat kristittyihin. Kalan kuva on kansainvälinen kristittyjen tunnus.

    TIEDOKSI:
    Jehovantodistajat eivät usko:
    - ristiin, vaan paaluun (1Kor. 1:18)
    - että Jeesus on Jumala (Isä, Poika ja Pyhä Henki)
    - eivät vietä joulua eikä mitään kristillisyydessä

    Jehovantodistajat ja mormoonit eivät siis koskaan risti kielteisyydessää käytä kalan kuvaa.

    Ps.
    Kalan kuva voi ohjata myös väärin autokaupoissa luottamuksen herättämisenä, vaikka myyjää ei millään tavalla ohjaa kristilliset arvot - esim. edellisen omistajan laittama.

    Noh, mulle uskonto on ihan yks ja sama, kunhan ei tuppaa mun elämään. Niinhän mä sanoin, että kalaa käytää kristityt..?

    Ittelleni ei ainakaan tule tunnetta kala-auton nähdessäni, että "toi varmaan hoitaa autoaan hyvin", mulle se kala infoaa vain ja ainoastaan auton omistajan uskonelämää.

    Äänestä

  • Joku photoshop-taituri voisi tehdä siitä samanlaisen, kun piraatti-Lacoste -vaatteissa on eli isä- ja äitikrokotiili parittelemassa. Toista kalaa vähän toisen selkään ja silleen...
    Tiedän kyllä, että kalat kutevat, mutta tässä on humoristista analogiaa. Semmoinen merkki sopisi pimpparallin kiertäjille DX-Korollan ruosteiseen takaosaan.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    Joku photoshop-taituri voisi tehdä siitä samanlaisen, kun piraatti-Lacoste -vaatteissa on eli isä- ja äitikrokotiili parittelemassa. Toista kalaa vähän toisen selkään ja silleen...
    Tiedän kyllä, että kalat kutevat, mutta tässä on humoristista analogiaa. Semmoinen merkki sopisi pimpparallin kiertäjille DX-Korollan ruosteiseen takaosaan.

    Kerran vanhempi arvokkaan ja hartaan oloinen rouvashenkilö parkkeerasi Citroenia, jonka lienee ostanut käytettynä, koska takaikkunassa oli kirkuva tarra, joka ei sopinut rouvan sen hetkiseen tyyliin. Tarrassa oli mies ja naishahmo tunnetussa asennossa ja isolla teksti: "69 - try, you'd like it!"

    En kehdannut kertoa rouvalle, mitä tarra tarkoitti:)

    Äänestä

  • Chevy kirjoitti:

    Kamala on ollu auton myyjä jos ei infonnu mummelia kuvan tarkotuksesta! =)

    Äänestä

  • pakkasrouva kirjoitti:

    Kamala on ollu auton myyjä jos ei infonnu mummelia kuvan tarkotuksesta! =)

    Tai jos se arvokas vanha rouva viettikin kaksoiselämää ja oli vahingossa liikkeellä väärän roolin autolla :)

    Voihan tosin olla, että se auto oli esim. sen pojan, en todellakaan kehdannut tuolloin asiaa alkaa utelemaan. Työkaverin autossa (Saksasta tuotu) oli kanssa joku tyylikäs tarra takaluukussa ja luultiin sitä jonkin autofiksaamon merkiksi. Selvisi pienellä tiedustelulla, että siinä luki jotain vastaavaa kuin "Nauti Freiburg-oluesta"... ja kaveri on raivoraitis eikä pidä kaljasta :)

    Äänestä

  • pakkasrouva kirjoitti:

    Noh, mulle uskonto on ihan yks ja sama, kunhan ei tuppaa mun elämään. Niinhän mä sanoin, että kalaa käytää kristityt..?

    Ittelleni ei ainakaan tule tunnetta kala-auton nähdessäni, että "toi varmaan hoitaa autoaan hyvin", mulle se kala infoaa vain ja ainoastaan auton omistajan uskonelämää.

    Kala merkillä varustettua ruostuvaa autoa ajaa ihan tavallinen kuolevainen ja virheellinen ihminen, mutta hän saa tehdä matkaansa Jeesuksen vapauttamana synnistä.

    Ps.
    Totta, usko on jokaisen oma asia koska kukaan ei voi toisen puolesta asiaa hoitaa kuntoon Jumalan edessä. Jokainen vastaa elämästään ja teoistaan itse!

    Äänestä

Ompa tullut paljon kommentteja, ihan yllätyin miten tälläinen aihe voisi ihmisiä kiinnostaa. Varsinkin tälläisenä aikana kun kaikki kristilliset arvot tuntuvat monelta unohtuvan. En sillä että itse olisin kovinkaan vahva uskovainen. Minusta vain uskonnollisissa ohjenuorissa on hyviäkin piirteitä, tiettyihin rajoihin asti;) Vaikka olenkin lähempänä ateismia

Se siitä uskonnollisuudesta, sitä on ihan turha täällä ruveta julistamaan.

Pikkupoikiakin asia on tuntunut kiinnostavan. No onhan se ihan hyvä että täällä purkaa tuntojaan:)

Näyttää kuitenkin totuus olemassa muodostumassa sellaiseksi että ne henkilöt, joiden autoissa kalankuva on mallimerkintöjen yhteydessä omaavat kristillisiä arvoja elämässään. Jehovien ja mormonien autoista tunnuksia ei siis löydy. Toisinaan saattaa kuitenkin olla että kalankuva on periytynyt edellisiltä omistajilta eikä autoa ajava omaakkaan kristillistä maailmankatsomusta.

Auton arvoon näillä tunnuksilla ei kuitenkaan taida olla sen kummempaa vaikutusta minun ja kaverini arveluista huolimatta. Vai onko joku joskus ostanut auton yhtenä valintakriteerinään tuon kalankuva?

Eniten näitä tunnuksia taitaa kuitenkin olla helluntalaisilla?

Aika vähän on tullut kommentteja niiltä jotka ovat asentaneet kalankuvan autoonsa. Ja monet tuntuvat ihmettelevän mistä näitä kuvia oikein saa...

Nimimerkeistä tähän asti varmasti Paavo on antanut tyhjentävimmän vastauksen.

Äänestä
  • Nipa on oikea nettihiiri, maanvaiva ja vässykkä.
    Noh, oppiipahan ainakin tavoille syväkyykyn muodossa.

    Äänestä

  • Kala logoja saa ostettua eri seurakuntien kirjamyynnistä taikko netistä www.maanalainenlevykauppa.fi =) Itselläni ei ole uudessa autossa kalaa mutta hommaan kyllä, tunnushan symbolisoi sitä että uskon Jeesuksen pelastustyöhön ja sitä että olen antanut oman elämäni herran käsiin. Ei niinkään että olisin jotenkin parempi ihminen kuin muut vaan tunnuksena vaikkapa muille kristityille ^^

    Äänestä

Onhan sitä kaiken maailman kerho- ja clubimerkkejä autoissa, no miksei myös kala kristityillä - hieno juttu!

Äänestä

Tuossa eräässä vastauksessa verrattiin ko. kalaa muihin merkkeihin kuten karavaanarien merkkiin. Uskoisin, että useimmat jonkinlaisella ajattelukyvyllä varustetut ihmiset kiertää käytettyjen autojen kaupassa karavaanarimerkillä varustetut kulkimet yli kosketusetäisyyden päästä. Siinä on nimittäin semmonen lätkä, että tietää p...aa saavansa, jos karavaanarin entisen vetoauton ostaa. Kovinhan niitä merkkejä koetetaan peitellä ja irrotella, ettei arvo laskisi...

Äänestä
  • "Ei merkki miestä pahenna, ellei mies merkkiään"

    Äänestä

Silloin kun kristinusko ei ollut suuressa huudossa, niin sen kannattajat piirsivät hiekkaan, kuin salaseuran jäsenet tavatessaan seuraavan: ensimmäinen piirsi kalan kaaren yläosan hiekaan ja toinen täydensi kuvion kalaksi piirtämällä sen alaosan.
Täten salaseura, eli kristityt tapasivat toisiaan. Vertaa Suomen armeijan käyttämät salasanat, kuten "marja-puuro".

Äänestä

Ikhthys tarkoittaa kalaa kreikan kielellä. Sanan kirjaimet ovat samat kuin alkukirjaimet kreikankielisissä sanoissa, jotka tarkoittavat Jeesus Kristus Jumalan Poika Vapahtaja. Kala symboloi Jeesusta kuolleista nousseena vapahtajana, koska Jeesus vertasi itseään profeetta Joonaan. Kala kuvaa myös ihmisiä, joita Kristus kokoaa seurakuntaansa, ja muistuttaa kristittyjä tehtävästä ihmisten kalastajina. Juutalaisille kala merkitsi kuolleiden valtakuntaa. Kristityt tunnistivat toisensa piirtämällä kalakuvion pöytään, seinälle tai maahan ensimmäisten vuosisatojen vainojen aikana. Kala on yksi vanhimmista Kristus-kuvioista.

Äänestä
  • Ja tämä taas oli valittu tänään SM-pilkin aamuhartauden aiheeksi - sattumalta?

    Äänestä

Se on luonnollisesti himopilkkijän tunnus. He tunnetusti ovat tarkkoja ja säntiillisiä ihmisiä, perheenisiä, puolisoja yms...

Äänestä
  • se on kälviän vetouistelijoiden
    vaakuna. joka sellaisen näkee sen tuleepi
    sulkea silmänsä ja samalla hokea ´armahda minut suuri Haukijumala´.

    Äänestä

  • ...kalankuvaa? Eipä tässä keskustelussa ole nähdäkseni vielä kovinkaan selvästi käynyt ilmi mistä noita kuvatuksia saa ostaa. Kristillinen kirjakauppa ainakin "sinun" keskustelussasi mainittiin yhtenä ostopaikkana.

    Äänestä

  • Jussi kirjoitti:

    ...kalankuvaa? Eipä tässä keskustelussa ole nähdäkseni vielä kovinkaan selvästi käynyt ilmi mistä noita kuvatuksia saa ostaa. Kristillinen kirjakauppa ainakin "sinun" keskustelussasi mainittiin yhtenä ostopaikkana.

    Ei tullut käytyä sitten siellä kirjakaupassa ikinä kyselemässä silakan silhuetti kuvaa autonperään ! -Se vaan unohtui .

    Täytyy panna asia taas vireille niin saan komian "mallimerkinnän" kontinsuulle .Kyllä kunnon kalalogo aina jotkut turbo ,gti ja 16valve lätkät hakkaa tyylillään !

    Äänestä

Kala on kristittyjen tunnus eli sympolisoi kristin uskoa ja jeesuksen nimeä =)

Äänestä

Kala on varhaisen kristikunnan symboli. Muistat varmaan Jeesuksen joka pyöri sillä Kinneret-järven rannoilla niiden kovien kalamiesten kanssa, joista yksi oli Pietari nimeltään. Jeesuksen kävi sääli ihmisiä ja hän mm. ruokki 5 leivällä ja kahdella kalalla aika suuren porukan!! Tämä siksi että rakasti meitä niinkuin rakastaa yhä tänäänkin. Käyppäs katsoo raamatusta JOH 3:16. Jeesus oli se poika! Ja ennenkun J. lähti takaisin sinne mistä oli tullutkin sanoi se että hän tekee meistä ihmisten kalastajia. Jumala näet tahtoo ettei yksikään hukkuisi vaan että kaikki ottaisivat vastaan sen pelastuksen jonka Jeesus siellä ristillä meille voitti.Sinunkin.
Eli kalamerkkisten autojen sisällä, ainakin tulisi olla niitä rakkauden kalamiehiä, jotka haluavat kertoa ilosanomaa Jeesuksesta. Ja se on erijuttu kuin Jehovilla.

Äänestä

mutta kertokaapas joku että mistä niitä kalatarroja saa? niitä näkyy päivästä toiseen autoissa, mutta en ikinä ole nähnyt missään myytävän..

Äänestä

Ostaisitkos auton mieheltä jolla on kakankuva perseessään :P

Äänestä

Kommentoi aloitusta

Jussi kirjoitti:

Silmiini on pistellyt tuossa viime aikoina joidenkin autojen takaluukussa mallimerkintöjen yhteydessä oleva kalankuva. Kuva on samaa materiaalia kuin itse mallimerkinnätkin mutta mitä ilmeisemmin jälkeenpäin siihen asennettu.

Juteltuani asiasta erään kaverini kanssa hän sanoi että se on joku jehovantodistajien tunnus. Lisää kuulemma auton vaihtoarvoa kun on autoa on pidetty säntillisesti, niinkuin uskonnonllisen elämäntavan omaavilla on tapana suhtautua asioihin.

Kuitenkin eräs ystäväni, joka on jehovantodistaja tyrmäsi väitteen. Sanoi ettei heillä ole mitään tunnuksia, kuulemma ristikin on jostain syystä pannassa...

Jos tämän lukee vaikkapa joku, jolla tuo kyseinen kalankuva on autossaan tai on sellaisen jostain syystä siihen asentanut, olisi mielenkiintoista kuulla. Maailmassa niin monta ihmeellistä asiaa...:)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu