PÄÄSIÄINEN, KATOLISTA TAIKAUSKOA

Hiljainen pääsiäisviikko kuuluu luterilaiseen perinteeseen,
mutta ikävä kyllä moinen on kopioitu katolilaisesta sakramentti- ja suoritususkonnollisuudesta, joilla ei ole
käytännössä mitään tekemistä oikean pääsiäisen viettämisen
kanssa.

Mistä on käsky viettää pääsiäistä murehtimalla ja olemalla
hiljaisuudessa, vaikka tosiasiallisesti Jeesus kärsi ja kuoli
ristillä jo miltei kaksituhatta vuotta sitten: joten miksi
pääsiäisenviettotapojen pitää olla, kuin että Jeesus
ristiinnaulitaan joka pääsiäisenä, vuosi vuoden perään?

Huomatkaa, että Jeesus tosiaan oli pääsisäisuhri ihmisten
kaikkien syntien vuoksi, joten asiasta on synti enää kahden
tuhannen vuoden päästä murehtimalla murehtia ja suorittaa
kyseenalaisia rituaaleja, muka osallistuakseen Herran
Jeesuksen pääsiäisuhriin ja kärsimykseen vuosi vuodelta.

Pääsiäisenä tulee riemuita, että Jeesus tosiaan OLI pääsiäisuhrimme, jo kaksituhatta vuotta SITTEN; eikä uutta
uhria enää tarvita vuosi- vuoden perään niinkuin katoliset
taikauskossaan kuvittelevat.

On jo aika lopettaa katolinen taikauskoinen pääsiäisen vietto,
ja nauttia Herran Jeesuksen ehtoollista riemuiten, että hän
OLI kaikenkattava pääsiäisuhrimme pahojen tekojemme
vuoksi.

Ja riemuita, että vaikka varsinaisesta pääsiäisestä on noin kaksituhatta vuotta, niin Jeesuksen uhrin voima on sama
tänäänkin, eikä sitä tarvitse taikauskoisilla rituaaleilla yrittää
mitenkään pönkittää, vuosi vuoden perää, uudestaan ja uudestaan.
3196
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Olimme Pietarissa lastenkotimatkalla
muutama vuosi sitten
pääsiäisen aikoihin.
Oli kaunis, kirkas kevätpäivä,
paljon ihmisiä kaduilla perheineen iltapäiväkävelyllä.
Ja siellä kadun varressa
oli entisen kirkon,
sittemmin Ateismin museon
ja jälleen uudelleen kirkon
yläosassa katon rajassa,
monen kissan korkuisin kirjaimin kirjoitettu banderolli:
JEESUS ON YLÖSNOUSSUT!
Silloin tuntui, että kerrankin on olennainen kirjoitettu
Pietarin kattojen tasalle
ja tarpeeksi isolla vielä!
Venäläiset osaavat juhlia pääsiäistä!
*
Toisaalta väittäisin,
että suomalaiset ovat osanneet juhlia pitkää perjantaita.
Se on tosiaan ollut osa hiljaista viikkoa,
mietiskelyn ja hiljentymisen aikaa.
Ei meille ihmisille ole yhtään pahaksi,
jos yhdeksi päiväksi pysähdymme
kärsimyksen ja kuoleman kohdalle,
ristin sovitustuön kohdalle.
*
Kyllä tämä yhteiskunta muina päivinä
ihan tarpeeksi masinoi pseudotietoisuutta
ja omia harhojaan.
Nytkin päiväkausia Madonnaa.
Lehdet kirjoittavat
ainakin kissan tassun kokoisilla kirjaimilla,
kuinka ihmiset ovat tulleet
pyhiinvaellusmatkalle Helsinkiin!
Tasan yhtä pyhää
kuin savolaisten kivetkin...

Äänestä

Täytyy tässä vaan ihmetellä. Nimittäin sinun historian tuntemustasi. En siis käsittele tässä teologisia/hengellisiä piirteitä pääsiäisestä, ne jätän muille. Mutta, muistatko yhtään minkä kirkon jäsen se Martti Luther olikaan? Annan vihjeen tarkentamalla kysymystä, muistatko mihin kirkkoon munkki Martti Luther kuului pelästyessään salamaa?

Äänestä

Kirkot viettävät nuita juhlia lähes samalla tavalla yhteisen uskon mukaan, eikä niiissä ole mitään ristiriitaa kirkkojen yhteisen sanoman suhteen!

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


SANANSAATTAJA 10 kirjoitti:

Hiljainen pääsiäisviikko kuuluu luterilaiseen perinteeseen,
mutta ikävä kyllä moinen on kopioitu katolilaisesta sakramentti- ja suoritususkonnollisuudesta, joilla ei ole
käytännössä mitään tekemistä oikean pääsiäisen viettämisen
kanssa.

Mistä on käsky viettää pääsiäistä murehtimalla ja olemalla
hiljaisuudessa, vaikka tosiasiallisesti Jeesus kärsi ja kuoli
ristillä jo miltei kaksituhatta vuotta sitten: joten miksi
pääsiäisenviettotapojen pitää olla, kuin että Jeesus
ristiinnaulitaan joka pääsiäisenä, vuosi vuoden perään?

Huomatkaa, että Jeesus tosiaan oli pääsisäisuhri ihmisten
kaikkien syntien vuoksi, joten asiasta on synti enää kahden
tuhannen vuoden päästä murehtimalla murehtia ja suorittaa
kyseenalaisia rituaaleja, muka osallistuakseen Herran
Jeesuksen pääsiäisuhriin ja kärsimykseen vuosi vuodelta.

Pääsiäisenä tulee riemuita, että Jeesus tosiaan OLI pääsiäisuhrimme, jo kaksituhatta vuotta SITTEN; eikä uutta
uhria enää tarvita vuosi- vuoden perään niinkuin katoliset
taikauskossaan kuvittelevat.

On jo aika lopettaa katolinen taikauskoinen pääsiäisen vietto,
ja nauttia Herran Jeesuksen ehtoollista riemuiten, että hän
OLI kaikenkattava pääsiäisuhrimme pahojen tekojemme
vuoksi.

Ja riemuita, että vaikka varsinaisesta pääsiäisestä on noin kaksituhatta vuotta, niin Jeesuksen uhrin voima on sama
tänäänkin, eikä sitä tarvitse taikauskoisilla rituaaleilla yrittää
mitenkään pönkittää, vuosi vuoden perää, uudestaan ja uudestaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu