15 ja itsemurha

Elikkä olen syvästi masentunut 15 vuotias sekakäyttäjä vailla oikeita ystäviä vailla omaatuntoa vailla kunnon elämää.

Kaikilla ihmisillä ainakin melkein kaikilla on joku johon kääntyä johonkin toiseen johon voi luottaa jakaa ilo/suru elämä.
He katsovat jonakin aamuna lehdestä kun ihminen murhaa itsensä ja ajattelevat miten itsemurhan tehneen omaiset voivat se tässä onkin että en välitä vaikka perheni kokisi surua siitä kun olen hirttänyt itseni. Minä olen ollut joskus iloinen mutta kaiken ilon jälkeen tulee pitkä masennus. En jaksa enää edes kirjoittaa.

Elikkä mitä tekisin viimeisinä päivinä??
18838
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 18

Vanhimmat

Sellaisia ongelmia ei olekaan joita ei voisi poistaa. Kun sinussa on tarpeeksi päättäväisyyttä pystyt lopettamaan sekakäytön. Sen jälkeen oikeiden kavereidenkin saaminen helpottuu huomattavasti. Ei niistä aineiden käyttöporukoista oikeita ystäviä löydy! Ja 15-vuotiaana olet vielä aivan liian nuori kuolemaan. Sulla on koko elämä vielä edessä. Jos itsemurhan tekee, niin sitä virhettä ei voi enää sen jälkeen korjata.

Äänestä

että yö on synkin ennen auringonnousua Kerrot että sinulla on myös iloisia hetkiä .Yritä keskittyä niihin ja huomaat että elämäsi muuttuukin Pienet masennukset kuuluvat elämään itsestäsi riippuu kumman valitset tärkeämmäksi.Hanki liikuntaa ja huomaat että se virkistää.

Äänestä

Halusin kirjoittaa sinulle ihan siitä syystä, että tiedän tunteesi. Itse olen päässyt jo vähän ylöspäin kuopasta, mutta nyt se taas hetkittäin vaanii siellä. Pari vuotta sitten huomasin että olo ei ole enää normaali...taistelin olotilan kanssa ja linnoittauduin kotiiini. Ei uhvittanut käydä koulua, eikä nähdä ketään. En jaksanut jutella ja esittää pirteää. Ainoa asia joka minua vähän piristi tuolloin oli vanhemmat ja siinä olen onnekas ollut!

Lopulta elämä luisui niin raiteiltaan, että marssin lääkäriin vaikka pelottikin ihan hirmuisesti. En osaa keskustella tunteistani edes tuttujen saatika vieraan lääkärin kanssa..masennustesti ym. tehtiin ja vakava masennus löytyi..lääkkeitä ne tyrkkäsivät ja keskusteluapua tarjottiin. Kummastuksekseni lääkkeet avittivat, sain taas nukuttua hieman paremmin ja sian asioista taas kiinni. Keskustelemaan en kenenkään kanssa mennyt, sillä se olisi minulle turhan vaikeaa.

Olo siis tasoittui, nyt sitten ystävänpäivänä menetin isäni ja lohduttomuus iskenyt takaisin. Tiedän siis miltä sinusta tuntuu, itsekin olen miettinyt samaa vaihtoehtoa ja kuitenkin siirtänyt sitä, koska odotan kokoajan että jotain hyvääkin täytyy olla. MAsentuneena on hyvin vaikea nähdä enää mitään valoisia puolia elämässään ja on vaikea yrittää ryhdisstäytyä.

Kirjoitan tämän purkaakseni itseäni.. Olen nyt isäni kuoleman jälkeen enemmän pyörinyt netissä, sillä täältä saa vertaistukea näinkin epäsosiaalinen ihminen kuin minä:) On helpompi puhua ongelmistaan näytön takaa..

Toivon todella ettet anna lohduttomuuden ottaa yliotetta sinusta, koska muualle ei pääse kuin ylöspäin ja tämä kokemus vahvistaa sinua. Vaikkei se nyt siltä tunnu...kliseistä, mutta on siinä roponen tottakin.

Äänestä

Olen 15 kans ja tosi masentunut... olen viime päivinä saanut edes vähän toivoa rakkaasta musiikista ja kitaran soitosta. olin jo suunnitellut oman itsemurhani että hirttäytyisin yhteen vanhaan latoon, joka on kotimme lähellä. minun piti tappaa itseni viime viikolla, mutta tulin jotenkin järkiini. nyt itsemurha pyörii taas päässäni...

Äänestä

Jep

On 15-vuotiaita masentuneita mitä osaavat hakeutua hoitoon - osa selviää, osa ei. On 15-vuotiaita masentuneita mitkä eivät osaa hakeutua hoitoon - suurin osa ei selviydy. On eri ikäisiä ihmisiä vailla hoitoa mutta suurten potilasmäärien ja pienen hoitohenkilökunnan takia eivät selviydy - osa ehkä selviää. Kaikki eivät haluakaan hoitoon vaan osaavat itse hoitaa itsensä ja päätyvät sitä kautta ratkaisuihinsa. Elämässä voi kuitenkin vähän edes valita mitä reittiä aikoo kulkea.

Kulkipa mitä reittiä hyvänsä ja jos lopputulos on kuolema niin se on aina koko lopun elämän kamala asia läheisille, ystäville, tuttaville ja jopa ihan asiasta tietäville tuntemattomillekin. Ehkäpä itsellekin?

Aikalisä! Aikalisä on yksi hyvä vaihtoehto moneeen tilanteeseen. Joskus hyvä aikalisä voi olla vaikka toiset 15-vuotta ja katsoo sitten tilanetta uudelleen. Tässä ajassa ehtii tapahtua monenmoista. Monenmoista on juuri sitä, että siihen mahtuu iloa ja surua. Kaikilla ihmisillä se on ikäänkuin aaltoliikettä - elikkä normaalia.

Esittäsin, että viimeisnä päivinäsi ottaisit reilun aikalisän.

Äänestä
  • Olin yli kolmekymppinen ja tunsin, ettei mun elämässä ollut mitään.
    Ei ystäviä, ei sukulaisia...muutama työ...ei edes kaveri vaan ihmisiä joiden kanssa tein töitä. Ajattelin jo vaihtoehtoja....
    No...yhen miesseikkailun sitten koin, alkoi pikku hutikassa...ja huomasin olevani
    raskaana. Se oli mun aikalisäni!
    Sen tyypin kanssa tiet erkanivat lyhyen avioliiton jälkeen...mutta vielä täällä ollaan!
    Se aikalisän tulos on maiilman ihanin ihminen, hän merkitsee paljon.
    Sain uutta potkua elämääni, muutin pois...aloin uuden ammatin opiskelun...kaikki muuttui.
    Ehkäpä sun kirjoitus tänne oli se aikalisä ja tuo aikalisän sulle tarjonnut antoi sulle avaimet johonkin...muuhun.
    Jätä tähän jokin anonyymi spostiosoite, niin jutellaan! Vastaan sulle.

    Äänestä

Hei

Oma 16-vuotias lapsemme (ns. ylikiltti) teki itsemurhan muutama vuosi sitten. Mikään ei ole traagisempaa ja haavoittavampaa ja LOPULLISEMPAA kuin kuolema. Sen jälkeen ei voi sanoa enää yhtään ainutta sanaa. Sitä ei tiedä se, joka ei ole sitä kokenut. Ajatuksella voi kyllä "leikitellä", mutta totuus on aivan muuta. Et sinäkään oikeasti halua kuolla. Ethän? Haluat, että sinusta välitetään. Minä välitän, vaikka emme tunnekaan. Usko ja luota, että tämä paha olo on vain välivaihe. Murrosiässä kaiken kokee voimakkaasti. Tee itse aloite parempaan. Pienikin liike itsestä poispäin katsomiseen on iso apu. Jospa soittaisit jollekin, lähettäisit tekstiviestin tai kortin - jotain jolla piristät toista ihmistä ja samalla itseäsi. Pieni iloinen teko tänään, huomenna ylihuomenna - huomaat, että itsetuntosi ja vointisi kohenee. Pian jaksat ajatella muutakin. Jos ei vointi kohene omin avuin, ota yhteys terveyskeskukseen. Se ei ole mitenkään hävettävää, vaan viisasta ja osoittaa kypsyyttä. Älä mieti, mitä muut ajattelevat. Ajattele sillä kohtaa itseäsi ja että teet sen itsesi ja tulevaisuutesi vuoksi.

Aineiden käytöstä minulla ei ole minkäänlaista kokemusta. Niistä irtautumiseksi saatat tarvita ammattiapua. Toivon sinulle kaikkea hyvää. Muista, että olet korvaamaton. KUKAAN ei voi korvata juuri sinua. Rukoilen puolestasi.

Äänestä
  • Kiitoksia saitte minut ylipuhuttua kiitoksia kiitoksia. Pitää vain alkaa ottaa itsestäni niskasta kiinni. Olen vielä 15 vuotias ja elämää voi olla vielä paljon edessä pitää vielä yrittää pysytellä aineista poissa. Onneksi minulla menee koulu hyvin ja saan hyvän ammatin. Olen ikuisesti kiitollinen teille kaikille.

    Äänestä

  • 5.8.09 kirjoitti:

    Kiitoksia saitte minut ylipuhuttua kiitoksia kiitoksia. Pitää vain alkaa ottaa itsestäni niskasta kiinni. Olen vielä 15 vuotias ja elämää voi olla vielä paljon edessä pitää vielä yrittää pysytellä aineista poissa. Onneksi minulla menee koulu hyvin ja saan hyvän ammatin. Olen ikuisesti kiitollinen teille kaikille.

    Olen onnellinen puolestasi!

    Äänestä

  • 5.8.09 kirjoitti:

    Kiitoksia saitte minut ylipuhuttua kiitoksia kiitoksia. Pitää vain alkaa ottaa itsestäni niskasta kiinni. Olen vielä 15 vuotias ja elämää voi olla vielä paljon edessä pitää vielä yrittää pysytellä aineista poissa. Onneksi minulla menee koulu hyvin ja saan hyvän ammatin. Olen ikuisesti kiitollinen teille kaikille.

    Olen onnellinen puolestasi

    Äänestä

  • 5.8.09 kirjoitti:

    Kiitoksia saitte minut ylipuhuttua kiitoksia kiitoksia. Pitää vain alkaa ottaa itsestäni niskasta kiinni. Olen vielä 15 vuotias ja elämää voi olla vielä paljon edessä pitää vielä yrittää pysytellä aineista poissa. Onneksi minulla menee koulu hyvin ja saan hyvän ammatin. Olen ikuisesti kiitollinen teille kaikille.

    kuulla, että näet asiat valoisammin taas! Mielestäni ketjussa joku sanoi upeasti. Olet korvaamaton! Meitä kaikkia on vain yksi, eikä toista samanlaista tule.
    Valoa ja aurinkoa sinulle!
    Kyllä me pärjätään:)

    Äänestä

  • 5.8.09 kirjoitti:

    Kiitoksia saitte minut ylipuhuttua kiitoksia kiitoksia. Pitää vain alkaa ottaa itsestäni niskasta kiinni. Olen vielä 15 vuotias ja elämää voi olla vielä paljon edessä pitää vielä yrittää pysytellä aineista poissa. Onneksi minulla menee koulu hyvin ja saan hyvän ammatin. Olen ikuisesti kiitollinen teille kaikille.

    Hei! Ihana kuulla, että yhteys pelaa puolin ja toisin ja ennen kaikkea, että sait uutta elämänhalua :) Ja vaikka koulussa joskus tulisi huonompikin numero, maailma ei siihen kaadu. Numero on sittenkin vain pieni asia maailmankaikkeudessa. Mutta toki menestys tuntuu hyvältä ja kannattelee! Tärkeintä on IHMINEN. Mielenkiintoista on sekin, miten me haavoitetut ihmiset tulemme sittenkin autetuiksi. Itse en pärjäisi mitenkään ilman rukousta. Olen saanut sitä kautta ihmeellisesti voimaa. Sitä toivon sinullekin, rakas ihminen siellä oman ruutusi ääressä ja tässä maailmassa..

    Äänestä

on hyötyä elävänä kuin kuolleena usko pois.

Äänestä
  • Hei! Ihana kuulla, että yhteys pelaa puolin ja toisin ja ennen kaikkea, että sait uutta elämänhalua :) Ja vaikka koulussa joskus tulisi huonompikin numero, maailma ei siihen kaadu. Numero on sittenkin vain pieni asia maailmankaikkeudessa. Mutta toki menestys tuntuu hyvältä ja kannattelee! Tärkeintä on IHMINEN. Mielenkiintoista on sekin, miten me haavoitetut ihmiset tulemme sittenkin autetuiksi. Itse en pärjäisi mitenkään ilman rukousta. Olen saanut sitä kautta ihmeellisesti voimaa. Sitä toivon sinullekin, rakas ihminen siellä oman ruutusi ääressä ja tässä maailmassa..

    Äänestä

älä anna periksi, vaadi päästä hoitoon, sinulla on siihen oikeus.
Nyt sinulla on vaikeaa, mutta kaikki muuttuu, mee heti lääkäriin.
Olet nuori, sulla elämä on edessä, TEE SIITÄ HYVÄ, IHMINE ITSE ON ONNENSA SEPPÄ. Parempi elämä alkaa siitä kun VAADIT päästä hoitoon. ÄLÄ ANNA PERIKSI. Elämä on ihanaa sen jälkeen kun tevehdyt.

Äänestä

juttusille kun olet lopettanut sekakäytön.

Itselläni vetää mielen mustaksi pelkkä alkoholi, sen kanssa onkin ollut ongelmia viimekuukausina...onhan sitä hetken kiva olo...
Minulla ei ole ketään kenelle voisin kaikki asiani puhua...enää...

No kultani oli paras ystäväni joka tiesi kaiken mahdollisen, sitten minulla on paras ystävä. Paras ystäväni on ryypännyt vuosia ja nyt terveys jo oireilee, jotenkin tekee mieli juosta pakoon...

Vastaus ole selvinpäin

Äänestä

Noni nyt menee paremmin oon pystyny jonkun verran pienentämään opioiden määrää mut nyt menee hyvin.
Olen kokonaan poikkaissut suhteet niihin sekopäihin ja saanut parempaa omaikäisiä kavereita.
Minulla on jopa nyt tyttöystävä.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


5.8.09 kirjoitti:

Elikkä olen syvästi masentunut 15 vuotias sekakäyttäjä vailla oikeita ystäviä vailla omaatuntoa vailla kunnon elämää.

Kaikilla ihmisillä ainakin melkein kaikilla on joku johon kääntyä johonkin toiseen johon voi luottaa jakaa ilo/suru elämä.
He katsovat jonakin aamuna lehdestä kun ihminen murhaa itsensä ja ajattelevat miten itsemurhan tehneen omaiset voivat se tässä onkin että en välitä vaikka perheni kokisi surua siitä kun olen hirttänyt itseni. Minä olen ollut joskus iloinen mutta kaiken ilon jälkeen tulee pitkä masennus. En jaksa enää edes kirjoittaa.

Elikkä mitä tekisin viimeisinä päivinä??

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu