Karavaanareitten kolarit

Hei!

Karavaanarit ovat tunnetusti kovia kolaroimaan; keskimääräinen karavaanari ajaa kolarin keskimäärin kerran kesässä tilastojen mukaan.

30 vuoden aikana tapahtuu siis keskimäärin 30 kolaria per karavaanari (!) Riippumatta ajetusta kilometrimäärästä.

Montako kolaria sinä olet ajanut tänä kesänä?

Vakuutukset yleensä tietysti korvaavat kaikenlaiset vahingot mutta aiheutettu harmi/vaiva on monesti aika suuri syyttömälle osapuolelle.

Mistä voisi johtua tällainen suuri kolaritiheys? Kuningas alkoholista? Kädettömyydestä?

Yllättävän yleinen syy kolarointiin näyttäisi henkilökohtaisen empiirisen tutkimuksen mukaan olevan apukuskin (lue: yleensä vaimon) saamattomuus nostaa takapuoltaan penkistä ja noustakseen ulos autosta tarkistamaan/näyttämään kuskille, mahtuuko vaunu/auto menemään kyseisestä "raosta" (!)

Mitä mieltä olette?
20407
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 20

Vanhimmat

oikein olet lukenut, tyhjästä päästäsi? Vai että kolari per vuosi per vaanari? Hui hai, taitaa olla omasta kokemuksestasi se tilasto.

Äänestä
  • Kyllä kerran kuussa näkee asuntoauton puolipohjat ylöspäin ojassa tai ojan reunalla. Tuu vaan joskus maantielle,sieltä Purhon kausipaikaltas,niin tiedät jotain muustakin kuin laarseenin kittaamisesta ja housuun paskomisesta,kaasupulloista(11kg)puhumattakaan.Vittu me käydään kuukausitolkulla kursseja,että hallittais hommat,jopa makkaraperunoitten syönti opetetaan. Te lähdette "kylmiltään" tienpäälle tukahduttamaan suomen logistisen liikenteen. Maantiet eivät ole rakennettu huviajelua varten. Vittu kun vituttaa,juuri nyt,kohta on hyvä olo,kun garillon vaikutus alkaa.

    Äänestä

  • automies,rekkapena. kirjoitti:

    Kyllä kerran kuussa näkee asuntoauton puolipohjat ylöspäin ojassa tai ojan reunalla. Tuu vaan joskus maantielle,sieltä Purhon kausipaikaltas,niin tiedät jotain muustakin kuin laarseenin kittaamisesta ja housuun paskomisesta,kaasupulloista(11kg)puhumattakaan.Vittu me käydään kuukausitolkulla kursseja,että hallittais hommat,jopa makkaraperunoitten syönti opetetaan. Te lähdette "kylmiltään" tienpäälle tukahduttamaan suomen logistisen liikenteen. Maantiet eivät ole rakennettu huviajelua varten. Vittu kun vituttaa,juuri nyt,kohta on hyvä olo,kun garillon vaikutus alkaa.

    tapaus.

    Eikö se hampaaton rekkavosu antanut tänäänkään vai mikä kiukuttaa.

    Karavaanarit juuri eivät aiheuta juuri koskaan kolareita, sen vuoksi vakuutusmaksut ovat erityisen alhaisia. Mullakin vaunussa liikennevakuutus ja osakasko yht. 53 euroa per vuosi. Revi siitä tilastot.

    Äänestä

  • automies,rekkapena. kirjoitti:

    Kyllä kerran kuussa näkee asuntoauton puolipohjat ylöspäin ojassa tai ojan reunalla. Tuu vaan joskus maantielle,sieltä Purhon kausipaikaltas,niin tiedät jotain muustakin kuin laarseenin kittaamisesta ja housuun paskomisesta,kaasupulloista(11kg)puhumattakaan.Vittu me käydään kuukausitolkulla kursseja,että hallittais hommat,jopa makkaraperunoitten syönti opetetaan. Te lähdette "kylmiltään" tienpäälle tukahduttamaan suomen logistisen liikenteen. Maantiet eivät ole rakennettu huviajelua varten. Vittu kun vituttaa,juuri nyt,kohta on hyvä olo,kun garillon vaikutus alkaa.

    Kummallisia jälkiä noi asuntovaunut vaan jättää 4-tielläkin on useammassa paikassa penkassa turpeet nurin ja erehtyttävästi näyttäisi olevan paripyörien vanat.

    Äänestä

  • Kukaan ei ole vastannut apukuskin osuuteen kolareihin? Koska karavaanareitten vaimot on yleensä (lähes poikkeuksetta) hel...tin lihavia, eli liikkuminen on erittäin vaikeaa, niin apukuskista ei ole mitään apua parkkeeraamisessa! Usein olen nähnyt, että kolhut olisi ollut helppo välttää, jos apukuski olisi saanut SEN SAAT...NAN ISON, SAAMATTOMAN HANURINSA YLÖS JA ULOS JA NÄYTTÄNYT KUSKILLE MAHTUUKO SE AJONEUVO MENEMÄÄN TUOSTA! Peruuttaminen on tietysti vielä riskialttiimpaa kuin eteenpäin ajaminen.

    Viime kädessä tietysti kuljettaja vastaa ajamisestaan, mutta kyllä apukuskin aktiivisuudesta olisi monesti PALJON apua...

    Äänestä

  • automies,rekkapena. kirjoitti:

    Kyllä kerran kuussa näkee asuntoauton puolipohjat ylöspäin ojassa tai ojan reunalla. Tuu vaan joskus maantielle,sieltä Purhon kausipaikaltas,niin tiedät jotain muustakin kuin laarseenin kittaamisesta ja housuun paskomisesta,kaasupulloista(11kg)puhumattakaan.Vittu me käydään kuukausitolkulla kursseja,että hallittais hommat,jopa makkaraperunoitten syönti opetetaan. Te lähdette "kylmiltään" tienpäälle tukahduttamaan suomen logistisen liikenteen. Maantiet eivät ole rakennettu huviajelua varten. Vittu kun vituttaa,juuri nyt,kohta on hyvä olo,kun garillon vaikutus alkaa.

    kyllä sulla on ajatuksissa tarkistamisen varaa, kaikillehan tuolla tienpäällä vahinkoja sattuu, ei yksin karavaanareille. Harva se päivä ettei lehissä ole uutista että jossainpäin olisi rekka, linjuri tai kuorma-auto nurin tiellä tai tienposkessa ! Jo 28 kesää oon vaunua vetänyt ilman kolarointia! (tai no kerran peili hipas parkkipaikalla valotolppaa) : ) niin ja vielä, ajelin minäki aikoinaan rekkaa kymmenkunta vuotta pitkin ja poikin maata.

    Äänestä

moisen tiedon.minun 30 vuotisen vaunuilun ja myöhemmin autoilun aikana en ole tarvinnut vakuutusyhtiön korvauspalveluja kertaakaan, ajan täysillä bonuksilla.

Äänestä
  • myös minulla, 70% bonuksilla ajeltu vuosikymmenet! Kaikenmaailman rekkapenat ne ovat teiden tukkona ja vaarana liikenteelle. Ihan kurssit jopa käyneet, peräti jokunen viikko tankattu että rekka on teiden kunkku. Sitten puukengissä rekan rattiin, koivet kojetaululle, känny korvalle ja voimajuomatölkki toisessa kädessä. Ei siinä paljon huomiota riitä enää liikenteelle, tuolla käytöksellä. Vielä kehtaavat uhoilla hommastaan, asennevammaisia koko jengi. Tallin taakse talutettavia.

    Äänestä

  • on näreet kirjoitti:

    myös minulla, 70% bonuksilla ajeltu vuosikymmenet! Kaikenmaailman rekkapenat ne ovat teiden tukkona ja vaarana liikenteelle. Ihan kurssit jopa käyneet, peräti jokunen viikko tankattu että rekka on teiden kunkku. Sitten puukengissä rekan rattiin, koivet kojetaululle, känny korvalle ja voimajuomatölkki toisessa kädessä. Ei siinä paljon huomiota riitä enää liikenteelle, tuolla käytöksellä. Vielä kehtaavat uhoilla hommastaan, asennevammaisia koko jengi. Tallin taakse talutettavia.

    Ne bonukset haluaisin nähdä,samalla saisit kokeilla 22-metrisen peruuttamista puukengät jalassa. Onnistujalle isot makkaraperunat kaikilla mausteilla,ei kurkkusalaattia.

    Äänestä

  • rekka ja pena kirjoitti:

    menny metrit ja sentin sekaisin, ei kai hiekkalaatikolle 22 metrinen mahdu?

    Äänestä

  • vaan ois penalla kirjoitti:

    menny metrit ja sentin sekaisin, ei kai hiekkalaatikolle 22 metrinen mahdu?

    Sentit(22) löytyy penan puntista.

    t.kolmijalka pena.

    Äänestä

  • rekka ja pena kirjoitti:

    Ne bonukset haluaisin nähdä,samalla saisit kokeilla 22-metrisen peruuttamista puukengät jalassa. Onnistujalle isot makkaraperunat kaikilla mausteilla,ei kurkkusalaattia.

    on tehty jo vuosia, vuosikymmeniä sitten. Mitään uutta ei enää ole opittavissa. Puukengillä en koskaan aja, ne ovat erittäin vaaralliset liikenteessä käyttää.
    Makkaraperunoita en syö, silkkaa kolesterolia.

    Äänestä

  • peruuttamishommat kirjoitti:

    on tehty jo vuosia, vuosikymmeniä sitten. Mitään uutta ei enää ole opittavissa. Puukengillä en koskaan aja, ne ovat erittäin vaaralliset liikenteessä käyttää.
    Makkaraperunoita en syö, silkkaa kolesterolia.

    Heinäkuomat latoon eikä siinä vallussa ollut peilejä lainkaan . Piti vaan laittaa yhdistelmä oikein linkkuun ja oikeaan paikkaan , siitä se lähti.
    Vaunun peruutus peileistä katsoen on lasten leikkiä.
    Rekka urpot ei osaa ohittaakaan tavallisella tiellä vaikka takapuskurissa roikutaan koko ajan. Moottoritiellä kyllä nämä älyn kasautumat ajaa kaksi rinnakkain, että muu liikenne estyy.

    Äänestä

  • peruutin kirjoitti:

    Jo 15-kesäisenä suomen nopein naismuurari otti mun kivet käteen ja piippu oli välittömästi pystyssä.

    Äänestä

  • rekka ja pena kirjoitti:

    Ne bonukset haluaisin nähdä,samalla saisit kokeilla 22-metrisen peruuttamista puukengät jalassa. Onnistujalle isot makkaraperunat kaikilla mausteilla,ei kurkkusalaattia.

    Ei oo mikään temppu peruuttaa kakskakkosta, 25,25m moduli on vielä helpompi=mitä pitempi kärry, sen rauhallisemmin se käyttäytyy.

    Koitas pena joskus tehdä "kulmaperuutus" pimeellepuolelle sellanen reteli jossa veturi on pitempi kuin kärry, veikkaan ettet pysty.

    -ex pena-

    Äänestä

  • 22-metrinen kirjoitti:

    Ei rekkamiehille,mutta karavaanareille kyllä. Joo se kulmaperuutus jää tekemättä,sen myönnän ja jatkan harjoittelua.

    Hyvää kesää,otetaan laarseenia ,näin loma-aikana,siitä tulee taivaallinen olo.

    Äänestä

  • rekka ja pena kirjoitti:

    Ne bonukset haluaisin nähdä,samalla saisit kokeilla 22-metrisen peruuttamista puukengät jalassa. Onnistujalle isot makkaraperunat kaikilla mausteilla,ei kurkkusalaattia.

    paskalla ,enkä syö sikojen ruokia.

    Äänestä

ja toistaseksi en ole kolaroinut kertaakkaan. Kyllä tuo sinun kerran/vuosi kolari tilasto joutaa roskikseen!

Äänestä
  • Mitä mieltä olette apukuskin osuudesta parkkeeraamisessa?

    Vaikka se karavaanarin vaimo on aina todella rajusti ylipainoinen, niin olisiko liikaa vaadittu, että hän nostaisi sen ison hanurinsa ja menisi ulos näyttämään tietä kuskille?! Saa...nan laiskoja noi karavaanareitten vaimot!

    Ei sikäli, saamattomuus kohdistuu lopulta karavaanareihin/asuntoautoilijoihin itseensä: saatte yhä enenevässä määrin meidän kunnon autoilijoiden pilkan päällenne! Napakoita ohituksia suoraan eteen, kurat silmille jne. jne.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta

Tarkka matkamies kirjoitti:

Hei!

Karavaanarit ovat tunnetusti kovia kolaroimaan; keskimääräinen karavaanari ajaa kolarin keskimäärin kerran kesässä tilastojen mukaan.

30 vuoden aikana tapahtuu siis keskimäärin 30 kolaria per karavaanari (!) Riippumatta ajetusta kilometrimäärästä.

Montako kolaria sinä olet ajanut tänä kesänä?

Vakuutukset yleensä tietysti korvaavat kaikenlaiset vahingot mutta aiheutettu harmi/vaiva on monesti aika suuri syyttömälle osapuolelle.

Mistä voisi johtua tällainen suuri kolaritiheys? Kuningas alkoholista? Kädettömyydestä?

Yllättävän yleinen syy kolarointiin näyttäisi henkilökohtaisen empiirisen tutkimuksen mukaan olevan apukuskin (lue: yleensä vaimon) saamattomuus nostaa takapuoltaan penkistä ja noustakseen ulos autosta tarkistamaan/näyttämään kuskille, mahtuuko vaunu/auto menemään kyseisestä "raosta" (!)

Mitä mieltä olette?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu