Mulla on diagnosoitu hiljakkoin epävakaa persoonallisuushäiriö. Ennen kärsin nukahtamisvaikeuksista, ja olin saanut siihen Imovanea, mutta kun pääsin psykiatrin pakeille, hän määräsi sen ehdottomasti pois koska sitä ei kuulu syödä pitkiä aikoja. Tilalle hän määräsi Ketipinor lääkettä, 25-50mg iltaisin auttamaan nukahtamiseen. Jäin vähän epätietoisuuteen, että kuuluuko minun nyt säännöllisesti ottaa sitä joka ilta,vai vain tarvittaessa niinkuin nukahtamislääkkeitä?
Onko muilla kokemuksia kyseisestä lääkkeestä?
Mielestäni sitä ei edes luokitella nukahtamislääkkeeksi.
Onko muilla kokemuksia kyseisestä lääkkeestä?
Mielestäni sitä ei edes luokitella nukahtamislääkkeeksi.
Vastaukset 29
Vanhimmat
luonnollisia ratkaisuja.
Kyseisellä lääkkeellä on hyvin vakavia haittavaikutuksia. Se muun muassa voi aiheuttaa pysyväksi jääviä pakkoliikkeitä.
Lääkärit vähättelevät haittavaikutuksia. Se on aivan luonnollista. Heidän ammattinsa perustuu hyvin pitkälle lääkkeiden syöttämiselle.
useita eri indikaatioita, mm. unettomuus. Ei, ei sitä tarvitse ottaa joka ilta, itse otan 25 mg silloin tällöin,tarvittaessa, joskus puolitan sen. Otan sen n. 2-3 tuntia ennen kuin menen nukkumaan ja minua se auttaa,
Lääkärisi on aivan oikeassa, betzoja eikä niiden sukulaislääkkeitä saa käyttää yhtäjaksoisesti kauaa.
Näitä lääkkeiden mustamaalaajia näkyy täällä vilisevän. Esim. TD on hyvin harvinainen sivuv.
Ainahan lääkkeissä, kaikissa, Buranassakin on sivuv.
Itse käytin säännöllisesti ketipinoria 2 vuotta, aloitin silloin tällöin 25mg/ilta.. lopulta söin 400mg ilta mutta nukuin kuin tukki. Eikä tullut mitään muita sivuvaikutuksia kuin silloin tällöin päänsärkyä (lähinnä sit kun annos oli suurempi). Nyt en kyseistä lääkettä enää tarvitse eikä ollut mitään ongelmia lopettaa sitä noinkin pitkän käytön jälkeen:) ennemmin tätä suosittelen kuin esim. imovanee.
tappaaaaaaako
"Kyseisellä lääkkeellä on hyvin vakavia haittavaikutuksia. Se muun muassa voi aiheuttaa pysyväksi jääviä pakkoliikkeitä."
Jaahas! Mistähän kyseinen henkilö on "tietonsa" saanut, ja millaisista lääkeannoksista (yliannnoksista?) puhutaan???
Ketiapiini on neurolepti, joka on alun perin tarkoitettu skitsofrenian kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon, mutta pienemmillä annoksilla 25-400mg toimii hyvin myös ahdistuksen lievittäjänä ja auttaa unettomuuteen.
Itselläni ollut nukahtamis- ja univaikeuksia nuoresta saakka, ja Ketipinor on oikeastaan ainoa lääke, joka on toiminut bentsojen (uni- ja nukahtamislääkkeet) tilalta, ja jopa paremmin. Annokseni on 200mg iltaisin, kun taas skitsofreniassa usein lähdetään 600-800mg vuorokausiannoksilla hoitamaan, ja jopa 1600mg olen kuullut lääkäreiden määräävän.
Toisin sanoen, voit ihan huoletta kokeilla/käyttää lääkettä noilla pienillä annosmäärilla 25-50mg, ja tarvittaessa jopa nostaa (tietysti lääkärin kanssa puhuttuasi) annosta. Joillekin lääke sopii, joillekin ei - kaikkien lääkkeiden vaikutukset ovat yksilöllisiä, mutta jos ei kokeile, ei voi tietää toimiiko lääke juuri sinulla. Tsemppiä! :O)
...skitsofrenian JA kaksisuuntaisen mielialahäiriön hoitoon...
pienellä annoksella neuroleptiä n.5v keskivaikeaan masennukseen, ja vieroitus oli kamalaa ja sain pysyvät pakkoliikkeet, en suosittele pelkkään unettomuuteen, missä on lääkäreiden moraali kun noita myrkkyjä noin löysin rantein kirjoitetaan.
itseasiassa se riippuu ihmisestä että mitä se lääke voi aiheuttaa toisille ei tule mitää ja toisille taas tulee mut se ei ole se lääke joka sen aiheuttaa vaan ihmiskehon reaktio sitä kohtaan....mutta suurin unettomuuden syy on se että jos et saa unta tai tiedä jotai nii heti tullaan googlettamaan... joten nyt jokainen jolla on ongelmia unensaannin kanssa laittaa sen koneen kiinni ja pään tyynyyn siinä paras lääke ... :)
niinpä,ja mielellään aina vähän liikaa...mielestäni neuroleptien syöttäminen joka vaivaan on ihmiskoe asteella.eli jos syöt syö mahdollisimman pienellä annoksella.minulla on riippuvuus tähän lääkkeeseen.sain sitä alunperin liian suuria annoksia.puhe oli ihan sössötystä jne.aamupäivä menee tokkurassa.uni kyllä tulee,mutta ei ainakaan minulle työkykyä löytynyt tällä lääkkeellä.muisti heikentynyt huomatavasti 2 v aikana.siis jopa niin,että se häiritsee normaalielämää.vertaisin riippuvuutta huumeriippuvuuteen.nukahtamislääkkeistä ja ahdistuslääkkeistä en ole tullut riippuvaiseksi.ssri lääkkeet väsyttää,ixel hyvä masennuslääke,piristävä.rispedal liikaa annosteltuna teki kauhean olon rytmihäiriöitä myöten.miksi aina liikaa lääkärit?sitten sivuoireet koettiin masennusoireena jne.kirjoitelkaapa kokemuksia ketipinorin vaikutuksesta muistiin.
Olen 16-vuotias olen syönyt ketipinoria jo 2 ja puol vuotta. Ei ole ollut minkään laisia sivuvaikutuksia ja hyvin toimii otan sitä illalla 50mg että saan unen tulemaan ja hyvin olen nukkunut. Aamulla ei ole minkäänlaisia ongelmia nousta ja jos jotain unilääkkeenä kannattaa käyttää niin ketipinoria tai toinen vaihto ehto on melatonin joka ei ole niin vahva ja se on yleensä unirytmiä korjaava lääke. Eli perjaatteessa nukahtamislääke mutta ei ole pitkäaikanen.
Olla mahdollista, että 14v kirjoitetaan psyykelääkettä unettomuuteen, missä lääkärien vastuu, pitkällä ajalla tuhoaa nuoret aivot ja melatoniinia ei periaatteessa saisi alle 50v kirjoittaa, lukekaa gooklesta,nuorille on paljon miedompia lääkkeitä mm, luontaistuotteista löytyy .Missä vanhempien vastuu, vai onko kirjoitus provo, minä en antaisi lasteni syödä moisia myrkkyjä jotka ovat riippuvuutta aiheuttavia ja pitkällä käytöllä aiheuttaa pakkoliikkeitäja muita neurologisia oireita.
Googlesta ei kannata uskoa mitään!! parempaa unilääkettä ei ole kuin ketiapiini!! Siinä olen samaa mieltä ettei se mikään nuorison lääke ole!! 13 vuotta olen käyttänyt ja monta kertaa lopettanut ilman mitään ongelmia.......kun muut lääkkeet on kokeiltu niin ketiapiini on paras niistä ilman mitään sivuvaikutuksia!! wikipediassakin joku skitsofreniaa sairastanut on kirjoittanut tekstin!! nehän epäilee ja uskoo kaikkia ja saavat jokaisen sivuvaikutuksen mikä lääkeinfossa mainitaa!!
Ja pelkää jopa omaa varjoaan
Vakaviin persoonallisuushäiriöihin vaan luontaistuotteet ja "luonnolliset ratkaisut" eivät tahdo tepsiä...
Sain aikoinaan ketiapiinia sitalopraamin kaveriksi depressioon ja lähinnä juuri univaikeuksiin. En kuitenkaan huomannut tuolla lääkkeellä minkäänlaista vaikutusta annoksesta riippumatta, ei väsyttävää eikä merkittävästi antidepressiivistä tai sen puoleen tunteita tasaavaakaan. Tilalle vaihdettiin sitten bentsot, joita söinkin vähän kaikenlaisia noin 7 vuotta melkein tähän vuoteen asti. Niiden haitat kuitenkin ylittivät hyödyt noinkin pitkässä juoksussa ja päätin irroittautua kaikista bentsopohjaisista tropeista. Tätä nykyä, kun todennäköisenä diagnoosina on rajatilahäiriö, menee aamuin illoin amitriptyliinia ja sen kyljessä säännöllisesti pienehköillä annoksilla jälleen ketiapiinia. Ympäri mentiin, yhteen tultiin ja vaikka ei sillä vieläkään erityisen väsyttävää vaikutusta ole, niin se menee nyt sitten tuon trisyklisen kyljessä edes toiveikkaasti ajatellen mielialabuusterina.
Jos aloittaja vielä lukee ketjuaan, niin mitä muuta hoitoa saat omaan persoonallisuushäiriöösi? Muita lääkkeitä, mahdollista terapiaa, minkätyylistä?
Itse olen ketiapiinia käyttänyt 13 vuotta!! Unettomuuteen ja liialliseen pään ylikierroksilla käymiseen( työajatukset vain liikaa pyörii päässä välillä). Annostus on 400 mg illalla ja aamulla 100mg. Yleensä otan vain tuon iltaanoksen että saa nukuttua kunnolla!! Mulla ei ole koskaan ollut mitään sivuvaikutuksia kyseisestä lääkkeestä. Lääke pitää vain ottaa 1-2 tuntia ennen nukkumaan menoa niin ajatukset tasaantuu!!
Aikoinaan tuli käytettyä bentsoja ja ihan hyvä että pääsi niistä eroon koska ne todellakin vaikuttaa esim muistiin ja pitkällä käytöllä niistä on pysyviä vammoja älykkyyteen. Millään melatoniinilla ei ollut mitään vaikutusta! Remeron vaikutti jonkun aikaa mutta sitten ei enään tehonnut!!
Jos ei tule mitään sivuoireita sinulle niin suosittelen lääkettä!! Ainoa mitä kannattaa tarkkailla on verensokeri arvot. Itse käyn verenkuvassa vuoden välein ettei maksaarvot ja kolesterooli ja sokeriarvot huonone. Mulla ei ole niihin ollut mitään vaikutusta!! Mutta lääkäri "psykiatri kuitenkin sanoi että kannattaa tarkkailla niitä".
Mun on pakko syödä niitä koska olen nuoresta pitäen kärsinyt vaikeasta unettomuudesta. Hyvä lääke minulle koska saan niiden avulla hyvät 8 tunnin unet ja päivällä ihan pirteä. ihan tarpeeksi aikoinaan kokeiltu kaikkia lääkkeitä jotka ovat menettäneet tehonsa. 13 vuotta on pitkä aika ja lääkeannos pysynyt samana. Tulen varmaankin syömään niitä koko loppuelämäni koska mielummin syön lääkettä mikä takaa onnellisen elämän kuin loputonta valvomista koska "unettomuus lopulta tappaa ihmisen tai tuo vakavia sairauksia!"
Jos lääke toimii sinulla niin miksei käytä niitä?? Mulla ei siis ole mitään ongelmia ollut ketiapiinin kanssa!! Itse käytän Mylanin Quetiapiinia koska jossain vaiheessa kokeilin Orionin Ketipinoria niin ei tuntunut vastaavalta kuin originaali Seroquel vaikka lääkeainepitoisuudet pitäisi olla samat...voi olla että jotkut apuaineet vaikuttaa asiaan.
Parempi nukkua kunnolla kuin valvoa yöt koska siinä se pää kunnolla sekoaa eikä työnteosta tule mitään!! Jotkut saavat sivuvaikutuksia ja ei kannata käyttää lääkettä jos näin on mutta jos ei oireita niin miksei käytä??
Jotkut väittää älyttömiä ketipinorista että lääkkeitten käytön lopettaminen onnistuu vain kerran ja toinen yritys tuhoaa aivot....huvittavaa luettavaa. itse olen monta kertaa lopettanut seinään esim parin viikon etelänmatkan aikana ei ole tullut otettua lääkettä lainkaan. Yleensäkään viikonloppuisin en käytä lääkettä lainkaan jos on sattunut olemaan viihteellä!! Ei sen kanssa ole mitään ongelmia lopettamisessa...yleensä sen takia alkanut käyttää uudestaan että ei saa nukuttua!! mutta tällaistahan tämä elämä on ollut noin 17 vuotiaasta lähtien että ilman lääkkeitä ei nukuta!! nyt olen 46v.
Yleinen lääkehän tuo ketiapiini on nykyään moneen ongelmaan ja ei sitä olisi myynnissä jos näitä kauhutarinoita uskoisi mitä jotkut kirjoittavat lääkkeestä. Jos fiksusti ajattelet niin esim skitsofreenikot epäilevät ja kuvittelevat asioita mutta sehän kuuluu niiden taudin kuvaan....nehän saavat joka sivuoireen mikä lääkeinfossa sattuu lukemaan;-)
http://fi.wikipedia.org/wiki/Neurolepti#Haittavaikutukset_ja_riskit
...yleisesti, joihin ketiapiinikin kuuluu. Nämä ovat siis vain mahdollisia sivuvaikutuksia. Joillekin ei tule näistä mitään ja monet syövät tyytyväisinä neurolepteja koko ikänsä.
Vain neurologi tietää, mitkä muut lääkkeet sopivat epilepsialääkkeiden rinnalle ilman sivuvaikutuksia. Psykiatrit eivät tiedä mitään neurologisesta lääkityksestä.
Ketipinorin sivuvaikutuksia on tullut tässä keskustelussa jo ilmi. Tryptomax ei aiheuta sivuvaikutuksia, joten se sopii nukahtamislääkkeeksi.
Kuten sanottu toiset ei saa ketiapiinista mitään sivuoireita!! Turhahan sitä on jankata!! Eihän sellaisen kannata lääkettä käyttää jos saa pahoja sivuoireita!! hyöty vs haitta!! Jos ihminen nukkuu lääkkeen avulla hyvin vuodesta toiseen niin parempi se kuin valvoa !! Se se on pahinta mikä lopulta tuhoaa ihmisen!!
Noista sivuoireista: kaikilla lääkkeillä on niitä!! Yleinen ja paljon käytetty tulehduskipulääke Vioxx kiellettiin suomessa juuri sydänkomplikaatioiden takia...aikoinaan käytin sitä itsekin...ilman mitään oireita...nykyään menee Arcoxia ja siinäkin lukee että sydänoireiden ilmaantuessa pitää käyttö välittömästi lopettaa .... joten kaikilla lääkkeillä on haittoja!! Turha mitään neureleptejä on syyllistää!! Tuntuu välillä ettei itsellä ole mistään lääkkeestä mitään sivuvaikutuksia...toiset tuntuvat saavan kaikki mahdolliset!! Tietyt sairaudet "mielenterveyden" juuri tekevät ihmisestä sellaisen että se kuvittelee itselleen kaikki ja epäilee kaikkia "skitsofrenia".
Tramalinkin"morfiinipohjainen muistaakseni" pitäisi olla kovan luokan kipulääke mutta eipä tuo pahemmin tunnu olevan niin erikoinen itselläni!!
Pääasia kuitenkin on että ketiapiini antaa hyvät unet ja se on tärkeintä!!
Tramal ei ole morfiinipohjainen, vaan vaikuttaa serotoniini ja noradrenaliinisysteemeihin, muistuttaa sikali enemmankin psyykenlaakkeita.
Psykiatrit tietavan hyvinkin neurologisista laakkeista, koska psyykenlaakkeet vaikuttavat juurikin keskushermoston kautta.
Lopettaa ketiapiinin tehkää se ehdottomasti psykiatrian erikoislääkärin valvonnassa tai sairaalahoidossa, lopettaminen voi aiheuttaa vakavia terveysongelmia jopa kuolemaa. Ketipinor on Piperatsiinihuume, enkä ymmärrä lääkärien logiikkaa että näitä huumeita kirjoitetaan nuorille. Sain neuroleptiä psykiatrin polilta ahdistukseen ja lievään masennukseen, joka johtui fyysisestä sairaudesta, ja sen jälkeen terv.kesk. piti uusia, polilta potkastiin pois.Ei ollut seurantaa ja vapinan ja pakkoliikkeiden vuoksi lopetin pikkuhiljaa lääkkeen, sain TD vamman ja ei ole mukavaa kun huulet rupeaa itsestään pärisemään ja suuta vinoon vetää, oire on pysyvä, kramppeja ym. neuroleptit on lääketeollisuuden rahastuskeino ja lääkkeet kuuluu psyk,. sairaaloihin jos alotat niin et voi lopettaa. neurolepti jota söin ei ollut ketipinor, mutta eiköhän ne samaa myrkkyä ole kaikki.
Sanoit saaneesi tuota fyysisestä sairaudesta johtuviin oireisiin, eli olit periaatteessa henkisesti "terve"... Ovatko neuroleptit turvallisempia niille joilla on oikeasti päässä vikaa?
Kun sanoin, että sain neuroleptejä henkiseen ahdistukseen ja lievään masennukseen, olen krooninen kipupotilas, hermokipulääkkeet on erikseen ja kipu ahdistaa ja masentaa, siihen sain neuroleptiä. Tarvitsisin masennuslääkkeen, mutta enää lääkärit ei suostu kirjoittamaan, kai se johtuu näistä pakkoliikkeistä, se oli hyvä neurolepti,piristi ja kipu ei tuntunut niin pahalta, mutta lopetus olisi pitänyt tehdä sairaalaoloissa, vastalääke olisi ollut Ipsatol, mutta ei se enää auta.
Ketiapiini on ihan kevyt lääke verrattuna vanhoihin neurolepteihin!!
Katselin tossa yhtenä iltana amerikkalaisen Lääkityt lapset ohjelman!! Kuvaa hyvin jenkkien tyhmyyttä että 12 vuotiaalle lapselle määrätään aaumusta ennen kouluunlähtöä ottamaan 300 mg seroquelia sun muut tropit!! Nuorillehan en itsekään voi missään nimessä suositella kyseistä lääkettä koska heidän aivonsa ovat ihan kesken!! Mulla ei ole niin väliä kun on jo 47 vuotta!!
Toi kuvaa vain amerikkalaista yhteiskuntaa...kyseinen perhe söi kaikki mieliala lääkkeitä ja myös koirallekin"anteeksi se pikkutyttö ei vielä syönyt" oli määrätty psyyke lääkitys. ...voi hemmetti että koko perhe koiraa myöten pitää lääkitä!! joten ei ole ihme että suurin osa näistä ketiapiinin vaaroista kirjoittelu tulee juuri jenkeistä!!
Itellä ei ole ollut mitään ongelmia käytössä tai lopetuksessa!! viikon tai parin lomamatka menee ihan ok ilman mitään proppeja tosin tuleehan sitä alkoholia litkittyä lomalla joka päivä!! annos ollut 400mg vuorokaudessa.
Vanhat neuroleptit ne vasta karseita oli ja niissä oli tosi kaameita ongelmia!!
Minulla ollut 10 vuotta ketiapiinia 300 mg illalla 100 aamulla 150mg Efexor 1.0 mg Xanor debot.
Diagnoosi ollut: vakea masennus vaikea unettomuus. No siinähän sitä alkajaisiksi!!
Selkärankareumaan vetelen kasan särkylääkkeitä!! Ja vatsansuoja lääkettä!!
Verenpainelääke kolesteroolilääke...käytössä
Turha teidän on mistään hemmetin yhdestä ketiapiinista täällä jankuttaa!!
Etenkin esim särkylääkkeillä on hemmetisti sivuvaikutuksia!! ja yleinen kolesteroolilääke simvastatiini voi aiheuttaa pysyviä vakavia hermovaurioita! Särkylääke Arcoxia voi aiheuttaa sydänkomplikaatioita!!
Ketiapiini antaa hyvät yöunet ja se on piste!! Hemmetti ne käyttää lääkkeitä jotka niitä tarvitsee!! Miksi alkaa yleensä käyttämään mitään jos pelkää kaikkea?? Jos ei halua lääkkeitä niin paras sitten tyytyä elämään omissa ongelmissaan! Mä käytän lääkkeitä koska tarvitsen niitä kasapäin.
Ajatelkaa joskus koko kokonaisuutta?? Turhat lässyttykset pois ja peloittelu yhdestä lääkkeestä koska toiset tarvitsevat kasapäin eri lääkkeitä joilla on haittavaikutuksia!!
Kuitenkin itse käytän lääkkeitä koska ne on keksitty ja helpottavat elämää!! Jos ei halua lääkkeitä syödä niin kannattaa hakeutua jonkun hemmetin kansanparantajan hoitoon!!
Yhes lääkkeestä hemmetin vainoharha!!! Kipeetä touhua!!
Neuroleptit saa käyttäjänsä huutamaan.
Voi kun mua ahdistaa tämä ketju. Itsellä on niin paljon lääkkeitä jotta voin nukkua. Ketipinoria on kirjoitettu 2 päiväksi tarvittaessa ja yöksi 5oom. Olen lopettanut päiväannoksen kun en sitä tarvitse ja ilta-annos on nyt 400mg. Lisäksi Melatoniinia, Atarax-allergialääkettä ja StilNoct-nukahtamislääkettä, näillä yhdessä saan unen. Pelkään sivuvaikutuksia, varsinkin pakkoliikkeitä, olisi kauheaa saada niitä. Muisti on mielestäni huomattavasti heikentynyt, en oikein muista kalenteriin katsomatta, että mitä olen tehnyt viime vuosina.
no jos nyt tarkkoja ollaan niin sivuoireet ja määrät on täysin riippuvaisia henkilöstä... ja mulle ketipinor aiheutti sellasta pahaa oloo ja pöhnäisyyttä koko seuraavaks päiväks mut se kyl toimii unensaantiin =)
ei ainakaan mulle sopinut otin VAIN yhden ja väsymys iski kuin männyllä päähän ja sydän pamppasi sen verran lujaa pisti miettimään että pettääkö se kohta? illalla menin nukkumaan ja heräsin seuraavana iltapäivänä kello 4 olisin jatkanut unia olin niin uuvuksissa olo oli kun olisi jäänyt jonkun alle, kamala jano ja vilu, MITÄ IHMETTÄ?
overdoses, pienellä annoksella se väsyttää enemmän kuin suurilla annoksilla. Alussa mulla oli 25mg/vrk nukkumiseen. Nykyään 600mg/vrk kakssuuntaiseen.. Pienellä annoksella nukahdin sohvalle miten sattui, nyt suuremmalla annoksella en juuri nukahda sohvalle..