Georgia on alkanut aseistautumaan uudelleen kaikin kykenevin voimin kertoo tuore raportti. Saakasvilin vaarallinen ja sotakiihkoinen hallinto joka aloitti vuosi sitten sodan Ossetiaa vastaan, haalii aseita Ukrainasta, Yhdysvalloista ja Israelista. Kaikki nämä häirikkövaltiot ovatkin auliisti aseistamassa ja avittamassa Venäjän ja Georgian pienten naapurien vastaisia toimia.
Gruusia aseistautuu uudelleen!
znatok
34497
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 9 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 34
Vanhimmat
vielä läksynsä, mutta sotapäälliköksi hänestä ei ole. Luultavasti yrittää vielä kerran ja saa surmansa. No hänelle se olisi parasta. Säilyisi kravatinsyöjän maine. Muuta hänellä ei ole.
jooooooooo!
ei ole näköjään koira karvoistaan päässyt.
karvoja, vai USA.n karvoja?
sn näkee.
Kappas vain. Kaikkien näiden maiden johtajat ovat saaneet poliittisen koulutuksensa Yhdysvalloissa, samoin kuin omaavat taloudelliset siteet sinne, Georgia ja Ukraina suoraan taloudellisen avun ja pimeän rahan turvinkin. Vaarallisella tiellä kaikki.
Huomaava Hoihottelija mies täällä taas. Hoi sinä siellä. Turvalisella tiellä ja valoisalla rahalla saaneet on koulutuksensa.
E-Ossetian ja Abhasian valtansa alle. Molemmissa maissa venäläinen hallinto, YYA-sopimus Venäjän kanssa, venäläinen sotilastukikohta, ja venäläiset rajajoukot.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Georgian_sota_2008.htm
On sinun sepitelmäsi Saakasviliä joka tunnusti sodan aloittaneensa ja kansainvälistä yhteisöä vastaan. Et ole kovinkaan uskottava, vaikket sitä ehkä itse huomaakaan. :)
Neuvostotyyppinen nukkehallitushan siellä on, kuten kaikissa muissakin Neuvostoliiton vasallivaltioissa on aina ollut.
"tunnustus" on tehty? Pistäppä linkki, kiitos!
niin minä yritän myös, tässä tunnelmamusiikkia:
http://www.youtube.com/watch?v=A6P9VNjaOXE
Sen verran uhotyyppi on ja hankkii turhaa jännitettä suurten maiden välille.
valittu valtion päämies. Hän on joutunut tahtomattaan imperialistisen Venäjän kurmuuttamaksi. Venäjällä on käytetty laajentumisessa samaa kaavaa vuosisatoja, ja Länsi- Euroopassa ihmetellään joka kerta suu auki, että mitä se taas teki. Venäjä valloitti ensin itsenäisen Tsetsenian, Transnestrian Moldovalta, ja sitten Etelä-Ossetian sekä Abhasian Georgialta. Nyt valmistellaan kovaa vauhtia Georgian valtaamista, ja mitä tekee EU, ei mitään.
Geneettisesti imperialistisen maan kromosomikartta:
http://www.friesian.com/images/maps/russia-2.gif
valittu? Stalinin perillisenä näköjään, mies sai 94 prosenttia äänistä, ääntenlaskukin sujui ihan samaan tapaan kuin jenkkilässä, epäselvästi.
Hyvä tulos vaaleissa.
ja vääristeltiin Amerikasta tutulla tavalla.
että se kirjoitetaan alati uudelleen kulloistenkin vallanpitäjien oikkujen mukaan.
Venäläinen sotahistoria on sota-ajan propagandaa, joka naulataan totuutena seinään. Ja siinä roikutaan kirjaintakaan muuttamatta, muutenhan valheet eivät pysy kasassa.
Se ei ole enää mikää Gruusia, vaan GEORGIA! tai Sakartvelo.
Gruusia oli neuvostomiehityksen aikainen nimi.
Niin sitä pojjaat pittää, "tapelkaa niin saatte tupakkia", vai tartisko sanoa, että mahorkkaa.
Mieluummin raportti jossa ei lopussa lue itartass tai ru.
tarkoitus? Hullu saa olla, mutta ei tyhmä. Tai jos on tyhmä on viisautta salata se. Tiedonhalu ei ole tymyyttä. En minäkään lue Koraania, mutta ei se minusta viisaampaa tee, se lukemattomuus.
eikä kerrota lähdettä, viittaa se siihen, ettei kirjoittaja itsekään luota lähteeseen, ja epäilee etteivät muutkaan luota. Tämä taas viittaa, että lähde on Venäjän disinformaatio keskus, eikä mikään tietotoimisto.
ps. On aivan luonnollista, että Georgia varustautuu venäjän uhkan alla, ja sitähän Venäjä vastustaa, niin kuin vastusti Mannerheim linjaakin ennen Talvisotaa.
et elävien seuraan enään. Voiko joku olla noin kiero juutalainen, ettei totuus kelpaa missään muodossa. Tiedät varmasti, että osseetit ja abhaasit eivät ole georgialaisia. Heillä on aivan oma kieli ja kulttuuri. Georkian oikeudet ovat noihin maihin samanlaiset, kuin Venäjällä Karjalaan, jos se nyt kuuluisi Suomeen. Voisivat vaatia, mutta oikeuksia ei olisi. Valitettavasti maailman poliitikot ja sotapäälliköt tekivät omat päätöksensä 30-luvun lopulla. Niihin suunnitelmiin ei Suomi voinut vaikutta kuin sotimalla, mutta yleensä sodissa vahvempi voittaa.
Kuoppaan laittamisella uhkailu ja olematon tietomääräsi, paljastaa sinut venäläiseksi. Mutta kannattaa lukea ja opiskella, annetaanhan niitä helmiä sioillekin.
http://personal.inet.fi/koti/juhani.putkinen/Georgian_sodan_alku.htm
ei ole samaa mieltä Georgian, Venäjän, Usa:n tai Eu:n kanssakaan. Ei tosin muissakaan historian asioissa. Tasan ei jaeta järjen lahjoja.
missä on virhe! Taustatiedoiksi mieluummin ei Venäjän eikä Georgian "uutistoimistoja".
sinun alkeellisesta moraalisesta tasostasi, ja viittaa venäläisyyteen.
Sanoit näin:
"Tiedät varmasti, että osseetit ja abhaasit eivät ole georgialaisia."
Tiedän kyllä, mutta eivät he ole venäläisiäkään.
Venäjällä on aina ollut kyky hämäämiseen (hitrii), Länsi-Eurooppaa viedään vieläkin viedään veläkin kuin pässiä narussa. Näin se on historiassa mennyt.
http://www.friesian.com/images/maps/russia-2.gif
Ymmärrätkö miten paljon viekkautta, petosta, ja julmuutta on tarvittu tähän kaikkeen?
ja raporttia ei löydy sinulta. Sen sijaan EU:lta, Venäjältä tai Gruusialta löytyy tietoa, Gruusialta jopa tunnustus sodanaloituksesta saapasvilin suulla. Sinun lähteitäsi ei näy, ei kuulu....
pienet naapurimaat pyrkivät puolustautumaan ja liittoutumaan Venäjän agressioita vastaan. Esimerkiksi NL:n miehityksestä vapautuneet Balttian- ja Varsovanliiton pyrkivät heti vapauduttuaan länteen, Natoon ja EU:hun, koska tunsivat Venäjän.
Kyllä se on Venäjä, joka on Euroopan pahin häirikkövaltio, ja tuon häirikkövaltion synnyttäjä on Putin, entinen KGB:n päällikkö.
http://www.freakingnews.com/KGB-Putin-Pictures-41470.asp
vapauttaa kansoja demokratian kirouksesta. Kyllähän jokaisella valtiolla täytyy olla
ryysyläisten hirmuvalta.
sanat vapauttaa, ja kirouksesta pitää laittaa lainausmerkkeihin.
http://media.townhall.com/Townhall/Car/b/holb080813.jpg