1800-luvun edistysusko ja sen mureneminen

moraalinen alamäki alkoi Charles Darwinin ja Sigmund Freudin teorioista, joihin minä ainakaan sellaisenaan en

... Freudin ensimmäinen kirja ollut "Unien tulkinta", jonka nimilehdelle oli ilmestymisajaksi painettu 1900?

Jostain luin juuri tuon. (Oikkosen "Tahto valtaan" esseet http://www.geocities.com/nnarkissos ) Unien tulkintaa myytiin seitsemän vuoden aikana huikeat 351 kappaletta! Vertaa tätä Darwiniin, jonka kirjaa ("Lajien synty") odotettiin kiihkeästi, ja jonka koko painos 1275 kpl, myytiin heti ensimmäisenä päivänä.

Nietzsche nostatti toki kohua ja keskustelua, mutta eivät tainneet hänenkään kirjat mitään myyntimenestyksiä olla? Tietääkö joku?

Kirjoituksesi oli kiintoisa ja on välillä hyvä, että yritetään poiketa muihinkin kuin sota-aiheiseen historiaan. Minulla ei ole poikkipuolista sanaa esitettävänä tuohon esitykseesi, mutta menisin ajassa vähän eteenpäin.

1800-luvun edistysusko mureni, mutta tilalle astui vähitellen toisenlainen edistys ja usko siihen. Tämä usko löi itsensä läpi viimeistään maailmansotien jälkeen, mutta alkutahdit oli lyöty jo heti teollistumisesta alkaen. Nimittäisin tätä uskoa taloususkoksi ja kehitysoptimismiksi. Taloudelliset arvot alkoivat entistä voimakkaammin ohjata länsimaisten yhteiskuntien sisäistä rakennetta ja keskinäisiä suhteita. Tämä kehityksen yksi huipennus on EU, joka on perusluonteeltaan usean valtion taloudellinen yhteenliittymä. Talouden ylärakenne jättää vaikutuksensa kaikkeen. Ihmiset ovat toimijoita tässä taloudellisessa yhteiskunnan rakenteessa. Voisi jopa väittää, että tällainen toiminta on useimmille ainakin elämän osatarkoitus. Talouden ihannointi on saanut lähes uskonnollisia piirteitä erilaisine riitteineen. Koulutus, teknologia jne. tähtäävät kaikki ainakin valtaosaltaan talouden rattaiden pyörittämiseen. Kuvaavaa tälle on juuri tänään lukemani uutinen siitä, että olla huolissaan suomalaisten laajakaistayhteyksien kalleudesta, koska se heikentää suomalaista kilpailukykyä muissa talouden sektoreissa. Toisinaan taloudessa eletään kuin viimeistä päivää. Pörssiromahdukset ovat vaikutukseltaan suurempia kuin viimeisen sadan vuoden maanjäristykset yhteensä. Kun puhutaan länsimaisesta elämäntavasta, ei voida koskaan sivuuttaa taloudellisten arvojen olennaisuutta ja ensisijaisuutta tässä elämäntavassa.

Taloususkon lisäksi on vallinnut kehitysoptimismi. Tämä tarkoittaa uskoa talouden ja teknisen kehityksen sekä tieteen kaikkivoipaisuuteen. Voimme elää nykyaikana vähän huolettomammin ja varomattomasti sen vuoksi, että uskomme tieteen ja kehityksen tulevaisuudessa ratkaisevan näköpiirissä olevat ongemat. Kehitysoptimismi eli kukoistuskauttaan 1960-luvulla, kun mentiin kuuhun. Näytti siltä, että voimme piankin valloittaa koko lähiavaruuden ihmisen käyttöön. Kehitysoptimismi on kyllä sen jälkeen saanut pahoja kolauksia. Kolauksia ovat aiheuttaneet ennen muuta ympäristökysymykset ja teknologian haavoittuvaisuus. Kehitysoptimismin tilalle on tullut jonkinlainen pelko siitä, että emme ehkä sittenkään kykene hallitsemaan riittävästi ympäristöämme ja se voi vielä kostaa meille pahanpäiväisesti väärät tekomme.

Taloususko tarvitsee rinnalleen kuitenkin kehitysoptimismia. Talous sietää huonosti sellaista, joka jarruttaa talouskehitystä. Kheitysoptimismilla nämä jarruttavat tekijät halutaan unohtaa ja siirtää ongelmat tuonnemmaksi. Talouden näkökulmasta ongelmien ratkaisujen aika ei ole ainakaan vielä käsillä. Ongelmia kyllä yritetään varmasti ratkaista talouden keinoilla. Jos ne eivät riitä tai osoittautuvat epäkelvoiksi tässä suhteessa, palataan vanhoihin primitiivisempiin ongelmanratkaisukeinoihin.

Kaikki adminit ja sheriffit ällöttää sille vain ei voi mitään.

Niin tuosta itse jutusta vielä. Kun linjanvetoja tehdään noinkin yleistävin sanakääntein, herää paljon kysymyksiä.

Suurista kertomuksista kai edistysusko kuuluu niihin "holistisimpiin", tarkoittaen siis, että tuollainen ajatusilmasto oli niin vaikuttava että se läpäisi kaikki elämänalat, vaikka monet asiat jakoivat ihmiset uudella tavalla keskenään erimielisiin ryhmiin ja vaikka kaikkiin yksittäisiin ilmiöihin koettiin kuuluvan sekä hyviä että huonoja puolia. Teollistuminen ja kaupungistuminen ilmensivät yleistä edistyksen henkeä tyylipuhtaimmin, ja tämäkin kehitys sekä jakoi yhteiskuntia luokkiin että esim. koneistumista pidettiin toisaalta siunauksena toisaalta kirouksena.

Suuria lineaariseen aikaan sidottuja kertomuksia loivat mm. Hegel (joka sielutti historian samalla tavalla kuin Leibniz oli aikaisemmin sieluttanut fysikaalisen universumin syysuhteilla - kts. edellämainitut S. Oikkosen esseet), Marx ja Darwin. Nietzsche ja Freud nousevat jo eri pohjalta, heille yksilö on olemassa oman kehityshistoriansa tuotteena ja valtiaana, ei enää luokkansa tai lajihistoriallisen paikkansa edustajana. Freudin vaikutus myös ajoittuu paljon nyt käsiteltävää aikaa myöhemmäksi.

Jos ajattelemme esim. Darwinin ajatusten vaikutusta, se näyttää kovin kaksijakoiselta. Yhtäältä darwinismi herätti vailla vertaa olevan torjunnan ja mitätöinnin, sai siis rajun hyökkäyksen niskaansa, toisaalta darwinismista tuli argumentaatiomateriaalia niille, jotka halusivat oikeuttaa köyhien ja heikkojen - olemassaolontaistelussa menestymättömien - hylkäämisen. Eikö tämä äärimmäinen kaksijakoisuus vaadi jonkinlaista selitystä?

Miten on mahdollista että samaa ajattelua sekä rajusti torjuttiin, että otettiin se käyttöön kun tarvittiin oikeutusta omalle julmuudelle ja köyhiin kohdistuville koville otteille? Ja eikö ole kuviteltavissa, että näiden äärimmäisen vastakkaisten asenteitten takana vieläpä olivat juuri samat tahot, eli yhteiskunnan konservatiiviset voimat?

Ajan henkisessä ilmastossa oli todellakin jotain outoa taipumusta dualismeihin, äärimmäisiin, paradoksaalisiltakin vaikuttaviin kahtiajakoihin. Nietzschen ja Freudin ihmiskäsityksissä tämä myös näkyy. Se mikä vuosisadan alkupuolella vielä heijastaa sosiaalista taustaa yksilössä, siirtyy Nietzschellä ja Freudilla yksilön sisään ja edustaa korostetusti yksilön persoonallisuutta. Kun sosiaaliset määreet sisäistyvät persoonallisuuden ominaisuuksiksi, kollektiivisen aineksen ja yksilöllisen itsemäärittelyn itsestäänselväksi voiteluaineeksi muodostuu relativismi. Sosiaaliset taustat nähdään tällöin annettuina ja monenlaisina, ja yksilö nostetaan irti taustoistaan todeten, että on olemassa yhtä monta yhtä hyvää totuutta kuin on olemassa erilaisia, eri taustoilta nousevia yksilöitä.

Näin muodostuu aatehistoriallinen etenemisjärjestys: ensin relativismi, joka heijastuu monenlaisissa yhteyksissä sosiaalidarwinismista yleisen sekularisoitumisen kautta anarkismiin, ja yksilöä koskevassa ajattelussa kehittyy äärimuodossaan nihilismiksi. Nietzschessä tämä kehityslinja saa erään huippunsa, hän tosiaan "ylevöittää" yksilön. Hänen käsitystään "yli-yksilöstä" voidaan kuitenkin pitää nimenomaan psykologisen ihmiskuvan kiteytymänä. Jos Hitleriä ajatellaan Nietzschen seuraajana, Hitler halusi palauttaa "yli-yksilön" valtioruumiin ominaisuudeksi. Kolmas valtakunta oli tässä mielessä "psykologisen ihmiskuvan täydellistymä".

Suosittelen kaikkia aihesta kiinnostuneita lukemaan Tain Syrjämaan teoksen Edistyksen luvattu maailma.

Kirjassa kerrotaan maailmannäyttelyjen, noiden aikansa teollisuuden ja kulttuurin kehtojen, näkökulmasta edistysuskosta ja ihmisen uskosta ylivertaisuuteensa.

Maailmannäyttelyissä edistysusko jatkoi voittokulkuaan aina 1900-luvun taitteeseen saakka, kunnes näyttelytkin alkoivat viihteellistyä opetuksellisen materiaalin menettäessä loistoaan.

yolo

Mahtava kirjoitus, käytin tätä suoraan gradun tekemiseen.