Kommunismi on tulossa takaisin Eurooppaan!!!

Perustettavan valtion nimi on EUvostoliitto!

Kukaan ei tiedä, kuinka vakava asia EU:n uusi perustuslaki tulee olemaankaan.
Hallitus ja kansanedustajat haluavat edetä kuin ajopuu.
Kukaan ei kerro kansalle sitä, että tulos olisi sama, kuin entisessä Neuvostoliitossa!
Keskusjohtoisuuden korostuminen EUssa aiheuttaa eri maiden erikopisuuspiirteiden jättämistä omiin arvoihin.
Valtiot tehdään puolustuskyvyttömiksi suurpääomaa ja globaalikapitalismia vastaan.

Yksilön oikeudet kapenevat nopeampaa vauhtia, kuin ikinä osaat kuvitellakaan.
Kontrolli kovenee ja "tulevaisuuden porukassa" ei enää kukaan voi saada nykyisen kaltaisia vapauksia.

Meillä on kohta enää jäljellä pelkkä kuluttamisen vapaus ja sekin on "loistavasti" estetty köyhyydellä.
Suurin ongelma on se, että kenelläkään eduskunnassa ei ole minkäänlaista visiota siitä miten asioita pitäisi hoitaa.

Kaikki todelliset muutokset vaatisivat yleisemmän yhteisymmärryksen asioista ja tällä hetkellä tiedotus kansalaisille keskeisistä asioista PUUTTUU miltei kokonaan.
Vastuu ulkoistetaan EULLE!

Tietääkö joku mitä EUn perustuslaki sisältää?

Ei varmasti!
Sen siitä kyllä havaitsee, että asemasi yhteiskunnassa heikkenee huonommaksi, kuin entisessä Neuvostoliitossa oli!

EU on pahempaa keskusjohtoisuutta kuin neukut koskaan!
EUssa ei ole edes mitään kommunismin hyvistä puolista jäljellä!
Kapitalismin ytimessähän niitä ei myöskään ole!
Kapitalismin ydin on ahneuden palvonta!

EUn pankkijärjestelmä toteutuessaan saa meidät orjuutta huonompaan asemaan!

Järjestelmämme ei ole enää reilu tavallisille ihmisille!
Maamme on nykyään etuoikeutettujen ihmisten korruptoima ja "virittämä" raha-automaatti eliitille!

Tämänkertaisen pankkikuppauksen jälkeen meille ei jää kuin perkeleellinen velka!
Syömävelka!
Miksi veroja ei koroteta HETI?

Se olisi ainoa järkevä teko menojen kattamiseksi!

Jos sitä ei tapahdu, on hallitus ja eduskunta HAJOITETTAVA!!!

Verojen korotus on TEHTÄVÄ!

Muuten lapsemme eivät selviä IKINÄ lamasta!

Hallitus vain alentaa rikkaiden veroja ja säätää kansalle velkataakan!

Miksi siirrämme syömävelkamme tuleville sukupolville?

Olemme paska sukupolvi, jos näin teemme!
7133
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 7

Vanhimmat

Olisiko tuosta väittämästä jotain faktaa tueksi?

Äänestä
  • Perintöveron alentaminen!

    Kuka köyhä täällä perii?

    Äänestä

ennenkuin on paskat housussa!

Äänestä
  • Historian kaikkina aikoina on duunarille maksettu, esm. jo orjille, senverran, että duunari saa suht, monipuolista ravintoa, ilmastoon sopivat vaatteet, ilmastoon sopivan asunnon, tämä malli on ollut voimassa viimeiset tuhannet vuodet, niin on tänäkin päivänä, mutta koska tänä päivän Duunaria ei meillä skandinaaviassa saa esm. hakata kepillä yms. duunari alkaa valittaa ja puhumaan "eu- sitä tai tätä- " olin intiassa matkalla, ja vuokraani kuului siivoija myös. sanoin kuukauden asuttuani vuokraisännälle, et siivoja siivoo huonosti, asuntoni, Isäntä ihmetteli, ja kysyi Ihmetellen, että ette varmaan ole hakanneet kepillä siivoojaa? sanoin tietty, etten ole, ja se vika olikin siinä, ettei ollut siistiä. -Yksinkertaista- Suomessa monet itkut ja selitykset Laiskuus loppuis jos otettas kuri takaisin käyttöön, ja impivaaran ihmiset olis Terveempiä..

    Äänestä

  • -utopia päässä- kirjoitti:

    Historian kaikkina aikoina on duunarille maksettu, esm. jo orjille, senverran, että duunari saa suht, monipuolista ravintoa, ilmastoon sopivat vaatteet, ilmastoon sopivan asunnon, tämä malli on ollut voimassa viimeiset tuhannet vuodet, niin on tänäkin päivänä, mutta koska tänä päivän Duunaria ei meillä skandinaaviassa saa esm. hakata kepillä yms. duunari alkaa valittaa ja puhumaan "eu- sitä tai tätä- " olin intiassa matkalla, ja vuokraani kuului siivoija myös. sanoin kuukauden asuttuani vuokraisännälle, et siivoja siivoo huonosti, asuntoni, Isäntä ihmetteli, ja kysyi Ihmetellen, että ette varmaan ole hakanneet kepillä siivoojaa? sanoin tietty, etten ole, ja se vika olikin siinä, ettei ollut siistiä. -Yksinkertaista- Suomessa monet itkut ja selitykset Laiskuus loppuis jos otettas kuri takaisin käyttöön, ja impivaaran ihmiset olis Terveempiä..

    Eliitti kokee toisinaan kiusallisena demokratian. Tämä on näkynyt erityisen hyvin 'natokysymyksessä -keskustelussa, missä pitäisi ajatella ja toimia demokratian mukaisesti, mutta vaan kun 'tyhmät' duunarit eivät ole sisäistäneet demokratian syvintä olemusta, eli sitä että kumileimasimen tehtävänä on lyödä leima tapahtuman päälle, mikä on jo tapahtunut...

    Noin kaksi kolmasosaa suomalaisista on 'orjia' , heidän mielipiteisiinsä vaikutetaan uhkailemalla, suostuttelemalla, esittämällä 'tosiasioita' jne... Eliitti tekee tätä työtä kokoaikaisesti, he eivät ajatuksissaan lepää silloin, kun duunari työstä väsyneenä lepää... Poliittiset ihmiset, työmarkkinajohtajat, yritysjohtajat, erilaiset virkamiehet, 'asiantuntijat' jne - he katsovat omaavansa vastuun, vaikka vastuu demokratiassa kuuluisi kansalle. Ei siis ole soveliasta mennä vaikkapa Afganistaniin tappamaan ihmisiä erilaisin verukkein 'asiantuntijain' mielen mukaan, vaan sotatoimien aloittamiseen on kysyttävä kansalta('duunareilta') lupa(esimerkki).

    Näennäisdemokraattinen järjestelmä suosii orjanaoloa. Voi luovuttaa kaiken toisten päätettäväksi, paitsi käydä shoppailemassa ja valita mainosten mukaan. Ihmissuhteet ovat luokassa 'tavara'. Tämäkin sopii hyvin niille, jotka orjajoukkoa ohjailevat, sillä liika toisista välittäminen vähentäisi riippuvuutta vallankäyttäjistä -napanuora höllentyisi.

    Harvoin kuulee puhuttavan siitä, miten aikansa elänyt järjestelmä on demokraattinen järjestelmä. Kun tiedon sanotaan lisääntyneen, sen suora seuraus pitäisi olla ihmisten omien ajatusten suora esilletuonti ja niiden toteuttaminen. Demokraattinen järjestelmä kahlehtii orjia vapaaehtoiseen orjuuteen mistä palkkiona voi noutaa lottokupongin, tai tilipussin perjantaina.

    'Laillinen yhteiskuntajärjestelmä' -se kulkee domokratian ja orjuuden käsikynkässä. Kriisinhallinta on kehitetty tämän 'laillisen yhteiskuntajärjestelmän' ylläpitämiseksi, ja 'kriisien hallintaa' harjoitetaan koko ajan kolmansissa (köyhissä puolustuskyvyttömissä) maissa. Jos ihmiset heräävät orjuudestaan, kriisienhallinta tavoittaa kotoisen maaperän. 'Laillinen yhteiskuntajärjestelmä' vaatii orjajoukot osakseen, ollakseen toimiva ja 'laillinen' -tämä tavoitetaan näennäisdemokratian kautta.

    Vertaus silmänsä avaavista kissanpojista ei sovellu tähän aikaan. Ihmiset pitävät silmänsä suljettuina omasta tahdostaan, sillä siten oma etu ja turvallisuus toteutuu...

    Äänestä

  • -utopia päässä- kirjoitti:

    Historian kaikkina aikoina on duunarille maksettu, esm. jo orjille, senverran, että duunari saa suht, monipuolista ravintoa, ilmastoon sopivat vaatteet, ilmastoon sopivan asunnon, tämä malli on ollut voimassa viimeiset tuhannet vuodet, niin on tänäkin päivänä, mutta koska tänä päivän Duunaria ei meillä skandinaaviassa saa esm. hakata kepillä yms. duunari alkaa valittaa ja puhumaan "eu- sitä tai tätä- " olin intiassa matkalla, ja vuokraani kuului siivoija myös. sanoin kuukauden asuttuani vuokraisännälle, et siivoja siivoo huonosti, asuntoni, Isäntä ihmetteli, ja kysyi Ihmetellen, että ette varmaan ole hakanneet kepillä siivoojaa? sanoin tietty, etten ole, ja se vika olikin siinä, ettei ollut siistiä. -Yksinkertaista- Suomessa monet itkut ja selitykset Laiskuus loppuis jos otettas kuri takaisin käyttöön, ja impivaaran ihmiset olis Terveempiä..

    pitäisi antaa keppiä. Tiedän muutoman kansanedustajan joille antaisin mielelläni "keppiä". ;=))

    Äänestä

monen muun keksinnön muodossa. Mutta se ei ole välttämättä kommunismia tänä aikana, jona posti on yksityistetty, vanhainkoteja yksityistetään, eikä kommunistipuoluetta ole eduskunnassa. Lähes ainoat kommuunit ovat nuorten kaupunkilaisten asumisratkaisuina, jotka varmaankin kielletään.

Kovaa otetta vaaditaan esimerkiksi Unkarissa, jossa oikeiston järjestyskaarti syrjäyttää laillista miekkaa. Kansallishourailut ovat nousussa. Demokratia on kohta herjasana.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Eri nimellä vain! kirjoitti:

Perustettavan valtion nimi on EUvostoliitto!

Kukaan ei tiedä, kuinka vakava asia EU:n uusi perustuslaki tulee olemaankaan.
Hallitus ja kansanedustajat haluavat edetä kuin ajopuu.
Kukaan ei kerro kansalle sitä, että tulos olisi sama, kuin entisessä Neuvostoliitossa!
Keskusjohtoisuuden korostuminen EUssa aiheuttaa eri maiden erikopisuuspiirteiden jättämistä omiin arvoihin.
Valtiot tehdään puolustuskyvyttömiksi suurpääomaa ja globaalikapitalismia vastaan.

Yksilön oikeudet kapenevat nopeampaa vauhtia, kuin ikinä osaat kuvitellakaan.
Kontrolli kovenee ja "tulevaisuuden porukassa" ei enää kukaan voi saada nykyisen kaltaisia vapauksia.

Meillä on kohta enää jäljellä pelkkä kuluttamisen vapaus ja sekin on "loistavasti" estetty köyhyydellä.
Suurin ongelma on se, että kenelläkään eduskunnassa ei ole minkäänlaista visiota siitä miten asioita pitäisi hoitaa.

Kaikki todelliset muutokset vaatisivat yleisemmän yhteisymmärryksen asioista ja tällä hetkellä tiedotus kansalaisille keskeisistä asioista PUUTTUU miltei kokonaan.
Vastuu ulkoistetaan EULLE!

Tietääkö joku mitä EUn perustuslaki sisältää?

Ei varmasti!
Sen siitä kyllä havaitsee, että asemasi yhteiskunnassa heikkenee huonommaksi, kuin entisessä Neuvostoliitossa oli!

EU on pahempaa keskusjohtoisuutta kuin neukut koskaan!
EUssa ei ole edes mitään kommunismin hyvistä puolista jäljellä!
Kapitalismin ytimessähän niitä ei myöskään ole!
Kapitalismin ydin on ahneuden palvonta!

EUn pankkijärjestelmä toteutuessaan saa meidät orjuutta huonompaan asemaan!

Järjestelmämme ei ole enää reilu tavallisille ihmisille!
Maamme on nykyään etuoikeutettujen ihmisten korruptoima ja "virittämä" raha-automaatti eliitille!

Tämänkertaisen pankkikuppauksen jälkeen meille ei jää kuin perkeleellinen velka!
Syömävelka!
Miksi veroja ei koroteta HETI?

Se olisi ainoa järkevä teko menojen kattamiseksi!

Jos sitä ei tapahdu, on hallitus ja eduskunta HAJOITETTAVA!!!

Verojen korotus on TEHTÄVÄ!

Muuten lapsemme eivät selviä IKINÄ lamasta!

Hallitus vain alentaa rikkaiden veroja ja säätää kansalle velkataakan!

Miksi siirrämme syömävelkamme tuleville sukupolville?

Olemme paska sukupolvi, jos näin teemme!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu