Täytyy nostaa hattuaan piispa Riekkiselle. Hän on pannut itsensä likoon lähimmäistensä auttamiseksi.
Hän olisi yhtä hyvin voinut vetäytyä piispalliseen sanomattomuuteen, niinkuin muut piispat, ja vain nostanut palkkansa pankista. Se olisi ollut helppo ja varmasti houkutteleva vaihtoehto.
Hän olisi yhtä hyvin voinut vetäytyä piispalliseen sanomattomuuteen, niinkuin muut piispat, ja vain nostanut palkkansa pankista. Se olisi ollut helppo ja varmasti houkutteleva vaihtoehto.
Vastaukset 53
Vanhimmat
osakkeet ovat varmaan nousseet, kun etsitään seuraavaa arkkipiispaa. Jonkun pitää pelastaa luterilainen kirkko fundamentalistikristityiltä.
että luterilaisuudesta tehtäisiin vähitellen oikea kristinuskoa opettava Kirkko, eli se voisi jo vähitellen luopua luterilaisuudesta, joka on ollut vain suurten väärinkäsitysten summa. Eihän kenenkään enää nykyaikana tarvitse olla Luterin opin kannattaja, se asia on liittynyt vain keskiajan lopun suuriin ongelmiin Roomalais-katolisessa kirkossa, ilmeisesti ongelma oli myös munkkeudesta luopunut Luther itse.
Riekkisellä voisi olla taitoa ja tietoa tähänkin asiaan, sillä hän vaikuttaa oikealta kristityltä.
fundamentalistikristityt on poistettu, voi helakanpunainen portto ratsastaa pedolla keskenää. Shalom
Luther opettaa oikeata kristinuskoa, mutta sinä opetat röyhkeästi tietä kadotukseen.
....niin että tulisi uskoon ja järkiinsä.
ovat toisensa poissulkevia.
Toivo mieluummin jotain, joka on loogisesti mahdollista.
Olet fundiksen prototyyppi. Miksi et voi olla rehellinen ja kertoa mihin lahkoon/herätys-/hihhuliliikkeeseen kuulut, että sanankuuloon hakeutuvat tietäisivät karttaa porukoitasi.
Homovihaanko yrität Jumalaakin houkutella? Uskon, ettei se ole kovin helppoa.
Riekkinen on paitsi oppinut myös selkeästi kristitty. Hän RAKASTAA lähimmäisiä. Kannattaisi sinunkinopetella.
rakasta homoja niinkuin itseäsi
Rakasta rikollisia niinkuin itseäsi. Ihmisiä hekin ovat.
Uskoo tieteeseen ja Raamatun radikaaliin uudelleentulkintaan. Hänellä on kristityn ulkokuori mutta hän on kaksinaamainen populisti. Homofanaattiselle kansalle kannattaa tietysti puhua lirkutella oikein homomyönteisesti.
Muutenkin hän on oikein lupsakka ja kiva mies, mutta annas olla kun tulee kyse lähimmäisistä nimeltä 'vanhan virkakannan papit' niin siihen tyssää rakkaus kuin polkupyörä betoniporsaaseen. 'VIRKAVALLAN ANASTUS' ei ole mikään harmiton heitto vaan rankka SYYTE, koska kyseinen anastus on rikos.
Siispä kannattaako Riekkisen lähimmäisen rakastamisesta ottaa esimerkkiä? Onko kristillistä nimitellä vanhauskoisia pappeja rikollisiksi? Törkeältä se vaikuttaa.
En oo tainnut seurata uutisia nyt kovin tarkkaan, Mistä on kyse? Miten piispa Riekkinen on laittanut itsensä likoon lähimmäistensä auttamiseksi?
tätä asiaa
http://www.1705.fi/
ei mitenkään.
Yhteiskunnan lait puhuvat tasa-arvosta ja oikeudenmukaisuudesta ja uskonnot lähimmäisenrakkaudesta, mutta erityisesti uskontojen kiiltokuvamaisen pinnan alla kytee voimakas homokammo. Vaikka kristillisen kirkon pitäisi olla tiennäyttäjä ja rakkauden puolestapuhuja esiintyy sielläkin, ainakin Kansanlähetyksessä ja Kansan Raamattuseurassa, voimakas vastustus homojen oikeuksia ja tasa-arvoista kohtelua kohtaan. Heteroseksuaalisuus on asetettu käytännössä ehdottomaksi edellytykseksi ja normiksi natsien rotuoppien tavoin ihmisen hyväksymisen ehdoksi.
Yhteiskunnan asenteet muuttuvat hitaasti, mutta vielä hitaammin muuttuvat uskonnolliset asenteet. Uskon että monet homovihamielisten kristillistenkin seurakuntien jäsenistä on yksinkertaisesti manipuloitu uskomaan siihen että homous on synti, itse yhtään ajattelematta mistä oikein on kysymys. Tällaisesta manipuloidusta uskosta lähimmäisen rakkaus ja empatia puuttuu kokonaa. Yhteisön vaatimus samanmielisyyteen ja tasapäisyyteen on voimakas. Onneksi joukosta nousee joskus joku joka on kokenut todellisen herätyksen huomaamaan lähimmäisen ja asettumaan tämän puolelle. Hyvä Wille Riekkinen!
...tehtävä ei ole puolustaa homoseksuaLISMIA vaan julistaa evankeliumia ja puolustaa Raamatun mukaista moraalia.
Juuri sitä Riekkinen tekeekin aivan Jeesuksen esimerkin mukaisesti. Hän julistaa evankeliumia homoille myös teoillaan. On hienoa että meillä on sellainen piispa.
kertoo toki myös mitä on synti. Homoseksualismi ja sen harjoittaminen on myös syntiä.
"Heteroseksuaalisuus on asetettu käytännössä ehdottomaksi edellytykseksi ja normiksi natsien rotuoppien tavoin ihmisen hyväksymisen ehdoksi."
Luterilaisuus on vain kalpea aavistus kristinuskosta ja kaikenlaiset herätysliikeet vielä lisäävät tämän lahkon kirjavuutta ja häilyvyyttä. Ei voi tämän opin kannattajiltakaan odottaa mitään kristillisiä asenteita, eihän niistä ole heille koskaan mitään kerrottukaan. Vain erilaisten maallikkosaarnaajien ja "uskonpuhdistajien" kootut selitykset ovat olleet arvossaan. Kristuksen opettamasta lähimmäisenrakkaudesta ei kai kukaan tiedä mitään.
Riekkinen on jumalattomin puispa sitten Aimo T. Nikolaisen. Hänen pitäisi erota virasta ja kirkosta.
Aimo T. jumalaton?
Ole ystävällinen ja perustele.
Onko hän myös vanhurskain?
"mutta joka ei töitä tee, vaan uskoo häneen, joka vanhurskauttaa jumalattoman, sille luetaan hänen uskonsa vanhurskaudeksi" (Room. 4:5)
Riekkinen ei täytä piispan kriteereitä,eikä yleensäkään Jumalan sanan julistajaksi missään muodossa hän vois ihan hyvin siirtyä munkkiluostariin pois typeryyksiä ja harhaoppeja julistamasta.
Tuli vahingossa kaksi kertaa, mutta ehkä se oli Herran tahto. Sinulle täytyy kaikki sanoakin vähintään kaksi kertaa
Tuon ketjuun kirjoittavan riivatun, jka esiintyy minuna, jutut voit unohtaa. Etkö tiedä, että Nikolainen oli liberaaliteologi? Hän käytti sann Jumala, mutta ei uskonut persoonalliseen Jumalaan, vaan tarkoitti mielikuvitusjumalaa. Hän oli aivan tyypillinen liberaali, joka käytti uskon termejä, mutta antoi niille maalliset sisällöt. Lisäksi hän kävi spiritistillä ja hyväksyi spiritismin.
Nyt saimmekin uuden syntipukin: liberaaliteologin. Syntipukkeja, niitähän me aina tarvitsemme että pysyisimme oikeassa uskossa.
Olet varmaan tosi uskovainen ja uudestisyntynyt Pyhästä Hengestä, ainakin omasta mielestäsi, koska alat tähän viestiketjuun kirjoittaneita kristittyjä lähimmäisiäsi riivatuiksikin haukkumaan, ja etsit syntipukkeja itsellesi jo kuolleistakin. Olet varmaan mielipuuhasi parissa. Hyi helvetti miten vastenmielistä!
Siis sinä olet se, joka esiintyi minuna (Saatana on valheen isä), ja kirjoitit minuna: "Uudestisyntyneet ja Pyhän Hengen saaneet uskovat vihaavat homoja. Aamen!". Minä en tuollaista kirjoittaisi, koska en ole tuota mieltä, mutta sinä kirjoitit. Et voi olla uskossa. Ymmärtäisit edes hävetä juttujasi!
Minä en ole esiintynyt sinuna. Olet siis myös vainoharhainen. Sellaisessa uskossa en totisesti halua koskaan ollakaan.
Joku tosin kirjoitti tässä viestiketjussa että usein ne, jotka kertovat ja kehuvat olevansa "uudestisyntyneitä ja Pyhän Hengen saaneita" vihaavat homoja.
Nämä ihmiset eivät tiytystikään ole aidosti syntyneet uudesti kristinuskoon tai saaneet Pyhää Henkeä. He vain luulevat ja kuvittelevat niin ja valehtelevat, koska heidän tekonsa todistavat toista.
kontaktisi Pyhään Henkeen ovat luuloa, kuvittelua tai valehtelemista.
En ole niistä tietääkseni kovin paljon meuhkannutkaan. Mutta mistä niin päättelet?
on harhaa, ja kaikki mitä puhut sen puolesta, on luuloa, kuvitelmaa tai valetta.
Kolminaisuusopilla on luterilaisen kirkon käsityksen mukaan raamatulliset perusteet, mutta Raamatusta löytyy myös perusteluja vastakkaisille näkemyksille.
Jos minä uskon kolminaisuusopin olevan raamatullista, tekeekö se minusta hengettömän ja uudestisyntymättömän? Kolminaisuusoppiko asian ratkaisee?
kuten Pyhä Henki, eivät ole mitään todellista, ja sinulla voi olla yhteyttä niihin vain harhaluulojen tai valheiden muodossa.
Kannattais ottaa itse kunkin vakavasti Raamatun totuus.
Jumala tuomitsee Raamatussa kaiken homoseksuaalisuuden kadottavana syntinä. Siellä ei tunneta hyväksyttyä rakkauteen perustuvaa homoseksuaalisuuden muotoa. Jumalan sanan mukaan homoseksuaalisuus on luonnonvastaista, kauhistavaa ja iljettävää. Homoseksuaalit ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen eikä sitä tule millään tavalla puolustaa tai suvaita hyväksyttävänä elämäntapana. Homoutta ei voida hyväksyä pyhien ja valittujen yhteydessä eikä kaikesta siihen liittyvästä iljettävyydestä ole edes sopivaa pyhien kesken puhua. Ef.5:1-21
Tässä on muutama Raamatun kohta, jossa puhutaan homoseksuaalisuudesta. Jumalan lasten ei tarvitse kahta kertaa miettiä, onko homous aina syntiä vai ei. Jumalan sanan ilmoitus on kiistaton tässä asiassa. Vain lihanmieliset jumalattomat ihmiset lähtevät vääntämään vinoon Raamatun kirjoituksia tällä alueella.
3.Mooseksen kirja:
18:22 Älä makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan; se on kauhistus.
20:13 Jos joku makaa miehenpuolen kanssa, niinkuin naisen kanssa maataan, tekevät he molemmat kauhistuksen; heidät rangaistakoon kuolemalla, he ovat verivelan alaiset.
Roomalaiskirje:
1:24 Sentähden Jumala on heidät, heidän sydämensä himoissa, hyljännyt saastaisuuteen, häpäisemään itse omat ruumiinsa,
1:25 nuo, jotka ovat vaihtaneet Jumalan totuuden valheeseen ja kunnioittaneet ja palvelleet luotua enemmän kuin Luojaa, joka on ylistetty iankaikkisesti, amen.
1:26 Sentähden Jumala on hyljännyt heidät häpeällisiin himoihin; sillä heidän naispuolensa ovat vaihtaneet luonnollisen yhteyden luonnonvastaiseen;
1:27 samoin miespuoletkin, luopuen luonnollisesta yhteydestä naispuolen kanssa, ovat kiimoissaan syttyneet toisiinsa ja harjoittaneet, miespuolet miespuolten kanssa, riettautta ja villiintymisestään saaneet itseensä sen palkan, mikä saada piti.
1:28 Ja niinkuin heille ei kelvannut pitää kiinni Jumalan tuntemisesta, niin Jumala hylkäsi heidät heidän kelvottoman mielensä valtaan, tekemään sopimattomia.
Valitse puolesi
Homouden puolustajat ovat hakeneet homojen parisuhteille siunausta kirkosta ja jumalattomat papit ovat jo siunanneet heidän liittonsa kätten päälle panemisen kautta. Homoseksuaalien avioliitot ja lasten adoptio-oikeus sekä keinohedelmöityshoidot ovat kohta arkielämää. Tämä jumalaton yhteiskunta suosii lakien avulla syntiä. Lait ja ajat on muutettu eikä tämä ole ollut profeetoilta salassa vaan he ovat ilmoittaneet Jumalan kansan luopumuksen jo etukäteen, niin ettei se valvovaa kristittyä yllätä. Dan.7:7-28; 8:8-27; Matt.24:9-13 Me odotamme enää antikristuksen vallan lisääntymistä sekä uskovien vainoa, jolloin tiedämme Jeesuksen tulemuksen olevan lähellä. Vielä tällä hetkellä saamme elää suhteellisen hiljaista ja rauhallista elämää sanan ja uskonnon vapauteen perustuen, mutta nämä oikeudet riistetään meiltä pois viimeisen pedon valtakunnan aikana. Ilm.13. ja 17. luvut
Sinulla on itselläsi aivan tarpeeksi hävettävää.
että kirkollamme on tuollainen piispa.
Hyvä kuitenkin kun tunnustit. Rehellisyys ennen kaikkea.
Matt. 12:7
Mutta jos tietäisitte, mitä tämä on: 'Laupeutta minä tahdon enkä uhria', niin te ette tuomitsisi syyttömiä.
Tuleeko Riekkinen uskoon ? Muutoin hänen tulisi erota palkkapaimenen tehtävistä.
minä näen Riekkisen luterilaisuuden toivona, sillä hänellä on mahdollisuuksia johdattaa koko Suomen luterilainen kansa kristillisyyteen, ymmärtämään mitä kristinusko on, ja sen jälkeen hylkäämään Luthrein harhaopin eli niin sanotun luterilaisuuden. Riekkinen on ainakin vaikuttanut minun mielestäni kristityltä, jossakin haastattelussa tämä vaikutelma katosi sillä hetkellä, kun hän mainitsi Lutherin ajatukset, mutta silti asetan häneen paljon toiveita luterialaisten lähimmäisteni puolesta.
Toivon ainakin että hän pysyisi uskossa. Ja palkkaahan se paimenkin tarvitsee.
Kyllä Lutherilta riittää ammennettavaa myös luterilaisen kirkon piispalla.
....lähinnä luterilaisuuden epätoivo.
...että osaisi havaita sen halon silmässään ja tulisi uskoon.
jo aivan konkurssikypsä uskonto, miksi kenenkään pitäisi enää seurata Lutheria ja hänen opetuksiaan? Odotan todella sitä päivää, kun luterilaiset huomaavat olleensa harhaan johdettuja ja löytävät kristinuskon. Tosin näin tuskin tapahtuu. On paljon todennäköisempää, että luterilaisuus lähentyy helluntailaisuuteen ja lopulta sulautuu siihen kokonaan, ja niin loittoneminen kristillisyydestä vain kiihtyy. Paluuta ei enää ole, kun "uskonpuhdistuksia" on joskus alettu tehdä. Sitten mennään vain yhä kauemmaksi harhaan ja syvemmälle harhaoppeihin.
Sinulle hän varmaan niin onkin
Piispa Wille Riekkinen ei ole luterilaisuuden toivo eikä epätoivo. Jos se on ihmisestä kiinni, niin heikosti on kirkolla asiat.
Uskon, että luterilaisen kirkon toivo on Jeesuksessa ja hänen seuraamisessaan. Mutta ansiokkaastihan piispa on siinä suhteessa leiviskänsä hoitanut.
Riekkinen kieltää Jeesuksen neitseellisen syntymän ja pitää sitä 'kreikkalaisia varten' kehitettynä satuna.
Riekkisen mielestä koko neitseestä syntyminen on niin järjen vastainen ettei siitä kannata enää edes pitää kiinni! Eikä se kuulemma ole mitenkään olennaistakaan kristinuskon kannalta. Siispä Jeesus ei ole Riekkiselle Jumalan poika sen enempää kuin muslimeille.
Rationalistille kaikkia uskonnollisia tekstejä, niin evankeliumeja ja kirkon uskoa tulee arvioida samalla tavalla kuin vaikkapa hindulaisia tekstejä, koska Raamatulla ei ole suurempaa totuusarvoa kuin muillakaan 'pyhillä kirjoituksilla'.
Tässäpä kristilliselle kirkolle oiva pelastaja.
...on mahdollisuus tulla uskoon.
Toiset ovat helpommin manipuloitavissa kuin toiset. Kun on tarpeeksi hyvä manipuloija, ihmiset saadaan uskomaan mitä tahansa.
En yhtään kadehdi piispan palkkaa luettuani näitä kirjoituksia. On hänellä aikamoisia sarvipäitä kaitsettavanaan.
Jumala alkaa heti siunata Riekkistä. Ilman sinun toivettasi hän ei siunaisi tätä. Niin suuri taikavoima on siunauksen toivotuksessa.