Tänään mietin päivää kolme vuotta sitten jolloin menetin poikani äkillisesti.
Aikaa ei tahdo ymmärtää.Koko viikon ajatukset meni kolme vuotta taaksepäin, enää oli kolme päivää aikaa elää, enkä minä tiennyt mitään. Tunti elinaikaa jäljellä. Nyt istuimme autotallissa ja poika oli ollut kuollut tunti ..
Vein ruusuja haudalle ja sytytin kotona kynttilän tänään kolme vuotta jälkeenpäin.
Eilen itkin kassajonossa ja ryntäsin autoon itkemään.
Elämä tuntuu joskus liian raskaalta ilman poikaani , mutta nuorimmaisen takia on pakko jaksaa, ei sitä helvettiä voi toistaa ja jättää perinnöksi kenellekään.
Vaikka sydämessäni tiedän ettei poikani halua minun olevan surullinen, en vaan voi asialle mitään.
Aikaa ei tahdo ymmärtää.Koko viikon ajatukset meni kolme vuotta taaksepäin, enää oli kolme päivää aikaa elää, enkä minä tiennyt mitään. Tunti elinaikaa jäljellä. Nyt istuimme autotallissa ja poika oli ollut kuollut tunti ..
Vein ruusuja haudalle ja sytytin kotona kynttilän tänään kolme vuotta jälkeenpäin.
Eilen itkin kassajonossa ja ryntäsin autoon itkemään.
Elämä tuntuu joskus liian raskaalta ilman poikaani , mutta nuorimmaisen takia on pakko jaksaa, ei sitä helvettiä voi toistaa ja jättää perinnöksi kenellekään.
Vaikka sydämessäni tiedän ettei poikani halua minun olevan surullinen, en vaan voi asialle mitään.
Vastaukset 1
Vanhimmat
määräaikaa, lapsen kuolema ei ole koskaan "ohi" vaan sen tuskan kanssa eletään lopun elämää mitä ulkopuolisten on vaikea ymmärtää.